torstai 7. elokuuta 2014

Automaattisia mielipiteitä


Tieteemme arvostettu huippuosaaja Esko Valtaoja on jälleen lausunut julki huomioitaan ihmisten käytöksestä.

Some kaipaa jotain

Ei jaksa paljonkaan kiinnostaa mitä some kaipaa. Itse ainakin tuotan tekstiä nopeammin kuin luen sitä, joten kai sinne joskus jotain tulee. Joka tapauksessa avaruustähtitiede on äärimmäisen mielenkiintoista.

José Gabrile Funes

Esko Valtaoja

Vain toinen noista avaruustähtitieteilijöistä sanoo toiselle "Ime munaa, molo!" Ja hän on tuo jälkimmäinen. Siksi en kovin paljon pistäisi painoa sille mitä hän sanoo, kun kyseessä on ihmisten käytös, hyvät tavat ja hyvä keskustelu. Avaruustähtiede on sitten asia erikseen. Siinäkin ensimmäisen julkaisulista vaikuttaa kyllä mielenkiintoisemmalta.

8 kommenttia:

Pantalone kirjoitti...

Eskopa on hiukka ristiriitainen ja ajastaan jäljessä. :D Ensin hän motkottaa, ettei kukaan täysjärkinen roiku somessa, ja heti perään toteaa, että somessa saavat äänen ne, joiden ääni tukahdutetaan valtamediassa. Missä on logiikka? Eskon puna-vihreässä kuplassa eletään vielä niitä aikoja, kun kaikki mamu-kritiikki julistettiin tietämättömyydestä johtuvaksi peloksi. Julistetaanhan se toki vieläkin, mutta tiedemiehen pitäisi myöntää se tosiasia, että mamukriitikot ovat johtavia asiantuntijoita siinä mitä islamisaatio ja hallitsematon maahanmuutto tarkoittaa, ja mikä hinta siitä maksetaan.

IDA kirjoitti...

Eskolla on kuitenkin aikaa antaa lausuntoja mikä lienee tähtitieteilijälle aika harvinaista ja sinänsä kyllä ihan kunnioitettavaa. Minusta on kuitenkin jotenkin hölmöä, että tarvitaan avaruustähtietelijä toteamaan, millaista sisältöä some kaipaa. :)

Suomen Perustalta on kuulemma tulossa tutkimus maahanmuuton kustannuksista Suomelle. Se ei varmaan ota kantaa islamisaatioon tai yleensä kulttuurillisiin ja poliittisiin vaikutuksiin, vaan keskittyy enemmän juuri taloudellisiin kustannuksiin. Toisaalta itse olen kyllä sitä mieltä, että kulttuurilliset ja poliittiset vaikutukset ennenpitkää muodostavat taloudelliset vaikutukset. Niitä vain on hankala selkeästi mitata.

Pantalone kirjoitti...

Profiilikuvista ihmiset varmaan päättelevät, että nyt kaksi kovanluokan ammattilaista käy keskustelua. :D Vai sellaisia tutkimuksia... Se optulan maahanmuuttajat rikoksen tekijöinä ja uhreina-"tutkimus" oli kyllä aika murheellinen esitys. Siinä mm. Sarjamaisena tehdyt rikokset esitettiin tilastossa yhtenä: Jos joku sai tuomion viidestätoista raiskauksesta, niin tilastoon merkittiin yksi. 15=1! Siinäpä sitä vähemmän taidokkaasti, mutta sitäkin innokkaammin peukaloitiin tilastoja kauniimmiksi. Useita rikollisuuden lajeja jätettiin kokonaan pois, kuten huumekauppa, ihmissalakuljetus... Toivottavasti se Suomen perusta ei aivan samanlaista pelleilyä harrasta tutkimuksen nimissä, kuin tämä optula.

IDA kirjoitti...

:D

Uskoisin, että Perustan tutkimus ei ainakaan yritä kaunistella mitään. Tuskin vetää toiseenkaan suuntaan. Toivottavasti vähintään hyvä tietopaketti tulee pohjalle, jos PS vaikka terävöityisi aiheen tiimoilta ennen vaaleja.

Pantalone kirjoitti...

Hyvä olisi, jos Persut olisivat säästelleet kaikki paukkunsa näihin eduskuntavaaleihin. Ovat tosiaan olleet suorastaan luvattoman vaisuja viime kuukaudet, ellei peräti vuodet. T.Soini vain on alkanut jäädä junasta. K.Eturautti aika hyvin kiteytti, kuinka Halla-Aholainen siipi on persujen aivot ja Soinin kööri on näitä "tuohtuneita kansalaisia",joiden kyvyt riittävät lähinnä kuohuksissaan oloon.

Anonyymi kirjoitti...

Valtaoja ei nyt osannut abstrahoida asioita. Keskustelupaikka ei voi mitenkään määrätä keskustelutasoa. Kapakoissako ei koskaan sanota mitään viisasta, juhlasaleissa taas aina?

Yhtä laadukasta, mutta hieman rohkeampaa olisi väittää että köyhät suoltavat aina soopaa. Otetaan niiltä puhumisoikeus pois. Tässä on sekin, että netissä "puhuminen" on edullista. Ehkä kyseessä olikin alitajuinen sosiaalipoliittinen pointti.

Valtaojalla kyllä usein kiinnostaviakin arkihavaintoja.

-Milla

TapsaK kirjoitti...

Täällä jossakin naureskellaan että millähän vakanssilla tämä huuhaatieteen professori kutsutaan esittämään mielipiteitään kaikenmaailman kissanristiäisistä. Kansan enemmistön päätöksellä hänelle voitaneen tarjota myös paikkaa Suomen turhin julkkis-kisassa.

IDA kirjoitti...

"Yhtä laadukasta, mutta hieman rohkeampaa olisi väittää että köyhät suoltavat aina soopaa. Otetaan niiltä puhumisoikeus pois. Tässä on sekin, että netissä "puhuminen" on edullista. Ehkä kyseessä olikin alitajuinen sosiaalipoliittinen pointti."

Niinpä. Näistä auttamatta tulee mieleen jonkinlainen vanha salonkinäytelmä, jossa säätyläiset keskustelevat kuinka ihmeessä maalaismoukille voidaan antaa puhe- ja äänioikeus :)