Eilen tuli käytyä Kouvolan kirjakaupassa. Paheksuin paikan uskonnollisen kirjallisuuden hyllyn mitättömyyttä ja sitä, että se oli sijoitettu lattianrajaan. Meinasin protestiksi ostaa Raamatun, mutta sitten ajattelin, että antaa olla onhan minulla jo niitä. Juuri pois lähtiessäni sattui silmääni Psalmit Septuangitan mukaan. Luin nopeasti psalmin 151 ja muutenkin kirja tuntui hienolta ja kauniisti sidotulta. Ajattelin heti ostaa sen, mutta sitten vilkaisin hintaa, joka oli lähes 50 €oohhia. Päätin välittömästi strategiasta, jolla hommaan kirjan itselleni joululahjaksi ilmaiseksi. Tätä on oveluuden ja kierouden synti.
Tänään ostin paketin viiniä ja pullon viskiä. Hinta oli melkein 40 €oohhia. Opin hiljalleen latinaa ja voin vain sanoa: "Mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa." Kaikissa elämän risteyksissä, niin tällaisissa pienissä, kuin suuremmissakin on ollut näin. Tämän tajuaminen on, paitsi haastavaa ja raskasta, myös äärimmäisen vapauttavaa.
3 kommenttia:
Minäkin olen monesti kirjakaupassa hivellyt Psalmit Septuagintan mukaan -kirjan kantta, mutta toistaiseksi olen jättänyt ostamatta.
Menen Akateemiseen kirjakauppaan toiseen kerrokseen toisinaan lukemaan kirjoja, kun siellä on niin mukavat sohvat. Toisaalta Akateeminen kirjakauppa on sohvastrategiassaan ovela, sillä olen todella usein kuitenkin päätynyt kävelemään sohvatuolista kassan kautta ulos, kun olen himoinnut jotakin kirjaa niin paljon.
En osta kaunokirjallisuutta juurikaan, sillä sitä saa kirjastosta. Ostan tietokirjoja, sillä on ihanaa, kun omassa hyllyssä on tietokirjoja heti saatavilla, koska ei kukaan jaksa lukea tietokirjoja kannesta kanteen jatkuvalla syötöllä, ja vaikka jaksaisikin, niin ei se kaikki tieto päähän uppoa kertalukemalla, joten on mielestäni hyvin mielekästä ostaa itselleen nimenomaan tietokirjoja.
Tuija
Itse en ole pahemmin perehtynyt asiaan, mutta uskallan väittää, että tämä
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2007/11/apokryfikirjat-uusiin.html
Leif Nummelan juttu on aika puhdasta huuhaata. Käsittääkseni septuangita on vanhempi, kuin hebrealainen kaanon ja vaistoan tiettyä luterilaista isäntämiesmeininkiä siinä, että deuterokanoniset kirjat piti jättää Raamatusta pois. Itse pidän varsinkin Tobitin ja Juditin kirjoista sekä tietysti Sirakin kirjasta ja Viisauden kirjasta. On erittäin hyvä, että ne tulevat uudemman käännöksen mukana vaikka paras tietysti olisi, jos ne vain olisivat oikeilla paikoillaan osana Raamattua.
Olen aika lailla kade. Kirjallisuus ei enää, tai ainakaan juuri nyt, elähdytä minua mitenkään.
Lähetä kommentti