Kirkkopolitiikkaa

Itse tietysti toivoisin, että koko Suomi palaisi pyhän katolisen kirkon helmoihin, eikä asia minulle oikeastaan kuulu, mutta on tavallaan kuitenkin suuri sääli, että evankelisluterilainen kirkko hajottaa itsensä.

Vantaan seurakunnat luopuvat viiden lähetysjärjestön avustuksista,
Mikä meni vikaan.

Noiden perusteella on täysin selvää, että evankelisluterilaisessa kirkossa ajetaan, ellei ulos, niin täysin marginaaliin ne, jotka ovat uskollisia kirkon omalle opetukselle. Ja tämä tehdään ratsastamalla "ylväästi" homoseksuaalisen vähemmistön ja muidenkin vähemmistöjen olkapäillä. En oikein usko, että he ovat sitä edes pyytäneet, vaan kyse on vain tiettyjen piirien omien poliittisten näkemysten edistämisestä kirkon sisällä tarkoituksena tuhota evankelisluterilainen kirkko kirkkona. Mikä myös mitä ilmeisimmin tapahtuu. Kirkon ei pitäisi olla demokratia, minkä ihmiset myös hyvin oivaltavat, sillä juuri kukaan ei äänestä kirkollisvaaleissa ja niihin kerätään ehdokkaiksi ihmisiä, jotka eivät edes käy säännöllisesti kirkossa, jos käyvät ollenkaan. Eikä evankelisluterilainen kirkko toisaalta mikään oikea demokratia olekaan, vaan sitä ohjataan täysin suunnitelmallisesti, tilaisuutta hyväksi käyttäen, suuntaan, jossa sitä ei enää voisi sanoa kirkoksi millään muotoa, kuten nyt vielä hyvinkin voi.

Sinänsä hyvä, mutta ainakin otsikoltaan turhan raflaava, kirjoitus aiheeseen liittyvistä kaksoisstandardeista:

Valtio tukee homouden ja naispappeuden vastaista lahkoa.

Kreikkalaiskatolinen kuitenkin tarkoittaa (roomalais)katolisen kirkon itäistä riitusta, jossa on aina noudatettu tuota samaa, kirjoituksessa kuvattua käytäntöä, jota myös ortodoksiset kirkot noudattavat. Pappien selibaatti ei ole mikään "dogmi" ja siitä on aina voitu luopua perustelluin syin, eli naimissa olevia miehiä voidaan vihkiä papeiksi. Joka tapauksessa katolista- tai ortodoksisia kirkkoja olisi täysin mahdotonta painostaa luopumaan opistaan. Siksi on myös säädyllistä, että sitä ei edes tehdä. Tiettyä rehellisyyttä voisi kuitenkin osoittaa myös niitä evankelisluterilaisen kirkon toimijoita, jotka yrittävät säilyttää evankelisluterilaisen kirkon perustavan opin, kohtaan. On jokseenkin masentavaa, kun omat, täysin oikeat ja totuudelliset lähtökohdat ovat ne mitkä ovat, niin silti asetutaan näissä kiistoissa esiintymään liberaalien, evankelisluterilaista kirkkoa hajottavien voimien puolella lähinnä kai vain oman imagon vuoksi. Se ei ainakaan edistä ekumeniaa, vaan ajaa Suomen evankelisluterilaista kirkkoa kauemmaksi mahdollisesta yhteydestä ja yhdestä, katolisesta ja apostolisesta kirkosta, jonka kuitenkin pitäisi olla se minkä olla pitäisi. Hajaannus on pelkästään häpeällistä.

Politiikka on likaista ja mitäpä siitä pitäisi välittää; kaikki käy lopulta kuitenkin niin kuin oikein on. Ensi vuosi on julistettu uskon vuodeksi: Kannattaa osallistua!