sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Selibaattipäiväkirja osa loppu. Sadetta pitelee

Aamukahvilla katselin ikkunasta joessa uivia sorsia. Pian on joulukuu. Kuitenkaan ei ainakaan vielä tohdita uutisoida päivittäin ilmaston lämpenemisestä ja sen vaatimista toimenpiteistä. Jotain on muuttunut.

Kouvolassa, kuten Kotkassakin, satoi kaatamalla. Kirkkoon kävellessä havaitsi, että myös sade pimeässä tekee Kouvolasta esteettisemmän valojen heijastuessa märästä asvaltista ja pisaroiden iskeytyessä lammikoihin. Sateenvarjosta oli apua. Kouvolan laatikkokirkon kellot soivat koko matkan kävellessäni keskuspuiston läpi, ja pimeys oli sille armollinen, sillä vain valoristi kiinnitti huomiota. Myös meidän kirkkomme lasimaalaus hohti pimeässä ja se oli varsin kaunis. On ilmeisesti tulossa taloudellisesti paremmat ajat, kun valot palavat jo ennen messun alkua. Pappi oli Helsingin metropolista, mutta en tuntenut lainkaan nuivia, vieroksuvia tunteita. Pidin saarnaa hyvänä. Takaisin asemalle kävellessä satoi edelleen, mutta hiljaisemmin. Nyt toivoisin, että joku laittaisi television kiinni, sillä siellä tanssitaan jotain tanssikisoja. En kuitenkaan kehtaa edes pyytää, koska jotkut näyttävät katselevan sitä.

Koska alkoi uusi kirkkovuosi mietin, että kirjoittaisin tänne tänä vuonna joka sunnuntaina ja juhlapyhinä lukukappaleet ja evankeliumitekstit. En kuitenkaan oikein tiedä olisiko se sopivaa. Tämä nyt on kuitenkin Hätäpäiden kalinaa. Toisaalta onhan tässä kuitenkin itsekin henkisesti muututtu, ehkä suurestikin, ja on varsin mahdollista, että en enää kirjoita rivouksia ollenkaan pilaamaan noiden tekstien suurta arvoa. Mietin tätä.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oletko seurannut Athletic Bilbaon viimeisimpiä pelejä? Vierasvoitto Sevillasta kuullostaa kovalta päänahalta.

Tänään on kotipeli Granada FC:tä vastaan.

Torstaina on europeli, kotipeli Slovan Bratislavaa vastaan.

IDA kirjoitti...

Olen. Juuri käyn kovaa henkistä painia sen kanssa viitsinkö sunnuntaisin liveraportoida. Pyhäpäivä kuitenkin.

Jossain vaiheessa täytyy ruveta seuraamaan kuitenkin täälläkin. Hieman aneemisesta alusta huolimatta näyttää, että hieno kevät olisi tulossa.

IDA kirjoitti...

Heti tuli kotitappio häntäpään Granadalle, kun innostuttiin. No ei se mitään. Kyllä tämä tästä.

Anonyymi kirjoitti...

Kun tiedät PS:n toiminnasta jotain, niin meinaako ne tosissaan perustaa ruotsinkielisen osaston? Homman palstalla on asiasta viestiketju. Kuullostaa hyvin epäilyttävältä. Meinaako PS ryhtyä kannattamaan pakkoruotsia siinä toivossa että saisi nuivien suomenruotsalaisten äänet?

PS:n tulee edelleen ajaa pakkoruotsin poistoa. Yritä nyt IDA muistuttaa puolueaktiiveja että pakkoruotsin poiston tulee pysyä tavoitteena. Muuten se menettää kannatustaan. Jos on olemassa suomenruotsalaisia, jotka ovat valmiina pakkoruotsin poistoon, niin siinä tapauksessa sitä vois ehkä harkita.

Jos pakkoruotsista päästään eroon, niin olen valmis luopumaan pakkosuomesta ruotsinkielisissä kouluissa.

IDA kirjoitti...

Luulen, että Kotkan PS tukee kaikissa mahdollisissa hankkeissa Mogenpörtin kalastavia tovereita. Muuta en tiedä. Kuten jo Homman ketjussakin totesin: "Me olemme köyhiä kalastajia, eikä meillä ole akateemista sivistystä. Mutta me omistamme veneemme." Och samma på svenska.

En tosiaan tiedä asiasta muuta, kuin mitä uutisessa luki. Mitään pakkoruotsin vastustukseen se ei varmasti vaikuta. Arvelen, että kyseessä olisi lähinnä mahdollisen ruotsinkielisen toiminnan organisointi. Tarvitaan materiaalia ja tietoa: Pohjanmaalla eivät mene läpi Ullallinnan ullakoilla suunnitellut ohjelmat ja varsinkin kentällä pitää puhua sitä kieltä mitä ihmiset puhuvat. Eli, jos on suomenruotsalaista kannatusta, niin sitä yritetään aktivoida mukaan toimintaan.

Jotkut ovat mielestäni vähän yliherkkiä siellä keskustelussa ja olettavat, että PS olisi jotenkin myymässä periaatteensa mistä ei lainkaan ole kysymys.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä ite arvelet, mutta luulen että ruotsinkielisen toiminnan suunnittelun ja käytännön toteutuksen voisi laittaa piirijärjestöjen ja paikallisjärjestöjen vastuulle. Eli voisiko PS:n ruotsinkielinen toiminta pyöriä piirijärjestöjen ja paikallisjärjestöjen puitteissa? Ei tuota tosiaan kannata keskusjohtoisesti puolueen päämajasta käsin suunnitella ja toteuttaa. Eikös keskusjohtoisuus ole kommarimeininkiä?

En vastusta suomenruotsalaisia, en yksilöinä enkä yhteisönä. En vastusta ruotsin kieltä sinänsä. Vastustan nimenomaan ruotsin pakollista opetusta. Suomenruotsalainen kulttuuri ja sen vaaliminen on kuitenkin suomenruotsalaisten itsensä vastuulla. Tämä viesti pitäisi saada suomenruotsalaisille.

On varmasti olemassa suomenruotsalaisia, jotka eivät kannata pakkoruotsia suomenkielisiin kouluihin. Ja jotka ovat lisäksi nuivia. PS voisi käyttää tuollaisten henkilöiden osaamista.

Tomi kirjoitti...

IDA mistä asiasta nämä kalastajat valittavat? Jos ovat Suomenlahdella, niin tuskin lohia kalastavat, mutta, jos ovat lohenkalastajia, niin ei minulta sympatiaa heille herru.

Itämeren lohi tekee kuolemaa ja tärkeä syyllinen on ammattikalastus.

IDA kirjoitti...

Tomi:

Eivät ne mistään valita. Kyseessä oli yhteistyömme oleellisia perusteita luotaava kielikuva vain.

Vieras:

En tosiaan tiedä mitä on suunniteltu, jos vielä mitään. Oletan vain, että se liittyisi PS:n kunnallistoiminnan elävöittämiseen ruotsinkielisillä alueilla. Ja sitä kautta se sitten tietysti heijastuisi puoluetasolle. Eli puolueella ei varmaan ole mitään yleistä, suomenruotsalaisille suunnattua tavoiteohjelmaa.