tiistai 14. toukokuuta 2013

Puhe

Kaupunginvaltuuston kokousten seuraaminen on puuduttavaa. Mietin eilen lehterillä millaisen puheen olisin pitänyt, jos minulla olisi oma, äärikonservatiivinen valtuustoryhmä. Se olisi ollut jotain seuraavanlaista:

Arvoisat valtuutetut ja hyvä yleisö! Täällä on nyt siteerattu Pertti Arajärveä ja Fjodor Mihailovitsh Dostojevskia. Itse luen vain Raamattua, Paavin kirjeitä ja pyhimyselämäkertoja, joten siteeraan emerituspaavimme Benedictuksen sanoja:

"...kysymyksen asettaa myös moderni valtio-oppi. Voiko politiikka hyväksyä totuuden rakenteensa kategoriaksi? Vai onko politiikan subjektiivisuudessaan jätettävä totuus tavoittamattomaksi? Onko tyydyttävä toteamaan, että totuus joutuu sivurooliin yritettäessä saada aikaan rauha ja oikeudenmukaisuus niillä keinoilla, jotka valtaan perustuvalla järjestyksellä on käytettävissään? Jos politiikka ottaa perustakseen totuuden, josta on mahdotonta päästä yksimielisyyteen, eikö se silloin vain palvele erilaisia traditioita, jotka todellisuudessa ovat vain vallan säilyttämisen muotoja?

Mutta toisaalta - mitä tapahtuu, jos totuudella ei ole mitään arvoa? Millainen oikeudenmukaisuus on silloin mahdollista? Eikö todella tarvita yhteisiä kriteereitä, jotka todella takaavat oikeudenmukaisuuden kaikille - mittapuita, jotka ovat vaihtelevien mielipiteiden ja valtakeskittymien mielivallan ulottumattomissa? Eikö ole totta, että suuret diktatuurit ovat eläneet ideologisen valheen vallasta ja, että vain totuus on kyennyt vapauttamaan."

Sitaatti tuli mieleeni kun valtuutettu Almgren totesi valtuutettu Mieloselle, että tällä voi olla oma mielipide, mutta ei omaa totuutta. Näin tietenkin on, mutta samalla mieleeni tuli myös se riittääkö tässä asiassa totuudeksi, että asia on pragmaattisesti ja hallinnollisesti ottaen hoidettu oikein ja päättäjänä on ollut valtuusto. Ei minusta välttämättä, eli eikö kuitenkin olisi syytä pohtia onko nuori valtuutettu Mielonen, joka sivumennen sanottuna on yksi niistä harvoista valtuutetuista, jolla on profeetan etunimi, ehkä hieman sekavista sanoistaan huolimatta on asiassa sittenkin jonkin suuremman totuuden, johon meidän olisi otettava uskaliaasti kantaa, äärellä.

Emerituspaavi puhuu toki suurista asioista. Hän käsittelee Pontius Pilatuksen esittämää kysymystä "Mikä on totuus?" Pontius Pilatus esitti sen hetkenä, jona totuus seisoi hänen edessään ja ei kestänyt kauaa siitä, kun totuus repäistiin auki koko maailmalle ja se samalla tuli kokonaan uudeksi ja eläväksi. Kyseessä olivat maailmanhistorian keskeisimmät tapahtumat.  Me toki puhumme paljon pienemmistä asioista; yhden kyläkoulun kohtalosta. Silti, eikö meidänkin pitäisi miettiä josko tämänkin monista jopa mitättömältä vaikuttavan asian taustalla piilisi joku suurempi totuus, jolle meidän pitäisi antaa mahdollisuus tulla esiin. Minusta sellaisesta on havaittavissa merkkejä. Valtuutetut Kekkonen ja Rautiainen ovat yhdessä vihreiden naisten, vasemmistoliiton tovereiden ja muutamien muiden kanssa pistäneet itsensä likoon ja todella selvitelleet kouluasiaa ruohonjuuritasolla kouluja kiertäen ja niiden arkeen tutustuen. Heillä on nyt tietoa, joka olisi käytettävissä. Itse toki istuin kotona lukemassa paavin kirjeitä ja opettelemassa latinaa, mutta annan kyllä tässä täyden arvon heidän työlleen. Koivulan koulun kohdalla on tullut esille koulun todella keskeinen asema kylässä. Se on kylän elämälle merkityksellinen monin tavoin. Samoin on tullut ilmi ihmisten kotiseuturakkaus, ja rakkaus kotiseutuun voisikin minusta olla se suurempi totuus, joka olisi omiaan avaamaan tämän ja monen muunkin kaupunkiamme ravistelevan asian solmuja. Meidän pitäisi antaa sille mahdollisuus. Tässähän puhutaan nyt vain vuoden lisäajasta, jonka aikana asialle omistautuneet valtuutetut ja kylän ihmiset voivat ilman eri korvausta omistautua koulun jatkomahdollisuuksien suunnitteluun. Miksi me Pontius Pilatuksen tapaan pesisimme tässä kätemme ja toteaisimme koulun lopettamisessa kaiken tapahtuneen lain ja järjestyksen "totuuden" mukaan, kun mikään ei estä meitä antamasta mahdollisuutta inspiroivammalle ja luovemmalle totuudelle, jolla olisi ainakin potentiaali luoda uutta? Se ei nyt paljon maksa, siis tämä vuoden lisäaika, eikä siitä ole järjestyksellekään mitään vakavaa uhkaa. Joka tapauksessa on varmaa, että mikäli me päätöksillämme heikennämme täällä ihmisten rakkautta kotiseutuunsa heikennämme myös talouttamme tulevaisuutta ajatellen. Kannatan siis valtuutettu Rautiaisen esitystä.

Lopuksi totean jälleen kerran, että Karhuvuori pitäisi luovuttaa läänitykseksi Vatikaanille. Kiitos.


Ei kommentteja: