tiistai 29. tammikuuta 2013

Fanitusnurkkaus

Holtiton mediaodysseijani johdatti minut kuutelemaan Jussi Halla-ahon haastattelun

Politiikkaradio

ja otteita Juha Ahvion ohjelmasarjasta Raamatusta

Raamatturadio1 ja 2

Ideaalissa maailmassa maalaisjullilla ei pitäisi olla mitään asiaa huomautella tohtorille tämän omaan alaan liittyvistä asioista, mutta pakko sanoa, että maailma ei ole ideaali ja Ahvio lähes vääristelee asioita puhuessaan Vanhan testamentin kaanonista. Kristityt käyttivät vanhan testamentin kreikankielistä käännöstä Septuagintaa ja juutalaiset löivät oman hepreankielisen kaanoninsa lukkoon vastaa toisella vuosisadalla. Niin sanotut apokryfiset kirjat olivat Septuagintassa ja kirkkoisät pitivät niitä kanonisina. Kääntäessään Vulgataa Hieronymus harkitsi niiden poisjättämistä, koska niitä ei löytynyt hepreankielisistä teksteistä. Hieronymuksen näkemys oli kuitenkin selvästi vähemmistössä. Kirjat jätettiin kaanoniin ja ne nimettiin deuterokanonisiksi, toiseen kaanoniin kuuluviksi. Ortodoksisessa kirkossa Septuaginta on edelleen "virallinen" Raamattu. Lännessä Vanhan testamentin kaanon lyötiin lopullisesti lukkoon vasta Trenton kirkolliskokouksessa. Aiemmin ei ollut ollut tarvetta sellaiseen. Reformaattorien kuitenkin ottaessa käyttöön sovelletun juutalaisen kaanonin ja harkitessa jopa oppiinsa soveltumattomien Uuden testamentin kirjojen poistamista kaanon virallistettiin kirkolliskokouksen päätöksellä. Jokseenkin noin se suppeasti esitettynä meni ja katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko ja osa anglikaaneista ainakin siis näkevät Vanhan testamentin kaanonin toisin, kuin Juha Ahvio. Olisi ollut kiva, jos tästä olisi edes mainittu muuten sinänsä ansiokkaassa ohjelmassa. Suomalaisellakin kristityllä on oikeus tietää.

Tohtori Halla-ahon puheisiin ei huomauttamista olekaan. Ohjelma teki selväksi jokaiselle perussuomalaiselle jo ennestään selvän asian, että mitään ryhmittymien vastakkainasetteluja puolueessa ei ole. Muutenkin Halla-aho vaikuttaa omalta fiksulta itseltään haastattelussa, joka valitettavasti keskittyy aivan liikaa henkilökuvaan ja liian vähän politiikkaan, ja hän on siis mitä ilmeisemmin pärjännyt hyvin kymiläisten kansanedustajien Eerolan, Lindströmin ja Tossavaisen varjossa. Jari Lindströmin mahdollinen lähtö mukaan vaaliin eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikasta oli yllätys. Äänestäisin jos osaisin, sillä Voikkaan junnuja valmentanut ei yksinkertaisesti voisi olla pärjäämättä jonkin urheilullisesti kuitenkin aika vaatimattoman eduskuntaryhmän kanssa.

6 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

IDA:"Ideaalissa maailmassa maalaisjullilla ei pitäisi olla mitään asiaa huomautella tohtorille tämän omaan alaan liittyvistä asioista"

Siltikin persut tekee tätä jatkuvasti. Ovat vielä ylpeitä siitä.

IDA kirjoitti...

Meillä on tohtorit eduskunnassa. Toisin kuin teillä.

IDA kirjoitti...

Sitä paitsi huomautin asiasta. Se, että fundamentalistina asetut tukemaan Ahvion näkemystä ei muuta tuota esittäämäni tosiasiaa miksikään.

Tomi kirjoitti...

Vitut minä minkään teologin höpinöistä välitän. Kommenttini koski vain yleisesti persujen käyttäytymistä eri asioissa.

IDA kirjoitti...

Tekstini ei käsitellyt, vaan se rajoittui neljään henkilöön ja yhteen asiaan. Siis mitä PS:ään tulee. Ahvio taas on mitä ilmeisimmin kokoomuuslaisia, eli rakas hallituskumppanisi.

Toisaalta milloinkas demari olisi osannut olla kiroilematta kuin rantarosvo ja pysyä asiassa.

Tomi kirjoitti...

IDA pointtini oli lauseesi:"(i)deaalissa maailmassa maalaisjullilla ei pitäisi olla mitään asiaa huomautella tohtorille tämän omaan alaan liittyvistä asioista"

Maallikkopersut kyseenalaistavat asiantuntija melkein asiassa kuin asiassa. Varsinkin, jos asiantuntija viittaa mitenkään vihervasemmistoon.
Persut ovat leimanneet kaikki luonnonsuojelun- ja maahanmuuton asiantuntijat huuhaaporukoiksi.
Samoin suurin osa taloustieteilijöistä ovat saaneet rankasti huutia persuilta.