tiistai 29. tammikuuta 2013

Ilmianna ( taas ) naapurisi

Hurja ehdotus.

Asiaa lienee turha kommentoida, koska kaikille selväjärkisille on itsestään selvää millaisista pohjattomista syvyyksistä tuollaiset ehdotukset ja raportit kumpuavat. Merkille pantavaa on, että EU todellakin vakavissaan puuhailee tuollaisten asioiden parissa ja laittaa resursseja sananvapauden tukahduttamiseen.

Raju on ollut ajan riento, ja se on ollut sitä täysin sosialistien haluamaan suuntaan. Itse vielä muistan ajan jolloin ilmiantoa pidettiin moraalisesti arveluttavana jopa selkeästä rikoksesta. Toinen asia mikä on täysin muuttunut on se, että ennen ei pidetty hyvänä ajatuksena valtion taholta tapahtuvaa kansalaisten ideologista kasvatusta. Nykyään suurin osa virkamiehistä on ilmeisesti työllistetty - tai työ on ulkoistettu mainostoimistoille - laatimaan erilaisia ideologisia, valtiollisia valistus- ja kasvatusohjelmia ja niitä levitetään täysin estoitta mitään häpeää tuntematta. Ajan riento on siis ollut selvästi huonompaan suuntaan, eikä ole mitään syytä ennustaa, että tästä kaikesta, näin jatkuessaan, seuraisi mitään hyvää.

8 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Itse kannatan ilmiantopalkkioita varsinkin salametsastysporukoiden paljasttamiseklsi. Miksei myos terroristien ja netsien jaljittamiseksi.

Imulippo kirjoitti...

Todella sairasta kehitystä koska - vaikka (suoraan) demokratiaan uskonkin - enemmistö on huolestuttavan helppo masinoida edistämään lähes mitä tahansa asiaa jos masinoiva taho onnistuu ulkoisella olemuksellaan miellyttämään tarpeeksi suurta lössiä. EU ei voisi ikinä menestyä nykyisen kaltaisella tavalla jos se näyttäisi ulkoisesti siltä, mitä se puvunsa alla oikeasti on.

Kaikkein traagisinta kansalaisten välisen luottamuksen nakertumisessa on se, että tällainen kehitys ei todennäköisesti ole edes seurausta tietoisesta toiminnasta vaan ihan pelkästä ymmärtämättömyydestä. Tuhoisa ja tietoinen toiminta voidaan lopettaa muunmuassa yleistä oikeustajua myötäilevillä, tuntuvilla sanktioilla mutta mikä tepsisi tuhoisaan ja tiedostamattomaan toimintaan?

* * *

Leijonat otti alkukauden konttaamisen jälkeen hienon päänahan sarjakakkosesta mallikkaalla pelillä. Voiko Llorenten pitkään kytenyt lähtö toteutuessaan yhdistää joukkuetta ja nostaa sitä kautta taistelumielialaa niin paljon, että yhdeksän pisteen kurominen kiinni europaikkaan oikeuttavaan sijaan vielä onnistuisi? Hyvä putki päälle tästä niin voipa onnistuakin, San Mamesin yleisö (ehkä myös Bielsa) on monesti saanut pelaajansa kasvamaan tärkeissä paikoissa.

Viime kausi oli aika nappisuoritus Eurooppa Liigan puolivälierä vaiheeseen asti jolloin Bielsa päätti priorisoida Eurooppa Liigan kansallista sarjaa arvokkaammaksi vaikka saumat olivat vielä herkkusieniliigaankin. Aikaa on vielä seitsemäntoista kierroksen verran...

IDA kirjoitti...

Kyllä kaikki mahdollisuudet yhdeksän pisteen kuromiseen ovat. Atheletic yleensäkin pelaa keväällä paremmin.

IDA kirjoitti...

Tomi:

Salametsästys onkin rikos. Toisaalta veikkaan, että mikäli eläisit noilla alueilla, niin salaa vain yllyttäisit naapureitasi ilmiantamaan. Kunhan vain täällä, missä ei ole edes aseita, uhoot.

Valkea kirjoitti...

Ilmiantonapin käyttö ei suinkaan jäisi pelkästään terroristeja koskevaksi. Tarkoituksena on, että kun ihmiset saadaan totutettua nappiin, sen käyttöä laajennetaan koskemaan kaikenlaisia "ajatusrikoksia". Elämme sairaita aikoja.

IDA kirjoitti...

Ja jos terroristit nyt sattuvat olemaan niin fiksuja, että suunnittelevat tekonsa julkisessa tietoverkossa, niin olettaisi poliisin olevan heistä selvillä ilman ilmiantonappejakin.

Oman ilmiantonappini pitäisi viedä perille.

Matias F. kirjoitti...

Mutta kyllä tieto siitä, että on valvonnan kohteena, hillitsee kirjoittelua, ja saa suhtautumaan keskustelutovereihin epäluuloisesti. Loppuu nimimerkin suojistakin "vihakirjoittelu" aika äkkiä, jos alkaa tuntua, että keskustelee vain jonkun poliisin ilmiantajan kanssa, joka yrittää provosoida.

IDA kirjoitti...

Voi olla. Toisaalta keskustelua, jos maailmassa olisi järkeä, pitäisi tarkastella aivan eri tavoin kuin suoraa mielipidekirjoitusta. Keskustelussa ei oikeastaan ole kysymys kirjallisesta, harkitusta ilmaisusta, vaan jo koko keskustelun ideaan kuuluu, että lopputulos jää avoimeksi. Ei sellaisesti voi, eikä pitäisi tuomita.

Yleensäkin koko kansankiihotus on oma lajinsa, joka useimmiten kumisee tyhjyyttään ja sen mahdollinen vaarallisuus on helppo mitata siitä saako se vastakaikua. Melkein väittäisin totuudeksi sitä, että mitä avoimempi keskusteluilmapiiri on, sitä vähemmän kansankiihotuksella on vaikutusta.

Pahan vaikutusta ei tietenkään pitäisi aliarvioida, mutta nyky-yhteiskunnan käsitys pahuudesta on niin vinksahtanut, että sitä on vaikea, ellei mahdotonta pitää selkeänä, moraalisena mittapuuna, jonka kautta mielipiteiden ja kirjoitusten kelvollisuutta pitäisi arvioida ainakaan missään kieltämismielessä.