lauantai 2. maaliskuuta 2013
Revisionistista historiankirjoitusta IV
Uuden Suomen blogistin Arto Luukkasen hyvän huomion mukaan nykykörttiläinen teologia saa oikeastaan sanottua vain "kaikessa soi blues" ja kun toisaalla Takkirauta - blogissa on viritelty kaukaista pelagiolaiskiistaa omituisista kulmista, jopa niin omituisista, että niiden mukaan ja suomalaiseen Wikipediaan nojaten Erasmus Rotterdamilainen onnistui ujuttamaan pelagiolaisuuden takaisin katoliseen kirkoon, niin onhan tilanne maassamme osittain epätoivoinen ja on aika palata perusasioihin.
Kristityille juutalaisille temppelipalvelus oli loppunut Kristuksen ristiinnaulitsemiseen ja ylösnousemukseen. Siis siihen, kun koko kristinusko syntyi. Temppelin hävittäminen ei vaikuttanut enää heihin ja heidän uskoonsa, mutta juutalaisuutta se muutti oleellisesti. Sen jälkeen syntynyt judaismi muodostui farisealaisuudesta ja loi vanhan juutalaisen uskon päälle kerrostuman, joka ei enää ollut temppelijuutalaisuuden kanssa samalla tavoin - eikä muuten yhtä vahvasti kuin kristinusko - enää kiinni historiassa ja sen tapahtumissa. Reformaatio olikin luisumista kohti tätä "historiatonta" osaa judaismista, eikä niinkään paluuta oletetuista vääristä vaikutteista puhdistettuun alkukristillisyyteen. Katolinen- ja ortodoksinen kirkko edustavatkin nykymaailmassa aidoiten ja historiallisimmin myös vanhaa, vanhatestamentillista, juutalaista uskoa.
Tältä pohjalta ponnistaen kohti ekumeniaa. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Suunnilleen noin siinä kävi - ja tämän muuten myöntävät judaistit itsekin.
Gamaliel Suuri on kahden uskonnon isä. Sekä P. Paavali (Shaul ha-Tarsi) että Johanan ben Zakkai (Johannes Sakkeuksenpoika) olivat hänen oppilaitaan.
Judaismi takertui farisealaisuuteen sekä niihin perinnäissääntöihin ja tapoihin, joista myöhemmin muotoutui Talmud. He myös hylkäsivät Septuagintan - vanhimman yhtenäisen VT:n kaanonin - ja kokosivat heprealaisista käsikirjoituksista uuden kaanonin, josta muodostui masoreettilaitos.
Luepa muuten Talmudista joskus Joma 39b.
En ainakaan näillä näkymin jaksa lukea Talmudia, koska se on niin laaja ja vaatisi paljon opiskelua.
Talmudin ja myös muiden historioitsijoiden kertomuksia ylösnousemuksen ja temppelin hävittämisen väliseltä ajalta on siteerailtu vanhoissa kristillisissä kirjoissa ja jopa emeritus paavin Jeesus - trilogian loistavassa toisessa osassa, joka muuten pian ilmestyy suomeksi - mainos ;) - ja varmaan siitä tuollainen tuli mieleenkin. Tosin siinä ei tietenkään tuollaista tulkintaa esitetty.
Katolinen- ja ortodoksinen kirkko edustavatkin nykymaailmassa aidoiten ja historiallisimmin myös vanhaa, vanhatestamentillista, juutalaista uskoa.
Juutalaisilla ei ole taivasta, vaan Jumalan valtakunta saapuu maan päälle, ja Hän auttaa juutalaisia lopun ajan taisteluissa pysyvään voittoon sortajistaan. Taivas on laina helleenisistä uskonnoista, joissa taivaan tiedetään olleen ainakin pari-kolmetuhatta vuotta ennen ajanlaskuamme. Kristinuskon perusta eli selitys taivaasta ja pelastuksesta ei perustu juutalaisuuteen.
KT, ainakaan Talmud ei tue argumentaatiotasi.
Nykyjudaismi on nimenomaan farisealaisuuden jälkeläinen, ja siihen liittyi käsite kuolemanjälkeisestä elämästä ja paratiisista. Tuo, ettei taivasta ole ja että paratiisi tulee maan päälle, on saddukealainen käsitys. Saddukealaisille puolestaan kävi hiukkasen ohraisesti, jos tämä ilmaus sallitaan.
Mutta on totta, että eri lahkoissa käsitykset siitä että mitä tämän jälkeen seuraa, vaihtelevat. Liberaali- ja reformijudaismin käsitykset ovat hyvin samankaltaiset kuin kristinuskon.
Kumitonttu:
Sinulle myös toimeliaana ja vauraana henkilönä tiedoksi:
Kevään kirjallinen tapaus.
Kannatta ehdottomasti lukea.
Hellenismin vaikutus ei ollut pelkästään sitä, että sieltä otettiin vaikutteita. Esimerkiksi selooteilla, jotka taistelivat kaikkea hellenismiä vastaan oli selkeä käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä, tai seloottien edeltäjillä oli ja se ilmeisesti periytyy varhaisemmilta, kuin hellenistisiltä ajoilta.
Ja kyllähän nyt ainakin Elia nousi taivaisiin ja Elisan luut herättivät kuolleen henkiin.
Toki oli käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä, mutta se ei ollut taivaassa. Uskonnot, joissa taivas oli jumalten asuinpaikka kulkeutuivat Mustanmeren alueelta Kreikkaan ja Lähi-itään. Kreikkalaiset sulauttivat siihen uskomuksen jumalasta, joka käy noutamassa sankareita mukaansa maasta taivaaseen, ja nimenomaan tämä kohta on ilmiselvä muutos, joka tapahtui ensimmäisen vuosisadan (seloottien) uskomuksista kristinuskon nykymuotoon.
Kristinusko perustuu ennen kaikkea essealaisten (seloottien) uskomukseen lopun ajan koittamisesta, ja Jumalan Pojan saapumisesta maan päälle - ei taivaaseen. Mutta kun Jeesusta ei kuulunutkaan takaisin, kristityt alkoivat pikkuhiljaa mutta varsin pian (siis jo ensimmäisinä vuosisatoina Jeesuksen jälkeen) muuttaa käsitystään, ja omaksuivat sen ajan valtauskonnoista juuri tuon elementin taivaasta.
Tämähän ei mitenkään nyt liity siihen, oliko Jeesus Jumalan poika tai onko Jumala ylipäätään olemassa. Tämä on vain selvä historiallinen tosiasia, joka pelkästään todistaa sen, että kristinusko on juutalaisuuden yksi haara, mutta on väärin sanoa että se olisi se "oikea ja alkuperäinen" juutalaisuuden muoto. Sitä se ei (onneksi) ole.
Tuo Idan antama linkki on ihan mielenkiintoinen. Huovinen ja Laajasalo eivät ole kovin suuressa arvossa omalla asteikollani. Varsinkin "Huovisen pohdinta paavista luterilaisen silmin" voi olla niin totaalista skeidaa, että islamilaisessa maassa hänet seivästettäisiin vääräuskoisena.
Jeesuksen viimeiset päivät on tietenkin mielenkiintoinen aihe, vaikka nykyisin ei olekaan muodikasta olla kiinnostunut historiasta, uskonnoista tai uskontohistoriasta. Paavin kirjan voisin siinä mielessä ihan mielenkiinnolla lukea, mutta katsotaan nyt miten aika riittää. Idahan voisit tietysti tehdä palveluksen ja tekisit jokaisesta kirjan luvusta lyhyen koosteen blogiisi, niin me muut varmasti mielellämme kommentoisimme ja voisimme osallistua keskusteluun?
" Idahan voisit tietysti tehdä palveluksen ja tekisit jokaisesta kirjan luvusta lyhyen koosteen blogiisi, niin me muut varmasti mielellämme kommentoisimme ja voisimme osallistua keskusteluun?"
Voin vakuuttaa, että tekstit ovat niin tasokkaita, että niitä ei oikeastaan kannata lyhennellä, eikä esittää mitään johdattelevia arvioita. Mikä niissä on ei-uskovalle ehkä mielenkiintoisinta on varmaan se, että ne huomioivat historialliskriittisen metodin varsin laajasti.
Kumitonttu,
varhaisimmista ajoista juutalaisuudessa on ollut mukana käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä. Aaron (4. Mooseksen kirja; 20:26) ja Mooses (5. Mooseksen kirja; 32:50) otetaan isiensä luokse. Alkuperäisellä kielellä ilmaukset ovat siinä muodossa, että ne osoittavat Aaronin ja Mooseksen menevän *tapaamaan* isiään/esi-isiään niin, että heillä on *sosiaalista kanssakäymistä toistensa kanssa*. Ainoa syy miksi vanhatestamentilliset juutalaiset painottivat kirjoituksissaan tätä elämää kuolemanjälkeisen elämän kustannuksella, on se, että he pelkäsivät kuolemanjälkeisen elämän painottamisella saavansa juutalaiset kunnioittamaan Jumalaa vain palkkion tai rangaistuksen toivossa. Jumalaa täytyi kunnioittaa ja rakastaa riippumatta palkkioista tai rangaistuksista. Jumalaa täytyi kunnioittaa ja rakastaa itsessään ja suoraan, ei palkkioiden ja rangaistusten välikäsien kautta. Muuten voitaisiin väittää että henkilö rakastaa palkkioita ja pelkää rangaistuksia, mutta ei rakasta ja kunnioita Jumalaa.
Kuningas Daavid kirjoittaa Psalmien kirjassa 16:10 "Sinä (Jumala) et hylkää sieluani sheoliin (pahaan kuolemanjälkeiseen paikkaan). Et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan." Toisin sanoen Jumala pelastaa sielun hyvään paikkaan.
Ensimmäinen Samuelin kirja 2:6 "Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän. Vie alas sheoliin ja nostaa sieltä."
Jne.
Lähetä kommentti