torstai 17. tammikuuta 2013

Teknoilua

Asntelin vanhaan Asus EeePC 1005P - koneeseen ensin linuxia ja sitten Chrome OS:ää. Koneen etu on todella hyvä akkukesto, eikä se nyt täysin tehotonkaan ole. Ymmärrän kyllä hyvin miksi Linux ei ole maailmalla vallitseva käyttöjärjestelmä, sillä käyttäjäystävälliseksi kehuttu Ubuntu ei kymmeneen minuuttiin suostunut edes aloittamaan asennusta muistitikulta, joten en usko, että sitä olisi siltä voinut kokeeksi käyttääkään. Pienempiä ja kevyempiä versioita en sitten viitsinyt asentaa, vaikka ne olisivat ehkä toimineetkin. Ongelmat näppäimistön ja kosketuslevyn kanssa eivät rohkaisseet. Chrome OS:ää pystyi käyttämään tikulta. Käynnistysnopeus ole sama kuin Chromebookissa, koska Asuksen kone vaatii käynnistyksen valintaa, eikä lähde suoraan tikulta käyntiin, vaikka sen asettaisi ensimmäiseksi käynnistylähteeksi. Sen jälkeen, kun kone oli käynnistynyt, mikä tikulta tapahtui nopeammin kuin Windowsin ihan normaali käynnistyminen, oli kone itsestään noin viidessä minuutissa, jonka aikana pystyi täysin vaivattomasti käyttämään Google Drivea ja selainta täsmälleen, samassa kuosissa kuin tämäkin käyttöliittymä ja kaikki samat tiedostot käytettävissä. Kosketuslevy ja näyttö pelasivat hyvin. Näin kaiken pitäisikin toimia. Luulisin, että suurinta osaa käyttöliittymän komponenteista tarvitaan juuri verkon vuoksi. Verkko kuitenkin, jos jätetään verkkopelaaminen pois, toimii Chrome OS:n kautta lähestulkoon ideaalisti. Kannettavilla tuskin paljon pelataankaan pelejä, jotka olisivat Chromen tarjoamia nettipelejä kummallisempia, joten sekään ei ole ongelma. Todellinen ongelma taitaa olla se miten ilmaisuudesta tehtäisiin markkinavaltti. Ja tietysti se voiko luottaa tiedostojen tosiaan olevan tallessa Googlen palvelimilla. Voisi kuitenkin kuvitella, että monessakin paikassa säästettäisiin sekä rahaa, että periaatteessa turhia miestyövuosia ihan vain siirtymällä helpoimpaan vaihtoehtoon. Jos firmalle riittävät keskimääräisen hyvät tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta-, kalvosulkeis- ja kuvankäsittelyohjelmat, niin periaatteessa mikään ei estä tekemästä koko palettia puoli-ilmaiseksi vaikka työntekijöitä olisi paljonkin.

Ei kommentteja: