Kassandran huokaus

Kissa kylmällä pöydällä

Olen aina ollut aistivinani Sarasvuossa jonkinlaista rehellisyyttä vaikka hänen teologiset pohdintansa ovatkin onnettomia. Hänen keskusteluohjelmansa Kassandran huuto pyörii youtubessa. Sen ensimmäinen jakso, jossa haastateltavana oli Tuomas Malinen on täyttä asiaa. Sitä voi jopa pitää eräänlaisena Kassandran huutona. Sen sijaan keskustelua Jari Ehrnroothin kanssa en tajunnut ollenkaan. Mitä tässä leppoisassa jutustelussa oli sellaista mikä pitäisi kuulla varoituksena ja ennen kaikkea mikä esitetyissä näkemyksissä oli sellaista, että jopa Ehrnroothin fyysistä koskemattomuutta on uhattu?

Keskeisin näkemys, jonka sain poimittua, vaikutti olevan se, että luomiselle ja luojalle perustuvat ajatukset ihmisioikeuksista pitäisi korvata uudella ajattelulla, koska me tiedämme, että maailmaa - ja ihmistä - ei ole luonut luoja, vaan evoluutio. Tässä on jo tietysti se ajatustason virhe, että evoluutio ei luo mitään, vaan korkeintaan muokkaa olemassaolevaa materiaa sattumien kautta suvunjatkamisen yhteydessä. Jopa evoluution sisällä se mikä luo uutta elämää ja miksi on vielä vastaamaton mysteeri. Pelkkä seksihän se ei ole, koska lähes kaikki lajit pyrkivät pitämään huolen jälkikasvustaan. Niillä täytyy siis olla joku tahto elämän jatkumiseen oman olemassaolon yli. Mutta antaa sen olla, sillä hämmentävää on se mikä tässä näkemyksessä on nykyisin niin haastavaa, että se aiheuttaa suuttumusta, vihaa ja jopa fyysistä uhkailua? En tältä istumalta nimittäin usko, että Ehrnrootia uhkailisivat fundamentalistitset kristityt. Muslimeja hänen puheensa ei taas todennäköisesti edes kiinnosta. Katolinen kirkko häntä ei ainakaan uhkaa, tuskin edes ortodoksinen vaikka siellä suunnalla ajoittain spontaanimpia ollaankin.

Ohjelmassa keskusteltiin pinnalta raapaisten myös Kantin ja Nietzschen kaltaisista epäonnistuneista filosofeista, mutta ne lähinnä vain mainittiin muistaen sanoa, että Nietzschen ajatus yli-ihmisestä on käsitetty väärin, mikä on suurinpiirtein sama asia kuin sanoisi, että Jerimian valitusvirret on ymmärretty moraalifilosofisesti väärin. Ei sen kummempaa. Ainakin jälkimmäisen voi sanoa koska tahansa ilman, että kukaan nokkaansa kopauttaa. 

Luultavasti onkin niin, että jumalattomille "hyviksille" ihmisoikeudet ovat juuri se sokea piste, joka aiheuttaa raivoa. Myös Halla-ahon taannoinen kirjoitus ihmisarvosta aiheutti suurta närästystä niissä piireissä. He ovat tilanteessa, jossa heillä ei ole mitään objektiivista määritelmää ihmisarvolle ja ihmisoikeuksille, koska he eivät enää usko ihmiskunnan ulkopuoliseen luojaan, joka voisi määritellä, ja on toki määritellytkin, ihmisoikeudet. Heillä on vain tunne, että ihmisillä pitää olla arvo ja oikeudet, mutta tämän tunteen pukeminen rationaaliseen, sanalliseen muotoon ilman Jumalaa on vaikeampi rasti kuin voisi kuvitella. Itse asiassa se ei onnistu koskaan, vaan edessä on aina umpikuja ja päädytään siihen, että ihmisellä oikeastaan on vain instrumentaalinen arvo.

Odotin, että Jari ja Jari olisivat päätyneet johonkin tällaiseen keskusteluun:

- Kuka sen ihmisen arvon sitten Jari määrittelee?
- Kyllä sen Jari määrittelee ihminen itse.

- Eli me voimme määritellä sen tässä ja nyt?

- Miksinpä ei Jari. Me olemme ihmisiä siinä missä kuka tahansa muukin.

- No ruvetaanpa määrittelemään.

Tuohon ei kuitenkaan menty ja ohjelma siis jätti ihmetyksen valtaan siitä, että mikä tekee Ehrnroothista vihatun. Nuo ihmisoikeudet ovat vain oma arvaukseni. Voi olla, että myös se, että Ehrnrooth ei näe sosialistista hyvinvointiyhteiskuntaa parhaana mahdollisena yhteiskunnan mallina aiheuttaa vihaa, mutta niin aina.

Ehrnrooth puhui myös sosialismista, nationalismista ja liberalismista modernin maailman suurina poliittisina aatteina asettaen ne vastakkain tai jonkinlaiseen kilpailuasemaan. Tosiasia, jota esimerkiksi Fukuyama piti itsestään selvyytenä on kuitenkin se, että liberaali demokratia edellyttää nationalismia. Ei sitä muuten edes ole. Nykyisten poliittisten ajattelijoiden ongelma on, että nationalismia lähestytään vain tunnetasolla tyyliin "pitäiskö mun olla samanlainen kuin naapurin Pena" eikä hallinnollisena rakenteena, jossa kansakunta demokraattisesti hallitsee itseään. Sellaisena se kuitenkin on demokratian edellytys itsestään selvistä syistä. Mitä on liberalismi ilman demokratiaa? Se olisi haastava keskustelun aihe, mutta siihen ei nyt päästy.

Ihan suositeltava keskustelu joka tapauksessa. Nationalismi mahdollistaa sen, että Jari ja Jari voivat kauniilla suomen kielellä keskustella suomalaisessa internetissä myös käsittämättömistä aiheista ja ehkä omalta osaltaan jotenkin vaikuttaakin tulevaisuuden politiikkaan demokratian puitteissa. Anarkomonarkistina pystyn aika rennosti hyväksymään sen ilman sen suurempia tunteita.