He meditoivat tasa-arvoa ja oikeusvaltioperiaatetta. Meditaatio päättyi aina hymniin:
Minä elän tasa-arvosta,
ja minä elän oikeusvaltioperiaatteesta.
Se on minun elämäni.
Ja jos joku näkee minun elävän väärin
olen aina valmis
tarkistamaan näkemystäni
tasa-arvosta ja oikeusvaltioperiaatteesta.
Tästä oli hyvä jatkaa päivää. Ensin Julkisen sanan neuvoston uutiset ja sitten ehkä jopa aamukahvit.
8 kommenttia:
Rukouksen ja meditaation välille yleensä tehdään ero. Meditaation vaara on se, että unohdetaan persoonallisuus, henkilökohtaisuus, ja keskitytään johonkin, mikä helposti luiskahtaa ylevän tuntuiseksi fiilistelyksi.
On varmasti hienoa pohdiskella pyhisopin toteutumista retriitin kolmantena päivänä, mutta ei pidä päästää unohtumaan sitä, että tämä elämä on oikeasti _minun_.
En ole koskaan ollut retriitissä. Pitäisi joskus mennä.
Yleensähän kristillisessä perinteessä meditoidaan/mietiskellään jotain tekstiä, ikonia tai asiaa. Mietiskely ja puhuttu, sanallinen rukous voivat myös lomittua. Mietiskelyn tarkoitus ei ole vaipua itseensä tai tyhjentää mieltä.
Mitä tulee kriittiseen teoriaan eli otsikon varsinaiseen aiheeseen, kyseessä on oppi, jonka tavoitteena on paljastaa ja haastaa yhteiskunnan valtasuhteet ja kulttuurilliset oletukset.
Kriittinen teoria on yksi aikamme vitsauksista.
Näin on. Väittäisin, että kriittinen teoria johtaa johonkin tommoiseen, jota yritin kuvata. Ainakin semmoisesta on vahvoja merkkejä akateemisen älymystömme piirissä.
Retriitit eivät ole ilmaisia. Hinnat ovat kohtuullisia, todennäköisesti juuri kustannukset kattavia, mutta siltikin ajatus siitä, että _maksaisin_ 400€ siitä, että voin hiljentyä, ja että tarvittaessa minua opastetaan siihen tuntuu oudolta.
Saattaisin tarvita sosiaalisuuden retriittiä, jossa me introvertit maksaisimme siitä, että saisimme olla sosiaalisten ihmisten seurassa tarvittaessa vaikka pikkupakolla, saattaisi olla hyvinkin hyödyllinen.
Sellainen retriitti, jossa vietettäisiin liturgiaa ja puuhasteltaisiin sen ohella jotain töitä voisi kuitenkin olla ihan paikallaan.
Buddhalaisilla luostareilla on ollut taipumus taantua työhaluttomien joutilaitten laiskottelupaikoiksi. Tämä johtuu siitä, että munkkien vastikkeetonta ruokkimista on pidetty hyveenä ja velvollisuutena. Kristillisille luostareille tämä ei myöskään vierasta ollut, mutta ainakin sitä pidettiin epäkohtana ja pyrittiin karsimaan.
Tarvi mitään retriittejä, parasta mielensä tyhjentämistä on kun kesällä
makaa nurmikolla kräpästen suristessa aikä ajattel yhtään mitään tuijottaa vaan liikkuvia pilviä ..
-jpt-
Lähetä kommentti