Maalauksia 010

Ylikoulutettu Joni Lordi keskittyy
urkusooloon kesäfestareilla.

Uskon siihen, että suomalaisessa mielenmaisemassa ja ajattelussa olisi hyvin tilaa ja vapautta sille keskustelulle jota Suomen Perusta, ja jotkin muutkin poliittiset ajatuspajat pyrkivät herättämään. Usein tämä usko on kyllä kovalla koetuksella, koska suomalaisessa mediassa tällaista tilaa ei ole lainkaan. Viimeksi sitä on ollut joskus silloin, kun Kauko Kare julkaisi hienon, journalistisen raporttinsa Tähän on tultu. Sen jälkeen se on suljettu pakastimeen ja jäädytetty täysin. Mitään sen kaltaista ei nykyisin voi julkaista kuin omakustanteina, jotka julkisuudessa vaiennetaan täysin, tai pienkustantamojen, jotka sitten suljetaan erilaisilta kirjamessuilta, kautta.

Median kohokohtia ovat nykyisin ylipitkät “featuret”, joissa aidot ihmiset seikkailevat toimittajan luomassa ympäristössä lausumassa asioita, jotka toimittaja on jo ennen jutun kirjoittamista päättänyt heidän suustaan saada juttuun sopivalla tavalla. Tämä ei kaikeksi onneksi myy, mutta sillä pidetään yllä arvostusta piireissä.

En ole tarkemmin tutustunut Jukka Hankamäen Totuus kiihottaa kirjan aiheuttamaan kohuun koska en jaksa pilata sellaisella päivääni. Jos Suomen Perustan ratkaisu on joku muu kuin palauttaa kirja julkaisuun pidän sitä selkeänä tappiona sananvapaudelle ja poliittiselle keskustelulle. On aivan ilmiselvää, että yli 400-sivuisesta kirjasta on haettu pari raflaavaa kohtaa, joista sitten on kuumeisella ylitulkinnalla päädytty omassa päässä syntyneeseen kuvaan, jossa Hankamäki kehottaa raiskaamaan naisia, koska naiset itse haluavat sitä. Tai jotain vastaavaa. Tällainen kohu on myös ainoa asia, joka saa keskiverron päätoimittajan lukemaan kirjasta ne kohdat, jotka twitteristä on hänelle syötetty. Ja ryhtymään sitten konemaisella varmuudella naputtamaan oudon sentimentaalista filosofiaansa pääkirjoitukseksi ilman, että itse tutustuu edes kirjan sisällysluetteloon. Se on aidosti surullista ja ikävää niin kauan, kuin media vielä on ohjailevinaan poliittista keskustelua maassamme. Ministereille tämä sopii hyvin, koska se tukee heidän pyrkimystään katkaista Perussuomalaisen ajatuspajan rahoitus.

Media on Suomessa nimenomaan vapaan poliittisen keskustelun latistaja ja tappaja.

Muilta ajatuspajoilta ehkä odottaisi jonkinlaista tukea, mutta se on kai aika turhaa. Yleisestikin ennustan liberaalia pöyristymistä jokaiselta suunnalta. Jopa niiltä liberaaleilta suunnilta, jotka ovat pitäneet keskustelua näistä asioista tärkeänä. Ollaan kuitenkin Suomessa ja täällä ajatuspajan varsinainen tehtävä ei ole ajatella ja esittää haastaviakin ideoita, vaan toteuttaa ministeriössä määriteltyä arvopohjaa. Muuten voi huomata jääneensä julkaisemaan ajatuksiaan ihan vain itsekseen.

Itse ehdin lukea verkosta kirjan 11. luvun, josta napatut sitaatit ovat kuulemma aiheuttaneet eniten kohua. Sen perusteella on aika selvää, että sitaattien avulla on liikkeelle pantu se sama aivoton pataljoona, joka on myös Päivi Räsästä ja Aito avioliitto-ryhmää koskevien kohujen takana. Oma näkemykseni seksistä ja avioliitosta myötäilee enemmän näitä konservatiivisempi voimia kuin Hankamäkeä ja olisin ehkä jättänyt koko luvun pois Suomen Perustan julkaisusta, koska siitä jää vähän sellainen maku, että postmodernistit tappelevat postmodernismin raunioilla siitä kuka saa harrastaa vapaata seksiä ja kenenkin kanssa. Dialogi erilaisten gendeteoreetikkojen kanssa on täysin turhaa ja hedelmätöntä ja se johtaa aina vain tiukempaan ja tiukempaan seksuaalisuuden julkiseen valvontaan. Luku sisältää kuitenkin erittäin hyvin raportoitua kuvaa siitä miten ontosti media näitä asioita käsittelee, joten ehkä se olisi mennyt minultakin läpi, jos olisin ollut sensuroivina silminä. Kaikki selitykset siitä, että nyt on päässyt vahingossa jotain outoa läpi ovat ihan turhia. Suomen Perusta ei ole, eikä tarvitse ollakaan, mitenkään erityisesti profiloitunut pitämään siveellisyyttä, hyveellisyyttä ja avioliittoa seksin parhaina ilmenemismuotoina, vaan käsittääkseni koko puolueessa ollaan aika lailla nykyisen harhan vallassa näissä asioissa. Varsinkin siveellisyyttä, avioliiton odottamista ja aviollisen uskollisuuden vaatimusta pidetään kai jopa naurettavina. Se on ihan ok, mutta silloin tällaisten tekstien päästäminen läpi ei oikeastaan voi olla vahinko, vaan jopa velvollisuus, jos asioista halutaan vapaata, yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua.

Tavallaan tämän voisi kuitata pienenä kesäkohuna, mutta onhan tämä myös vakavampi juttu siinä mielessä, että genderteoreetikkojen kanssa on lähdetty leikkisotaan niiden omilla aseilla ja nyt joudutaan tulevaisuudessa myötäilemään heitä kaikessa julkaisutoiminnassa ja pitämään erityisen tarkkaa huolta siitä, että heitä ei loukata missään julkaisutoiminnassa.