Törmäsin Fourt Checraise - blogissa tekstiin noista kokouksista ja siellä erittäin puhuttelevaan ja melko yleispätevään sitaattiin:
Liberals have a new wish every time their latest wish is granted. Conservatives should make them spell out their principles and ideals. Instead of doing this, conservatives allow liberals to pursue incremental goals without revealing their ultimate destination. So, thanks to the negligence of their opponents, liberals control the terms of every debate by always demanding 'more' while never defining 'enough.' The predictable result is that they always get more, and it's never enough.
Noinhan asia tietysti on. Pätee kuin nyrkki silmään esimerkiksi luterilaisen kirkon sisällä nykyään käytävään keskusteluun. Tai maahanmuuttokeskusteluun. Tuo "liberaalien" marssi nyt vain ilmeisesti on tuomittu jatkumaan kunnes seinä tulee vastaan ja sitten kaikkia vähintäänkin sattuu leukaan.
6 kommenttia:
Käsitys, jonka mukaan yhteiskunnalla tai "liberaaleilla" olisi jokin päämäärä, on vähän samanlainen kuin että evoluutiolla olisi jokin päämäärä.
Tämä on yksinkertaisesti juuri se syy, miksi konservatiivit ovat a) vainoharhaisia ja b) täysin pihalla muutenkin. Yhteiskunta ei ole mikään projekti, joka "valmistuu" joskus, vaan se koostuu ihmisistä. Ihmiset neuvottelevat, riitelevät, jne, siitä, mitä pelisäännöt yhteiskunnassa ovat.
Ehkä, mutta mikäli ajetaan jotain tavoitetta, niin olisi hyvä pyrkiä selkeästi määrittelemään mitä ja miksi ajetaan. Useinhan nämä tavoitteet ovat kuitenkin pohjimmiltaan muita kuin puhtaasti pragmaattisia, eikä mikään puolue tai yhdistys itse lopeta itseään kuin tavoitteet on saavutettu. Demaritkin jatkavat nykyään ja kun yrittää selvittää mitä oikein ajetaan ja tavoitellaan, niin vastaukseksi jää käteen, että sitä, että kaikilla olisi hyvä olla. Tämä tietysti koskee kaikkia puolueita.
Ja ei ehkä pidä ajatella tässä yhteiskuntaa tuossa mielessä kokonaisuutena. Vaan erilaisia instituutioita yhteiskunnan kokonaisuuden osina. Occupy Wall Street käsittääkseni hyökkää pankki-instituutiota vastaan.
Esimerkiksi juuri kirkolla on harvinaisen selkeät, valmiit tavoitteet ja jopa täysin valmis hierarkia. Konservatiiveille on täysin selvää se mikä on riittävästi. Kirkon liberaalien en usko lainkaan lopettavan toimintaansa vaikka luterilaiset homohäät Suomeen saataisiinkin, eikä heillä ole mitään näkemystä siitä millainen kirkon tulevaisuudessa pitäisi olla.
Tuo siis koski luterilaisen kirkon sisäistä jakoa. Mutta varmaan tuo pätee yleisestikin ja kansainvälisesti. Uudistajilla ei ole todellista näkemystä siitä millainen kirkko sitten lopulta olisi. Vapautuksen teologia on ehkä ainoa kunnollinen yritys siihen suuntaan.
Maahanmuuttopolitiikassa taas maahanmuuttokriittisillä on selkeä, käytännöllinen tavoite vähentää maahanmuuttoa. Valtiot nähdään selkeästi kansallisvaltiona joilla on itsemääräämisoikeus, sekä demokraattinen hallintomuoto ja tätä pyritään edistämään siellä missä näin ei ole. Vastapuolella taas ei ole mitään näkemystä siitä millainen yhteiskuntien järjestyksen tulisi tulevaisuudessa olla.
"Useinhan nämä tavoitteet ovat kuitenkin pohjimmiltaan muita kuin puhtaasti pragmaattisia".
Politiikka on puhtaasti pragmaattista, eli ymmärrän kritiikkisi väärinymmärretystä pragmaattisuudesta pelkkänä fyysisenä toimintana, mutta olen sitä mieltä, ettet ymmärrä pragmaattisuuden luonnetta konkreetisina ajatusmalleina jotka todellisuudessa aktualisoituvat.
Olen kuullut sinun puolustavan sekä kristinuskosi että perussuomalaistesi puoluepoliittisia ohjelmia retorisesti kunkin tunteesi mukaan. En näe tässä tunnepohjassa poikkeaviin elämänkatsomuksellisiin näkemyksiin juuri mitään eroa kuin samankaltaisuuden, että jokin on pielessä. Kysynkin sinulta: onko maahanmuutto suurempi syy kokemaasi yhteiskunnalliseen vinoumaan kuin talouspoliittisen mekanismin vanhakantaisuus, jonka huomioon ottamattomuutta nykyaikaisten konkreettisten toimien muutoksena (kuten sotien vähyys, niukkuuden puute jne.) ei olisi tarpeeksi tarkasti käsitelty (kuten sitä arvatakseni on käsitelty useissa puheenvuoroissa) - että ajattelumaailma olisi väljästi sanottuna vanhentunut, ja niin katsoakseni eniten vinoutunut uskon ja rahan yhteensaattamisena, että usko vallitsee konkreettisen ja maallisen koheesiona?
t. Viherpunikki (ja ei varmasti uskovainen tällaisen saastan keskellä)
Ano:
Maahanmuuttopolitiikka oli vain esimerkkinä tuossa. Ja luterilaisen kirkon sisällä tuo jako "liberaaleihin" ja "konservatiiveihin" on tällä hetkellä melko selkeä.
Ei kai tässä mikään historiallisesti poikkeuksellinen sotien vähyys vallitse? Niukkuuden puute taas on lähes puhtaasti teknologisen kehityksen ansiota. En varsinaisesti näe, että yksikään poliittinen ideologia olisi tehnyt suunnitelman kehittää teknologiaa ja aina jotain saavutettuaan halunnut taas jotain muuta. Teknologiaa ovat kehittäneet niin liberaalit, kuin konservatiivitkin.
En ole varma ymmärsinkö mitä tarkoitat. En kuitenkaan varsinaisesti näe politiikassa ideologisten vastakkainasettelujen tasolla niitä konkreettisia ajatusmalleja, jotka todellisuudessa aktualisoituvat. Minusta kyse on enemmän visioista. Itse näen pragmaattisuuden jotenkin niin, että tartutaan johonkin asiaan, punnitaan sen vaikutuksia kokonaisuuteen ja pyritään toteuttamaan se parhaalla mahdollisella tavalla. Toisaalta yhtä hyvin se tietysti on sitä, että pragmaattisesti pyritään jonkin konkreettisen, etukäteen selvän ajatusmallin toteuttamiseen.
Miten tämä sitten sopisi tuohon liberaalit vs. konservatiivit jaotteluun?
Me olemme kaikki konservatiiveja jossain suhteessa ja liberaaleja jossain toisessa suhteessa. Hyvin harva ihminen tunnustautuu liberaaliksi, itse en ainakaan. Liberalismi sanan klassillisessa mielessä tietysti on eri asia, se on johdonmukainen yhteiskuntafilosofinen perinne, josta konservatismikin (noin hyväntahtoisesti ymmärrettynä) juontaa juurensa.
Liberalismi - niin "oikein" kuin "väärin" ymmärrettynä - ei oikeastaan edes salli mitään varsinaista lopullista päämäärää.
Sen nykyiseksi liukuneessa merkityksessä, "vasemmistoliberalismin" merkityksessä tällaisen päämäärättömyyden taustalla on se, että vasemmistoliberaalit eivät varsinaisesti halua sosialismia, mutta he haluavat että fatta maksaa kaikille vähän taidetta ja punkkua. Ja jotain epämääräistä siitä, miten huppupäiset töhrijät ovat väärinymmärrettyjä neroja tms. Mitä ikinä sieltä nyt sitten sattuu "ruohonjuuritasolta" tulemaan, eli kaikenlaista ihme pööpöilyä, mikä nyt milloinkin sattuu olemaan muotia.
Klassinen liberalismi on taas jotain muuta. Se on vähän sellaista että valtio käy välillä jonkin verran raskaaksi jollakin tavalla ja sitä pitäisi keventää. Joskus kevennetään kruunupäiden hartioista, ja joskus lasketaan veroja, whatever. Ei siinäkään sen kummempaa päämäärää ole, kuin että näpit irti mun fyrkasta. Tai näpit irti mun jormasta jne, siis että niinkuin että kenelläkään ei ole mitään oikeutta tulla mulle sanomaan mitä mä teen.
Tämä on tympeä karikatyyri, muttei kovin kaukana todellisuudesta. Todellisen maailman liberalismi jotenkin vähän poukkoilee näiden kanssa, usein ne, joilla on enempi fyrkkaa, eivät haluaisi maksaa muiden punkkuja, joten nykypäivän sosiaalivaltiossa nämä ovat erillään.
Ehkä on niin, että konservatiivit ovat enemmän yhteisö- ja instituutiokeskeisiä, kun taas liberaalit enemmän yksilökeskeisiä. Siis suhteessa yhteiskuntaan.
Esimerkiksi Suomen luterilaisen kirkon sisällä tuo jako on yksinkertaisen selvä koska kirkolla on - tai ainakin tavallaan pitäisi olla - selkeä käsitys omasta tehtävästään ja omasta sisäisestä hierarkiastaan. Jako kuitenkin hajoaa kirkon jäsenten suhteessa koko yhteiskuntaan, koska yhteiskunta ei olla samalla lailla hierarkkinen kuin kirkko on ja maallisen vallan tehtävät ovat myös täysin toiset.
Lähetä kommentti