lauantai 5. toukokuuta 2012

Eurooppa

En ole vieläkään toipunut siitä, että kerrankin kun rakas Yleisradiomme huomioi Athletic Clubin pelin se tekee sen silloin, kun Athletic Club häviää kotonaan Real Madrille. Tämä vääryys ja silkkaa puolueellisuutta tiedonvälityksessä. Yleisradion olisi helppo korjata virheensä ja lähettää 9.5. kello 21:45 Suomen aikaa alkava Eurooppaliigan loppuottelu Athletic Bilbao - Atletico Madrid suorana lähetyksenä. Me kaikki odotamme ja toivomme tätä. Ellei näin tapahdu harkitsen ainakin henkilökohtaisesti koko kanavatilaukseni lopettamista.

Nyt siis kävi niin, että Athletic ei ole sarjassa neljän parhaan joukossa. Tästä ei kuitenkaan pidä masentua sillä se on lähempänä sitä kuin aikoihin. Kausi on muutenkin ollut loistava. Eurooppaliigan loppuottelu siis ensi keskiviikkona ja sitten vielä Espanjan Cupin loppuottelu Barcelonaa vastaan. Varsinkin jälkimmäinen kiinnostaa, sillä uskon, että Athletic etukäteen selvästi heikompana joukkueena tulee lähtemään peliin Bielsan johdolla aivan hullusti puskien.

Tänään on vielä peli kotona Getafea vastaan ja sitten ensi sunnuntaina sarjan lopettava vieraspeli Levantea vastaan. Uskoisin Athleticin voittavan nämä molemmat ja olevan sarjassa kuudes tai viides. Joka tapauksessa Eteenpäin on menty ja putoamisviiva on kaukainen muisto vain.

7 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Mihinkään hikiseen ja ulkomaiseen potkupallon ei YLE:n rahoja kannata tuhlata. Kerta ne eivät riittänet edes kunnon urheiluun kuten hiihdon maailmancuppin ja jääkiekon MM-kisoihin.

IDA kirjoitti...

No tulihan se sosialidemokraattien virallinen kanta sieltä: Annetaan rahat Kummolan Kalervolle. Se osaa kyllä niitä hoitaa.

Anonyymi kirjoitti...

MTV3 lähettää finaalin kello 21.25. Ei siis tarvi mennä baariin maksukanavan luokse. CANAL+ Aitio aloittaa lähetyksen kello 21. Kummassakin peli alkaa 21.40 joten suorana näkee kolmoseltakin.

IDA kirjoitti...

Maikkari selvästi ottaa roolia Suomen johtavana kulttuurikanavana.

Tomi kirjoitti...

IDA, ajatteleppa kansa mielipiteitä, jos heidän rakastamansa lajit on siirretty maksukortin taakse, ja YLE näyttää heidän luparahoillaan jotain ulkomaista potkupalloa joka saisi korkeintaan satatuhatta katsojaa.

Anonyymi kirjoitti...

IDA, tänään on finaali joten voisit alkaa väsätä juttua, ennakkoa ja liveseurantaa ja loppuraporttia.

IDA kirjoitti...

Kommentoin tätä peliä Hommassa.