Kaltaiseni rasistit

Pauli Vahtera summaa aika täydellisesti koko suomalaisen median rasismikeskustelun. Suosittelen lukemaan:

Rasismikeskustelu älytöntä ylihuutamista.

Median rasismikeskustelu on tosiaan yhtä mielenkiintoista ja sisällökästä, kuin yllä oleva video. Ei yhtä harmittoman hauskaa tietenkään, vaan siinä mielessä jopa huolestuttavan vakavaa, että sillä pyritään vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, mutta yhtä asiapitoista kuitenkin.

Pauli Vahtera kysyy juttunsa lopuksi:

Ovatko median edustajat yksinkertaisesti laiskoja, koska he kyllä päivystävät Facebookissa älyttömiä puheenvuoroja, mutta eivät perehdy isoihin asioihin lainkaan.

Laiskuus on yksi kuolemansynneistä, joten ei noin vain voi mennä median edustajia sellaisiksi tuomitsemaan. Sitä paitsi todistetusti ahkeria ja fiksuja toimittajia kyllä on. Ehkä kysymykseen vastaamiseksi pitäisi määritellä median edustaja tarkemmin. Kaikkien suomalaisten lehtien ( ja muun valtamedian rakas Yleisradiomme mukaanlukien ) pääkirjoitukset aiheesta ovat säännöllisesti kuin samasta kynästä kirjoitettuja. Itse olen ottanut tavakseni kutsua entiteettiä, joka naputtelee ne kirjoitukset 'suomalaisen median pääkirjoittajaksi'. Jos pidetään häntä ( tai sitä, emmehän me tiedä onko hän ihmispersoona tästä maailmasta ) median edustajana voi kysymykseen hakea jotain vastausta. Tyhmä, mikä ensimmäisenä tuli mieleen, median edustaja ei ole, sillä rehelliseen tyhmyyteen liittyy aina vilpittömyyttä ja jopa tietynlaista nerokkuutta. Eikä oikeastaan mikään muu kuin rehellisyys ja vilpittömyys voi olla kauempana median edustajasta. Ehkä koko kysymys onkin turha, koska on vaarana, että se johtaisi jonkun syntiseksi leimaamiseen. Seitsemän pääsyntiähän ovat: ylpeys, ahneus, kateus, viha siveettymyys, nautinnonhalu, ja laiskuus tai kyllästyneisyys. Ja mitä vakamimmin viimeinen uhkaa myös suomalaisen median edustajan lukijoita. Parasta varmasti onkin, että otamme suomalaisen median edustajan vain sellaisena kuin hän/se on ja jätämme lukematta. Yleisradiostakin tulee hienoa musiikkia ja viikottain kaksi erittäin laadukasta Hercule Poirot - elokuvaa. Eläviä kuvia ei viikossa enempää kukaan varmaan kaipaakaan ja mikäli laadukasta lukemista kaipaa, kuten monesti käy, niin sitä on kyllä maailma täynnä.