perjantai 4. marraskuuta 2011

Tuohtumus rautatieasemalla

Kotimaista, yhteiskunnallista mediaa tarkkailemalla tulee siihen tulokseen, että aikuisen Suomen kansalaisen keskeiset mielentilat ovat tuohtumus, akuuttia kriisiapua kaipaava järkytys ja pöyristyminen. Itse haluan olla kunnon kansalainen varsinkin julkisessa tilassa, joten olen nyt äärimmäisen pöyristynyt siitä, että Jussi Halla-aho ja Kuopion piispaksi pyrkivä Sakari Häkkinen olivat viikolla samana päivänä samaa mieltä. Kumpikaan ei nimittäin täysin jaa Jeesuksen ajatusmaailmaa.

Jussi Halla-aho ei jaa Jeesuksen ajatusmaailmaa.
Häkkinen: Spongin tuki ilo ja kunnia.

Molemmat ovat tietenkin totaalisen väärässä, mutta Jussi Halla-ahon näkemystä voi kyllä ymmärtää. Mikäli Jeesuksen näkee pelkästään inhimillisenä opettajana ja filosofina, niin ei Hän sellaisena kovinkaan kummallinen olisi. Ja juuri näinhän yleinen eetos Suomessa on pyrkinyt näkemään jo vuosikymmeniä. Jeesus on yleisesti nähty lähinnä maailman suurimpana sosialistina ja kaikkien hyvien aatteiden ikonina unohtaen kokonaan se yksinkertainen tosiasia, että hän on meidän Herramme, eli juuri se keskeinen asia mikä pitäisi todeta ja julistaa. Se, että ateisti tällaisessa ilmapiirissä pitää Jeesusta lähinnä jonkin Lennonin kaltaisena pasifistihippinä ei ole mikään ihme. 'Kirjansa Kenen poika sinä olet? perusteella myös Sakari Häkkinen vaikuttaisi pitävän Jeesusta sellaisena.

Mikäli minun pitäisi pitää jonkinlaista indexiä kielletyistä kirjoista antaisin armon Kirjoituksille uppoavasta lännestä - ehkä vaatisin jotain yksittäistä lausetta muutettavaksi ihan ilkeyttäni - mutta taitaisin vetää mustekynällä viivan Sakari Häkkisen koko kirjan yli. Onneksi ei pidä pitää, mutta silti voin varmaankin todeta kuinka vahvasti tuntuu siltä, että Häkkisen kirja vie näistä kahdesta sieluja paljon, paljon pahemmin harhaan. Ja hänen sentään pitäisi kai tietää ja myös kantaa vastuuta siitä mistä tuollainen pasifistihippisankarikuva on yleiseen tietoisuuteen iskeytynyt.

Päätän pöyristymiseni täältä tähän, sillä kahvila menee kiinni ja minun pitää siirtyä alakerran pubiin.

12 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Hippi tarkoittanee lähinnä anarkistia, ja sitähän Jeesus ei missään tapauksessa ollut. Hän päin vastoin halusi palauttaa "vanhan lain" yhteiskunnalliseksi moraalikoodiksi. Uuden Testamentin perusteella Jeesus oli lähinnä saarnamies, jonka keskeinen oppi oli askeettisuus, mikä nykyaikana yhdistetään hippiyteen, vaikka nykyajan hipit elävät muiden rahoilla - ei siis kovin askeettista.

IDA kirjoitti...

No ei nyt ihan noinkaan. Tekstistä löytyy totuus mahdollisimman yksinkertaisesti sanottuna :)

Hurja meteli ja häslinki täällä Kouvolan aseman montussa. Queenin Bohemian Rhapsody taustamusiikkina.

Anonyymi kirjoitti...

Huomasitko torstaina Ahtletic Bibaon vierasepelin Salzburgin luona?

Entäs vieläkö kissa uskaltaa käydä pihalla tähän vuodenaikaan?

IDA kirjoitti...

En onnistunut näkemään peliä, mutta tulos oli hyvä. Muutenkin Athleticilla vaikuttaisi alkavan kulkea liigassakin.

Uskaltaahan se, maalaiskissa.

jadfh kirjoitti...

Hei, mistä löytyy kokonaisuudessaan se katolisen kirkon uusi teksti, jossa ruoditaan talouskriisiä tms?

IDA kirjoitti...

http://www.news.va/en/news/full-text-note-on-financial-reform-from-the-pontif

En ole ehtinyt lukea. Ei ole mikään pelastuskysymys uskoako tuohon vain eikö ;)

IDA kirjoitti...

Alussa viitattu Populorum progressio löytyy suomennoksena kirjasta

http://www.katolinenkirjakauppa.net/katt-toim-paavien-yhteiskunnallinen-opetus-p-787.html

Kannattaa tutustua koko kirjaan. Käsittääkseni aika pitkälle siinä esitetyn kokonaisnäkemyksen pohjalta nuo kaikki kannanotot nousevat.

jadfh kirjoitti...

Kiitoksia linkistä!

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän tuo ateistin silmin katsottuna ollut ennenkaikkea toisinajattelija, aatteensa vuoksi kuollut.

Ainakin, jos haluaa tarkastella suopeasti.

Halveksuvasta vinkkelistä Halla-aho tietysti voi nimitellä kaikkea erilaista.

Suurrikkaista ei ole tainnut päästä pahaa sanaa - kaikki muut ryhmät on taidettu jo henkisesti puukottaa.

Anonyymi kirjoitti...

En kyllä ymmärrä, millä mittapuulla Halla-aho näkee Jeesuksessa hipin. Hippiliike ei edusta Jeesuksen arvomaailmaa. Pasifistista sanomaahan hän kyllä levitti, joskin kyllä opetuksissaan kehotti kunnioittamaan keisaria ja keisarin lakeja. Pasifistinen sanoma varmasti sopikin erittäin hyvin Jeesuksen suuhun, koska tuohon aikaan Rooman vallan alainen Juudea oli kuhiseva kusiaispesä ja siellä oli useitakin erilaisia juutalaisia anarkistiryhmittymiä (selootit kuuluisimpia, yksi selooteista oli Jeesuksen opetuslapsikin!), jotka lietsoivat väkivaltaista kapinaa Rooman hallintoa vastaan ja monet toivoivat Jeesuksesta väkivaltaisen vallankumouksen johtajaa.

Sitä Jeesus jyrkästi vastusti ja siksi joutui ankarasti kieltämään seuraajiaan kiihkoilemasta väkivaltaisuuksiin! Ehkä jopa nykymittareilla mitattuna tänä päivänä valtavan suosittu Jussi Halla-aho puhuisi seuraajilleen juuri samoin kuin Jeesuskin puhui ja kieltäisi ankarasti kannattajiaan ryhtymästä väkivaltaan, jos sellaista liikehdintää olisi havaittavissa. (Kevytversionahan tästä Halla-aho on jo alkanut toimimaan kuten paraskin pasifistihippi, kun hän on antanut viestin facebook-ystävilleen, että saunan taakse toimittaminen ei ole hyväksyttävää!) Sitten kahdentuhannen vuoden päästä joku viisastelija toteaisi, että Jussi Halla-aho oli pasifistihippi. Joku viisas, joka ei ole vähääkään perehtynyt kyseisen ajan poliittiseen tilanteeseen.

Noh, Jussi Halla-aho on kielitieteilijä ja poliitikko eikä antiikin ajan historioitsija, joten tuollainen kommentti onkin ihan odotettavissa. Joka tapauksessa näen Jussissa ja Jeesuksessa (ja heidän aiheuttamissaan yhteiskunnallisissa reaktioissa) yllättävän paljon samoja piirteitä. Koko viime kevään vaalikampanjan ajan minua huvitti aina nähdessäni niitä Jussi-ratikoita sanomalla: "Muutos on mahdollinen." Se nimittäin on ihan sitä samaa evankeliumia kuin Jeesuskin julisti ihmisille. Muutos on todella mahdollinen, asioihin ei ole pakko tyytyä ja alistua, jos asiat eivät ole hyvällä mallilla. Johtopäätös: Jussin ja Jeesuksen aatemaailma todellakin natsaa yhteen, vaikka Jussi ei sitä itse huomaakaan.

Terveisin, Tuija

Anonyymi kirjoitti...

Pitää vielä jatkaa äskeistä ajatusta, että ääliöt ovat historian saatossa pilanneet monta hyvää juttua. Lutherkin sai suuren kansansuosion ja osa hänen kannattajistaan sitten ryhtyi sotimaan ja tappamaan ihmisiä ja saivat sitten kunnolla turpiinsa. Luther ei missään vaiheessa tällaista halunnut, vaan Lutherkin oli sellainen Jussi Halla-ahon määrittelemä pasifistihippi ja tuomitsi jyrkästi ja teki pesäeron niihin "seuraajiinsa", jotka tarttuivat miekkaan.

(Okei, IDA, olen pahoillani, tiedän, että et varmaan katolilaisena liputa hirveästi Lutherin puolesta, mutta kyllä mielestäni Lutherilla oli joitakin erinomaisia pointteja, vaikka hän mielestäni hieman liian pitkälle provosoinneissaan meni!)

Jussi Halla-ahokin tulee varmasti pitämään vielä tiukkaa pasifistihippisaarnaa "seuraajilleen", jos sieltä alkaa enemmän nousta näitä saunan taakse -yllytyksiä. Hartaasti toivon, että me Halla-ahon äänestäjät ja kannattajat olisimme maltillista porukkaa, mutta valitettavasti kusipäitä löytyy joka leiristä.

Tuija

IDA kirjoitti...

Tuija:

Minusta Jussi sanoi tuossa vain sen, mitä yleisesti ajatellaan. Nykyään yhä harvemmat pitävät Kristusta meidän Herranamme mitä hän on. Yleisesti on levinnyt sellainen ajatusmaailma, jossa Jeesus on kaiken "kivan" kannattaja ja ainakin vähän samaa mieltä kuin John Lennon, Bono tai Michael Jackson.