Mistään inhimillisestä ei ole järkevää, eikä varmaan oikeinkaan, sanoutua irti, mutta aatteista toki voi ja ehkä todella pitääkin. Sekä lukea vielä tuomiot päälle.
Mikään tuskin on niin vaarallinen ajatus, kuin ajatus uskonnon käyttöarvosta jonkinlaisessa massojen hallinnassa. Se lienee suoraan saatanasta ja juuri se synnyttää natsismin ja kommunismin kaltaisia maallisia uskontoja, joissa aatteellinen ajattelija itse asettuu Jumalan asemaan. Rehellinen ateismikin on huomattavasti oikeamielisempää.
Irtisanoudun moisesta aatteesta siis jyrkästi ja omalta osaltani tuomitsen sen.
10 kommenttia:
Hyvä. Voimme siis keskustella politiikasta jättäen uskonnolliset kysymykset ja näkemykset täysin taka-alalle.
Voimme tietysti, mutta toisaalta on selvää, että kristinusko vaikuttaa näkemyksiini, mitä on ehkä perusteltava ja selitettävä silloin, kun se ei ole ilmeistä. Kuten nykyään, näinä jumalattomina aikoina, harvoin on :)
Kristinusko lienee vaikuttanut merkittävästi myös minun näkemyksiini. Tämä on epäolennaista lopultakin.
Tässä suhteessa ateistit ovat kristinuskon "lapsia". Juuri ajatus kristinuskosta teknisenä hallitsemisen välineenä on eliitin ensimmäinen askel ateismiin. Kala mätänee päästään alkaen. Esim. kulttuurimarxistit ovat avoimia tässä asiassa, heille kristinusko on "hallitsemisen keinojen aarreaitta". Esim:
http://www.amazon.com/The-Social-Construction-Reality-Sociology/dp/0385058985
He sekoittavat esim. ne lukuisat tekijät, jotka kristinuskossa liittävät ihmiset yhteen, ulkopuolelta ateismin silmin katsottuna keinoiksi, joilla eliitti voi manipuloida massoja.
He sekoittavat esim. ne lukuisat tekijät, jotka kristinuskossa liittävät ihmiset yhteen, ulkopuolelta ateismin silmin katsottuna keinoiksi, joilla eliitti voi manipuloida massoja.
Laitat kärryn hevosen eteen, tosin niin laittavat ns kulttuurimarxistitkin. Marx - sen kummemmin hänen teorioitaan muuten puolustelematta - kirjoitti uskontokritiikkiään aikana, jolloin uskollisuutta kuninkaisiin ja muihin vallanpitäjiin koeteltiin monellakin tavalla, ja kirkot olivat pääsääntöisesti vallitsevan eliitin kannalla. Kirkot myös tekivät paljon sitä, minkä sosiaaliturva nykyisin hoitaa, mikä omalta osaltaan palveli stabiilisuutta.
En esitä tällä mitään kannanottoa siitä, onko tämä hyvä tai huono asia, vaan ainoastaan totean, että Marxin ja 1800-luvun vallankumouksellisten näkökulmasta kirkot olivat haitaksi poliittisille pyrkimyksille. Vaikka näitä poliittisia pyrkimyksiä voidaan monelta osin kritisoida, niin (sivuuttaen nyt tämän kulttuurisen aspektin) monet niistä toteutuivat: yleinen äänioikeus, lyhyempi työaika, jne. Se, johtuiko se mitenkään näistä poliittisista liikkeistä vaiko vain teknologian kehityksestä (kuten itseasiassa Marx itsekin oikeastaan ennnakoi), on sitten kokonaan toinen juttu, enkä ota siihen kantaa.
Uskonnolla on tietenkin lukuisia, jopa keskenään ristiriitaisia rooleja. Minusta kuvittelet ihan turhaan, että tässä on jonkinlainen "eliitti" taustalla. En ole vieläkään päässyt kiinni tästä ajatuksestasi, mutta suhtaudun avoimin mielin siihen; en pilkkaa, vaan yritän ymmärtää mitä yrität sanoa.
Olen ateisti nimenomaan siksi, että uskonto on epistemologisesti ajatellen kestämättömällä pohjalla. En väheksy uskonnon merkitystä ihmisten yhteisöllisyydelle (sen paremmin hyvässä kuin pahassakaan) enkä esimerkiksi kristinuskon arvopohjaa. Olen kasvanut kvasiuskonnollisessa ympäristössä, lähiössä jossa seurakunnalla oli erittäin vahva rooli lasten ja nuorten parissa, ja missä kaikki harrastukset olivat tavalla tai toisella kytköksissä seurakuntaan. Olin seurakunnan toiminnassa mukana tiiviisti aikuisikään saakka.
Omasta näkökulmastani näyttää siltä, että uskonnon kyky tuottaa niitä positiivisia asioita, joita se tuottaa monille -- minulla on myös monia uskonnollisia ystäviä, joiden elämässä uskonto on hyvin suuressa (positiivisessa) roolissa -- on rajallinen, ja rajoittuu tietynlaisen temperamentin omaaviin ihmisiin. Koska siihen kuuluu myös vallankäyttöä ja valtarakenteita, se myös houkuttaa negatiivisessa mielessä tietyntyyppisiä ihmisiä. Olen törmännyt myös tähän ilmiöön sekä välillisesti tuttavieni kokemusten kautta, että välittömästi, jos kohta hyvin lievässä muodossa, seurakunnan toiminnassa.
Berger&Luckmann on tiedonsosiologisena teoksena tietysti alan ehdoton klassikko, ja vaikka siinä on paljon höpöjuttua, sen peruspremissi on kaikessa yksinkertaisuudessaan täysin oikea: Se, mitä pidämme todellisena, on merkittäviltä osin kiinni siitä, mikä on sosiaalisesti relevanttia. Tämä näkyy kyllä uskonnoissa erittäin hyvin.
Uskonto vallan välineenä ei ole niin selvää kristinuskossa mitä se on ollut monissa muissa uskonnoissa.
Egyptin faaraot ja Meso-Amerikan intiaanikuninkaat esiintyivät jumalina se on uskonnollista vallankäyttöä jos mikä.
Toki Euroopassakin monarkit esiintyivät Jumalan asettamina, ja kuningasta vastaan pullikointi oli Jumalaa vastaan pullikointia. Papisto yleensä tuki kuningasta ja muita vallan pitäjiä.
TM:
On tietysti luonnollista, että ei-uskovaiset pitävät uskonnon sosiaalisia vaikutuksia ensisijaisina, mutta väittäisin, että uskovat eivät pääosin tee niin.
Vallasta ainakin katolisen kirkon piirissä sanoisin, että mikäli joku haluaa omistaa elämänsä pappeudelle, niin itse olen siitä vain kiitollinen. Kyseiseen tehtävään kuitenkin liittyy enemmän luopumista ja palvelemista, kuin vaurautta ja valtaa.
Tomi:
Kristittyjen ruhtinaskuntien ja Kirkon välinen suhde on aika monipolvinen. Ne olivat kuitenkin kristittyjä ruhtinaskuntia ja kristillisyyden vastaisuus koettiin niissä sosiaalisesti horjuttavana tekijänä. Harhaoppisuudesta syytettiin myös puhtaan maallisessa oikeudessa ja usein syytetyt itse toivoivat pääsevänsä kirkon tuomittaviksi, koska kirkko pystyi puhdistamaan niistä syytteistä ilman poliittisten seikkojen sekoittamista niihin.
Tämä nyt ei poista sitä, että valtaa on kautta aikojen käytetty väärin, mutta suhde ei siis ollut mitenkään yksioikoinen.
Ja silloin kun kristinusko on toiminut niinkuin pitää, se on velvoittanut vallanpitäjiä siinä missä tavallisia kansalaisiakin. Kristinuskohan ei ole vallanpitäjien uskonto tai vallanpitämiseen hyvin sopiva uskonto, ja Jeesuksen suhtautuminen vallanpitäjiin vaihteli avoimen negatiivisesta torjuvaan ja välinpitämättömään. Se soveltuu siten hyvin vallanpitäjien vastapainoksi. Se, että vallanpitäjät ovat luoneet siitä ajoittain itseään palvelevia tulkintoja, ei poista kristinuskon todellista sisältöä.
Epistemologia sulkee käytännössä lähtökohtaisesti Jumalaan liittyvät lähtökohdat pois, tai yrittää alistaa Jumalan "tieteelliseen tutkimukseen", jossa lähtökohtana on keinolla millä hyvänsä Jumalan poisselittäminen. Tai sitten se keskittyy de facto väheksymään tuhansia vuosia sitten eläneiden ihmisten alempaa tieteellis-teknillistä tasoa, kuvitellen todistavansa jotain tai nousevansa yläpuolelle. En pidä sitä vakavasti otettavana tieteenä tai tietoteoriana.
Kaiken kaikkiaan pitää myös aina muistaa, että meidän Herramme, Jeesus Kristus, oli, on aina ollut sekä on aina oleva Jumala itse.
Lähetä kommentti