maanantai 18. elokuuta 2014

Avausottelu


Kauden ensimmäisen ottelun alku myöhästyi noin 20 minuuttia Kokoomuksen joukkueen pitkittyneen taktiikkapalaverin vuoksi. Illan kohahduttavin hetki koettiin jo ennen ottelun alkua joukkueiden vasta ryhmittyessä kentälle. Arto Hirvonen ryhmittyi syvälle Kokoomuksen kenttäalueelle omana Puolesta Sananvapauden ( PS ) joukkueenaan. Perussuomalaisten ( PS ) puolustus koki siis kovan kolahduksen, mutta joukkue näytti ryhmittyvän innovatiivisen keskikenttäpeliin. SDP ryhmitti joukkueensa entistä konservatiivisemmin vetämällä Virtasen pois Vihreiden kenttäalueelta.

Päätuomari Nina Brask piti joukkueille poikkeuksellisesti äidillisen puhuttelun ennen ottelun alkua. Hän painotti sitä, että sääntöjen noudattamiseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota ja toivoi joukkueiden vihdoinkin rikkovan pelin sijasta keskittyvän siihen, että liiga saataisiin odotusten mukaisesti kylpemään rahassa. Lisäksi hän ilmaisi tuomariston toivomuksen siitä, että yhden miehen tai naisen torpedojoukkueita, jotka ovat tuomareiden vaikeasti hallittavissa, ei enää syntyisi lisää. Sitten kuultiinkin vihdoin kauden avausvihellys.

Vasemmistoliiton Tiusanen teki ensimmäisen hyökkäysyrityksen kaupungin asunto-osakeyhtiön lainatakausasiassa. Se oli ponnettoman kevyt Tiusasen esittäessä, että kaupunkiin ei muodostuisi omia asuinalueita "valkoiselle väelle" ja se torjuttiin helposti.

Hallan tuulivoimaa koskevan pallon otti haltuunsa Keskiryhmä rakentamalla todella vahvaa keskikenttäpeliä kapteeninsa Esko Almgrenin johdolla. Taitava pallottelu jäi kuitenkin tuloksettomaksi muiden ryhmityttyä yhteiseen puolustukseen ja Vihreiden pysyessä hiljaisena muurina Keskiryhmän ympärillä. Perussuomalaisten ( PS ) Merivirralla oli selkeä maalipaikka, mutta Vasemmistoliiton Tiusanen pelasti täpärästi kertomalla, että yhteyttä Kotkansaarelta Hallaan on esitetty jo 1970-luvulla. Lossiyhteyden esittäminen oli kuitenkin hieno veto Meriviralta, mutta tyylipisteitä ei lasketa. Aivan yllättäen Puolesta Sananvapauden ( PS )Arto Hirvonen sai pallon ja latasi sen lähes puolesta kentästä suoraan ylänurkkaan. Laukaus oli niin hieno, että jopa ankara ylituomari Brask hämmentyneenä sinutteli Hirvosta ja puhutteli häntä etunimeltä. Puhdas ja selkeä maali ja puheet oli sillä erää puhuttu.

Turvallisuusselonteon yhteydessä peli haki uutta muotoa. Tiusanen oli väkisin ja uuvuttamalla jo tekemässä maalia, mutta Kokoomuksen Seppo Eerola pelasti maaliviivalta kertomalla miten vanhenevatkin ihmiset pärjäävät. Peli velloi joukkueelta toiselle. Perussuomalaisten joustava ja hyökkäävä keskikenttä osoitti taitonsa. Nuori tähtipelaaja Emmi Voutilainen teki juuri oikealla hetkellä muutosehdotuksen selontekoon muiden joukkueiden seuratessa tilannetta lumoutuneen voimattomina. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti, joten tuomarin tehtäväksi jäi vain maalin merkitseminen Perussuomalaisten ( PS ) hyväksi. Muita maaleja ei tällä jaksolla syntynyt, mutta Tiusanen ja Merivirta rappasivat toisiaan kovaa mikä viittasi mielenkiintoiseen taktiseen asemaan joka on syntymässä Perussuomalaisten ( PS ) ja Vasemmistoliiton välille. Jää nähtäväksi käyttävätkö muut joukkueet näiden kahden keskinäistä taistelua taktisesti hyväkseen.

Vielä siitä ei saatu viitteitä, sillä loppupeli ei enää tarjonnut mahdollisuuksia maalipaikkoihin. Kokonaisuutena peli oli vielä tunnustelevaa ja hieman hätäistäkin. Kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen, että kaudesta on tulossa mielenkiintoinen.

Sarjataulukko ensimmäisen kierroksen jälkeen:

Puolesta Sananvapauden (PS) - 1
Perussuomalaiset ( PS ) - 1
Kokoomus - 0
SDP - 0
Keskiryhmä - 0
Vihreät - 0 
Vasemmistoliitto - 0

Ei kommentteja: