Maailman hallitus

 

Googlelta tuli poistoilmoitus loukkaavan sisällön vuoksi. Ilmoituksen loukkaavasta sisällöstä ovat tehneet Pakistanin viranomaiset tai maan oikeuslaitos. Kyseessä oli vuonna 2008 tehty postaus, jonka kuvituksena oli tanskalainen pilakuva, jossa turbaanin sijasta henkilöllä on päässään pommi. 

En nyt noin yleisesti pilakuvista paljon perusta, enkä edes muistanut tuollaista koskaan postanneeni. Itse teksti näytti lyhyesti huomioivan sen, kuinka kuva on teknisesti taitava piirros ja kuvaa Eurooppaa aivan yhtä osuvasti kuin Mona Lisa teki parempina aikoina. Ehkä se lasketaan kritiikiksi nykyistä Eurooppaa kohtaan. Tiedä häntä. Muslimeista tekstissä ei puhuttu mitään.

Hallituksen ilmoituksessa oli listattu 25 eri blogia, eli sinänsä mukava nähdä, että maailmassa määräävät hallitukset jaksavat laajasta vastuustaan huolimatta keskittyä myös yksityiskohtiin. 

Päivi Räsänen

 

Yhteiskuntatieteilijöiden, ja ehkä historioitsijoidenkin, on luotava omat, fiktiiviset maailmansa, jotta he olisivat riittävän kyvykkäistä kommentoimaan niitä mediassa puhuvina päinä esiintyvinä asiantuntijoina.

Tämmöistähän tämä nykyään vain on. Ei sen kummempaa.

Asialla ei suurempaa väliä olisikaan, elleivät nuo aikuisten lastentarhassa rakennettujen leikkimaailmojen lainalaisuudet valuisi maamme lainsäädäntökoneiston läpi kansalaisten niskaan ja siten häiritsisi normaalia elämänmenoa.

Niin kuin nyt tämä Päivi Räsäsen tutkiminen milloin mistäkin rikoksesta.

On tavallaan ärsyttävää, että kristityt ovat vasta nyt, kun asia yhä useammin osuu omalle kohdalle, huomanneet laajemmin nämä sananvapauden loukkaukset, joita tässä maassa on harjoitettu jo vuosia. Toisaalta se on ymmärrettävää. Aikaisemmin on puhuttu vain asioista, jotka koskevat reaalipolitiikkaa ja ihmisten välisiä suhteita, mutta Päivi Räsäsen tutkinnassa on kyse koko kulttuurille keskeisestä metafyysisestä kysymyksestä: Uskosta Jumalaan. Mikäli syytteitä rikostutkintojen päätteeksi tulee, ei syytteen kohteena ole Päivi Räsänen, tai joku hänen lausumansa, vaan syytettynä Suomen oikeuslaitoksessa on silloin usko Jumalaan. Asiaan on siis ainakin kristittyjen parissa syytäkin suhtautua vakavammin kuin aikaisempiin oikeudenkäynteihin.

Mitään sellaista kristinuskoa, jossa ei ilman rangaistusta voida siteerata apostoli Paavalia, eikä arvostella sitä, että käsitystä avioliitosta pyritään muuttamaan sukupuolineutraaliksi ei tietenkään voi olla olemassa. Sellainen valtio voi tietenkin olla, mutta se olisi valtiona täysin jumalaton, eikä sillä olisi mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

Tässä on siis kohtuullisen paljon pelissä sekä ilmeiseen neutraliuteen pyrkivällä evankelisluterilaiselle kansankirkolla, että Suomen valtiolla, joka tomerasti toimii asiassa rikosta tutkivana ja siitä mahdollisesti syyttävänä osapuolena.

Fratelli tutti

Paavi Franciscus on kirjoittanut uuden kiertokirjeen. En ole lukenut sitä. On melko varmaa, että kirje itsessään ei vastaa median siitä luomaa kuvaa. Valistunut arvaukseni on, että se havaitsee globalismin ja nationalismin välisen vastakkainasettelun eskaloitumisen ja yrittää esittää tietä siitä ulos. Tässä kuitenkin puhutaan siitä mikä median kautta välittyy.

Median kautta välittyvä kuva on seuraava: Paavi kertoo, että jokaisen kristityn on otettava kotiinsa ketkä tahansa ja huolehdittava näistä; ja paavi esittää, että valtioiden on purettava rajansa ja rakennettava niiden paikalle mahdollisimman paljon siltoja.

Vaikka tuo on äärimmäinen yksinkertaistus niin kukaan Vatikaanista ei tule julkisuudessa sanomaan, että ei se nyt noin ole, vaan median tulkinta paavin kirjeestä jää voimaan. Siksi siihen pitää vastata ja kertoa miksi se ei ole kristillinen.

Ensimmäiseksi voi mennä henkilökohtaisuuksiin. Paavi Franciscus ei mielellään puhu kieliä. Hän ei tervehdi perinteiseen tapaan uskovia kaikilla maailman kielillä Urbi et orbi - puheessaan. Hän puhuu italiaa ja espanjaa. Molemmat kieliä jotka kolonisoivat maailmaa, eivätkä missään ajateltavissa olevassa skenariossa ole vaarassa kadota. Maailmassa on kuitenkin paljon suomen kaltaisia pieniä kieliä, jotka paavin kirjeen innostamassa, rajattomassa ja siltoja rakentavassa mediahuumassa katoaisivat. Ne yksinkertaisesti lakkaisivat olemasta vain siksi, koska ne eivät ole liiketaloudellisesti oleellisia.

Tästä tullaan siihen miksi Paavin kirje, tai ainakin sen yleinen tulkinta, joka Vatikaanin olisi pitänyt tiedostaa etukäteen, on myös kristillisesti väärä: Miten esimerkiksi suomalainen ihminen voi toteuttaa käskyn "kunnioita isääsi ja äitiäsi" ellei hän osaa suomea, eikä edes tiedä keitä hänen esivanhempansa ovat ja millaista kieltä he puhuivat keskustellessaan keskenään siitä, että olisiko aika tehdä vaikka lapsia? 

Kysyn vaan.

Pitää myös muistaa se, että paavimme johtamassa katolisessa kirkossa on noin vuoden kestävä perehdyttämisjakso ennen kuin ihminen hyväksytään kirkon jäseneksi. Miksi valtion pitäisi rakentaa helpompia siltoja? 

Summa summarum: Supistaisin paavin kirjeen mediassa esitetyn tulkinnan mukaan kahteen seuraavaan väitteeseen:

1. Sinun pitää ottaa kotiisi kuka tahansa mistä tahansa ja milloin tahansa. Elleivät kaikki ehdi, pitää rakentaa siltoja.

JA

2. Et missään tapauksessa saa ajatella, että isänmaasi olisi jollain tavalla koti sinulle.

Noilla premisseillä kirje mediassa esitettynä on ihan rationaalinen.

Kriittinen teoria

 

He nousivat joka aamu riittävän aikaisin ehtiäkseen meditoida ennen aamun ensimmäisiä uutisia. Uutiset olivat tärkeitä, koska ne tekivät valveutuneeksi.

He meditoivat tasa-arvoa ja oikeusvaltioperiaatetta. Meditaatio päättyi aina hymniin:

Minä elän tasa-arvosta,

 ja minä elän oikeusvaltioperiaatteesta.

Se on minun elämäni.

Ja jos joku näkee minun elävän väärin

olen aina valmis

tarkistamaan näkemystäni 

tasa-arvosta ja oikeusvaltioperiaatteesta.

Tästä oli hyvä jatkaa päivää. Ensin Julkisen sanan neuvoston uutiset ja sitten ehkä jopa aamukahvit.

Yleisvasemmistolaisuus

 

En tiedä oliko Kari Enqvist taistolainen, mutta koska hän suomalaisen Wikipedian mukaan on Tuomari Nurmion laulussa mainittu "Eno", niin nykyisen tavan mukaan hänet voi sillä perusteella määritellä mitä kiihkeimmäksi taistolaiseksi. Ja tuskin edes Tasavallan presidentti on siitä rikkeestä "kokenut havainneensa katumusta." En ole minäkään, joten:

Törmäsin viestiin, jossa Enqvist kannattaa sekä keskitettyä maailmanhallintoa, että EU:n tukipakettia sen kummemmin kumpaakaan näkemystään perustelematta. Molemmat kannanotot on kansalle esittänyt Yleisradio.

Olisi jokseenkin hienoa, jos Enqvist esittäisi vanhaan tapaan reilusti, että koska kannatan 3. sosialistista internationaalia kannatan myös hallituksen esitystä Suomen osuudeksi EU:n tukipaketista, ja siihen vielä työväenluokkaisuutta tavoitellen kirosana päälle sen sijaan, että verhoudutaan valjuun yleisvasemmistolaisuuteen, jossa ollaan olevinaan jonkinlaisia asioita puolueettomasti tarkkailevia taattoja. Sama ongelma kuin, Enqvistillä on lähes kaikilla kolumnisteilla.

Halju yleisvasemmistolaisuus vaivaa koko maamme kulttuurikenttää. Ainakin siltä osin, kuin se näkyy sellaisissa paikoissa kuin Yleisradio, Helsingin Sanomien kulttuurisivut, teatterit tai kirjamessut. Noilta areenoilta kaikki yksityiseen ajatteluun kykenevät ovat joko järkevyyttään lähteneet kokonaan pois tai sitten heidät on niiltä täysin marginalisoitu. Kaikki kiinnostava mitä taiteessa tapahtuu, tapahtuu jossain muualla kuin kulttuurielämässä, joka leijuu yleisvasemmistolaisuuden ohuessa yläpilvessä tuottaen poroporvarillista estetiikkaa ja poroporvarillista huumoria pilvessä leijuvien keskinäisen paremmuuden ajoittaiseksi tarkastamiseksi valtion apurahojen muodossa.

Ei mulla tästä oikeastaan muuta.

Totuus kiihottaa

 

Kokous

Otsikko ei välttämättä pidä paikkaansa. Totuus pikemminkin vapauttaa ja se vapauttaa myös kiihkosta. Kiihottuminen kun ei ole suotuisa tila järkevien, Jumalan kaitselmusta mukailevien ratkaisujen tekemiseen. Mediaa tutkivan ja kritisoiva kirjan nimeksi se on kuitenkin hyvä, sillä media ikään kuin pyörii totuuden ympärillä uskaltamatta koskaan katsoa sitä suoraan sellaisena kuin se on. Saati kertoa siitä mitä todella tapahtuu. Sellainenhan olisi mahdollisesti tuhoisaa sekä valtiolliselle, että yksityisen sektorin kautta mainosten muodossa tulevalle tuotolle.

Suosittelen Hankamäen kirjaa vilpittömästi kaikille, kunhan se ensin saadaan jossain julkaistuksi. Lennokkaan tyylin ei pidä antaa hämätä, sillä sen takana kirja käy läpi monia "kiihottavia" mediakohuja ne siististi dokumentoiden ja analysoiden. On lähinnä omasta mausta kiinni kokeeko tyylin viihdyttävänä vai turhana provosointina. Ottaen huomioon taustalla olevan dialogisen filosofian voi tyylin nähdä vastauksen herättämisenä, keinona saada dialogia aikaan. On valitettavaa, että sellaista ei synny, koska nykyisin pöyristymisen ja tuomitsemisen katsotaan olevan vastaus kaikkeen. Edes kirjan niitä yksittäisiä lauseita, joista mediakohu tarkoituksenmukaisesti nostettiin ei kukaan ole yrittänyt millään analyyttisella tavalla kumota, vaan on vain yleisesti hoettu niiden kauheutta. Itselläni olisi niihin paljonkin huomauttamista, mutta en ryhdy siihen nyt, koska pidän kirjan julkaisun tukahduttamista skandaalina. Varsinaisen keskustelun aika on ehkä sitten, kun maassa voi vapaasti julkaista, eikä päällä ole koko ajan julkaisemisen seurauksista koituvaa uhkaa.

Nykyisen identiteettipolitiikan kannalta asetelma on mielenkiintoinen. Hankamäki on työtön homoseksuaali filosofi, joka kahdesta tohtorintutkinnostaan huolimatta on myös akateemisissa piireissä ilmeisen syrjitty. Kirjasta sakottava ministeri taas on porvarillinen, poliittisen vallan huipulla oleva, varakas ja ydinperheineen suojattua elämää elävä heteroseksuaali. Ministeri on kuitenkin ottanut asiassa sorretun uhrin roolin ja myös onnistunut siinä. Hankamäki taas nähdään sortajana, joka jopa lainvastaisesti pyrkii riistämään vähemmistöiltä oikeudet ja tasa-arvon muiden rinnalla. Tämähän oli ainoa perustelu millä ministeriö perii rahoitusta takaisin kirjan kustantajalta.

Identiteettipolitiikka on juuri tätä: identiteetillä itsellään ei ole siinä väliä, vaan sillä mitä identiteettiä henkilö sanoo edustavansa. Mitä keinotekoisempi ja mitä todellisuudelle vieraampi se identiteetti on, niin sitä parempi poliittisten tavoitteiden kannalta. Mitä enemmän ministeri toistuvasti hokee edustavansa niitä arvoja, joita hän ei omassa elämässään millään tavoin edusta, niin sitä helpommin hän on ohjattavissa. Ja mikään ei ole nykyään niin pelottavaa ( ja kiihottavaa ) kuin se, että poliittista valtaa pitäisivät äänestäjien tuella käsissään itsenäiseen ajatteluun kykenevät persoonat, joita ei ole helppo ohjailla.

Todetaan vielä lopuksi, että ministeriön tapa vaikeuttaa kyseisen tutkimuksen julkaisua voitaisiin ihan aikuisen oikeasti katsoa oikeusvaltioperiaatetta rikkovaksi toiminnaksi, jos ministeriöiltä enää rahanjaossa minkään periaatteiden noudattamista odotettaisiin. Enäähän ei odoteta, eikä ole syytäkään.

Vallan kolmijako punamultakasassa

Mehiläiset keskittyvät asiaan.

Jukka Hankamäen kirjasta Totuus kiihottaa syntyi sen julkaisun jälkeen täysin turha kohu, jonka taustoja on ehkä parhaiten tuonut esiin Timo Vihavainen:

Filosofin vaikeudet

Ministeriö on nyt päättänyt periä Suomen Perustalta takaisin summan, jonka se arvioi kuluneen kirjan kustantamiseen. Tämä tuskin yllättää ketään, kuin siinä mielessä, että ministeriö ei sentään kehtaa periä takaisin koko jaettua tukea.

Ministeriöltä ei voi odottaa tohtoritason järkevyyttä perusteluissaan, mutta kohtuullista olisi ollut, että ei olisi vedottu teoksen lainvastaisuuteen, koska siitä ei ole olemassa oikeuden päätöstä ja yleensä oikeuslaitos päättää mikä toimi on lainvastainen ja mikä ei. Ministeriö on lakia toimeenpaneva, ei tuomiovaltaa käyttävä elin. Tuomiovaltainen elin ei ole Hankamäen teosta todennut lakia rikkovaksi ja tuskin tulee toteamaankaan, ellei sitten taas haluta yhtä langettavaa päätöstä lisää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

Ministeriöillä on tietysti vapaus jakaa tukia aivan miten ne tahtovat. Tähän asti on yritetty noudattaa edes jotain reilun pelin sääntöjä, mutta se aika taitaa olla mennyttä. Parasta olisi, jos kaikki millään tavoin poliittisiin puolueisiin liittyvät toimijat ja itse poliittiset puolueet jätettäisiin täysin ilman tukia. Ei ole enää olemassa kypsää virkakuntaa, joka tuollaisen jaon osaisi suorittaa rehellisyyttä noudattaen. Tuon onko ministeriöllä sittenkään oikeus periä tukia takaisin voisi joku selvittää perin pohjin. Nyt takana on jo ainakin kaksi samaan puolueeseen kohdistunutta epäoikeudenmukaista päätöstä.

Vallan kolmijako muuten ilmestyi suomalaiseen keskusteluun kuin taikaiskusta silloin, kun Jussi Halla-aho arvosteli omaa tuomiotaan. Siinä tuomiossa, joka on suomalaisen oikeuden suuria häpeäpilkkuja, onkin paljon arvostelemista. Jotkut valopäät kuitenkin keksivät, että lainsäätäjänä Halla-aho ei saisi arvostella edes omaa tuomiotaan ja alkoivat sitten hokea asiaa kuin papukaijat. Siitä jäi tapa vedota vallan kolmijakoon. Suomessa ei muuten silloin enää ollut vallan kolmijakoa, mutta Halla-aho piti saada pois lakivaliokunnan puheenjohtajan paikalta ja tässä maassa sellaiseen käy nykyisin mikä tahansa taikasana, jota median toimijat eivät ymmärrä. Vallan kolmijako-oppia eivät Suomessa ymmärrä poliitikotkaan, saati sitten toimittajat.

Yleisradio ei ole lukenut Hankamäen kirjaa lainkaan, koska se kertoo kirjan kertovan “naisten tyranniasta” mistä kirja ei luonnollisestikaan kerro, enkä oikein usko siellä enää olevan juurikaan muita kuin klassiseen musiikkiin keskittyneitä toimittajia, jotka niin paksun kirjan kykenisivät lukemaan. Päätoimittajatasolla ei ainakaan ole.

Enpä tiedä. Tällaisen tyhmyyden edessä menee kansalainen mykäksi. Tavallaan odottaa vain, että mikäli eduskunnassa joku asiasta kysyy, niin ministeri teroittaa vallan kolmijako-oppia ja kertoo päälle, että Unkari ei ole oikeusvaltio. Sitten SDP:n pääideologi kiittää ministeriä Ranskan vallankumouksen ja valistusfilosofian periaatteiden syvällisestä ymmärtämisestä ja niiden taidokkaasta esille tuomisesta. Eduskunnan vasen laita KD:stä vasemmalle sitten mölisee hyväksyvästi suu auki ja räkää nenästä valuen, että olipa hieno dialogi. Tällaista on nykyaikainen politiikka KD:sta vasemmalla istuvien puolueiden joukossa.

Mitä nyt taas on tehtävä

Kartta polulla pysymiseksi.

Voisin perustella Kraftwerkin kuuntelua sillä, että osaan, tai ainakin olen osannut sillä en kohta pariin kymmeneen vuoteen ole edes koskenut siihen kuin joskus ajatuksissani, ohjelmoida. En kuitenkaan persustele. Kraftwerk nyt vain on hyvää musiikkia.

E. Michael Jones kertoi eräässä youtuben ohjelmassa mielenkiintoisen tarinan. Hän oli vaimonsa kanssa järjestelemässä anoppinsa ( tai tämän äidin ) jäämistöä. Kellarista löytyi erilaisia soittimia viuluista urkuharmonin kautta banjoon. Jones oli hämmästynyt, koska ei ollut koskaan kuullut kenenkään vaimonsa perheestä soittavan mitään. Hän päätteli, että ennen levytettyä musiikkia lähes jokaisessa perheessä oli ollut jonkinlainen soitin, jota oli ainakin yritetty soittaa, kun levytettyä musiikkia alkoi olla saatavilla, se tappoi ihmisten innon itse yrittää soittamista, koska levylle päässeet esitykset olivat niin ylivoimaisia. Pienen ajatusketjun perusteella hän johti tästä päätelmän, että Bachin perhe oli mahdollinen vain, koska siihen aikaan kaikki perheet rämpyttelivät vähintään jonkinlaista kansanmusiikkia. Itse Bachin oli siten helppo nousta vertauskuvallisen vuoren, jonka soittava kansa muodosti, huipulle.

Tämä voi hyvin olla totta.

Jones itse perusti poikiensa kanssa folkbändin, joka näillä perityillä soittimilla soitti folkkia South Bendiläisessä klubissa jokaisena maanantai-iltana. Tämä oli erittäin hyvä ja toimelias idea.

Tämän blogin alkuperäisessä hengessä voisikin ehdottaa, että jokainen alkaa vähintään kirjoittaa suomenkielisiä runoja ja piirtää piirustuksia. Niihin pystyy jokainen. Soittaminen on vaikeampaa ja vaatii harjoittelua, mutta ei olisi pahitteeksi opetella soittamaan edes jotain. Jopa kellopelillä itse soitettu Ukko Noa tuottaa tyydytystä massaviihteen raiskaamalle sielulle. Bändejä Suomessa on liikaakin, joten sellaista ei tarvitse perustaa. Lapsille kuitenkin kannattaa ostaa instrumentteja, joilla voi tuottaa harmonisia ääniä.

Laskento, liikunta, uskonto, laulu ja piirustus ovat ne asiat, jotka pitävät kansallisen kulttuurin pystyssä. Ja kansallisen kulttuurin ylläpitäminen on tärkeää. Kaikki eivät voi olla hyviä ainakaan näissä kaikissa, mutta silloinkin voi ryhtyä Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaaksi. Sekin on hieno tapa tukea kansallista kulttuuria ja siinä jokainen on hyvä ainakin, jos muistaa ja oivaltaa laskennon, liikunnan, uskonnon, laulun ja piirustuksen kautta saadun perusopetuksen.

Melkeinpä voisi sanoa, että ellei osaa laulaa Veikko Lavin laulua Silakka-apajilla unissaan samalla piirtäen vasemalla kädellä ääriviivakopiota Edelfeltin taulusta Eukkoja Ruokolahden kirkolla on velvollisuus lähteä Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaaksi, ellei nyt satu olemaan pappi tai upseeri.

Näillä mennään.

Tyhjästä on paha nyhjästä

Joukko-oppia opiskellut nuoripari palaa kaupasta
hämmentyneenä tyhjän joukon ongelmasta.

E. Michael Jonesin kirja Logos Rising, a history of ultimate reality on selvästi parempi kuin odotin. Tietyllä tavalla ärsyttää Jonesin tapa lähestyä asioita journalistisesti ajankohtaisten asioiden ja historiallisten anekdoottien kautta, mutta se on myös kirjan vahvuus, koska se tekee siitä kiinnostavan. Voimme helposti lukea parempaa ja kestävämpää filosofointia moniltakin dominkaaneilta, mutta ne eivät koskaan hyökkää täysillä sen tosiasian kimppuun, että ympärillämme oleva maailma on käytännössä hylännyt metafysiikan kokonaan tieteellisenä pidettyjen praktiikoiden joukosta. E. Michael Jones sen sijaan antaa palaa täysillä iskiessään Dennettin, Hitchensin ja Hararin kaltaisten helppoheikkien kimppuun ja tuodessaan samalla esiin sen, mistä ajatteluperinteestä nämä oman elämänsä starat nousevat. 

Olen vasta toisessa luvussa, kirja on aika raskaslukuinen, enkä lähde antamaan mitään kritiikkiä. Sen verran voi sanoa, että Suomen Perustan ei olisi kannattanut sitä julkaista edes tarjottaessa. On kuitenkin mukavaa meditoida vaikka seuraavaa vanhaa huomiota, joka kirjassa heti alussa esitetään: “Jos ainoastaan fyysiset/käsinkosketeltavat asiat ovat todellisia ja kaikki muu on narratiivia, niin mitä voimme silloin sanoa ajatuksesta, että vain fyysiset asiat ovat todellisia?”

Tätä sopii miettiä.

Todellisia probleemeja

Nyt, kun olen muutamana iltana istunut kuistilla nauttimasta hyvästä kirjallisuudesta on siihen ilmestynyt kahdesti harmaavalkoinen, pirteän näköinen kissa. Ensimmäisellä kerralla se seurasi teenjuontiani aivan rauhallisesti pitkään tuijottaen, mutta heti kun kysyin siltä: "Kenen kissa sinä olet?" se ponnahti vikkelästi karkuun. Toisella kerralla se jo kierteli vapaammin ja aina välillä vähän vilkuili. Lopulta se ryhtyi nuuhkimaan ovea ja tuijottamaan sitä, joten kysyin: "Haluatko sisään?" Asiallinen kysymys sai sen taas pingahtamaan karkuun.

Näyttää olevan aivan selvää, että kissat eivät joko pidä siitä, tai eivät ainakaan ymmärrä, kielellistä kommunikointia ensi kohtaamisten aikana. Henkilöön menevät kysymykset yleisesti ottaen ovatkin tyhmiä kaikissa tilanteissa.

Kissa voi olla villiintynyt. Ainakin arkuus viittaa siihen. Siinä tapauksessa voisi osoittaa sille ruokaa tarjoamalla, että palvelualttiutta kyllä löytyy lokoisammankin elämän, kuin villielämän viettämiselle. Toisaalta pitää varmaan kysellä ensin naapureilta, jos se onkin jonkun heistä kissa. Siinä tapauksessa täällä saa aina käydä, mutta asumaan ei parane ruveta, eikä ruokaa odottaa. Ehkä ruoan sijaan voisi kokeilla myös jonkinlaista muuta sanallista lähestymistä kuin tyhmää kysymystä osoittamaan, että kyllä siinä pihassa saa pyöriä ihan vapaasti, eikä karkuun tarvitse lähteä. Niin kauaa ei kuitenkaan jaksa paikallaan hiljaa olla kuin patsas, että kissa itse tulisi tutustumaan.

Katsellaan ja lueskellaan sillä välin epäkorrektiakin kirjallisuutta, kun sitä vielä on tarjolla. Ei ole kauaa. Senkin jälkeen pysyy kyllä totena se, että huolimatta pitkästä yhteisestä evoluutiohistoriasta on kissan kanssa vaikea jutella.

Maalauksia 010

Ylikoulutettu Joni Lordi keskittyy
urkusooloon kesäfestareilla.

Uskon siihen, että suomalaisessa mielenmaisemassa ja ajattelussa olisi hyvin tilaa ja vapautta sille keskustelulle jota Suomen Perusta, ja jotkin muutkin poliittiset ajatuspajat pyrkivät herättämään. Usein tämä usko on kyllä kovalla koetuksella, koska suomalaisessa mediassa tällaista tilaa ei ole lainkaan. Viimeksi sitä on ollut joskus silloin, kun Kauko Kare julkaisi hienon, journalistisen raporttinsa Tähän on tultu. Sen jälkeen se on suljettu pakastimeen ja jäädytetty täysin. Mitään sen kaltaista ei nykyisin voi julkaista kuin omakustanteina, jotka julkisuudessa vaiennetaan täysin, tai pienkustantamojen, jotka sitten suljetaan erilaisilta kirjamessuilta, kautta.

Median kohokohtia ovat nykyisin ylipitkät “featuret”, joissa aidot ihmiset seikkailevat toimittajan luomassa ympäristössä lausumassa asioita, jotka toimittaja on jo ennen jutun kirjoittamista päättänyt heidän suustaan saada juttuun sopivalla tavalla. Tämä ei kaikeksi onneksi myy, mutta sillä pidetään yllä arvostusta piireissä.

En ole tarkemmin tutustunut Jukka Hankamäen Totuus kiihottaa kirjan aiheuttamaan kohuun koska en jaksa pilata sellaisella päivääni. Jos Suomen Perustan ratkaisu on joku muu kuin palauttaa kirja julkaisuun pidän sitä selkeänä tappiona sananvapaudelle ja poliittiselle keskustelulle. On aivan ilmiselvää, että yli 400-sivuisesta kirjasta on haettu pari raflaavaa kohtaa, joista sitten on kuumeisella ylitulkinnalla päädytty omassa päässä syntyneeseen kuvaan, jossa Hankamäki kehottaa raiskaamaan naisia, koska naiset itse haluavat sitä. Tai jotain vastaavaa. Tällainen kohu on myös ainoa asia, joka saa keskiverron päätoimittajan lukemaan kirjasta ne kohdat, jotka twitteristä on hänelle syötetty. Ja ryhtymään sitten konemaisella varmuudella naputtamaan oudon sentimentaalista filosofiaansa pääkirjoitukseksi ilman, että itse tutustuu edes kirjan sisällysluetteloon. Se on aidosti surullista ja ikävää niin kauan, kuin media vielä on ohjailevinaan poliittista keskustelua maassamme. Ministereille tämä sopii hyvin, koska se tukee heidän pyrkimystään katkaista Perussuomalaisen ajatuspajan rahoitus.

Media on Suomessa nimenomaan vapaan poliittisen keskustelun latistaja ja tappaja.

Muilta ajatuspajoilta ehkä odottaisi jonkinlaista tukea, mutta se on kai aika turhaa. Yleisestikin ennustan liberaalia pöyristymistä jokaiselta suunnalta. Jopa niiltä liberaaleilta suunnilta, jotka ovat pitäneet keskustelua näistä asioista tärkeänä. Ollaan kuitenkin Suomessa ja täällä ajatuspajan varsinainen tehtävä ei ole ajatella ja esittää haastaviakin ideoita, vaan toteuttaa ministeriössä määriteltyä arvopohjaa. Muuten voi huomata jääneensä julkaisemaan ajatuksiaan ihan vain itsekseen.

Itse ehdin lukea verkosta kirjan 11. luvun, josta napatut sitaatit ovat kuulemma aiheuttaneet eniten kohua. Sen perusteella on aika selvää, että sitaattien avulla on liikkeelle pantu se sama aivoton pataljoona, joka on myös Päivi Räsästä ja Aito avioliitto-ryhmää koskevien kohujen takana. Oma näkemykseni seksistä ja avioliitosta myötäilee enemmän näitä konservatiivisempi voimia kuin Hankamäkeä ja olisin ehkä jättänyt koko luvun pois Suomen Perustan julkaisusta, koska siitä jää vähän sellainen maku, että postmodernistit tappelevat postmodernismin raunioilla siitä kuka saa harrastaa vapaata seksiä ja kenenkin kanssa. Dialogi erilaisten gendeteoreetikkojen kanssa on täysin turhaa ja hedelmätöntä ja se johtaa aina vain tiukempaan ja tiukempaan seksuaalisuuden julkiseen valvontaan. Luku sisältää kuitenkin erittäin hyvin raportoitua kuvaa siitä miten ontosti media näitä asioita käsittelee, joten ehkä se olisi mennyt minultakin läpi, jos olisin ollut sensuroivina silminä. Kaikki selitykset siitä, että nyt on päässyt vahingossa jotain outoa läpi ovat ihan turhia. Suomen Perusta ei ole, eikä tarvitse ollakaan, mitenkään erityisesti profiloitunut pitämään siveellisyyttä, hyveellisyyttä ja avioliittoa seksin parhaina ilmenemismuotoina, vaan käsittääkseni koko puolueessa ollaan aika lailla nykyisen harhan vallassa näissä asioissa. Varsinkin siveellisyyttä, avioliiton odottamista ja aviollisen uskollisuuden vaatimusta pidetään kai jopa naurettavina. Se on ihan ok, mutta silloin tällaisten tekstien päästäminen läpi ei oikeastaan voi olla vahinko, vaan jopa velvollisuus, jos asioista halutaan vapaata, yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua.

Tavallaan tämän voisi kuitata pienenä kesäkohuna, mutta onhan tämä myös vakavampi juttu siinä mielessä, että genderteoreetikkojen kanssa on lähdetty leikkisotaan niiden omilla aseilla ja nyt joudutaan tulevaisuudessa myötäilemään heitä kaikessa julkaisutoiminnassa ja pitämään erityisen tarkkaa huolta siitä, että heitä ei loukata missään julkaisutoiminnassa.

Kassandran huokaus

Kissa kylmällä pöydällä

Olen aina ollut aistivinani Sarasvuossa jonkinlaista rehellisyyttä vaikka hänen teologiset pohdintansa ovatkin onnettomia. Hänen keskusteluohjelmansa Kassandran huuto pyörii youtubessa. Sen ensimmäinen jakso, jossa haastateltavana oli Tuomas Malinen on täyttä asiaa. Sitä voi jopa pitää eräänlaisena Kassandran huutona. Sen sijaan keskustelua Jari Ehrnroothin kanssa en tajunnut ollenkaan. Mitä tässä leppoisassa jutustelussa oli sellaista mikä pitäisi kuulla varoituksena ja ennen kaikkea mikä esitetyissä näkemyksissä oli sellaista, että jopa Ehrnroothin fyysistä koskemattomuutta on uhattu?

Keskeisin näkemys, jonka sain poimittua, vaikutti olevan se, että luomiselle ja luojalle perustuvat ajatukset ihmisioikeuksista pitäisi korvata uudella ajattelulla, koska me tiedämme, että maailmaa - ja ihmistä - ei ole luonut luoja, vaan evoluutio. Tässä on jo tietysti se ajatustason virhe, että evoluutio ei luo mitään, vaan korkeintaan muokkaa olemassaolevaa materiaa sattumien kautta suvunjatkamisen yhteydessä. Jopa evoluution sisällä se mikä luo uutta elämää ja miksi on vielä vastaamaton mysteeri. Pelkkä seksihän se ei ole, koska lähes kaikki lajit pyrkivät pitämään huolen jälkikasvustaan. Niillä täytyy siis olla joku tahto elämän jatkumiseen oman olemassaolon yli. Mutta antaa sen olla, sillä hämmentävää on se mikä tässä näkemyksessä on nykyisin niin haastavaa, että se aiheuttaa suuttumusta, vihaa ja jopa fyysistä uhkailua? En tältä istumalta nimittäin usko, että Ehrnrootia uhkailisivat fundamentalistitset kristityt. Muslimeja hänen puheensa ei taas todennäköisesti edes kiinnosta. Katolinen kirkko häntä ei ainakaan uhkaa, tuskin edes ortodoksinen vaikka siellä suunnalla ajoittain spontaanimpia ollaankin.

Ohjelmassa keskusteltiin pinnalta raapaisten myös Kantin ja Nietzschen kaltaisista epäonnistuneista filosofeista, mutta ne lähinnä vain mainittiin muistaen sanoa, että Nietzschen ajatus yli-ihmisestä on käsitetty väärin, mikä on suurinpiirtein sama asia kuin sanoisi, että Jerimian valitusvirret on ymmärretty moraalifilosofisesti väärin. Ei sen kummempaa. Ainakin jälkimmäisen voi sanoa koska tahansa ilman, että kukaan nokkaansa kopauttaa. 

Luultavasti onkin niin, että jumalattomille "hyviksille" ihmisoikeudet ovat juuri se sokea piste, joka aiheuttaa raivoa. Myös Halla-ahon taannoinen kirjoitus ihmisarvosta aiheutti suurta närästystä niissä piireissä. He ovat tilanteessa, jossa heillä ei ole mitään objektiivista määritelmää ihmisarvolle ja ihmisoikeuksille, koska he eivät enää usko ihmiskunnan ulkopuoliseen luojaan, joka voisi määritellä, ja on toki määritellytkin, ihmisoikeudet. Heillä on vain tunne, että ihmisillä pitää olla arvo ja oikeudet, mutta tämän tunteen pukeminen rationaaliseen, sanalliseen muotoon ilman Jumalaa on vaikeampi rasti kuin voisi kuvitella. Itse asiassa se ei onnistu koskaan, vaan edessä on aina umpikuja ja päädytään siihen, että ihmisellä oikeastaan on vain instrumentaalinen arvo.

Odotin, että Jari ja Jari olisivat päätyneet johonkin tällaiseen keskusteluun:

- Kuka sen ihmisen arvon sitten Jari määrittelee?
- Kyllä sen Jari määrittelee ihminen itse.

- Eli me voimme määritellä sen tässä ja nyt?

- Miksinpä ei Jari. Me olemme ihmisiä siinä missä kuka tahansa muukin.

- No ruvetaanpa määrittelemään.

Tuohon ei kuitenkaan menty ja ohjelma siis jätti ihmetyksen valtaan siitä, että mikä tekee Ehrnroothista vihatun. Nuo ihmisoikeudet ovat vain oma arvaukseni. Voi olla, että myös se, että Ehrnrooth ei näe sosialistista hyvinvointiyhteiskuntaa parhaana mahdollisena yhteiskunnan mallina aiheuttaa vihaa, mutta niin aina.

Ehrnrooth puhui myös sosialismista, nationalismista ja liberalismista modernin maailman suurina poliittisina aatteina asettaen ne vastakkain tai jonkinlaiseen kilpailuasemaan. Tosiasia, jota esimerkiksi Fukuyama piti itsestään selvyytenä on kuitenkin se, että liberaali demokratia edellyttää nationalismia. Ei sitä muuten edes ole. Nykyisten poliittisten ajattelijoiden ongelma on, että nationalismia lähestytään vain tunnetasolla tyyliin "pitäiskö mun olla samanlainen kuin naapurin Pena" eikä hallinnollisena rakenteena, jossa kansakunta demokraattisesti hallitsee itseään. Sellaisena se kuitenkin on demokratian edellytys itsestään selvistä syistä. Mitä on liberalismi ilman demokratiaa? Se olisi haastava keskustelun aihe, mutta siihen ei nyt päästy.

Ihan suositeltava keskustelu joka tapauksessa. Nationalismi mahdollistaa sen, että Jari ja Jari voivat kauniilla suomen kielellä keskustella suomalaisessa internetissä myös käsittämättömistä aiheista ja ehkä omalta osaltaan jotenkin vaikuttaakin tulevaisuuden politiikkaan demokratian puitteissa. Anarkomonarkistina pystyn aika rennosti hyväksymään sen ilman sen suurempia tunteita.

Maalauksia 009

Androgyyni helsinkiläistarjoilija odottaa tilausta englanniksi.

Tunnustan lukeneeni eilen kuistilla netistä Ilkka Remeksen kirjaa Kremlin nyrkki. Edelleen jatkuva helikopterin pörrääminen kylän yläpuolella on silti liioittelua.

Kirjasta oli mukava huomata, että muutkin kuin minä ja Kouvolan valtuusto ovat ajatelleet syvempää yhteistyötä Kiinan kanssa mahdollisuutena. Kirjan lopussa Remes ainakin väittää keskustelleensa monien asiantuntijoiden kanssa kirjan käsittelemistä aiheista.

Itse aikanaan ajattelin asiaa ihan kulttuurisessa mielessä ikivanhan, jo ennen kommunismia, liberalismia ja muita nykyaja kotkotuksia, syntyneen iskulauseen: "keskuksen valtakunta säteilee harmoniaa ympärilleen." pohjalta. Suomi olisi niin kaukana keskuksesta, ja Venäjä vielä välissä, että kiinalaisilla tuskin olisi mitään intressejä puuttua suomalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin. Saisimme olla aivan kuten haluaisimme, mutta turvassa ulkoisilta hyökkäyksiltä. Todennäköisesti voisimme jopa Shanghain sopimuksen turvin rakentaa Tallinnan tunnelin kautta luotijunayhteyden Marin tasavaltaan koko maailman ihmeteteltäväksi ja pällisteltäväksi. Remes tyytyy kirjassaan vain 40 minuutin yhteyksiin Turusta ja Tampereelta Helsinkin ja kahden tunnin yhteyteen Helsingistä Ouluun, mutta dekkareiden kirjoittajilla on tiettyjä realismin asettamia rajoitteita aina.

En edelleenkään ole mikään kriitikko, eikä Remeksen edustama genre ole ihan omien kirjallisten mieltymyksieni mukaista. Silti voin ladata hyvin mielin sen lattean fraasin, että kirja piti otteessaan.  En pidä siitä jännistysromaaneihin tulleesta tyylistä, jossa ne kirjoitetaan jo valmiiksi elokuva tai tv-sarja mielessä, mutta ilmeisesti se on kansainvälinen tyyli nykyään. Ihmettelenkin miksi tästä ei tehtäisi televisiosarjaa vaikkapa Yleisradion - joka taitaa olla ainoa mahdollinen suomalainen rahoittaja - toimesta. Mikäli ammattilaiset olisivat asialla potentiaalia olisi vaikka minkälaiseen menestykseen. Ja myös jatkokausiin, joissa kirjassa muotoutuvaa maailmanpoliittista tilannetta voisi käyttää taustana.

Kirjan loppua voi pitää, paitsi hyvänä 'cliffhangerina' toiselle kaudelle, myös ironisena kannanottona. Yhteistyö Kiinan kanssa olisi todellakin ratkaisu kaikkiin niihin ongelmiin, joita hallitus toisensa perään pyrkii ratkaisemaan. Ei puuttuisi työvoimaa, josta aina on puute, silloin kun rahat ovat loppussa ja kaikki työttöminä, eikä halua rakentaa viimeisen päälle uskomatonta teknologiaa yhdistämään Suomen metropolit toisiinsa ja valaisemaan niitä uusimmilla energialähteillä. Eikä Osmo "Ode" Soininvaarankaan tarvitsisi enää syödä nepalilaisen orjatyövoiman tekemää ruokaa Helsingissä koska kiinalaisesta keittiöstä, johon olemme tutustuneet vasta pintapuolisesti, on kyllä ihan jokaiseen lähtöön.

Maalauksia 008

Soluttautuneet Chelsea Headhuntersit johtavat feminististä
protestia kohti jyrkännettä.

Muhammed-pilakuvajupakan aikana tuli todettua, että elämme maailmassa, jossa jonkun viattoman pikkutytön sanat sytyttävät maailmanpalon. Silloin ajattelin, että se tapahtuisi jonkinlaisesta tahattomasta kipinästä lähtevänä, mutta nykyisin, kun faktoihin ajattelunsa perustava länsimainen tiedeyhteisö pitää johtavina filosofeinaan Greta Thunbergin ja Billie Ellishin kaltaisia ajattelijoita tilanne on toinen. Kyllä siihen mennään ihan hurmioituneen joukkosielun ohjauksessa. Oikeastaan vain asekuntoisen nuorison suhteellinen vähyys länsimaissa vaikuttaa olevan ainoa palettia todella kasassa pitävä tekijä.

Maalauksia 007

Eurogirl is ready for a revolution

Amerikka on maa, jossa satumaisen rikkaat, suljetuilla asuinalueilla asuvat poptähdet lietsovat köyhiä tuhoamaan omat slummiutuneet asuinalueensa ja yksityisyrityksenä tasaisin väliajoin, jotta rakentaminen ja kauppa pysyvät oligarkkien käsissä. Tästä toiminnasta, jota kutsutaan heidän intellektuaaliseksi omaisuudekseen, he ottavat suuren korvauksen.

Amerikkan luovaa vahvuutta osoittaa, että sama toiminta leviää, esikuvaa pakotta seuraten, myös Eurooppaan ja sen periferioihin.

Tavallaan valitettavaa, että Amerikkan hyvät sanomalehtikolumnistit eivät ole täällä samalla tavalla matkittuja:

Assaulted and vilified

Maalauksia 006

Peljästynyt Umberto Eco

Bloggerin eilinen käyttöliittymä oli ilmeisesti jostain satunnaisesta syystä tai virhepainalluksesta esiin ponnahtanut Android-sovelluksen käyttöliittymä. En usko, että vaatimaton valitukseni olisi näin nopeasti saanut Googlen palaamaan entiseen.

En tiedä USA:n mellakoista muuta kuin sen, mitä nopeasti olen Facebookiin linkattuja uutisjuttuja ja niiden otsikoita silmäilyt. Yleisvaikutelma niistä on, että protestit ovat oikeutettuja USA:n sisäisen poliisiväkivallan ja rasismin vuoksi.

Olivat tai eivät, niin uskoisin myös poliisien ja muiden vastaavissa tehtävissä olevien olevan erittäin kyllästyneitä tilanteeseen. Heidänkin mittansa on todennäköisesti täysi. Olisiko kovinkaan paha asia, jos he tässä tilanteessa löisivät yleisen turvallisuuden osalta hanskat tiskiin ja vetäytyisivät suojelemaan vain omia perheitään ja omia läheisiään ylenmääräiseltä ryöstelyltä ja väkivallalta?

Poliisit ja muut turvallisuusalan ammattilaiset tässä kuitenkin etulinjassa ovat ottamassa vastaan kansalaisten suuttumusta joistain yhteiskunnan rakenteellisista ongelmista joihin heillä itsellään ei ole juuri sen suurempia mahdollisuuksia vaikuttaa kuin kenellä tahansa muullakaan kansalaisella.

Mikäli turvallisuusalan ammattilaiset tekisivät niin ei protestoijia ja heidän poliittisia tukijoitaan pidettäisi erossa toisistaan, vaan he voisivat vapaasti kohdata toisensa. Tällä voisi olla jo vaikutusta yhteiskuntaan, sillä slummeista jonne protesteja pyritään eristämään on hyvin vaikea lobata Washingtonin päättäjiä. Yliopistot, mediakampukset, suljetut asuinalueet, tarkoin vartioidut pilvenpiirtäjät ja vastaavat paikat ovat niitä, joissa päättäjiä tehdään ja joissa päättäjät asuvat. Niissä on myös eniten ymmärrystä protesteille. On omanlaistansa rakenteellista väkivaltaa, että nämä kaksi, yhteiskuntaa samaan suuntaan muuttamaan pyrkivää voimaa nykyisin eristetään niin täysin toisistaan.

Joka tapauksessahan on selvää, että jos nämä mellakat entiseen tapaan jossain vaiheessa laantuvat ovat seuraavat jo ovella odottamassa. Ja se johtuu suurelta osin juuri tuosta kahden prostestoivan ryhmän tehokkaasta eristämisestä toisistaan. Sille asialle olisi siis tehtävä jotain.

Maalauksia 005

A Comicbook hero would be
something to be

Hyvät median edustajat!

Täytyy olla arveluttavan, Julkisen sanan neuvostosta irti olevan julkaisun päätoimittaja, että viitsii räksyttää suomalaisen, poliittisen intelligentsijan omassa somessa. Kyseessä on ilmiselvä maalituksen yritys.

Ei siis todellakaan niin, kuten niin sanotun Suomen Uutisten niin sanottu päätoimittaja yritti hämäävästi Unkarin kysymystä lähestyä, sitä vain lukijaa harhauttavalla tavalla sekoittaen. Onneksi mediapioneerien väki oli valppaana ja perusteluilla näkemyksillään paljasti yrityksen.

Unkari ei todellakaan ole ainoa asia mistä tieteeseen näkemyksensä perustavan parhaimmistomme analyysit ovat noin perusteltuja ja vankkaan tietoon perustuvia. Se on kuitenkin esimerkkinä ajankohtainen.

Unkari ei ole demokratia, vaikka siellä kansanedustuslaitoksen mandaatti perustuu erittäin vahvaan äänestäjiltä vaaleissa saatuun tukeen ja sieltä voi kuka tahansa poistua milloin tahansa. Myös EU:ssa on puuttensa, kun se on todennut, että Unkarin poikkeuslaki ei ollut sen sopimusten ja Unkarin perustuslain vastainen. Onneksi demokratiaa aidosti harjoittava poliitikko Sarvamaa korvaa tämän EU:n hallinnollisen puutteen tieteellisesti perustellulla näkemyksellä ja toteaa selvää trollihäirintämyrskyä pelkäämättä, että Kyllä on. Se, että EU:ssa saa sanoa näin rohkeasti todistaa, että EU noudattaa oikeusvaltioperiaatetta ja sillä on hallinnollista puutteistaan huolimatta oikea arvopohja. On erittäin kyseenalaista saisiko Unkarissa sanoa noin ilman rangaistusta. Tuskinpa vain.

Unkari ei hyväksy vapaata maahanmuuttoa, pitää omalta osaltaan kiinni Schengenin sopimuksesta, joka on jo todettu tieteen vastaiseksi lipsahdukseksi Euroopan unionin hallinnolta, eikä hyväksy sukupuolineutraalia avioliittoa suoralta kädeltä. Samoin siellä kuvitellaan, että ilman veronmaksajien kustantamaa rahallista tukea vapaat kansalaisjärjestöt ja mediat voisivat olla todella vapaita. Elleivät nämä pelkästään riitä demokratian vastaisuuden toteamiseksi niin on myös huomautettava, että Unkarilla on erittäin hyvät suhteet Israeliin ja Yhdysvaltiohinkin riippumatta sen Euroopan unionin oikeusvaltioperiaatteesta irrallisilla vaaleilla valitusta presidentistä.

Nämä puutteet on havainnut myös Julkisen sanan neuvostoon sitoutunut, valtiosta ja jopa Euroopan unionin hallinnosta, täysin riippumaton, eurooppalaiseen arvopohjaan sitoutunut suomalainen media. Se, että se ei muita puutteita ole juurikaan analysoinut johtuu siitä, että se ei neljäntenä valtiomahtina ole suuremmin halunnut häiritä vallan kolmijakoa kiinnittämällä syvällisemmillä analyyseilla huomiota tuomiovallan, lainsäädäntövallan ja toimeenpanovallan riippumattomattomuuteen liittyviin asioihin. Vallan kolmijako ja siitä seuraava valtiomahtien riippumattomuus ovat asioita, jotka Suomessa ovat täysin itsestään selviä, kuten on myös yliopistolaitoksen ja median riippumattomuus valtiosta. Voi olla niinkin, että nämä juuri sen vuoksi jäävät usein huomaamatta, koska ne meillä ovat niin itsestään selviä. Media kuitenkin kiitettävästi huomio Unkarin diktatoorisen poikkeuslain julistamisen, eikä sortunut niin sanottujen valeuutisten kanssa flirttailuun raportoidessaan sen näennäisestä lopettamisesta. Terve arvopohja pitääkin Julkisen sanan neuvoston jäsenet vapaina ja riippumattomina harjoittamaan tieteellisille tosiasioille perustuvaa journalismia.

Koska jaamme yhteisen arvopohjan on kuitenkin hyvä, että parhaat tieteelliset kykymme kiinnittävät huomiota myös Euroopan kansalaisyhteiskuntiin liittyviin asioihin vaikka meille Suomessa valtion ja sen toisistaan riippumattomien mahtien puuttuminen kansalaisyhteiskunnan vapaaseen elämään onkin käsittämätöntä. Näin parannamme yhdessä Euroopan vapaan median kanssa Eurooppaa niin, että vankka, yhteinen arvopohja alkaa yhä enemmän näkyä myös työllisyyden kasvuna ja hyvinvoinnin lisääntymisenä. Kiitoksia.

Ja lopuksi vielä Googlelle miinukset siitä, että Bloggerin kirjoitustilan erittäin yksinkertaista käyttöliittymää on menty muokkaamaan. Aiheuttaa aivan turhaa vaivaa tutkia sopiiko uusi käyttöliittymä yhteiseen arvopohjaan. Se muistuttaa nyt tiettyjä nimeltä mainitsemattomia tekstinkäsittelyohjelmia, joilla on kirjoitettu erilaisia vihapuheita. Älkäämme kuitenkaan tuomitko ilman tieteellisesti tutkittua perustaa, jota myös työllisyyttä ja hyvinvointia lisääväksi arvopohjaksi kutsutaan. Sellainen ei olisi oikeusvaltioperiaatteen mukaista. Kiitos vielä kerran!

Maalauksia 004

Kiinalaista jalkapalloa ( soccer )

Nykyinen media tosiaan luo illuusion jonkinlaisesta maailmankylästä, jossa nepalilaisen sillan korjaaminen on yhtä merkityksellistä kuin oman, tai ainakin naapurin, nurmikon leikkaaminen. 

Kuitenkin, jos vaivautuu tutustumaan jonkun maan historiaan ja kulttuuriin edes tarjolla olevien suomen- ja englanninkielisten lähteiden kautta, tai turvautuu Googlen kääntäjän apuun paikallisten nettilehtien kanssa, huomaa ensimmäisenä kuinka vähän oikeastaan tiesikään. Eurooppalaiset kansat tuntevat jonkin verran toisiaan, mutta en usko, että me tiedämme Kiinasta oikeastaan mitään. Puhumattakaan Afrikasta. Sen verran tietysti mikä yleisinhimillistä on, mutta politiikan ja kulttuurin tasolla sellaista on aika vähän ja se kaikki mitä on liittyy ihan perusteisiin, lähinnä tasolla “kaikki syövät, juovat ja nukkuvat.” Enkä väitä, että enempää pitäisi tietääkään. Väitän vain, että kiihkeät kantamme vaikkapa Lähi-Idän kriiseihin ovat oikeastaan koomisia ja aidolle tietämättömyydelle perustuvia. Silti nämä kannat jakavat ihmisiä toisilleen vihamielisiin leireihin paikallisesti jopa suomalaisissa kuppiloissa. Ja tämä on älytöntä, mutta sellaista se nyt vain on.

Katson itseni yhdeksi todisteeksi siitä, että matkustaminen tai edes ajoittainen työnteko vieraissa kulttuureissa ei tässä mielessä avarra lainkaan, vaan ehkä ikävällä tavalla pinnallistaa suhtautumista omaan kulttuuriin ja sitä kautta saavutettavaan laajempaan tietoisuuteen. Oikeastaan vain tärkeiden asioiden kanssa pitäisi liikkua maasta toiseen ja tässä mielessä olisi ihan hyvä palata henkisesti aikaan, jolloin dominikaanit tulivat Turkuun kävellen :)

Maalauksia 003

Englantilaisen Beach Boys fanin epätoivo

Muutkin kuin perussuomalaiset osaavat. Sari Essayah huomautti torstaina eduskunnassa, että EU:n komission esitys kokonaiselvytyspaketista on periaatteellisesti erittäin suuri ja askel kohti liittovaltiokehitystä. Hän myös totesi sen, että esitys on EU:n omien sopimusten vastainen ja ilmeisesti myös Suomen perustuslain vastainen ja kysyi onko Suomella kanttia sanoa ei.

Ei olisi ensimmäinen kerta kun EU toimii vastoin omia, lainvoimaisia sopimuksiaan. Samaan aikaan EU on koko ajan puhunut oikeusvaltioperiaatteesta niin kiihkeästi, että siitä on meilläkin tullut jo arvopohjaan verrattava poliittinen iskusana.

Pelkästään tämä tosiasia, että puhutaan kiihkeästi muita syyttäen sellaisten periaatteiden puolesta, joita käytännössä ilman mitään katumusta itse rikotaan koko ajan, riittää kertomaan sen, että ennemmin tai myöhemmin edessä on romahdus. Vaikuttaakin vahvasti siltä, että EU:ta rakennetaan ilman mitään kestävää näkemystä tulevaisuudesta toivoen, että se nyt ainakin meidän elämämme ajan kestäisi ja takoisi rahaa. Tällaisessa tilanteessa järjestelmää olisi järkevä ryhtyä purkamaan ja rakentamaan sitä paikallisten realiteettien ja toiveiden varaan. Yhteinen visio kun on joko olematon tai täysin väärä.

Toinen, aina polttavan ajankohtainen eurooppalainen asia on se, että Kouvolan aseman kioskilla jompikumpi iltapäivälehdistä myi suurta Hitler-spesiaalia. Jos argeologit 1000 vuoden päästä viitsivät vaivata päätään 2000-luvun ensimmäisten vuosikymmenten tapahtumilla - mitä kyllä epäilen - he varmasti ihmettelevät kuka oli tämä Hitler, jota anglosaksisen ja germaanisen kulttuuripiirin maat niin paljon ihailivat ja josta kirjoitettiin metrikaupalla enemmän, kuin kenestäkään muusta aikansa henkilöstä.

Lisää liberalismista

Fillarikommunismin tuomiopäivä

Yksi, ehkä keskeinen, liberalismin ongelma on sen lähes äärimmäinen individualismi. Yksilön oikeuksia ( ihmisoikeudet ) ei haluta laajentaa perheiden, työyhteisöjen, kylien, kaupunkien, kansakuntien oikeuksiksi, vaan nämä yhteisöt halutaan kaikessa tarkastelussa pilkkoa yksilöiksi sen sijaan, että niitä tarkasteltaisiin omina eliminään, joilla on omat oikeutensa.

Liberalismi siis hylkii konkreettista yhteisöllisyyttä ilmeni se sitten seurakuntayhteyden, työyhteisön, harrastuskerhojen tai minkä tahansa spontaanin yhteisöllisyyden puitteissa. Ihminen on kuitenkin yhteisöllinen olento, eikä siitä asiasta pääse irti. Se on samankaltainen kohtalo, kuin syntyminen tiettynä aikana tiettyyn paikkaan. Liberalismi rakenteleekin siksi aina abstraktia, ideologista yhteisöllisyyttä, jonka perustana on oletus rationaalisesti toimivista yksilöistä, jotka tavoittelevat omaa onneaan. Tämän idean ympärille on rakennettava lainsäädäntö. Liberalismilla ei kuitenkaan ole mitään käsitystä siitä mitä onni objektiivisesti ottaen voisi olla, koska se hylkää lähes kaiken muun metafyysisen paitsi "fiiliksen". On vain lukemattomia syvästi tuntevia näkökulmia totuuteen ja onneen.

Tältä pohjalta ei ole ihme, että liberalismi on taas kerran ajautumassa joko suoranaiseen fasismiin tai sen sosialistiseen muotoon. Kaikkien on oltava tiukassa uniformussa samanlaisia, että yhdenkään yksilön oikeudet eivät vahingossakaan tulisi poljetuiksi.

Maalauksia 002

Naisvieras itäisestä Saksasta

Sisäministeriö kertoo asettaneensa työryhmän suunnittelemaan maalituksen vastaisia toimia.

Sisäministeriö asetti.

Maalittamisella tarkoitetaan sitä, että julkisesti arvostellaan jotakuta poliittista toimijaa tai lehtimiestä. Tavallisten ja tuntemattomien ihmisten, ja virallista doktriinia vastaan olevan opposition arvostelu pysyy edelleen sallittuna.

Hallituspuolue RKP on ollut tässä vihreiden ohella erittäin aktiivinen toimija. RKP on perinteinen liberaalipuolue. Se äänesti eilen yhtenä miehenä viinien ulosmyynnin vapauttamista vastaan. Vihreät pitävät itseään myös liberaaleina ja virallinen doktriini on heidän kanssaan samaa mieltä.

Tähän oikeastaan tiivistyy koko liberalismi: Se on sananvapauden tukahduttamista ja kaupan rajoittamista valtiollisin toimenpitein. Tietenkin se on myös uskonnotonta. Nuo kaksi näkyvää ja konkreettista piirrettä ovatkin seurausta tuosta sen olemuksellisesta ominaisuudesta. Väärä uskonto voi myös tukahduttaa vapauksia, mutta sen toiminta on ennustettavaa ja sen julkisista opeista lähtevää. Liberalismi sen sijaan toimii aina estoitta julkisia oppejaan vastaan: Yksilö, joka äänestää sananvapauden tukahduttamisen ja kaupan rajoittamisen puolesta voi aina sanoa olevansa vakaumuksellinen liberaali koska on Galileo Galilein kanssa samaa mieltä siitä, että maa pyörii ja kiertää aurinkoa.

Näillä liberaalit menevät. Itse tietenkin kannattaa mennä jossain muualla.

Maalauksia 001

Telebaarin asiakas

Ei oikein ole inspiraatiota kirjoittaa. Kaikki järki on nykyisin kirkossa, eikä tähän blogiin välttämättä sovellu siitä kirjoittaminen. Ihmisten tapa pitää kiinni näkemyksistään viimeiseen asti on paitsi ärsyttävä myös hyödyllinen. Ilman sitä ei asioita tulisi pengottua loppuun asti eikä niiden kaikkia puolia tulisi valaistua. Politiikassa se on tietysti tuhoisaa: Suomi eroaa eurosta sitten, kun eurossa on mahdotonta olla, Suomi lopettaa kulttuurilleen ja taloudelleen haitallisen maahanmuuton sitten, kun se on pakko, eikä asia enää ole valtiollisten elinten hallinnassa. Luontoa ruvetaan globaalisti suojelemaan sitten, kun vain todella harvoilla on, niiden lisäksi joiden on pakko, varaa asua metropoleissa. Kansakunnat itsenäistyvät siinä vaiheessa, kun nykyinen järjestelmä romahtaa, eikä Eurooppa ole siinä näyttämässä tietä muille kansakunnille. Toivotaan, että kuitenkin seuraa perässä.

Ehkä liiallista pessimismiä, koska onhan aina mahdollista, että suurin osa ihmisistä järkiintyy. Se kuitenkin tapahtuu lokaalisti, eikä globaalisti, joten politiikalle, ja sen kautta tavoiteltaville asioille, on aina tilansa. Joka tapauksessa...

... koska keksin Androidin Painterin olemassaolon rupean julkaisemaan sillä sutimiani maalauksia ja piirustuksia täällä. Jos mieleen tulee jotain tekstiä kirjoitan sen niiden oheen. Tuollaisia ainakin alkuinnoituksessa tekee useita päivän aikana, mutta en kyllä julkaise kuin korkeintaan yhden päivässä.

Valta kuuluu kansalle

Youtube Music tarjoaa nykyisin laulujen lyriikat. Kraftwerkin Metropoliksen lyriikka on yksinkertaisesti: ”Repeat: Metropolis.” On jokseenkin kaunista ja innostavaa, että tämä on erikseen kirjoitettu ylös. Kertaus on opintojen äiti ja toisto kaiken edellytys. Kun asiaa tarpeeksi toistetaan siitä tulee jälleen uusi ja ihmeellinen. Kyllästyneisyys onkin useimmiten vain ja ainoastaan laiskuutta. 

On kuitenkin asioita, joita ei kannattaisi toistaa. Sellaisia ovat esimerkiksi hallituksen vastaukset eduskunnan kyselytunnilla. Silti ne toistuvat aina samanlaisina.

Oli suhteellisen tuskallista katsoa eilistä kyselytuntia. Kysymykset eurosta ja EU:n tulevista taloudellisista tukitoimista olivat aivan asiallisia. Hallitus kuitenkin toimi aivan kuin se ei edes käsittäisi yhteisvaluutan luonnetta, vaan piti euroa valuuttana Euroopan Unionina itsenään ja Euroopan Unionia maantieteellisenä ja kulttuurisena Eurooppana vastaten kysymyksiin siltä käsittämättömältä pohjalta. Itse olisin kysynyt, että mikäli Euroopan Unioni hallintorakenteena on tuolla tavalla suhteellisen ikuinen ja muuttumaton, niin mihin me yleensä tarvitsemme hallitusta? Aivan hyvin hallinnon manageroinnin voisivat silloin hoitaa muutamat virkamiehet keskenään.

Suopeasti tulkiten voi myöntää hallituksella olevan perustellut syyt uskoa, että Perussuomalaiset ajaa myös Suomen eroa Euroopan Unionista ja vastaa kysymyksiin sen tiedon valossa. Silti pitäisi olla jotain rajaa, kuten sanotaan.

Kysymyksiin pitäisi voida vastata myös asiallisesti huomioiden ensinnäkin itse kysymyksen ja toiseksi yleiset tosiasiat, kuten sen, että Euro valuuttana ei todellakaan ole mikään ikuinen ja siinä on monia ongelmallisia valuvikoja, jotka voidaan periaatteessa korjata vain irtoamalla yhteisvaluutasta jollain tasolla tai kehittämällä Euroopan Unionista liittovaltio, jolla oma budjettinsa, jolle jäsenmaat siirtävät huomattavan määrän omista vuotuisista budjeteistaan. USA:n liittovaltion ja osavaltioiden suhteesta on katsottavissa mitä se suurin piirtein tarkoittaisi. Erittäin todennäköisesti tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että sosiaaliturvan yleinen taso Suomessa laskisi. Se voisi olla hyväkin juttu, mutta se pitäisi osata sanoa, jotta asiasta voitaisiin tehdä avoin, poliittinen päätös. Hallitus ei osaa tätä sanoa eduskunnalle ja kun se ei osaa sanoa sitä eduskunnalle niin tuskin se osaa sanoa sitä kansalaisillekaan, joille valta kuulemma kuuluu.

Myös hallituksen aina toistuva selitys kuinka ei aina pidä olla vastustamassa kaikkea, vaan olla mukana päättämässä tuo mieleen ainoastaan sen, että koskaan ei vastusteta mitään. Mikä todennäköisesti on myös totta. Ja ellei koskaan vastusteta muiden esityksiä ei tietenkään myöskään esitetä niistä poikkeavia omia esityksiä, koska jo se olisi muiden esitysten vastustamista. Ei siis hyvältä näytä ainakaan julkisten puheiden, joihin politiikan demokratiassa pitäisi perustua, tasolla.

Yleisenä huomiona vielä, että hallituksen aina muistutellessa kuinka omalla valuutalla ei osata toimia se vain kertoo julkisesti oman kyvyttömyytensä talouspolitiikassa. Olisikin rehellistä sanoa, että valuuttapolitiikka on annettu muiden käsiin, koska itse emme osaa sitä hoitaa. Näinhän asia faktisesti on, jos uskomme siihen mitä hallitus opposition kysymyksiin vastaa, ja miksi emme uskoisi? 

Kyselytunti on kohtuullisen helposti löydettävissä Eduskunnan sivuilta ja YLE:n Areenasta. Koska nyt haluan olla hallitukselle suopea en linkitä sitä tähän. Sen verran masentaa katsottavaa se oli.

Tällä välin Kratwerk soittaa televisiossa jo kappaletta Boing Boom Tschak. Sen lyriikoista on tallennettu jokainen sana, mutta hieman väärin: Se menee oikeasti: ”Boing Boom Tschack, (uh) Boing Boom Tschack … Music Non Stop, Techno Pop .. Boing Boom Tschack, ( tsang ) Boing Boom Tschack. Youtube Music on jättänyt suluissa olevat sanat anteeksiantamattomasti pois. Siitä huolimatta ihan hyvä sovellus.

Todellisuus ja mediafiktio

Nykyään mediassa tehdään niin paljon ennustuksia tulevaisuudesta, että ne alkavat menettää merkityksensä, koska yhtä osuvaa kohti on aina ainakin kymmenen väärää. Ennustukset säästä, taloudesta, eläinlajien levinneisyydestä, ihmisten asumisesta, tekniikasta ja muista asioista tehdään niin liioittelevan dramaattiseen sävyyn, että mikäli medialla olisi yhteyksiä todellisuuteen ja siihen mitä ihmiset todella ajattelevat ja tekevät olisi puolueettomankin tarkkailijan syytä olla syvästi huolestunut kansakunnan henkisestä tilasta. Tai kansakuntien, koska media vaikuttaa hyvin samanlaiselta kaikkialla läntisessä, tai ainakin anglosaksisessa maailmassa. Näkisin kuitenkin, että media on jo muotoutunut omaksi todellisuudekseen, eräänlaiseksi viihteelliseksi kuvaksi maailmasta, jota voi seurata kuin elokuvaa tietäen, että mikään kerrottu ei vaikuta mitään siihen varsinaiseen elämään, joka tapahtuu ympärillämme.

Medialla tietenkin on vielä huolestuttavan suuri rooli mielipiteiden muokkaajana ja sitä kautta vaikuttajana, mutta niin on fiktiivisillä elokuvilla, televisiosarjoilla ja kirjoillakin. Ja tietenkin kaikkialle levittäytyvän median seassa on myös aitoa uutisointia mikäa sekoittaa sen puhtaan viihteellistä roolia, mutta se on poimittava sieltä seasta yksitellen, ohjelma tai juttu kerrallaan. Ei ole mitään varsinaista kanavaa, jota voisi pitää luotettavana ja vakavana uutisoijana maailman tapatumista, ellei mukaan lasketa medioita, jotka ovat kokonaan omistautuneet jollekin erikoisalalle välittäen sen puitteissa luotettavan, mutta kapean siivun siitä mitä todellisuudessa tapahtuu.

Todellisuudessa kiinni olevien yleismedioiden puute ei välttämättä ole ongelma. Olisi tietysti hienompaa ja helpompaa, jos ne täysin tunnustettaisiin yhdeksi fiktiivisen poptaiteen lajiksi, mutta nykyisin on helppo poimia uutiset lukemattomista eri lähteistä ja verrata eri lähteiden kuvauksia toisiinsa, myös uutisen alkuperäinen lähde on usein helposti saavutettavissa sellaisenaan luettavaksi tai katsottavaksi, joten median hämäys vakavasta ja todenmukaisesta uutisoinnista paljastuu kenelle tahansa, joka uutisia vielä seuraa. Pitää vain tottua siihen, että kaiken joutuu arvioimaan, ja viime kädessä tarkistamaan, itse. Mikä on oikeastaan ihan hyvä juttu.

Suomenkielinen Youtube ei vielä välitä varsinaisia uutisia, mutta erittäin hyviä keskusteluohjelmia siellä, ja muissa vastaavissa palveluissa, on ajankohtaisista aiheista jo suomeksikin. Monet näistä on ainakin asiapohjaltaan laadukkaamipia kuin valtamedian vastaavat. Haastateltavat saavat yleensä esittää näkemyksensä eivätkä he ole kuin kuulustelussa, jossa heitä yritetään saada kiinni jostakin. Tekninen toteutus on tietenkin huonompaa, mutta kyse ei olekaan median luoman fiktiivisen tarinan ylläpitämisestä vaan ihan keskustelusta vain. Eli näyttää vahvasti siltä, että ihmisten itse tekemät ohjelmat tulevat paikkaamaan median viihteellistymisen jättämiä aukkoja. Ja onha meillä politiikkaa seuraaville eduskunta, joka lähettää joka ikisen keskustelun livenä ja jonka sivuilta kaikki suuressa salissa pidetyt puheenvuorot ovat katsottavissa. Ja vieläpä niin, että on helppo löytää se puheenvuoro, johon kukin kansanedustaja vastaa, mikä on erittäin hyvä propagandasuodatin.

Perinteinen media on siis mullistumassa niin, että se on muuttumassa taiteelliseksi performanssiksi ja varsinaisen uutistoiminnan hoitavat vapaat mediat, joilla ei välttämättä ole toisiinsa muita yhteyksiä tai kytköksiä kuin alustat joita ne käyttävät. Eduskunnan tavoin mikä tahansa toimija voisi nykyään uutisoida toiminnastaan itse. Miksi olisi huonompi asia, että jokainen valitsee uutisensa itse, kuin se, että päätoimittaja valitsee ne hänen puolestaan?

Historiaa hauskasti ja opettavaisesti

Lueskellessani Facebookista vapaiden suuntien uskovaisten keskustelua jesuiittojen perustamasta vapaamuurarijärjestöstä tuli mieleeni, että Suomi tarvitsisi uusia, historiallisia suurromaaneja.

Historiaahan voi senkin keskustelun perusteella mitä ilmeisimmin lähestyä monin tavoin. 

Historiallisen romaanin kotomaamme kohtaloista voisi perustellusti kirjoittaa vaikka sellaiseen kehykseen, että ruotsalaiset vallankumoukselliset kukistavat väkivalloin valtakunnan laillisen hallitsijan ja häntä puolustavan Suomen vuonna 1600 ja ottavat maan haltuunsa muuttaen pakolla sen uskonnon, hallintokielen ja hallintojärjestelmän. Sen jälkeen suomalaisia pakko-otetaan vallankumoukselliseen ruotsalaisarmeijaan taistelemaan venäläisten puolesta Puolaa vastaan ja puukottamaan vallankumouksellisten armeijassa selkään turkkilaisia muhametteja vastaan taistelevia kristikunnan joukkoja. Joku virkaintoinen ruotsalaisvänrikki voi vaikka lausua: "Jos se vaan pojat miestä riippuu, niin Wienin portit eivät iskua kestä!" Tähän aikaan voi muutenkin sijoittaa mitä moninaisempia ihmiskohtaloita, mutta lopulta jopa Ruotsin kapinallisen kuningaskunnan sivistynein hallitsija pakenee tätä jäätävää poltetta läntisen Euroopan vapauteen ja kaiken pohjoisen valtiollisen tohinan ylle laskeutuu tylsän unohduksen harmaa verho, joka lopulta synnyttää DDR:n trilogian, tai ehkä jopa laajemmankin romaanikokonaisuuden, viimeisessä osassa, jolloin Suomi on jo onnellisesti saavuttanut oman itsenäisyytensä viimeisen laillisen hallitsijansa silti surullisella tavalla unohtaneena. 

Koko vallankumouksellisten hallitsemana aikana vain metsissä on kulttuuria säilyttävää elämää, jonka vasta kansallinen herääminen 1800-luvulla tuo rannikoilla ja kaupungeissa pinnalle ja näkyvään kukoistukseen, mikä on asia, jolle teoksessa voisi omistaa vaikkapa viisikin runoa.

Näkökulmakysymys tämä vain on. Faktoja juoksevan proosan taustalle löytyisi varmasti yhtä paljon kuin Topeliuksen aivan ansiokkaalle kuvaukselle maamme historiasta ja jesuiitoista, ja enemmänkin.

Kotka - Kouvola Express

Kraftwerk muistuttaa omalla oudolla tavallaan keskiaikaista musiikkia. Kaupungista kaupunkiin apostolinkyydillä tai hevospelillä kuljeskeleva, kummallisista tapauksista lauleskeleva trubaduuri on noussut junaan tai lentokoneeseen, mutta musiikki kulkee edelleen samalla otteella. Se tarkkailee ympäristöä, viihdyttää sitä ja poimii siitä aiheita eikä ollenkaan vaivu uudemmalle musiikille ominaiseen syvälliseen ( useimmiten pateettiseen ) itsetutkiskeluun. Kappaleet tuovat mieleen tiloja ympäristöstä sen sijaan, että ne pakottaisivat sisäisiä mielentiloja ympäristön märehdittäväksi. Tämä on oikea suunta.

Kraftwerk olisi terveellistä musiikkia kuunneltavaksi myös moderneille asemille ja seisakkeille tarroja liimaavalle ja graffiteja ruiskivalle nuorisollemme.

Kansalaisyhteiskunta

Kansalaisyhteiskunta on sellainen jossa opettajien ja vanhempien ollessa sitä mieltä, että kouluja ei pitäisi kulkutaudin vuoksi avata vain kahden viikon vuoksi opettajat ja lapset eivät yksinkertaisesti menisi kouluun niinä kahtena viikkona, vaan edelleen kehittäisivät hyvin toimivaksi kehittyviä etäopetusmenetelmiä sen ajan. Näiden etäopetusmenetelmien kehittäminen olisi jopa taloudellisesti hyödyllisempää toimintaa, kuin koulujen avaaminen nyt.

Koska hallituksen päätös perustuu maan korkeimman terveysviranomaisen näkemykselle, että lapset eivät voi tartuttaa aikuisia tähän influenssan tavoin leviävään tautiin ja hallitus samaan aikaan kertoo, että lasten ei tule tavata isovanhempiaan, eikä lasten anneta kokoontua keskenään vapaasti syrjäisilläkään seuduilla, vaan poliisi estää sen taudin aiheuttamiin rajoituksiin vedoten, on vain todettava, että hallituksen päätös avata koulut perustuu puhtaaseen mielivaltaan, vaikka se olisi kuinka perustuslain mukainen, tai jopa sen pakottama.

Hyvä kansalaisyhteiskunta nimenomaan torjuu hallinnon mielivaltaiset ja huonot päätökset.

Pornografiaa

Televisiokanava Youtubella on varsinkin asia/keskusteluohjelmien osalta erittäin hyvää tarjontaa. Tämä ei valitettavasti ole sitä, vaan enimmäkseen varsin rasittavaa jankkaamista:

Pornodebatti

Vaikka keskustelu on mitä on siinä tulee hyvin esille kaksi toisistaan poikkeavaa, yleisempää näkemystä. Toista voisi pitää sellaisena, että kaiken mikä ei varsinaisesti suoraan vahingoita toista yksilöä pitää olla sallittua ja toista sellaisena missä koko vahingoittaminen nähdään laajempana asiana, kuin yksilön vahingoittaminen suoraan jollakin teolla.

Keskustelu käsittelee pornografian kieltämistä, mutta puhuessaan pornografiasta miehet puhuvat siis aivan eri asioista. Libertarismia edustavalle nimimerkki Styxhexenhammer666:lle pornografia on jotain alkoholiin ja huumeisiin verrattavaa viihdykettä, katoliselle E. Michael Jonesille taas jotain muuta, yleisellä tasolla väärää ja vahingollista.

Libertaarinen näkemys valtion minimalistisesta puuttumisesta mihinkään on omalla tavallaan erittäin vetoavaa, mutta se ei toimi, jos asioita ei osata erottaa toisistaan. On totta, että kieltolait eivät yleensä toimi, mutta pidämmekö me esimerkiksi tappamisen tai varastamisen kieltämistä kieltolakina? Emme yleensä pidä. Ihan asiallisestikin totuutena toistettu hokema kieltolakien toimimattomuudesta tulee oikeastaan vain siitä, että alkoholin kieltolaki ei toiminut niissä maissa, joissa sen toimivuutta kokeiltiin pakkotoimin 1900-luvun alkupuolella. Pitäisikin sanoa, että alkoholin kieltolaki ei toimi, eikä yleistää asiaa. Silloin ei enää puhuta pornografiasta, ja pitäisi perustella erikseen miksi pornografian kieltolaki ei toimisi. Sitä libertaarinen puoli ei keskustelussa oikeastaan tee.

Katolisen kirkon katekismuksessa pornografiaa luonnehditaan rikkomuksena siveyttä vastaan seuraavasti:

“Pornografia on todellisten tai kuviteltujen sukupuoliaktien irrottamista osapuolten keskinäisestä intiimiydestä näytettäväksi muille ihmisille. Se rikkoo siveyttä vastaan vääristäessään aviollisen aktin, puolisoiden intiimin antautumisen toisilleen. Se loukkaa vakavasti asianomaisten (näyttelijöiden, kauppiaiden, yleisön) ihmisarvoa, sillä heistä tulee alhaisen nautinnon ja sopimattoman hyötymisen kohde. Pornografia siirtää kaikki osalliset näennäismaailmaan. Se on raskas rikkomus. Valtiovallan tulee estää pornografisen aineiston valmistaminen ja levittäminen.”

Pornografia siis on siis muun muassa äärimmäisen intiimin tapahtuman julkista esittämistä. Merkille pantavaa on, että pornografian katsominen on harvoin julkista. Sitä pidetään vähintäänkin hieman häpeällisenä toimintana ja varsinkin nykyisin, kun internet on tuonut sen helposti yksityisesti tavoitettavaksi sen katselemista harrastetaan enimmäkseen yksin. Eli äärimmäisen intiimi, kahden ihmisen välinen yksityinen toiminta tuodaan julkiseksi, jotta sitä voitaisiin katsoa täysin yksin julkisuudelta piilossa. Tämä on kohtuullisen osuva kuva nykyajasta. Yksi monista osuvista.

Miksi pornografia pitäisi kieltää on selitetty tuossa katekismuksesta otetussa lainauksessa. E. Michael Jones lisää kiellon perusteiksi myös muuta. Yksi syy on se, että pornografiaa voidaan käyttää poliittisena aseena ja sorron välineenä. Tämän näkemyksen historia on selvitetty varsin perusteellisesti kirjassa Libido Dominandi. Keskustelussa esille tulee lähinnä vain pinnallisia seikkoja. Joka tapauksessa pornografiaa on käytetty aseena Israelin ja palestiinalaisten välisessä yhteenotossa ja eräälle pornografisen kirjallisuuden pioneerille Markiisi de Sadelle se oli puhdasta poliittista filosofiaa. Vaikka de Sade ja hänen filosofian kuorruttama pornografiansa ei ollut Ranskan vallankumouksen syy, hän erittäin ansiokkaasti oli lietsomassa sitä liekkeihin, jos varsinaisen vallankumouksen voi katsoa alkaneen Bastiljin valtauksesta. De Sade vie “takaisin luontoon” ajattelun äärimmilleen ja itse, ennen kuin tiesin historiallisista ja filosofisista taustoista mitään, pidinkin hänen kirjoituksiaan parodiana Rousseausta ja muista valistuksen filosofeista. De Sade kuitenkin taisi olla aivan tosissaan naturalistisen ja jumalattoman filosofiansa kanssa. Niin olivat valistusfilosofitkin, joihin Markiisi de Saden totisena torvensoittajana voikin laskea yhtenä valistuksen kirkkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista ajattelijoista. Hän näki lopun ennen kuin vallankumouksen huonosti käsikirjoitettu näytelmä edes alkoi.

Näennäismaailma on se ulottuvuus, joka tekee tuollaisesta filosofiasta myös vaarallista. Kaikki tapahtuu näennäistodellisuudessa, jossa yhteydet luontoon ja järkeen on täysin katkaistu. Mitään päämäärää, mitä järki aina edellyttää, ei ole olemassa. Seksuaalisuus, jos sitä pornografiassa edes on, on vähintään steriiliä, mutta usein myös suorastaan tuhoisaa, eli täydellisesti elämää luovan seksuaalisuuden vastakohta. Ehkäisyvälineistä huolimatta yhdyntä on edelleenkin ainoa uutta elämää luova tapahtuma ja sen vieminen näennäismaailmaan, joka on täysin steriili ilman muuta vääristää sitä irrottamalla sen kokonaan päämäärästään. Näennäismaailma on kuitenkin houkutteleva koska siellä voi tapahtua mitä tahansa vietit vain vaativatkin. Järjen ei tarvitse siellä ohjata tahtoa, eikä tahdon hallita viettejä, koska ainoa vapauttava ja todellinen päämäärä on hedonistinen nautinto. Ihmisen ajattelun hukkumisella tällaiseen näennäismaailmaan on seurauksensa todellisessa maailmassa. Tämä näkyy esimerkiksi Orjattaresi televisiosarjan suosiossa. Sen sadomasikistisille orgioille valistuneet katsojat ovat kehitelleet selityksiä kuinka sarja kuvaisi älykkäästi länsimaissa mahdollista patriarkaattia, josta vain poliittisen, kolmannen aallon feminismillä voi päästä irti. Heille sarja on olevinaan jonkinlainen intellektuaalinen analyysi, joka pitäisi oivaltaa ja ymmärtää. Selitykset itse asiassa kuitenkin kertovat vain sen, että katsojista itsestäänkin on noloa katsoa kyseistä sarjaa juuri sellaisena kuin se on. Alhaisimpia viettejä herättelevänä, puhtaan fiktiivisenä rahastuksena. Väkivaltaviihteenä. Ja kuitenkin kyseisen fiktion ja sen nolosti ontuvan analyysin kautta yritetään selittää maailmaa ja tehdä todellista elämää koskevia päätöksiä.

On siis varsin monia seikkoja, miksi pornografia on olemukseltaan täysin erilainen asia kuin elintarvikkeet tai nautintoaineet. Pornografiaa ei oikeastaan voi puolustaa sananvapaudellakaan, koska ei siinä nyt varsinaisesti puhuta mitään, vaan koko esityksen päämääränä on tila, jossa vähäkin järkevä puhuminen on täysin tarpeetonta ja häiritsevää.

Itse en osaa ottaa suoraa kantaa siihen pitäisikö valtion kieltää pornografia. Jos olisin asiasta äänestämässä äänestäisin rajoitusten puolesta. Ei ole pienintäkään järkeä siinä, että sitä on jo lapsillekin täysin vapaasti tarjolla. Punnitsisin kuitenkin tarkkaan pitäisikö pornografia kokonaan kieltää, koska nykyvaltiossa ei ole mitään kirkon kaltaista elintä, joka määrittelisi pornografian joihinkin kestäviin ja järkeviin periaatteisiin nojaten, vaan valtio saattaisi määritellä pornografian aina suhteiden mukaan milloin miksikin ja valtio on aina altis luomaan rajoitteita ilmaisulle poliittisin syihin nojaten. Pornografia tuollaisena kuin katekismus sen määrittelee ja millaisena se todellisuudessa myös ilmenee on kuitenkin ihmisille ja yhteiskunnalle vahingollista.

Kirjoitin tämän Kouvolan asemalla, joten liitän tähän kuvateoksen Hitler ja Greta Kouvolassa, josta tekee teoksen vain juuri keksimäni nimi. Sen on tarkoitus kuvata kuinka huonoa länsimainen ( mukaan luettuna itäblokki ) kylmän sodan propaganda oli verrattuna Maon Kiinan viattoman hölmöön, sarjakuvamaiseen propagandaan. Sekin on kuitenkin eräänlaisen poliittisen pornografian kuva, jonka voisi senkin yksintein kieltää.

EU kotomaisessa mediassa

Jos EU:ta ei olisi
olisi maailmassa sotia

Jos EU:ta ei olisi
ei meillä olisi rahaa.

Olisimme sokeina kylmässä metsässä
kaatamassa puita
kuuroina kuulematta niiden ääntä.

Niiden puiden kuoret olisivat pettua,
käsin leivottua.
Kaupungit autioita,
mainosvaloja vain Pariisissa.

Jos EU:ta ei olisi.

Teinipop

Kissa aivan selvästi pitää dominikaaninunnien laulusta, tai suhtautuu siihen ainakin tyynen välinpitämättömästi.

Vanhemmiten rockia ja poppia on alkanut arvostaa myös musiikkina. On paljon hyviä kappaleita, mutta huomattavasti vähemmän musiikillisesti hyviä kokonaisuuksia. Rock ei oikein ole rakentuvien kokonaisuuksien musiikkia. Se on parhaimmillaan repivää ja hajottavaa. Nuorena tämän ymmärsi hyvin. Oli kyse puhtaasti asenteesta, ei niinkään mistään musiikista. Ja se asenne, joka teki rockista hyvää oli repivän anarkistinen ja välitöntä, vaikka sitten väkivaltaista, tyydytystä hakeva, mutta siinä kuitenkin äärettömän rehellinen. Rehellinen jopa väärässä olossaan. Siksi oli jotenkin suuri järkytys kohdata sellaisia ilmiöitä kuin Pelle Miljoonan kiertue yläasteilla ja lukioissa. Tuntui kuin sekä vanhemmat, että rokkarit olisivat pettäneet itsensä.

Luterilaisessa kirkossa oli jotain samaa. Tai ainakin siinä kuvassa mikä siitä välittyi julkisuuteen oli sitä. Se oli valmis keskustelemaan juopottelevien kirjailijoiden kanssa Jumalan olemassaolosta kaiken maailman televisio-ohjelmissa tuntien, tai ainakin teeskennellen, syvää ja myötätuntoista ymmärrystä näitä oman elämänsä neroja kohtaan. Se esitti heidän edessään ikään kuin kuuntelevaa oppilasta. Eikä tässä kaikki: se oli valmis keskustelemaan jopa teinien kanssa. Ennen kaikkea se teennäiseltä tuntuvalla sydämellisyydellä pyrki ymmärtämään tienien höpötyksestä kaikkea missä ei ollut mitään ymmärtämistä, vaan mikä oli kuitattavissa silkkana tyhmyytenä, joka tehtiin ja sanottiin vain siksi, että se nyt vain oli sekä hormonien, että usein päihteidenkin sekoittamien nuorten hullujen mielestä hauskaa.

Tämä tuskin on pelkästään luterilainen ilmiö. Todennäköisesti katolisessa ja ortodoksisessa kulttuurissa on länsimaissa ollut havaittavissa aivan samaa. Toisaalta rock on kyllä hyvinkin protestanttisten maiden ilmiö. Esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa lauletaan vieläkin iskelmää ihan suurella sydämellä ja tuskin kukaan pitää rocktähtiä merkittävän syvällisinä, aikaa luotaavina taiteilijoina, kuten meillä anglosaksisen kulttuuripiirin maissa on tapana tehdä.

Tämä teksti lähti käsistä heti alusta ennen kuin se pääsi varsinaiseen asiaansa, eikä nyt ole aikaa rakennella asiallista siltaa takaisin siihen. Ehkä joskus toiste. Tekstin oli tarkoitus käsitellä luterilaista kiroilua. Usein kuulee väitteen, että siihen aikaan se oli normaalia uskonnollista kielenkäyttöä. Väite tuskin pitää paikkaansa. Olen nyt aika paljon lukenut ajan katolisia tekstejä, enkä vielä kertaakaan ole törmännyt niissä vastaavaan möykkäämiseen mitä Luther harrasti. Myös rockissa pitää möykätä usein holtittomastikin, jotta se olisi hyvää.

Historioitsija Magnus Nyman kiinnittää huomiota reformaattorien nuoreen ikään. Luther itse oli poikkeus. Ehkä protestantismi onkin jatkuvaa teinikapinaa ja sen ymmärtäväistä hillitsemistä, jonka tarkoitus on kasvattaa teineistä kaiken suopeasti ymmärtävään kirkkoon kypsiä aikuisia. Kukapa tietäisi.