perjantai 24. toukokuuta 2013

Politiikan sivuvaikutukset

Minähän jo ajat sitten sanoin, että Jussi Halla-aho olisi (vielä) parempi filosofina ja kirjoittajana kuin poliitikkona. Nyt hän politiikassa taivallettuaan käyttää jo sellaista uusiosanaa kuin koulupudokkuus, vaikka samalle asialle olisi varmasti löytynyt kuvaava latinankielinen ilmaisukin. Sitä se politiikka tekee.

Husbyn herättämiä ajatuksia.

Asiallinen ja kiihkoton näkemys ongelmasta ja on tavallaan huojentavaa nähdä, että kansanedustajat pystyvät kriittisempään, faktapohjaisempaan ja terävämpään analyysiin, kuin suomalaisen median puhuvat päät. Meillä siis on vapaa ja kriittinen kansanedustuslaitos, mutta ei vapaata, kriittistä ja puolueetonta mediaa. Aika jännittävä tilanne ja tukee vanhaa näkemystäni suomalaisista siitä poikkeuksellisena kansakuntana, että täällä kansa on aina selkeästi sivistyneistöään terävämpää ja viisaampaa.

Aamukahvitelevision jälkiviisaita katsoessa tuli mieleen, että viimeistään seuraavan eduskunnan pitäisi ottaa YLE-maksu uudestaan harkintaan. Elleivät uutiset pysty kertomaa suomalaisen pidätetyn nimeä ja muita faktoja, niin ei enää ole kohtuullista, että palkatut kommentoijat jatkavat suomalaistaustaisuudesta puhumista ja vielä viittavat suomalaisten siirtolaisuuteen Ruotsiin vuosikymmeniä sitten, ikään kuin kyseessä olisi heidän jälkeläisensä. Mikäli asioista ei kyetä kertomaan tiedossa olevia tosiasioita ne pitäisi jättää uutisoimatta kokonaan. Eikä nyt varsinkaan vielä avuttoman uutisoinnin päälle retostella ylimielisesti "tietämättömyydellään". Tämä näin vain tiedoksi yhtiön omistajatahojen näkemyksistä.

Mielenkiintoista myös havainnoida, kuika Ruotsi on muuttunut sosiaalisesti epätasa-arvoiseksi yhteiskunnaksi näiden puhuvien päiden mielestä ihan muutamassa yössä. Vielä ennen mellakoitahan sitä pidettiin lähes esimerkillisenä yhteiskuntana. Mellakointi siis vaikuttaa, ainakin jos haluaa vaikuttaa heikkoihin ja periaatteettomiin ajattelijoihin.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olisko Perus-tv mitään? Hakkarainen hoitais komediatarjonnan, Soini saarnais EU-kriittisen messun ja Halla-Aho tekis luontodokumentteja Helsingin yössä. Väliin voitais tarjota tosi-tv:tä Kouvolan torilta. Tuotekehittelyä voitais viedä myös teknologiseen suuntaan, että Perus-tv:ssä olisi tunnistava äänenmykistin, aina kun joku kommari tai hippi alkais puhua.

IDA kirjoitti...

voisi olla hyvä idea, mutta hiljaa hyvä tulee. Tuollainen vaatisi liikaa resursseja. Minusta perussuomalaisten lehti on kehittynyt tasaisen varmasti hyvään suuntaan ja pitää muistaa, että se tulee jokaiselle jäsenelle kotiin. Myös verkkosivut, joita itse en valitettavasti oikein seuraa, kehittyvät hyvään suuntaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kerro muutama tärkeimmistä perussuomalaisten saavutuksista?

IDA kirjoitti...

Esimerkiksi tänään voit tavata heidät Karhulan torilla ja kysellä itse asiasta suoraan.

Itsehän olen toki mökillä, mutta kyllä tännekin kai saa tulla. Politiikkahan on elävä, orgaaninen systeemi, jota lainsäädäntö ja byrokratia lähinnä vain suitsevat. Usein ihan asiasta, joskus jopa väärin.

Anonyymi kirjoitti...

No, eikös juuri Halla-ahon ansiosta Helsingin kaupunginjohtajien toinen toisilleen esittelemät palkankorotukset tulleet julkisuuteen? Oli siinä toimittajilla ja vasemmistolla vaikea paikka: pitää joko kannattaa johdon suuria palkankorotuksia, kun työläisille tulee vain murusia, tai olla samaa mieltä kuin Halla-aho!

IDA kirjoitti...

Näinhän siinä kävi. Huomauttaisin myös, että Kotkassa Olli Kekkonen & Vihreät naiset tekevät hyvää työtä.

Tämä on käynnissä kautta koko Suomen. Mediassa näkyy vain pintakuohu ja sekin valikoidusti.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Ano#1: Ei ole hyvä idea mykistää kommareita ja hippejä. Siinähän menetettäisiin suuri määrä hulvatonta komiikkaa!

Tupla-J kirjoitti...

Se äänenmykistin olisi sikäli helppo tehdä, että kaikki kommarit ja hipit puhuvat narisevalla nasaalilla aivan kuin olisivat turhan väsyneitä puhumaan ääneen.

Vaitiolija kirjoitti...

YLE:stä tuli mieleen, että pitäisi kirjoitella aiheesta, mutta tulee liikaa painokelvotonta tekstiä mieleen, joten pitää vunteerata.

Sen verran huomautan tekstiä koskien, että meillä on joitain riippumattomia kansanedustajia, mutta ei riippumatonta edustuslaitosta.