Kansallismielisyydestä

En aikanaan pitänyt termistä ‘maahanmuuttokriittinen’, sillä suhtauduin kritiikkiin luovuutta latistavana ilmiönä. Syvältä pimeydestä oleva kriittinen teoria tuli myös mieleen. Ja kaikkein pahimpana kiinalaiset itsekritiikkikokoukset, joissa tunnustaneet ja itsensä kritiikillä puhdistaneet lopuksi tapettiin. Yleensäkin; en ollut mikään kriitikko, enkä ole vieläkään. Olin kansallismielinen ja olen edelleenkin. Olin sitä mieltä, että nimenomaan kansallismielisyyttä pitäisi tuoda esille ja sen pitäisi riittää. Termi kuitenkin osoitti poliittisen ja käytännöllisen toimivuutensa, joten nuivuuteni sitä kohtaan laantui aika pian. Eikä kansallismielisyys kadonnut mihinkään, vaan vahvistui ja on perussuomalaisten viime kesäisen puoluekokouksen jälkeen vahvempana ja terävämpänä suomalaisella poliittisella kentällä kuin koskaan ennen.

Kansallismielisyyden perustan määrittelee aika tyylikkäästi Paavillisen oikeudenmukaisuuden ja rauhan neuvoston kokoama Kirkon yhteiskuntaopin käsikirja. Se on muutenkin erittäin hyvä ja tarpeellinen opus:

Ihmisoikeuksien alue on laajentunut kansojen ja kansakuntien oikeuksiin. Se, mikä on totta ihmiselle, on totta myös kansoille. Opetusvirka muistuttaa, että kansainvälinen oikeus “nojaa valtioiden yhtäläisen kunnioittamisen, kunkin kansan itsemääräämisoikeuden ja vapaan yhteistyön periaatteisiin ihmiskunnan suuremmaksi yhteiseksi hyväksi.” Rauha ei perustu vain ihmisoikeuksien vaan myös kansojen oikeuksien kunnioittamiseen: erityisesti niistä on mainittava oikeus itsenäisyyteen.

Kansakuntien oikeudet eivät ole mitään muuta kuin ‘ihmisoikeuksia’ käsitettynä tällä erityisellä yhteisöllisen elämän tasolla. Kansakunnalla on “perustavanlaatuinen oikeus olemassaoloon”; oikeus “omaan kieleensä ja kulttuuriinsa, joiden kautta se ilmaisee ja edistää henkistä ‘suvereniteettiaan’; oikeus “muovata elämänsä omien traditioidensa mukaan, tietenkin sulkien pois kaikenlaiset perustavien ihmisoikeuksien loukkaukset ja erityisesti vähemmistöjen sortamisen.”; ja oikeus “rakentaa tulevaisuuttaan varmistamalla nuoremmille sukupolville asianmukaisen kasvatuksen.”. Kansainvälinen järjestys vaatii erityisyyden ja univeraalisuuden tasapainoa. Sen toteuttamiseen kutsutaan kaikki kansakunnat, joiden ensimmäinen velvollisuus on elää rauhan, kunnioituksen ja solidaarisuuden hengessä toisten kansakuntien kanssa.

Tuossa on, ellei nyt kaikki, niin ainakin suuri osa oleellisesta. Kansa ja kansakunta määrittyvät orgaanisesti ( niiden oikeudet rinnastuvat ihmisoikeuksiin ja perustuvat niihin ). Valtio on oma asiansa ja kansainväliset suhteet ovat valtioiden suhteita mistä, vaikka sitä ei suoraan sanota, seuraa, että valtiottomalla kansakunnalla tai kansalla on suhde sitä hallitsevaan valtioon. Ja lopusta voi päätellä, että jokaisella kansakunnalla tulisi olla oma valtionsa, tai ainakin niillä on siihen oikeus.

Suomessa näin onkin ainakin vielä. Täällä valtio ja kansa ovat poikkeuksellisen yhteneväisiä ja päällekkäisiä. Tiettyä lohkeamista on kuitenkin tapahtunut ja tapahtumassa. Sitä symboloi hyvin se, että valtiossa jossa kaikki nuoret miehet käyvät asepalveluksessa ja ovat sen jälkeen armeijan reservissä valtiollista establishmenttia edustava, globalistinen mediakonserni pitää hallussaan ja julkaisee mielensä mukaan sotilastiedustelun korkeimman turvaluokituksen asiakirjoja vain sillä seurauksella, että konsernin hallituksen puheenjohtaja kutsuu Tasavallan presidentin tapaamaan itseään. Ja käytännössä lohkeamisesta kertoo, että valtio päästää rajojensa yli kenet tahansa tietämättä henkilöistä mitään ja tarjoaa heille vähintään yhtä hyvää sosiaaliturvaa kuin valtion kansalaisille. Tämä globalismin ja halvan työvoiman nimissä.

Mikäli repeämä edelleen laajenee kansallismieliset ovat luonnollisesti, ja jo perusolemuksensa vaatimina, kansan ja kansakunnan puolella, oppositiossa valtiota vastaan niiltä osin kuin valtio toimii kansan etujen vastaisesti. Niiltä, jotka sanovat, että oppositiosta ei voi vaikuttaa puuttuukin usko siihen, että kansa, orgaanisena ja itsenäisenä entiteettinä, on aina lopulta sitä hallitsevaa valtiota voimakkaampi.

Näissä, yllättävänkin poliittisissa merkeissä: Hyvää joulua! 

Jouluun liittyy eskatologinen elementti, joka on aina sekä valtiota, että kansaakin voimakkaampi:

Heinillä härkien kaukalon

Paavi ja valeuutiset

Suomalainen media on varsin tehokkaasti tuhonnut omaa uskottavuuttaan, tai sitä mitä siitä oli vielä jäljellä, viimeisen parin viikon aikana. En itse viitsi tarkastella niitä isoja skandaaleja, jotka on jo moneen kertaan puitu, vaan tuon esille erään pienemmän jutun, koska se on hyvä ja keskittyy oleellisiin asioihin.

Iltalehti teki jutun otsikolla Paavi tuomitsi valeuutiset syntinä. Tuolla jossakin, Internetin aarniometsissä, juttu oli ymmärretty niin, että paavi olisi tuominnut sen mitä suomalainen media, ja sen herättämä keskustelu kutsuu valemediaksi. Näin ei kuitenkaan ole. Paavi pikemminkin kehui sellaista ja kannusti sellaiseen omaehtoiseen tekemiseen suuriin mediataloihin ja massauutisointiin luottamisen sijaan. Itse puhe, johon iltalehden juttu viittasi on aika hyvä ja saatan suomentaa sen, tai ainakin osan siitä, jos kerkeän. Tässä mielestäni keskeinen kohta Aalto-opiston äidinkielellä:

Small media companies and publishing houses can more easily respond to these needs. They are subject, by their very nature, to healthy limits that help them to generate less massified information, less exposed to the pressure of fashions, as transient as they are intrusive. In fact, it is genetically more linked to its territorial base of reference, closer to the daily life of communities, more anchored to the facts in their essentiality and concreteness. It is a journalism closely connected to local dynamics, to the problems arising from the work of the various categories, to the interests and sensibilities of intermediate groups, which do not easily find channels to be able to adequately express themselves.

Uutisoinnin synteinä paavi esitti disinformaation asioiden puolueellisena esiintuomisena vastakkaiset näkökannat pimentäen, sensaatiota tavoittelevan herjaamisen tai kunnianloukkaamisen, ja vanhojen kaivelemisen niiden esittämiseksi nykypäivän muuttuneiden käsitysten valossa. Jokainen voi itse päätellä syyllistyykö noihin Suomessa valta- vai valemedia. Todennäköisesti molemmat, mutta valemedia vähemmän, ja sillä on myös paremmat mahdollisuudet parantaa tapansa, koska se ei ainakaan vielä ole uutisia massoittain tehtaileva koneisto, kuten valtamedia tuppaa olemaan.

Paavi puhuttelee Italian aikakauslehtiä.

612 kulkue ja kaksi kulttuuria

Dwight Longenecker kirjoittaa kuinka katolinen kirkko USA:ssa jakaantuu kahteen erilaiseen, toisistaan suuresti poikkeavaan, kulttuuriin.

America’s Two Catholic Churches.

On liberaalin eliitin laiskanpullea, vallitsevaan kulttuuriin sopeutumaan pyrkivä, tyhjenevä ja häviävä kirkko ja toisaalla dynaaminen, toimiva ja väkeään alati lisäävä tavallisen kansan kirkko. Samanlainen jakolinja on havaittavissa Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa, jossa lähes kaikki uskonnollinen ja hengellinen toiminta virallisten toimitusten ulkopuolella näyttää olevan konservatiiveiksi kutsutun tavan kansan järjestämää. Itse asiassa samanlainen jako tuntuu nykyisin kulkevan läpi kaikkien eurooppalaisperäisten kansojen ja kulttuurien. Makuasia pitääkö kirkkojen jakaantumista yhteiskunnallisen tilanteen heijastumisena kirkon sisälle vai pitääkö yhteiskunnan jakaantumista hengellisen jakaantumisen seurauksena. Itse jakaantuminen on kuitenkin havaittava tosiasia. Koska jako ei noudata mitään perinteisiä poliittisia jakolinjoja, vaan molemmilla puolilla on oma sivistyneistönsä ja oma maalais- tai työväkensä, molemmilla puolilla on rikkaita ja köyhiä, ja molemmat ryhmät ovat kaiken kaikkiaan hyvin heterogeenisiä, pidän tässä jakoa puhtaasti hengellisenä tai identitaarisena. Valtiollisen politiikan tasolla kamppailu, jos sen annetaan tapahtua demokratian periaatteita noudattaen, päättyy ennemmin tai myöhemmin väistämättä alaluokan voittoon.

Epätasapainoa ryhmien välillä aiheuttaa lähinnä se, että yhteiskunnalliset kulttuuri-instituutiot ovat liberaalin “eliitin” hallussa lähes täydellisesti. Tästä syystä heidän puoltaan voi hyvin kutsua yläluokaksi. Nämä instituutiot kuitenkin kiihtyvällä vauhdilla tyhjenevät kaikesta merkityksestään, eikä alaluokka oikeastaan edes kamppaile niiden hallinnasta, vaan haluaisi vain rauhassa luoda oman elämänpiirinsä ja elää siellä rauhassa ilman yläluokan pitämän metelin aiheuttamia häiriöitä.

Suomessa tilanne reaalielämän tasolla on tietenkin toinen kuin Yhdysvalloissa. Kamppailun puhtaasti henkistä luonnetta kuvaakin hyvin se, kuinka tunteenomaisella kiihkolla Suomen media suhtautuu Yhdysvaltojen politiikkaan ja kuinka suurella innolla se yrittää sovittaa kansainväliset, lähinnä viihdeteollisuuden luomassa lumetodellisuudessa elävät vastakkainasettelut Suomen politiikkaan. Kaikesta omasta ja arvokkaasta tyhjentynyt media takertuu siihen, että se on kuitenkin yläluokkaa, joka kuuluu samaan ryhmään kuin miljoonia tienaavat, kiroilevat ja ihaillut stand-up koomikot, sekä erilaiset globaalin tosi-tv:n tähdet. Todellinen, yläluokkainen vasemmistoliberaali onkin aina samaa mieltä kuin poptähti Madonna. Mikäli on Madonnan kanssa eri mieltä jostakin, on vahvasti epäilyttävä. Paidassa oleva Che Guevaran kuvakin laulaisi Material Girliä, jos se osaisi puhua, eikä olisi kaikessa onttoudessaan niin täydellisen mykkä. Tällaisen yläluokan kanssa ei mielellään ole missään tekemisissä, vaan väkisinkin sitä hakeutuu alaluokan pariin. Kaikkien omistamasta Yleisradiostakin tulee katsottua lähinnä vain päivittäin esitettävä Suomi-Filmi. Ne kuvaavat paljon fiksumpaa ja älyllisesti terveempää maailmaa.

Tästä päästäänkin 612-kulkueeseen. Se haluaisi kulkea rauhassa Töölöntorilta Hietaniemen hautausmaalle ilman poliittisia tunnuksia ja iskulauseita. Aiempina vuosina se on onnistunut hyvin ja onnistuu tänäkin vuonna mikäli asia kulkueeseen osallistuvista on kiinni. Viime vuonna tapasin kulkueen yhteydessä paljon tuttuja, niitä kuuluisia tavallisia ihmisiä, mutta yhtään fasistia tai natsia en tavannut. Heitä varmasti oli kulkueessa mukana, mutta he eivät tuoneet itseään tai agendaansa millään tavoin esiin. Yleisradio ja muut mediat kuitenkin tietävät kulkueen olevan äärioikeistolainen natsimarssi, jolla on jotain poliittisia vaatimuksia. Hyväntahtoisesti voisi ajatella, että Yleisradiossa ei vain tiedetä asiasta, koska siellä tunnetaan Hollywoodin massatuotannot paremmin, kuin suomalaisten ihmisten asiat. Ja näin voi ollakin. Suomalaiselle toimittajalle voi olla mahdoton rasti kävellä reilu kilometri alaluokan parissa, aistia tunnelmia ja kertoa niistä sitten rehellisesti sotkematta niitä globaalin viihdeteollisuuden luomiin ristiriitoihin ja vastakkainasetteluihin, sillä eihän sitä voi tietää mitä mieltä Madonna olisi karvalakkisten ja pipopäisten suomalaisten tavisten kävelystä, mutta sen tietää mitä mieltä Madonna on fasisteista ja rasisteista. Ja vaikka toimittaja pystyisikin, niin päätoimittaja on joka tapauksessa jo etukäteen antanut sanat, joilla kulkueeseen osallistujia pitää kuvailla. Onko se sitten laitaoikeisto, äärioikeisto, fasistit, rasistit vai kansallissosialistit jää nähtäväksi.

Suomessa alaluokan vaihtoehtoisen yhteiskunnan rakentaminen/rakentuminen ei ole niin pitkällä kuin USA:ssa ja monissa muissa eurooppalaisen kulttuuripiirin maissa. Sen ituja on kuitenkin jo havaittavissa täälläkin. Itse ennustan, että tulevaisuudessa sen keskeisin vaatimus nykyiselle yläluokalle tulee kaikissa läntisissä valtiossa olemaan: Jättäkää meidät jo rauhaan ja menkää pois.

Toistoa islamista

Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin tässä blogissa, mutta kaukaa viisaana en ole indeksoinut kirjoituksia, joten en jaksa niitä myöskään etsiä.

On perusteellinen virhe sanoa islamin edustavan pimeää, keskiaikaista takapajuisuutta modernin maailman keskellä. Keskiajalla, joka on ainoastaan Eurooppaa kuvaava ajanjakso, musisoitiin, runoiltiin, laulettiin, maalattiin kuvia, juotiin olutta ja kirjoitettiin paksuja järkäleitä, jotka loivat perustaa länsimaiselle filosofialle. Islam ei millään tavoin muistuta keskiajasta, vaan on lähes sen vastakohta ja se vyöryy Euroopan päälle modernina ja harmaana kuin tieteellistekninen supervalta DDR taannoin. Se ennemmin kieltää kuvat ja musiikin, kuin suosii niitä. Eurooppaan tunkeutuva islam, ja varsinkin sen eurooppalainen hyväksyminen onkin mitä modernein ja edistyksellisin ilmiö.

Ristiretkien aikana kirjoitetussa islamilaisessa historiassa ihmeteltiin huvittuneena ja paheksuen sitä, kuinka frankkien naiset saivat liikkua yksin kaupunkien kaduilla. Juuri mikään ei siis tässä suhteessa ole muuttunut. Ristiretket eivät olleet minkäänlainen stigma islamilaisessa kulttuurissa. Niitä ei edes muisteltu siellä ennen kuin lännen sosialistiset tutkijat tarjosivat niistä oman, materialistisen ja modernin tulkintansa. Sen jälkeen niistä tuli, suoraan lännestä omaksuttuna, myös islamilaisessa maailmassa tunteita ja kiihkoa nostattava propagandan väline. Suhtautuminen ristiretkiin onkin lännessä nykyisin täysin samanlaista kuin se on islamilaisessa maailmassa. Eli modernia, edistyksellistä, historiatonta, väärään tietoon perustuvaa ja poliittiseen propagandaan kelpaavaa.

Sanotaan myös, että islamin pitäisi käydä läpi jonkinlainen reformaatio ja ollaan toiveikkaita koska islam alkaa olla siinä iässä, jossa kristinuskon reformaatio tapahtui. Reformaatio ( tai revoluutio ) kuitenkin muutti kristinuskoa jyrkempään ja ahdasmielisempään suuntaan. Kalvinin Geneve on tästä hyvä todiste, ellei pidä Ruotsin kirkkokuria niin pahana. ISIS edustaisi juuri sitä reformoitua islamia, jos tällainen vertailu olisi mitenkään mielekästä. Islamissa ei verrannollista reformaatiota voi tapahtua.

Muita kulttuureja ei voikaan verrata eurooppalaisen kulttuurin historiaan sijoittaen niitä jotenkin ajasta jäljessä ja tai ajasta edellä oleviksi. Ne elävät omaa aikaansa, eikä niillä ole edes tarkoitusta kehittyä millekään eurooppalaiselle tasolle. Tästä hyvänä, positiivisena esimerkkinä erään kiinalaisen viisaan pitämä TED-talk luento

Tarina kahdesta poliittisesta järjestelmästä.

Islam ei ole takapajuinen. Se on vain yksiselitteisesti väärää ja vahingollista oppia. Ei konfutselaisuuskaan oikeaa oppia ole, mutta sen puitteissa voi selkeästi saavuttaa erilaisia tuloksia myös modernissa maailmassa, vaikka se onkin Euroopan keskiaikaa selvästi vanhempaa perua: Kovaa ja ankaraa rautakautta :)

Pohjoismainen kirkollinen yhteisö

Verkossa liikkui juttuja Ruotsin kirkon uudesta messukirjasta. Osittain jutut olivat aika vahvastikin liioiteltuja, mutta melko oireellista sekin, että niihin oli helppo uskoa. Julkista keskustelua luterilaisista kirkoista hallitsee todella hämmentävä poliittisuus ja täydellinen irtioleminen itse kirkkojen ydinsanomasta. Ainakaan Suomessa kirkon oma media ei ole tähän todellakaan syytön. Kuulemani mukaan varsinainen todellisuus on aivan toista kuin se mitä kirkollinen media ja muut mediat Suomessakin heijastelevat, joten siksi on ehkä turhaa, tylyä ja hölmöä arvostella luterilaista kirkkoa sen julkisuuskuvan mukaan.

Liturginen vuorokausi on kuitenkin vaihtunut ja kirkkovuoden viimeinen viikko alkanut. Sunnuntai oli luterilaisessa kalenterissa tuomiosunnuntai, joten en malta olla heittämättä alustavana huomiona tätä eilen mieleeni pullahtanutta virkettä: "Pohjoismaissa luterilainen kirkko ei enää edes pyri olemaan Kristuksen morsian, vaan se näkee itsensä valtion ehtoisana emäntänä."

Tämä lienee liberaalien kirkkojen yleismaailmallinen ongelma.

Kouvola, osa taiteen häpäisy

On harvinaistta, että Kouvolassa astutaan harhaan, mutta nyt niin on tehty.

Kouvolalaisessa taidemuseo Poikolassa on esillä poroporvariston makuhermoja hivelevää kitsiä, jonka esilläpitoa voidaan Suomen lain mukaan pitää uskonrauhan rikkomisena. Sinänsä häpeällistä tuolle hyvien ihmisten kauniille kaupungille. Olisi hyvä, jos kyseinen taidemuseo Poikola jätettäisiin omaan arvoonsa ja sen mahdolliset tuet kaupungilta tai valtiolta tulevaisuudessa evättäisiin. Kitsin pitäisi edes myydä itse itsensä, eikä sitä saisi sekoittaa taiteellisesti ja kulttuurisesti arvokkaiden, tukea ansaitsevien teosten joukkoon.

Suomi 100-näyttelystä kirjallinen kysymys.

Kansanedustajat Mika Niikko (ps ), Sari Essayah (kd), Teuvo Hakkarainen (ps), Toimi Kankaanniemi (ps), Antero Laukkanen (kd), Lea Mäkipää (sin), Päivi Räsänen (kd), Harry Wallin (sd) ja Peter Östman (kd) ovat tehneet asiasta eduskuntakyselyn, sillä “heidän mielestään ei ole suotavaa, että Jumalaa pilkkaavaa taideteosta ylläpidetään valtion varoista ja pannaan näytille osin valtion rahoittamaan juhlanäyttelyyn.” Eikä se suotavaa olekaan.

Itse olen kannattanut täydellistä sananvapautta ( ja kannatan edelleen ), mutta allekirjottaisin itsekin tuon kysymyksen. Yhdenvertaisuus lain edessä on yhtä tärkeä asia kuin sananvapaus ja tällä hetkellä Suomessa ei olla yhdenvertaisia lain edessä. Kristityille pyhiä asioita saa pilkata aivan vapaasti, kun taas islamin pilkasta tuomitaan sekä kansanedustajia, että tavallisia tallaajia. Tätä on joskus perusteltu sillä, että oikeuskäytäntö suojelee vähemmistöjä, kun taas enemmistö ei suojaa tarvitse. Perustelu ei ole pätevä, sillä ortodoksit, katoliset ja monet vapaiden suuntien kristityt ovat Suomessa huomattavasti pienempiä vähemmistöjä kuin sunnimuslimit, joita laki ja oikeuskäytäntö suojelevat. Ei ole siis olemassa mitään oikeudellisia, moraalisia tai edes käytännöllisiä syitä miksi taidemuseo Poikolan harjoittama kristittyjen herjaaminen sallitaan, vaikka se on sekä lain, että oikeuskäytännön vastaista.

Odotan siis taidemuseo Poikolalle tuomiota sekä uskonrauhan rikkomisesta, että kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Erityisen irvokasta taidemuseon harjoittama kiihotus on sen sorron valossa, jota Lähi-Idän kristityt kärsivät Suomen suojeleman islamin taholta.

Mitä Kouvolan jo monesti runoiltuun hienostuneisuuteen muuten tulee, niin todistakoon sen tuo eilen matkalla messuun kännykällä nappaamani kuva. Kun me vähemmistössä vietimme pyhää messua, niin naapurikirkossa Kouvolan hyville porvareille lauloi Saara Aalto. Jumala Kouvolaa varjelkoot.

Vanhan fanittajat

Mikko Ellilä linkitti aikanaan jollekin sivulle videon kappaleesta Irish Blood, English Heart. Pidin sitä harvinaisen hienona esityksenä ja hain Google Playsta esittäjän muuta tuotantoa. En kuitenkaan innostunut sen kummemmin. Tuo on ainoa kosketukseni Morrisseyhin. Lehdestä olen lukenut, että hänestä lihansyöjät ovat murhaajia. Mikä ei pidä paikkaansa.

Tämä Morrissey on nyt onnistunut nostamaan kiihkeän myrskyn vesilasissa lausunnoillaan. Morrissey on sanonut, että hän haluaisi Saksan olevan saksalainen ja Ranskan ranskalainen. Ihmiset sanoutuvat hänestä sen vuoksi irti siellä sun täällä. Tämä on hämmentävää koska Morriseyn fanien pitää olla jo nelikymppisiä ihmisiä. Vähintään kolmekymppisiä. Miksi aikuiset ihmiset suuttuvat sellaisen henkilön mielipiteistä jonka musiikista he pitävät? Ja miten yleensäkään aikuiset ihmiset voivat pitää laulajaa sellaisena esikuvana, jonka mielipiteillä on heille suuri, tunteellinen merkitys? Linkitetyn HS:n artikkelin mukaan Morrissey on työväenluokasta lähtöisin oleva ukko, mutta hänen faneistaan on kasvanut graafikoita, kirjailijoita ja taiteilijoita, jotka eivät enää voi sietää Morrisseyn työväenluokkaisia mielipiteitä. Jos näin, niin olisi ollut parempi, jos nämä graafikot, kirjailijat ja taiteilijat olisivat myös jääneet työväenluokkaisiksi, koska työväenluokkainen taiteilijaukko pystyy parilla lausunnolla pistämään heidät sekaisin ja pysymään itse tyynenä.

En tiedä, mutta tämä ehkä osittain selittää myös sitä miten kiihkeällä tunteella Trumpiin suhtaudutaan. Haluttaisiin kovasti fanittaa Yhdysvaltain presidenttiä ja nyt ollaan vihaisia kun ei voida. Tai Brexitiin. Olisi kiva jos englantilaiset olisivat kivoja ja pysyisivät EU:ssa, mutta he ovatkin inhottavia ja eroavat siitä. Ehkä meillä tosiaan on käsissämme aikuinen sukupolvi, joka suhtautuu ihmisiin suosikkeina ja inhokkeina sen sijaan, että he suhtautuisivat ihmisiin ihmisinä. Tämä on aika kammottava ajatus.

Muusikkojen, näyttelijöiden ja muiden niin sanottujen artistien poliittisiin mielipiteisiin ei kannattaisi kiinnittää mitään huomiota. Varsinkin popmusiikki on sellaista, että järjestelmällisyys ja järki vain häiritsevät sitä. Lievästi hullu tekee sillä alalla varmasti parempaa jälkeä kuin rationaalinen, asioiden oikeasta järjestyksestä pitävä ajattelija; siis sellainen ihminen, jonka poliittisille näkemyksille kannattaa antaa painoa. Niille, jotka ovat pitäneet Morrisseyn musiikista suosittelenkin sen kuuntelemista edelleen. Ei musiikkia edes tarvitse yhdistää sen tekijään, vaan se liikkuu vapaasti ilmassa. Itse en aio innostua Morrisseysta sen vuoksi, että hänellä on yksinkertaisia, kansallismielisiä ajatuksia. Saatan innostua, jos taas sattumalta kuulen yhtä hyvän kappaleen kuin tuo Irish Blood, English Heart.

Asiaa miettien päädyin siihen, että voisin järkyttyä, jos Kraftwerkin muusikot kertoisivat olevansa vaikuttuneita Timo Soinin politiikasta, mutta ei sekään minulta yöunia veisi, enkä sanoutuisi irti Kraftwerkista mitä sellainen irtisanoutuminen sitten ikinä tarkoittaisikaan.

Sitä ihmettelen, jos nämä Morrisseyhin suuttuneet eivät halua Saksan olevan saksalainen ja Ranskan olevan ranskalainen, niin mitä he haluavat? Pitäisikö Saksan ja Ranskan olla jonkinlainen Srollywood, joka tuottaisi heille kliinistä poptähtiä fanitettaviksi? Ei minusta suinkaan.

P.S.

Timo Hännikäinen on kirjoittanut aiheesta analyyttisemman jutun Sarastukseen. Siinä on esitetty yksi syy tuohon suuttumukseen: "Vasemmisto on tottunut pitämään kulttuuria omana leikkikenttänään, ja yksikin tältä alueelta kuuluva väärän tietoisuuden ilmaus saa sen täysin raivoihinsa" ja noin varmasti on.

Idiotia, jonka keskellä meidän on elettävä. 

Vihreä vihapuhe ja isku omaan nilkkaan

Jotenkin suunnattomasti ärsyttää kohu, joka on noussut jonkun Vihreän naisen twiitin ympärille. En ymmärrä mitä väliä sillä on, jos joku Fatim on sitä mieltä, että maalla asuminen on hölmöä ja hän itse teini-ikään juuttuneena hölmönä tehostaa sanomaansa mukahauskalla herjalla. Siis sellaisella, jolle tytöt voisivat keskenään hihitellä. Maailma on jotenkin sekaisin, kun tällaiset edes nousevat esiin ja niitä ruvetaan vatvomaan oikein tosissaan aikuisten ihmisten voimin. Oikeassa ja järkevässä maailmassa kissaa ei voisi vähemmän kiinnostaa.

Toisaalta tässä on tiettyä kosmista oikeudenmukaisuutta, josta ei voi olla nauttimatta. Vihreät on ollut ehkä pahin kyttäyspuolue ja muiden ankara tuomitsija. Hyvässä muistissa on, kuinka he järjestivät mielenosoituksia Olli Immosen Facebook - päivityksen johdosta ja lietsoivat vihaa Ollia kohtaan Helsingin muinaista Itä-Saksaa imitoivalla kansalaistorilla. Siellä mielipuolisuus sai ympärilleen mittavat puitteet ja vihreät lähtivätkin innolla kiertueelle tuomitsemaan Ollia ja perussuomalaisia. Turussa vihaa oli lietsomassa Vihreiden silloinen puheenjohtaja Ville Niinistö ja vastaavia mielenosoituksia suunniteltiin touhutippa pöksyissä muihinkin kaupunkeihin. Vain Vihreän kuplan ulkopuolisen Suomen järkevyys hyydytti suunnitelmat. Kaikki mitä Vihreät tästä Fatimin tapauksesta niskaansa saavat onkin niille aivan oikein.

Asiassa on kuitenkin se puoli, että tämä Fatim ei ole Vihreä puolue. Hän on persoona, joka heitti twitteriin läpän. Ei sen kummempaa. Jos itse olisin maalaisena jotenkin edes etäisesti loukkaantunut, niin läppäisin takaisin. Ei vain kiinnosta, kuten ei siis kiinnosta kissaakaan.

Toivoisin, että Vihreä puolue ottaisi tästä opikseen ja lopettaisi poliittisten vastustajiensa demonisoimisen, mutta valituneesti arvaan sen olevan turha toive. Eikä siinä mitään. Enemmän toivon sitä, että ihmiset ymmärtäisivät, että jokaista netissä heitettyä läppää ei kannata ottaa kovinkaan vakavasti. Tämä toive voi jopa toteutua, koska eiväthän ihmiset tyhmiä ole. Media on.

Skandaali

Kristillisessä teologiassa skandaali on tarkkaan määritelty synti. Nyt puhutaan kuitenkin politiikkaa, joka on luonteenomaisesti likaista, joten skandaalin määritelmäksi tässä riittää, että se tarkoituksellisesti hämmentää mieliä ja johtaa pois totuudesta.

Sananvapauden suhteen Suomen laki ja oikeuskäytäntö ovat paljaita skandaaleja. Poliisi tutkii vihapuheita netissä ja vaikka laki ei edes tunne vihapuhetta niin poliisin löytämät tapaukset sitten tuomitaan joko kiihotuksena kansanryhmää kohtaan tai uskonrauhan rikkomisena. Meille valehdellaan oikeuskäytännön olevan sellainen, että nämä lait suojelevat vähemmistöjä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Suomessa ortodoksit, katolilaiset ja vapaiden suuntien kristityt ovat vähemmistöjä. Näitä kuitenkin saa ihan vapaasti lyödä vihapuheella kuin vierasta sikaa. Esimerkiksi reformaation juhlapäivän aattona Yleisradion aamutelevisiossa todettiin katolisen papiston olevan pedofilian instituoitu muoto. Vaikka kyseinen klippi on varmasti myös netissä ( somessa ), niin mistään ei ilmesty nettipoliisia viheltämään peliä poikki, saati valtionsyyttäjää nostamaan syytettä asianomaisia vihapuhujia vastaan. Tämä osaltaan todistaa, että puhe vähemmistöjen suojelusta on skandaalinomaista roskaa, jonka tarkoitus on verhota Suomen kansalaisilta sitä totuutta, että heidän sananvapauttaan halutaan rajoittaa. Ja sitä halutaan rajoittaa pelosta, koska islam, jota Suomen laki varsinaisesti suojelee, voi hyvinkin iskeä väkivaltaisesti mikäli sitä erehdytään pilkkaamaan. Väkivallan pelko on siis se syy miksi oikeuskäytäntö on mikä on, ei vähemmistöjen suojelu oletetulta vihapuheelta. Vähemmistöjä, ainakin uskonnollisia sellaisia, saa edelleen solvata niin paljon kuin sielu sietää, kunhan vähemmistö ei ole islamilainen.

Sananvapauden rajoituksiin liittyy myös se, että emme saa, tai enää osaa sanoa miten asiat ovat. Vuoden 2015 syksyllä Haaparantaan kuljetettiin Saksasta Ruotsin läpi kymmeniätuhansia nuoria miehiä, jotka sitten kävelivät sillan yli Suomen puolelle Tornioon. Ensimmäiseksi valehdeltiin, että he ovat Syyrian sotaa paossa olevia naisia ja lapsia. Media ilmeisesti jopa uskoi tämän vastoin omien silmiensä todistusta. Toiseksi valehdeltiin asian tulleen hallitukselle yllätyksenä ja kolmanneksi, että hallituksen oli kansainvälisten sopimusten ja lain sitomana mahdotonta sulkea rajaa. Niitä, jotka yrittivät sanoa totuuden pidettiin vihapuhujina ja nettipoliiseja palkattiin lisää suojelemaan esitettyä valhetta. On ehkä mahdollista, että Suomen hallitus ei tiennyt Saksan ja Ruotsin hallitusten toimista, mutta mikäli niin oli, niin se johtui siitä, että Suomen hallitusta ei tarvinnut informoida, koska sen suostumusta pidettiin itsestään selvänä. Kansainvälisten sopimusten ja lakien mukaan jokaista tulijaa ei olisi ainoastaan voinut käännyttää takaisin rajalla, vaan jokainen olisi pitänyt käännyttää. Hehän tulivat, tai heidät kuljetettiin, Suomeen turvallisista maista.

Siinä pari skandaalia. Näitä voisi luetella vaikka kuinka paljon. Nuo kaksi liittyvät yhteen, koska olemme osa Euroopan unionia ja Euroopan unionin kuningasidea väestöpyramidin korjaamiseksi ja työvoiman saamiseksi juurettomaksi ja rajojen yli liikkuvaksi on massiivinen siirtolaisten vastaanotto lähinnä muslimimaista. Siinä samalla saadaan latistettua Euroopan kristillinen perintökin. Kristinuskohan ikävästi estää ihmisten poliittista käsittelyä pelkkänä juurettomana siirtotyövoimana ja kuluttajamassana

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Skandaali voi joskus johtaa myönteisiinkin tuloksiin. Suurten mediatalojen, kuten Yleisradion ja Mainostelevision skandaalimainen huonous nostaa esille sen, kuinka pienet yhtiöt ja yksityiset ihmiset voivat tuottaa asiallisia, älykkäitä ja rehellisiä keskusteluohjelmia, joiden tasolle suuret mediatalomme eivät enää kykene. Jotain uutta on siis mediarintamalla nousemassa ja sitä kannattaa seurata.

Keskustelua sananvapaudesta.

Presidentti Huhtasaari

Verkkolehti Sarastuksessa julkaistiin äskettäin usean eurooppalaisen intellektuellin allekirjoittama Pariisin julistus: Eurooppa johon voimme uskoa. Julistuksen sisältämät 36 kohtaa ovat puhdasta asiaa ja on ilo huomata, kuinka monia yhteneväisyyksiä niissä on puheisiin, joita Perussuomalaisten johto makkaranpaiston ohella piti Lappeenrannan kävelykadulla Oleksilla pipot korvillaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Presidentinvaalit ovat tammikuussa. Niiden jälkeen eduskunta saattaa hyvinkin hajota, mutta ei mennä asioiden edelle. Presidentin merkitys poliittisena vaikuttajana on nykyisin lähes olematon. Maassa, jonka julkinen elämä ja mediailmasto eivät tunnusta mitään perinteisiä arvoja presidentti ei voi olla edes mikään arvojohtaja, ellei hän potki koko ajan tutkainta vastaan. Laura Huhtasaarella olisi sisua ja kykyä sekin tehdä. Hän on ehdokkaista ainoa, joka ei jäisi vain aina silloin tällöin Apu- tai Seura lehden valokuvajournalistisissa jutuissa esiintyväksi eläväksi muovipatsaaksi, vaan hän voisi ottaa kantaa myös niihin asioihin, jotka aidosti koskettavat kansalaisten elämää.

Presidentin valtaoikeuksia kuitenkin pitäisi lisätä. Laura Huhtasaari on tästä puhunutkin. Itse toivon asian tulevan mukaan myös Perussuomalaisten ohjelmiin. Eduskunta valtaoikeudet aikanaan palauttaa, jos on palauttaakseen. Aidosti poliittista valtaa omaava presidentti kuitenkin olisi Suomen poliittista elämää tervehdyttävä instituutio. Olettaen siis sen, että kansallismielisten poliittinen työ onnistuu ja Suomi muiden Euroopan maiden mukana saa palautettua kansallisen suvereniteettinsa kaiken kaupanneiden 60-lukulaisten jälkeensä jättämiltä raunioilta. Mikäli Euroopan Unionin kehityksen annetaan jatkua nykyiseen suuntaan ei taas pian tarvita edes eduskuntaa.

Konservatiivina olen kysynyt itseltäni uskaltaisinko äänestää poliittisesti kokematonta, nuorta Laura Huhtasaarta mikäli hän vaalit voittaessaan saisi samat valtaoikeudet, jotka Urho Kekkosella aikanaan oli. Vähän sitä joutuu miettimään, mutta vastaus on: kyllä uskaltaisin. Perusteluna viittaan tuohon Pariisin julistukseen. Laura Huhtasaaren puheet voivat kuulostaa polveilevilta ja pinnallisiltakin mediassa, mutta ne juurtuvat vahvasti tuohon laajempaan ja syvempään eurooppalaiseen ajatteluun. Ja se on hyvä.

Nettipoliisi

Netin vapaaseen keskusteluun on alusta astia suhtauduttu liialla vakavuudella. Kaikki avoimet palstat ovat parhaimmillaan lennosta ylös kirjattua kapakkapuhetta. Ei niistä kannata nostaa esiin erillisiä osia tai yksittäisiä puheenvuoroja pitäen niitä sitten jonain vakavina lausuntoina. Toisaalta nettiin voi luoda myös vakavasti otettavia tiloja, mutta ne ovat aina jollain tavoin suljettuja tai luonteeltaan monologisia, lähes pelkästään julkaisevia.

Nettipoliisit eivät luo itselleen tällaista tilaa, vaan spammailevat Twitterissä kuin parhaatkin mainostoimistourasta haaveileva hipsterit ja yrittävät jopa joskus laskeutua kansan sekaan Facebookiin. Veikkaan, että he polkevat virastoon tietokoneidensa ääreen keltaisilla jopoilla, piippu suupielessä savuten.

Nettipoliiseihin pitääkin suhtautua kuin keihin tahansa kännissä ja läpällä twiittaileviin hemmoihin. He muodostavat yhden, ja omanlaisensa, kuoron Totaalisen sodan alati kehittyvällä näyttämöllä. Toivotaan, että heidän äänensä kaikuu rintamalla tyyllikkään sointuvana ja näytelmän harmoniaa kunnioittaen. Ainakin tähän asti esitys on ollut mitä mainiointa.

Kouvola, osa joku

Kävellessäni kirkolla olivat Kouvolan hyvät ihmiset kokoontuneet suurin joukoin kaupungintalonsa eteen. Huomasin lakanan, jossa mainostettiin taikuria ja jonglööriä. Niitä talolla todella tarvitaan.

Kirkolta lähtiessäni kuulin kaupungissa vietettävän Muodin yötä. Päätin luoda sille unohtumattoman kohokohdan ja kävelin suoraselkäisesti Manskin läpi perussuomalaisten mustaa nahkasalkkua kantaen. Jo tässä vaiheessa iltaa siis voidaan todeta Kouvolan Muodin yön olleen onnistunut tapahtuma.

Kouvolan vahvuus on, että täällä ei ilmeisesti ole minkäänlaista akatemiaa. Suomalaisen akateemisuuden ongelma on, että keskieurooppalaisesta käsityksestä hypättiin nopeasti anglosaksiseen, eikä välissä ehditty luoda oikein mitään omaa. Kouvolassa tällaista kahden akateemisen disipliinin väliin imettyä tyhjiötä ei ole, vaan täällä on kaikki omaa.

Jeesus Kristus on kuningas! Ja me olemme jo voittaneet.

Teknologia

Modenin maailman järjestykseen on paljonkin huomautettavaa, sitä voi ja on syytäkin arvostella, mutta teknologia on mielestäni varsin arvovapaa asia.

Istuskelen tässä Kymissä ja katselen suorana lähetyksenä paavi Franciscuksen saapumista Portugalin Fatimaan huomista Fatiman Neitsyt Marian päivää juhlistamaan. Lentokoneen ovi aukeni juuri. Tämä ei tuota minulle mitään oheiskustannuksia kuukausittaisen nettimaksun lisäksi. Nyt paavi astelee jo punaisella matolla. Tämä tapahtumien samanhetkinen seuraaminen ei ole ihme, vaan ihmisen työn tulosta, mutta kyllähän tämä ihmeelliseltä tuntuu, kun on elänyt ajan jolloin televisiot olivat mustavalkoisia ja niissä oli kuvaputket. Suoran lähetyksen tekeminen toiselta puolelta maailmaa vaati silloin suuria teknistaloudellisia ponnistuksia. Nyt tuolla voisi olla vaikka Heikkilän Olli kännykkänsä kanssa liftaamassa ja streamia tulisi.

Neitsyt Marian ilmestyminen Fatimassa on yksi niitä harvoja ilmestyksiä, jotka kirkko tunnustaa.

Wikipedia kertoo

Sen todellisuuteen ei ole mitään velvoitetta uskoa, mutta itse kyllä uskon. Ilmestys tapahtui Venäjän vallankaappauksen aikoina. Sen kokeneet lapset ilmaisivat Jumalan tahdoksi Venäjän pyhittämisen Neitsyt Marialle. Koska olemme lokaaleja, niin muistetaan, että Suomessakin on ainakin kaksi kertaa lausuttu katolisissa kirkoissa rukous Suomen vihkimiseksi Neitsyt Marialle. Viimeksi vuonna 2012. Teknologian suomin keinoin yhden osan rukouksesta voisi kopioida tähän.

Pyhä äiti, me kannamme sinun tahrattomaan sydämeesi rukouksemme:

+ Pyhää Jumalaa pilkkaamasta,
- varjele meidät!

+ Ateismiin lankeamasta ja uskoa sydämistämme kadottamasta,
- varjele meidät! 

+ Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, jumaluutta pilkkaamasta,
- varjele meidät!

+ Jumalan käskyjä polkemasta,
- varjele meidät!

+ Pyhää kommuuniota kelvottomasti vastaan ottamasta,
- varjele meidät!

+ Parannuksen sakramenttia tarpeettomana pitämästä,
- varjele meidät!

+ Syntiä pyhää kirkkoa vastaan tekemästä,
- varjele meidät!

+ Pyhää isää ja hänen opetustaan halveksimasta,
- varjele meidät!

+ Kyllästymästä ja toivoa heittämästä,
- varjele meidät!

+ Rakkaudettomuutta toisille osoittamasta,
- varjele meidät!

+ Omatuntomme herkkyyttä hyvälle, kauniille ja todelle menettämästä,
- varjele meidät!

+ Aviollisen uskottomuuden synniltä,
- varjele meidät!

+ Avioliiton arvoa ja pyhyyttä vastaan syntiä tekemästä,
- varjele meidät!

+ Syntymättömiä lapsia surmaamasta,
- varjele meidät!

+ Ihmiselämää koeputkessa luomasta ja manipuloimasta,
- varjele meidät!

+ Lapsille huonoa esimerkkiä näyttämästä ja lapsia turmelemasta,
- varjele meidät!

+ Yhteiskunnallisista vääryyksistä,
- Varjele meidät!

+ Kaikesta synnistä,
- Varjele meidät!

+ Nälältä ja sodalta,
- varjele meidät!

Tuossa se on tietenkin pelkkä elektroninen dokumentti, mutta rukoiltaessa asia on eri. Ymmärrän, että ateistiset lukijani pitävät tuollaista mahdollisesti hyvinkin hämmentävänä. Toivon kuitenkin, että se ei herätä mitään pilkkaa heidän sydämessään, koska noin vain on. Pitkälti Suomen oma asia onko hän halullinen vai haluton puoliso.

Alkoholipolitiikkaa

Hallituksen lupaamat lievennyksen alkoholin myyntioikeuksiin vesittyvät, koska keskustan kansanedustajat eivät voi hyväksyä limuviinojen tuloa kauppaan. Kepu tietysti rankaisee niskuroivia kansanedustajia omalla tavallaan. Eduskunnasta kuului ehdotuksia laittaa heidät jalkapuuhun Alkon eteen, mutta itse en siihen usko, vaikka se olisikin täysin oikein.

Hallituksen esitys toisaalta onkin vesittynyt ja huono. Alkoholijuomat pitäisi erottaa käymistuotteisiin ja tisleisiin ja sallia ensimmäisten vapaa myynti kaupoissa. Rajoittaminen keinotekoisella prosenttirajalla ei ole hyvä juttu oikeastaan millään tavalla. Se ohjaa panimoita tuottamaan tiettyyn prosenttiin tähtääviä tuotteita ja toisaalta päästää juurikin erilaiset typerät limuviinat täyttämään kauppojen hyllyjä meidän valistuneiden asiakkaiden häiriöksi.

Suomessa on orastavaa pienpanimotoimintaa ja ilmeisesti myös erilaisista marjoista tehtyjä tilaviinejä valmistetaan aika runsaasti. Oluiden ja viinien myynnin vapauttaminen olisi siis piristävää suomalaiselle yritteliäisyydelle ja elinkeinotoiminalle. Vaikka alkoholista kieltämättä on haittoja, niin kyllä olut ja viini enimmäkseen ihmisten ja kansalaisten iloksi ovat. Valtiolta olisi mitä mainioin teko vapauttaa markkinat kotimaisille oluille ja viineille. Mutta, kuten sanottua, se olisi myös järkevää, joten valtio sitä tuskin tekee.

Näkymä oikealta

Sattumalta eksyin lukemaan Lawrence Austerin taannoista blogia View from the Right. Austerin kuolemasta on jo yli neljä vuotta. Rauha hänen sielulleen.

Aikanaan blogia tuli luettua tiiviisti. Se oli aina "angoloskenen" ytimessä. Muistan, että itseäni usein ärsytti Austerin "oikeaoppisuus", sillä hän oli ojentamassa lähes jokaista, joka oli astunut askelenkin väärään. Nykyisin, kun sen aikaiset kiistat ovat muuttaneet muotoaan blogia voi varmaan lukea viileämmin, minkä aionkin tehdä.

Yksi Lawrence Austerin viimeisiä postauksia, kymmenen päivää ennen hänen kuolemaansa oli:

I have had this thought going back decades.
I believe in two things: God, and white Western civilization.

Vaikka itse en usko kuin Jumalaan tuo on minusta ihan asiallinen ajatus, jota ei pitäisi potkia pois keskustelusta sen vuoksi, että se on muka rasistinen. Asia mistä ei päästä yli eikä ympäri on, että läntinen sivilisaatio on valkoisen rodun tuotos. Se on vain fakta. Kiinalainen sivilisaatio on keltaisen rodun tuotos. he sanovat itsekin niin, enkä menisi väittämään vastaan ainakaan tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa.

En tiedä miksi täällä on menty niin sekaisin noiden asioiden kanssa, mutta oletan sen johtuvan julkisen keskustelun älyllisestä taantumasta. Nykyisin ei ajatella asioita, vaan nykyisin fanitetaan asioita. Austerin sanoessa "valkoinen sivilisaatio" nuosee ilmoille omituinen tunnepilvi, jossa sekoillaan sen parissa mikä olisi fanitettavin ja eniten uusiin kokemuksiin vievä näkemys, jolla 70-luvulla olisi voinut päästä Suosikin karvapäägalleriaan.

Kuitenkin rotujen väliset rajat ovat ideologioista riippumaton asia ja ne eivät katoa yhtään minnekään. Kuten mitkään maalliset rajat ne eivät ole rajoja joita ei voisi ylittää, mutta ne tulevat kuitenkin pysymään. Itse puhuin aiemmin sumeista rajoista, mutta en laiskana jullina jaksanut soveltaa mitään todellista matematemaattista ajattelua tähän, eikä olisi ollut kykyjäkään. Nyt lähtisin kehittämään tuota aiemmin mainostamaani ovi-ideaa. Se on parempi, koska se pitää oven molemmilla puolilla olevia itsenäisinä, arvokkaina ja päätävinä toimijoina.

Joka tapauksessa. Tämä ei ollut Lawrence Austerin muiston arvoinen postaus, mutta näillä täällä mennään.

Ovi

Minun piti ottaa kuva omasta ovestani, mutta unohdin sen, enkä enää jaksa lähteä ottamaankaan. Sen sijaan tuossa kuvassa kyyhkynen, joka ansiokkaasti vartioi tietä ovelleni. Pysykää poissa, jos ei ole asiaa.

Mitä enemmän mietin dom Meiattinin ehdotusta, että vaihtaisimme keskustelussa mielikuvat muureista ja silloista mielikuviin ovista, sitä paremmalta se tuntuu. Mielikuvilla on merkitystä. Monista asioista johtuen puhdas fakta ei vetoa ihmisiin, vaan tarinat, näkemykset ja kosketukset esteteettisiin mieltymyksiin vetoavat. Syvemmällä tasolla ihmiset ovat viisaita. On aika selvää, että vaikka suomeen tulisi miljoonia poppamiehiä ja maahan rakennettaisiin satoja megamoskejoita, niin parin sadan vuoden päästä, pikaruokavieraiden kadottua tuonelaan, soilta nousee suomalainen rotu jatkamaan työtään kuten se teki isovihan jälkeenkin. Tässä välissä kuitenkin nähtäisiin kärsimyksiä, jotka eivät ole lainkaan tarpeellisia.

Eli luokaamme ovet, jotka voimme itse avata ja itse lukita. Kansaa muokkaavat tekijät ovat: verenperintö; elinympäristö ja elinkeinot; kieli; uskonto; ja tavat ja tottumukset. Ne voisivat samalla olla viisi ovea, joiden kautta maahanmuuttajien pääsyn Suomeen on käytävä. Ei voida vaatia kaiken ymmärtämistä, mutta voidaan vaatia, että edes yhdestä suunnasta ymmärretään mitä sisään pääseminen vaatii.

Mitään velvollisuutta otaa ketään vastaan Suomen valtiolla ei ole, koska tämä maa on suomalaisten koti. Mikäli valtio ei edusta kansaa se ajan myötä vaihdetaan.

Rukoile ja tee työtä

USA:ssa käydään keskustelua bendediktiiniläisestä ratkaisusta. Sen perustana on ajatus, että perustaessaan luostareita ja vetäytyessään niihin Rooman valtakunnan rappion ja sekasorron aikoina benediktiinien sääntökunta onnistui säilyttämään ja välittämään antiikin sivistyksen aarteet jälkipolville läpi noiden tuhon aikojen. Miten tätä sitten pystyisi soveltamaan sekulaarissa maailmassa on keskustelun aihe.

Todennäköisesti kirjoitan asiasta jonkun asiallisen jutun. Ihan ensimmäiseksi voisi kuitenkin tarjota kaikille suomalaisille instant-ratkaisua kunnon markkinamiehen tapaan: Muuttakaa maalle, tai maaseutukaupunkeihin ja kauppaloihin.

Jyrisevä analyysi puolueen tilasta

Kunnallisvaalit ovat sitten ohi. Itse asetin paaston etusijalle ja kampanjoinnin jonnekin muualle. Todistetuksi kuitenkin tuli, että pelkästään rukoilemalla ja paastoamalla voi saavuttaa muutaman arvokkaan äänen, jotka ovat osaltaan nostamassa listan vertailulukua. Pari/kolme kaltaistani maallisista riennoista vetäytyvää ehdokasta lisää ja olisimme tavoitelleet Kotkassa jo seitsemättä paikkaa, parillakymmennellä olisimme ottaneet jo vähintään kahdeksan.

Olen jonkun verran ehtinyt katsella tuloksia maanlaajuisesti ja aika monilla paikkakunnilla tilanne vaikuttaa samalta kuin Kotkassa. Vaikka hävisimme prosenteissa ja paikoissa niin voitimme siinä, että ryhmät todennäköisesti pystyvät parempaan kunnallispolitiikkaan, koska niiden ei tarvitse tuhlata aikaansa sisäisten ristiriitojen kanssa vatvomiseen. Ja edelleen saimme maanlaajuisesti selvästi enemmän paikkoja kuin vihreät ja vasemmisto.

Seuraava koitos on puoluekokous kesäkuun alkupuolella. Puheenjohtajaehdokkaat kiertävät varmaan täälläkin. Oma ehdokkaani on yllättäen Jussi Halla-aho. Uskon vakaasti hänen olevan paras vaihtoehto puolueen kannalta siksikin, että hän ei mitä ilmeisimmin pyri ministeriksi eikä näin aseta mitään paineita hallituksen päätökselle ministeripaikkojen lisäämisestä. Niille paperilehtien jyriseville analyytikoille, jotka tulevat elegantisti argumentoimaan kuinka hallituspuolueen puheenjohtajan pitää olla ministeri voi yksinkertaisen ytimekkäästi todeta: "Ei pidä." Halla-ahon puheenjohtajuudella on mahdollista päästä lopullisesti irti siitä, että media ohjailisi puoluetta. Ei se nykyäänkään ohjaile, mutta sellaisia mielikuvia syntyy ja niitä myös elätellään, koska vieläkin politiikkaa tehdään syöttämällä juttuja mediaan. Sellaisen loppuminen olisi mitä mainioin asia.

Tuli puheenjohtajaksi kuka tahansa, niin on ehdottomasti pidettävä kiinni siitä, että hallituksen sopimat toimenpiteet maahanmuuttopolitiikan kiristämiseksi toteutetaan. On nimittäin herännyt tiettyjä perusteltuja epäilyjä hallituksen laiskasta suhtautumisesta niihin. On myös pidettävä kiinni siitä, että mitään mukautumista EU:n määrittelemään taakanjakoon ei tapahdu. Jos me nyt lähdemme mukaan siihen sanoen, että me kuitenkin päätimme Suomessa itse sekä mukaanlähdöstä, että tulijoiden määrästä, niin seuraava hallitus on jo antamassa päätösvallan EU:lle. Maahanmuuton kustannusten laskeminen ei ehkä ole niin tärkeää, koska sellainen tehtävä on hallitukselle aivan liian vaativa. Suomen Perustan tutkimukselle on tulossa jatkoa samalta tekijältä, joka teki ensimmäisen osan ja se ajaa saman asian, kuin hallituksen yrittämä, mutta sen omaan kyvyttömyyteen törmännyt tutkimus.

Eli ihan optimistisella hengellä kohti tulevaisuutta. Mikäli seuraavissa eduskuntavaaleissa joudumme oppositioon, niin - olettaen tilanteen pysyvän tällaisena - yhdyn Reijo Tossavaisen näkemykseen siitä, että sen jälkeisissä vaaleissa tulee sellainen jytky, jota tässä maassa ei ennen ole nähty.

Sivistyneen kampanjoinnin puolesta

En ole kukaan enkä mikään heittelemään ensimmäisiä kiviä, mutta totean oman kampanjani koostuneen kissan kuvista ja kristillisten tohtorismiesten siteeraamisesta. Perussuomalaisten kampanjaa olen ollut seuraamassa Helsingissä ja Haminassa, sekä osallistunut siihen Kotkassa. Meno teltoilla ja kojuilla on ollut erittäin sivistynyttä ja keskustelevaa. Helsingissä voi muhia jopa pienoinen jytky taas. Ken elää se näkee.

Jytkyä ei kuitenkaan sielläkään toteuteta samalla barbaarisella tavalla millä Vihreä puolue ja Suomen Evankelis-luterilainen kirkko kampanjoivat Helsingissä. Mielenosoittajien kiihottaminen poliisia, virkakuntaa ja oikeuslaitosta vastaan ei ole sitä mitä demokraattisen vaalikampanjan tulisi olla, eikä se varsinkaan ole kunniaksi eduskunnassa istuville kansanedustajille.

Poliisin toiminnan häiritsemisessä oli selkeästi kyse vaalikamppailusta. Afganistaniin on tehty jo useita palautuksia aikaisemmin. Yleensäkin Suomesta tehtiin vuonna 2016 noin 6000 palautusta joihin poliisi osallistui. Nyt palautetut 10 henkilöä eivät poikenneet millään tavoin yleisestä linjasta, jota vastaan ei aikaisemmin ole osoitettu väkivaltaisesti mieltä. Ainoa poikkeus aikaisempaan on Suomen olosuhteissa, eli vaalien läheisyydessä. Evankeli-luterilainen kirkko oli toki mukana tukemassa omaa leiriään Rautatientorilla, eikä osallistumassa vaaleihin, estäessään poliisia tekemästä hälytystehtäviään, joihin kuului muun muuassa yksi kotiväkivaltahälytys. Vihreät kuitenkin olivat mukana noissa tihutöissä, ja lietsomassa niitä, vain edistääkseen omaa vaalikampanjaansa väkivallan ja kapinoinnin keinoin.

Lopuksi asiallisempiin asioihin:  Verkossa on jonkun verran ollut keskustelua Popedan laulajan, runoilija Pate Mustajärven tärkeästä yhteiskuntafilosofisesta kannanotosta. Totean asiaan saman mitä Plinio Corrêa de Oliveira kirjoitti jo vuonna 1959:

"Vallankumouksellinen prosessi ihmissielussa ... on aivan viimeaikaisissa sukupolvissa tuottanut uudenlaisen luonteenlaadun, joka näkyy erityisen selvänä rock and roll –musiikin hypnotisoimissa nuorissamme. Tätä sielullista tyyppiä luonnehtivat spontaanit psykologiset primäärireaktiot, joita järki ei kontrolloi ja joihin efektiivisellä tahdollakaan ei näytä olevan mitään osallisuutta, sekä fantasian ja ”elämyksellisten” kokemusten ylivalta todellisuuden systemaattiseen analyysiin nähden. Tämä kaikki on mitä suurimmassa määrin seurausta sellaisesta pedagogisesta kulttuurista, joka käytännössä viittaa kintaalla niin logiikan roolille kuin tahdon koulimisenkin merkitykselle kasvatustyössä."

Klassisen musiikin arvostaja, kansanmusiikin ja gregoriaanisen laulun ystävä Kotkan valtuustoon. Aänestä 301!

Edistyksen puolesta

Äänestäjien on hyvä tietää mistä ehdokkaan maailmankatsomus kumpuaa. Koska en ehdi itse nyt kirjoittaa, niin lainaan tähän otteen kirjasta Vallankumous ja vastavallankumous. Mikäli haluat edistystä niin ainoa mahdollinen ehdokas sinulle Kotkassa on 301, joka vilpittömin sydämin pyrkii turvaamaan sen edellytykset. Ja siis kirjaan:

1. Vastavallankumous on traditionalistinen 

A. Syy Kuten olemme jo nähneet, vastavallankumous on voimainponnistus, joka kehittyy vallankumouksen funktiona. Vallankumous kääntyy koko esi-isiltä saamaamme ja vielä jäljellä olevaa kristillistä perintöämme vastaan, se ahdistelee lakkaamatta kristillisiä instituutioita, oppeja, käytös-, ajattelu- ja tuntemistapoja. Vastavallankumous on niin muodoin kristillisten traditioiden puolustaja.

B. Savuava lampunsydän 

Vallankumous käy kristillisen sivilisaation kimppuun tavalla, joka monessa suhteessa muistuttaa erään Brasilian sademetsissä kasvavan puun strategiaa. Tämä villiviikuna (Urostigma olearia) kietoutuu toisen puun rungon ympärille peittäen sen lopulta kokonaan, minkä seurauksena alakynteen jäänyt puu kuolee. ”Maltillisissa” ja hidastempoisissa suuntauksissaan vallankumous lähestyi kristillistä sivilisaatiota aikomuksenaan kietoutua sen ympärille ja tappaa se. Tämä outo tuhoamisprosessi on meidän aikanamme yhä kesken. Toisin sanoen olemme nyt jonkinlaisessa siirtymävaiheessa. Voisi melkein sanoa, että kristillisen sivilisaation kuolevat jäänteet kituuttavat yhä, ja suhteellisen hiljattain lakkautettujen kristillisen traditioiden jo hiipuva tuoksu vaikuttaa edelleen ihmisten mielissä. Tämän kaiken rinnalla elävät kuitenkin lukemattomat vallankumoukselliset instituutiot ja tavat.

Tämä taistelu yhä elävän suurenmoisen kristillisen tradition ja uutuuksien himon (joista paavi Leo XIII puhuu kiertokirjeensä Rerum Novarum alkusanoissa) villitsemän vallankumouksellisen aktion välillä on tosiasia, jonka edessä oikea vastavallankumouksellinen ymmärtää ikään kuin luonnostaan olevansa hyvien traditioiden aarteen puolustaja. Sillä nuo traditiot ovat kaikki mitä meillä on jäljellä kristillisestä menneisyydestä, ja niitä täytyy varjella. Tässä mielessä vastavallankumouksellinen toimii kuin meidän Herramme, joka ei tullut ”sammuttamaan savuavaa lampunsydäntä” eikä ”musertamaan murtunutta ruokoa”1 . Hänen on siis pyrittävä pelastamaan rakkaudella kaikki nämä kristilliset traditiot. Vastavallankumouksellinen aktio on olennaiselta luonteeltaan traditionalistista.

C. Väärä traditionalismi 

Vastavallankumouksen traditionalistisella hengellä ei ole mitään yhteistä sen väärän ja kapeakatseisen traditionalismin kanssa, joka säilyttää tiettyjä rituaaleja, tyylisuuntia tai tapoja vain rakkaudesta menneisiin muotoihin ja ilman vähäistäkään arvostusta sitä oppitraditiota kohtaan, josta nämä ovat saaneet alkunsa. Tällainen on kuitenkin pelkkää arkeologismia, ei suinkaan tervettä ja elävää traditionalismia. 1 Vrt. Matt. 12:20. 65

2. Vastavallankumous on konservatiivinen 

Onko vastavallankumous konservatiivinen? Eräässä mielessä se on sitä, vieläpä hyvin syvällisellä tavalla. Toisessa mielessä se taas ei ole sitä, ei alkuunkaan. Jos on kyse tarpeesta säilyttää tuleville sukupolville nykyhetkestä jotakin sellaista hyvää, joka ansaitsee tulla säilytetyksi, vastavallankumous on konservatiivinen. Mutta jos on kyse tämän nyt elämämme siirtymävaiheen ikuistamisesta, siis vallankumouksellisen prosessin pysäyttämisestä tähän nykyiseen vaiheeseensa, niin vastaus on toinen. Jos on kyse siitä, että astuisimme sivuun historian raiteilta ja suolapatsaaksi jähmettyneenä omaksuisimme ajastamme niin hyvät kuin huonotkin puolet ja näin tavoittelisimme pysyvää, harmonista rinnakkaineloa hyvän ja pahan välillä, niin vastavallankumous ei ole eikä voikaan olla konservatiivinen eli säilyttävä.

3. Vastavallankumous on aidon edistyksen ehdoton edellytys 

Onko vastavallankumous edistyksen kannalla? Kyllä, jos kyseessä on autenttinen edistys. Ei, jos se ymmärretään marssiksi kohti vallankumouksellista utopiaa.

Materiaalisessa mielessä aito edistys tarkoittaa luonnonvoimien oikeata hyväksikäyttöä Jumalan lain mukaisesti ja ihmisen hyödyksi. Siksi vastavallankumous ei tee sopimuksia tuon nykyajan teknologista liikakasvua suosivan, uutuuksia, vauhtia ja koneita palvovan kulttuurin kanssa, eikä myöskään suostu alistumaan siihen valitettavaan tendenssiin, joka pyrkii organisoimaan inhimillisen yhteiskunnan more mechanico. Juuri tällaiset ylilyönnit paavi Pius XII perinpohjaisesti tuomitsi.

Minkään kansakunnan materiaalinen edistys ei muutenkaan ole keskeisellä sijalla kristillisesti ymmärretyssä edistyksen käsitteessä. Siinähän on kysymys ennen muuta ihmisen kaikkien sielunkykyjen täysipainoisesta kehittymisestä ja ihmiskunnan noususta kohti moraalista täydellisyyttä. Vastavallankumouksellinen edistyskäsitys edellyttää siis edistyksen hengellisen aspektin nostamista materiaalisen yläpuolelle. Tästä syystä vastavallankumoukselle on ominaista pyrkiä edistämään niin yksilöiden kuin kansojenkin keskuudessa tosi uskonnon, tosi filosofian, tosi taiteen ja tosi kirjallisuuden arvostusta; sen sijaan ruumiillinen hyvinvointi ja muu materialistinen hyvä kiinnostavat sitä vähemmän.

Jotta vallankumouksellisen ja vastavallankumouksellisen edistyskäsityksen välinen ero tulisi täysin selväksi, on syytä lopuksi korostaa sitä, että vastavallankumouksellinen ymmärtää tämän maailman aina pysyvän kyynelten laaksona ja pelkkänä välivaiheena matkalla taivaaseen, kun sen sijaan vallankumouksellinen arvelee edistyksensä avulla voivansa luoda maanpäällisen paratiisin, jossa ihmiset elävät onnellisina uhraamatta ajatustakaan ikuisuudelle.

Koko aidon edistyksen käsitteestä huomataan, että kyseessä on vallankumouksellisen prosessin vastakohta.

Vastavallankumous on siis ehdoton edellytys, jos halutaan varmistaa aidon edistyksen pysyminen normaaleissa uomissaan ja tehdä loppu edistyksen valheellisen julkisivun takana lymyävästä vallankumouksellisesta utopiasta.

http://www.pliniocorreadeoliveira.info/livros.asp

Rasistipallo

Olen siitä poikkeuksellinen ihminen, että pystyn kevyesti erottamaan eri päärotujen edustajat kadulla ohi kulkevasta, satunnaisesta ihmisjoukosta. Pystyn melko tarkasti poimimaan sieltä jopa eri kansalaisuuksia. Eli olisin varmasti hyvä rasistipallossa. En kuitenkaan pelaa sitä. Itse asiassa en enää pelaa oikein mitään pallopelejä. Tarkkailen kuitenkin Athletic Club Bilbaon otteita Espanjan liigassa ja odotan innolla Kotkan Työväen Palloilijoiden tulevaa kautta. Se, että jalkapallon kyljessä pelataan mainostarkoituksessa myös rasistipalloa, johtuu siitä, että UEFA:n, FIFA:n ja muiden vastaavien korruptoituneet, vanhat ja irstaat miljonäärit tarvitsevat loputtomasti lisää rahaa, josta me emme taas välitä.

Jos suomalainen haluaa äänestää kunnallisvaaleissa egalitarismia ja liberalismia vastaan, niin ainoa mahdollisuus siihen on äänestää minua Kotkassa. Numeroni on 301.

Vakaa vaalililupaukseni on, että teen edellisessä bloggauksessa olleesta suomennoksesta paremman ja luettavamman. Minusta tekstin idea pätee moneen muuhunkin asiaan kuin maahanmuuttopolitiikkaan.

Tolkun ovet

Oma maahanmuuttopolitiikkani olisi aika yksiviivaista: Suomen pitäisi keskittyä määriin ja määritellä mikä on maamme kulttuurin kehityksen ja maamme taloudellisen kantokyvyn kannalta kestävä määrä vuosittain maahanmuuttavia ihmisiä ja pitäytyä sitten siinä. Itse lähtisin siitä, että taannoinen pakolaiskiintiö on sopiva ja riittävä määrä. Uudemmasta, maahan viime vuosina tuotetusta islamista olen paljolti samaa mieltä kuin Sebastian Tynkkynen, mutta en sano sitä tässä koska en Tynkkysen tapaan viitsi maksaa sakkoja.

Uusia näkökulmia aiheeseen on yleensäkin vaikea löytää, mutta löysin yhden, joka asettuu "rajat kiinni/rajat auki" - ajattelun ulkopuolelle, mutta pyrkii kuitenkin luomaan jonkinlaisen hengellisen kehyksen ajattelulle. Sen on kirjoittanut benediktiiniläismunkki Giulio Meiattini. Aika karusti englanniksi käännettynä se löytyy täältä. Ja vielä karumpana suomennoksena alta. Olkoon se vaikka ohjelmani Kotkalle edellyttäen, että portsareina seisovat muut kuin Tiusanen ja Mielonen.

Tarvitsemme ovia! Vastaanottavaisuudeksi.

1. Väärä diktomia

“Ei muureja, vaan siltoja!”, on muuttunut lähes hokemaksi. Se kuulosta hyvältä iskulauseelta, joka ilmaisee tehokkaalla tavalla terveen reaktion siihen liialliseen puolustusvaistoon,  joka mahdollisesti kätkee sisäänsä itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä. Mutta minun näkemykseni on, että siirtyminen “muureista” “siltoihin” on suistumista toiseen äärimmäisyyteen toisen äärimmäisyyden välttämiseksi.

Tarkoituksessaan asuttaa maa on ihminen kokenut kodin ensisijaiseksi välttämättömyydeksi. Koti on tehty muureista, mutta samalla siihen on tehty ovia. Oven kautta voidaan astua sisään ja poistua ulos. Oven kautta muukalainen tai vieras voi kulkea edellyttäen, että hän kysyy siihen luvan ja se myönnetään tai, että hänet on tervetulleena vieraana kutsuttu. Kodissa ovi on tahdikkuuden ja harkinnan vertauskuva ja siten se ilmentää myös harkintakykyä vastaanottavaisuudessa. On aika avata ja on aika sulkea, kuten voisimme sanoa Saarnaajan kirjaa mukaillen.

2. Ovi ja muuri.

Luonnostaan kuva ovesta viittaa kahden erilaisen tilan erottamiseen. On tärkeää muistaa, että ensimmäinen erojen tekijä ja rajojen luoja oli Jumala itse luomistyössään. Jumala erotti valon pimeydestä, taivaat maasta, mantereet vedestä( 1. Moos. 1:4 - 8). Tämä teko merkitsi siirtymistä kaaoksesta kosmokseen, epäjärjestyksestä suhteellisuuteen ja kauneuteen. “Ja Jumala näki, että niin oli hyvä/kaunista” ( 1. Moos 1:10).

Kuitenkin samaan aikaan Jumala takasi näiden suurten alueiden yhteyden ja niiden välisen kommunikaation tehden niiden eron täten kysymyksille alttiiksi. Jumala rakensi kulkuteitä taivaan ja maan välille ( Jaakobin tikapuut ( 1, Moos. 28:12 ), tai Ilmestyskirjan näkijälle taivaaseen avautuva ovi ( Ilm. 4:1 ) aina siihen asti, että hänen Poikansa tuli sovittajaksi niiden olentojen, jotka ovat taivaassa ja niiden jotka ovat maassa, välille ( Kol. 1:20 )

Ei siis ole ovia ilman muureja, ei sisäänpääsyä ilman estettä. Jumalallinen toiminta osoittaa, että ihminen elää vain yhtenäisyyden ja erottelun vaihtelussa, väistämättömissä eroavaisuuksissa ja hyveellisessä kommunikoinnissa. Muurin ilmaistessa erottelun ja artikulaation tarvetta, ovi mahdollistaa yhteyden sisä- ja ulkopuolen välillä ja muistuttaa siitä, minun ja sinun välillä, tämän ja tuon. Muuri ilman ovea on jakautuminen, avoimuus ilman rajoittavaa muuria on kaaos.  Kaikki vastaanotto vaatii taitoa “erotella tavoitellen yhtenäisyyttä”, mikä vastaa Khalkedonin kirkolliskokouksen kristologian keskeistä periaatetta. Jeesuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon keskinäinen vastavuoroisuus on tärkeä indikaattori kaikille muille vastaanoton muodoille ja niiden tavoille.

3. Täällä ja tuonpuoleisessa.

Sen unohtaminen, että on olemassa ovia joita suojellaan ja joita tulee suojata, ja jotka siten vuorostaan hoitavat omaa vartiointitehtäväänsä, on identiteettien pyyhkimistä olemattomiin. Kenen tahansa joka lähestyy toisen “kotia” täytyy ovien vuoksi tiedostaa, että hän on astumassa maailmaan, joka ei ole hänen omansa vaan toisten oma, paikkaan joka on jo asutettu ja joka ei ole “ei kenenkään maata”. Tämän vuoksi kynnyksen ylittäminen edellyttää muuttumista, ja myös aiheuttaa sitä. Ei voi käyttäytyä paikasta riippumatta aina samalla tavoin. Ovi käskee käytöstä muuttumaan, se kutsuu muuttamaan käyttäytymistä arvostuksesta kodin asukkaita kohtaan. Jos se puuttuu, puuttuu yksi vastaanottavaisuuden keskeisimmistä edellytyksistä: kunnioitus. Jokaisen joka ulkopuolelta astuu ovesta kotiin on mukauduttava tuon kodin tapoihin. Oven avaajan hyväntahtoisuus edellyttää kunnioitusta siltä, joka oveen kolkuttaa.

4. Avoin ovi, suljettu ovi

On myös ovien sulkemista, joka osoittaa täysin vastaanottavaisuutta: Sitä tapahtuu, kun ovi suljetaan selän takana, kun tulokas on päästetty sisälle ja hänet on tuotu meidän maailmaamme sen sijaan, että häntä pidettäisiin seisomassa kodin kynnyksellä.

Avaamisen ja sulkemisen vaihtelu viittaa jälleen oveen joka on Jeesus Kristuksen vertauskuva. Hän myös on avoin ovi Isän luokse ja sisäänkäynti Kuningaskuntaan, ihmiselle tarjottu mahdollisuus äärettömyyteen.  Mutta hän on myös ovi joka lopulta joiltakin peruuttamattomasti sulkeutuu: “Heidän ollessaan ostamassa öljyä sulhanen tuli. Ne jotka olivat valmiit menivät hänen kanssaan häätaloon ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: “Herra, Herra, avaa meille!” Mutta hän vastasi: “Totisesti, minä en tunne teitä.” ( Mat. 25:10-12 )

Tervettä vastaanottavaisuutta ei voi olla ilman tätä rytmiä, tätä avaamisen ja sulkemisen välillä tehtävää arviointia. Toisen toimenpiteen tekeminen absoluuttiseksi vaatimukseksi tarkoittaa, että ei ole riittävää ja oikeaa visiota vastaanottamisesta sen enempää henkilökohtaisten suhteiden kuin kansojen ja kulttuurien välisten suhteiden tasolla.

5. Mahdollisuus ja välttämättömyys

Näiden kahden äärimmäisyyden, mahdollisuuden ja välttämättömyyden, välillä on ihmisen vapaus. Voimme sanoa, että mahdollisuus ja välttämättömyys ovat ovenpielet ja vapaus niiden ylle asetettu päällyslauta.

Ensimmäinen ovenpieli, mahdollisuus, kertoo: “voit kulkea läpi tästä.” Mutta toinen ovenpieli puhuu toisin. Muuriin suunniteltu ovi vaatii kulkemaan läpi juuri siitä eikä mistään muualta, ja se vaatii tottelevaisuutta. Ovi on laki, se on “Nomos.” Se sanoo: “sinun on astuttava sisään juuri tästä.”

Aivan samoin kuten mahdollisuus ja välttämättömyys yhdessä ovi heijastelee paradoksia ihmisen vapauden yhtäaikaisesta laveudesta ja rajallisuudesta. Ennen kaikkea se ilmaisee vapauden yhteisöllistä aspektia. Ovi on jaettu kulkutie josta jokainen myöntyy, yhdessä muiden kanssa, kulkemaan. Se on jaettu laki, implisiittinen sopimus. Kun koti on kerran rakennettu ja ovi asetettu paikalleen jokainen laillinen käynti kulkee sen läpi. Siitä on olemassa de facto sopimus, alistuminen yleiseen normiin. “Hän, joka astuu sisään muulla tavoin on varas tai maantierosvo.” ( Joh. 10.1 )

Tämä periaate täytyy ulottaa myös niihin, jotka ylittävät rajojamme: “Pitäkää mielessä, että täällä on lakeja, on historia ja traditio, jotka lakeja ovat takoneet; niiden läpi teidän täytyy kulkea, jos haluatte nauttia mahdollisuuksista, joita yhteinen kotimme teille tarjoaa, ja tästä teidän täytyy antaa kiitokset!” Kukaan ei tule läpi mistä kohdasta hän vain haluaa. Tämä koskee kodin asukkaita, joten se koskee myös vieraita, jotka tavoittelevat pääsyä enemmän perheenjäsenten asemaan. Tämä on, olemuksellisesti, integraation suuri ongelma. Liiallinen varomattomuus meidän puoleltamme ei ole hyödyksi meille, eikä niille jotka tänne saapuvat.

6. Ei sen enempää siltoja kuin muureja…

Jätetään siis syrjään iskulauseet, jotka ovat yhtä loppuunkuluneita kuin helppojakin. Me emme voi rauhoittaa itseämme ja huokutella itseämme sanomaan, että sillat ovat tarpeeksi. Ottamatta mitään pois tuosta kauniista kuvasta, täytyy jatkaa eteenpäin ja ajatella, että rajan ylitettyään ihmisolennot tarvitsevat asumuksia ja koteja, joissa elää elämäänsä.

Ja kodin elämän jatkuvuutta ovat yhteiset taloudet ja liittoumat, normit ja kielet. Meidän eurooppalaiset maamme, alistettuina poikkeuksellisille demografian ja siirtolaisuuden haasteille eivät voi yksinkertaistetuilla kaavoilla trivialisoida vastaanottavaisuuden merkitystä ja siihen liittyvää politiikkaa. Muuri on mukava ja yksisilmäinen. Silta on banaali ja demagoginen. Oven hengellisyys on hienovaraista ja kompleksista, monimutkaista ja älykästä.

Kristillinen/konservatiivinen elitismi

Konservatismin peruspylväisiin Burken mukaan kuuluva elitismi ymmärretään useimmiten väärin. Se ei ole halveksuntaa kansaa, sen makua ja tapoja kohtaan, vaan se on ylenkatsetta omia henkilökohtaisia viettejä ja haluja kohtaan, sekä pyrkimistä niiden yläpuolelle. Ylenkatsomaan niitä huvittuneesti.

Se ei halveksi mitään oletettua massaa, joka ahmii innostuneesti poppia, pornoa, mautonta viihdettä, banaalin sentimentaalista taidetta tai tollomaista politiikkaa. Sen sijaan se ylenkatsoo sitä onnetonta itseä, jota noiden typeryyksien koukut ovat joskus huokutelleet tuhlaamaan kallista aikaansa, ja naurahtelee sille.

Aito elitisti ei halveksu edes mauttomasti kimmeltävää postikorttia, vaan oivaltaa, että sekin voi aina jollain tavoin johtaa oikeaan suuntaan. :)

Subsidiariteetin ytimessä

Uskon, että kuvassa oleva äänestäisi minua Kotkassa, jos sillä olisi äänioikeus. Muuten minulla on hieman huono omatunto, koska en ole hoitanut ehdokkuuttani mitenkään ahkerasti, enkä hyvin. Olen kuitenkin halunnut viettää hyvää paastoa, eikä ole minun vikani, että politiikka ei paaston ajaksi hiljene kuten sen pitäisi.

Ohjelmani ja teemani eivät ole millään tavoin muuttuneet. Näissä vaaleissa on vaikea sanoa mitä konkreettisesti tulisi ajamaan, koska on vielä epäselvää miten kunnan tehtävät tulevat muuttumaan Taloudellisesti kuormittavin osa kunnan velvoitteista siirtynee Sote-uudistuksen myötä maakunnille, mutta sitä ei vielä tiedetä milloin. Todennäköisesti kuitenkin seuraavan vaalikauden aikana. Itse kannatan mallia, jossa maakunnille annettaisiin itsenäisyyttä suhteessa valtioon. Sekä valtion, että kuntien verotusta pitäisi pienentää ja siirtää verotusoikeutta maakunnille. Tästä ei kuitenkaan päätetä valtuustoissa. Kuten ei myöskään Suomen erosta eurosta, jota lämpimästi kannatan ja jota pidän yhtenä tärkeimmistä poliittisista tavoitteista. Maahanmuuttopolitiikassa vetäisen esille muistaakseni Juhon keksimän ässän: Kunnan ottaessa vastaan maahanmuuttajia/turvapaikanhakijoita sen on myös vastattava näiden aiheuttamista kuluista. Varsinaisten pakolaisten sijoittelu sitten erikseen. Kotkan valtuussa tulisin vastustamaan turvapaikanhakijoiden sijjoittamista Kotkaan, mutta niin tulevat tekemään kaikki muutkin PS:n ehdokkaat, joille kaikille toivon menestystä, kuten myös Puolesta Sananvapauden ( PS ) Arto Hirvoselle. Aion jollain tavalla arpoa ketä heistä itse äänestän.

Näen myös mahdolliseksi sen, että Kotkalle avautuisi tilaisuus ottaa lopetetut koulut uudelleen käyttöön. Jos niin käy, niin se tilaisuus pitäisi ehdottomasti käyttää.

Yleisesti ottaen Kotkan talous on tällä hetkellä kuralla. Köyhyydessä on kuitenkin paljon positiivisiakin puolia, jos ei yritetä esittää rikasta. Vaikka minut jonkin ihmeen kautta valtuustoon valittaisiinkin ei taivaalta ryhtyisi satamaan rahaa. Äänestä siis numeroa 301.

Lahjuksena annan jokaiselle Mika Keräsen suomentaman Plinio Corrêa De Oliveiran kirjan Vallankumous ja vastavallankumous. Se ilmestyi yhtä aikaa puolaksi ja suomeksi ja sen tekijänoikeudet ovat virolaisella yhdistyksellä. Olkaa hyvä:

Vallankumous ja vastavallankumous

Adolf Hitler ja pieni neekeripoika

Olipa kerran juutalaismummo, jota kaupungin vokkiin sijoitettu tanssiva matu ahdisteli äärioikeiston kannatusta kuvaavalla käyrällä. Mummo oli putinisti vaikka ei ollut ortodoksi. Hän pöyristyi ahdistelusta ja valitti siitä kaupungille.

Kaupunginjohtaja Timo Soini otti yhteyttä poliisimestari Jussi Halla-ahoon ja sanoi, että juutalais[mummo]ongelma on nyt lopullisesti ratkaistava. Halla-aho huokaisi, otti hattunsa ja lähti. Hän meni notkumaan Rautatieaseman kulmille, sillä jo kokemuksestakin tietää, että siellä kaikki rikokset tapahtuvat ja myös ratkeavat.

Halla-ahon saapuessa asemalle Adolf Hitler ja pieni neekeripoika olivat jo hypänneet siihen Kajaanin junaan, jonka ovesta somalityttö oli pyllähtänyt asemalaiturille kuin tönäistynä. Junassa Hitler mietti islamia. Halla-aho tarkkaili toria eikä aikaakaan kun hän havaitsi tanssahtelevan matun. Hän kysyi matulta miksi tämä heiluttelee äärioikeiston kannatuskäyrää. Matu nauroi iloisesti ja sanoi sen olevan niin kiva, koska se kasvaa koko ajan kuin se sanonko mikä. Kokeneena poliisina Halla-aho tiesi heti matun olevan vaaraton. Hän varoitti matua enää koskaan heiluttelemasta käyrää juutalaimummon ikkunan alla. Kaupunginjohtaja Soinia kaupungintalolla käyrä kyllä kiinnostaisi, joten sinne siis.

Torin ohi kulki raitiovaunu, jonka pitämä kolina muistutti maahanmuuttajien tekemien rikosten kalahtelua ja paukahtelua poliisin pitämissä rikostilastoissa. Satoi hiljalleen lunta.

Sen pituinen se.

Aloittelelin tätä satua Facebookiin tämän uutisen innoittamana. Sitten ajattelin, että vaikka se on huono se ei kuitenkaan ole niin huono, että sitä viitsisi kokonaisuudessaan noille tahoille tarjota, joten kirjoitin sen loppuun täällä. Minua voi äänestää Kotkassa numerolla 301. 

Locomotion

Vaikka eletään paaston aikaa ( yhteiskunnalle pitkä miinus tästäkin, että sitä ei näkyvästi vietetä ) ja olen toipilas, niin rikotaan hiljaisuus ja kommentoidaan hieman, kun puolueemme asioissa tapahtuu taas mielenkiintoisia juttuja.

Jossain blogin syövereissä olen kirjoittanut jotain Halla-ahosta ja jotain puoluellisuuden siunauksista. En jaksa kaivaa niitä esille, koska viisaana vanhuksena en ole juuri mitenkään indeksoinut tekstejäni. Joka tapauksessa olen tulevassa puheenjohtajavaalissa Halla-ahon puolella, en muita ehdokkaita, joita tällä hetkellä ovat Leena Meri, Riku Nevanpää, Veera Ruoho, Sampo Terho ja Teemu Torssonen, vastaan. Jokainen noista tulisi valituksi tultuaan vaatimaan sitä, että hallitus pitää kiinni kirjaamistaan maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä. Sen vuoksi onkin jokseenkin järjetöntä, että järkivihreä kokoomuslainen sosiaalipankkimies Jan Vapaavuori ehti jo toteamaan, että Kokoomus ei voisi jatkaa samassa hallituksessa Perussuomalaisten kanssa mikäli Perussuomalaiset eivät valitse hänen mieleistään puheenjohtajaa. Osoittaa paasikiveläisten arvojen ja näkemysten syvää rappiota, että ollaan valmiita hajottamaan hallitus henkilökysymyksiin ilman, että yhtään asiakysymystä on edes pöydällä. Toivotaan maan parhaan vuoksi, että tämä on vain sosialistien kanssa samassa hallituksessa viihtyvien kokoomuslaisten ongelma.

Halla-aho totesi puheessaan, jossa hän julkisti ehdokkuutensa, että tilanne jossa puoluejohtoon ei ole vaihtoehtoja ei ole terve. Luulen Soinin olevan samaa mieltä. On ollut kohtuullisen luontevaa, että jatkuvasti vaaleja voittava puheenjohtaja jatkaa, eikä häntä ole edes syytä haastaa. Nyt tilanne on äänestäjien suosion suhteen vakiintunut ja gallupien mukaan suosio on kovassa laskussakin, joten tilanne on toinen. Pari selkeää kuittia Soinille puheesssa oli. Eräässä vaiheessa Soini totesi, että politiikassa "niin on miltä ( mediassa ) näyttää" selvityksiin joissa osoitettiin median esittävän asian selkeästi väärin. Nyt media on viikossa onnistunut luomaan kuvan, että Sampo Terho olisi jonkinlainen puolue-eliitin ehdokas jatkamaan Soinin puheenjohtajuutta. Ja koska niin on miltä näyttää, niin Halla-aho on sekä Terhon integriteetin suojelemisen, että puolueen edun vuoksi lähes pakotettu haastamaan Terho, kuten hän puheessaan totesi. Tämä on Halla-ahollle suotuisa asema, enkä viitsisi heikentää sitä sanomalla, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä Terho ei ole minkään oletetun puolue-eliitin ohjailtavissa, eikä häntä olla sellaisen voimin junailemassa Soinin seuraajaksi. Mutta sanotaan se nyt rehellisyyden nimissä, todeten samalla, että monien mielestä politiikassa kuitenkin on niin kuten ( mediassa ) näyttää.

"Henkilökohtaiset hillotolpat" oli myös kevyt kuitti, mutta se korosti asiallisesti sitä, että tulevaisuudessa mennään ohjelma edellä, eikä hallituksessa jatkamista voi jäsenistölle ja äänestäjille mitenkään perustella ellei näkyvästi ja selkeästi vaadita muita hallituspuolueita pitämään sovitusta kiinni. Ja varsinkaan ellei vaatimuksista huolimatta saavuteta mitään tuloksia tässä.

Puheenjohtajavaalissa on kaksi keskeistä poliittista asiakysymystä: Hallituksen kirjaamat ja sopimat parannukset maahanmuuttopolitiikkaan ja puolueen suhtautuminen Euroopan Unioniin. Ensimmäisessä kaikkien on ehdottomasti vaadittava niistä kiinni pitämistä ja niiden käsittelyn tehostamista, minkä he varmasti tekevätkin. Toisessa ei varmaan lopullisen tavoitteen suhteen oli suuria erimielyyksiä. Itseäni mielyttää Halla-ahon suora vaatimus eurosta eroamiseksi.

Mielenkiintoinen puheenjohtajavaali tulossa kesäkuussa. Juho Eerola, Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen ovat suosikkejani varpuheenjohtajistoon. Riikka Slunga-Poutsalon pitäisi jatkaa puoluesihteerinä.

Eli ei muuta kuin kesäkuussa Locomotion täältä Jyväskylään.