keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Alkoholipoliittinen ohjelma

Muinaisessa pakanavaltiossa, ja pakanavaltioiden huipentumassa, Roomassa jokainen, joka joi viiniä sekoittamatta sitä veteen oli täysi doku. Tässäkin asiassa on oma pakanvaltiomme siis vain rappeutunut muisto menneisyyden loistosta. Asioiden tilan korjaamiseksi esitän seuraavaa ohjelmaa: Punaviinin, jota nykytekniikan suomien mahdollisuuksien puitteissa pyritään viljelemään myös itse, mutta jota voidaan ostaa myös alempien kansojen markkinoilta, hinta lasketaan samalle tasolle pullotetun veden kanssa. Näin saavutetaan tasapaino ja järjestys, jossa jokainen porvarillinen ja kunnollinen ihminen oppii sekoittamaan viinin ja veden aivan itsestään ilman mitään kalliita ja turhia valistuskampanjoita. Vedellä laimennetusta viinistä tulee mukavan rento ja jopa inspiroiva känni ilman alkoholin muuten karmeita sivuvaikutuksia, kuten moraalista krapulaa.  Tähän meidän tulisi siis pyrkiä.

Muiden alkoholijuomien kuin punaviinin hintaa voidaan kohottaa rajustikin ja ohjata siten ihmisiä myös palkitsevaan ja virikkeelliseen kotivalmistukseen. Marjaviinit ovat kuitenkin poikkeus tähän: Jokaisen kunnan on tuotettava vähintään yksi yleinen ja hyväksytty marjaviini ollakseen valtion ja EU:n hyväksymä hallinnollinen kunta. Marjaviinien kauppaaminen yli kuntarajojen myös kielletään täysin. Kunnasta ostetun marjaviinin saa kuitenkin kuljettaa kuntarajojen yli pullotettuna.

Muuten olen sitä mieltä, että Suomi ei todellakaan ole pohjolan Japani. On nimittäin niin, että Japanissa on myös tuotantoa. Sulkeudunkin suosioonne. Mikäli asetun ehdolle senaattiin odotan ääniänne ja tulen tekemään kaikkeni, että väärin äänestäneet kokisivat sen nahoissaan.

Modern Times

No johan on! Aamulehtien lukemisesta olisi vain syytä luopua, jos haluaa pysyä tiedossa kiinni. Oma vika, mitäs luin.

L'Osservatore Savolaxo

Soturi Sokrates käy komiteamuodostelmassa soturina taistoon hyökkäämällä viattomien lukiolaisten kimppuun. Aika hyvä kuva nykyajastamme ja koska se on tahattomasti esitetty, niin se on varmasti myös todellinen. Odotan käytännöllisen etiikan asiantuntijan Timo Airaksisen kommenttia kamppailusta ennen kuin uskallan sanoa mitään itse asiasta. Totean tässä vaiheessa vain sen, että Savon Sanomat olisi lehtenä varmasti huomattavasti parempi, jos se olisi kirjoitettu vanhalla muinaiskreikalla.


sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Helluntai

(Ap. t. 2: 1 - 11)
Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat.  He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: "Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia -- ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja."

(1. Kor. 12: 3b - 7; 12 - 13)
Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta. Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

(Joh. 20: 19 - 23)
Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Eutanasia

YLE:n aamukahvitelevisiossa oli aivan mielenkiintoinen keskustelu eutanasiasta

Jälkiviisaat.

Isokallio lienee oikeassa lain säätämisen vaikeudesta. Lähinnä se - olematta tapaoikeutta, jonka tuomiovaltaa siirretään lääkäreille - on joko/tai. Keskustelusta tuli myös mieleen, että mikäli mielipidetiedustelujen mukaan 77 prosenttia suomalaisista kannattaa eutanasiaa, niin olisi mielenkiintoista tietää mikä olisi tulos, jos kysymys asetettaisiin: Oletko itse valmis suorittamaan eutanasian. Siinähän ei tosiaankaan lääkäriä tarvita.

Kuppi nurin

Tänään siis pelataan Espanjan Cupin, tai Copa del Reyn, kuten miljoonat suomalaiset Athletic Clubin kannattajat tuttavallisesti sanovat, loppuottelu.

Athletic Clubilla on takanaan kohtuullisen hieno kausi. Liigassa sijoitus jäi kymmenenneksi, mutta toisaalta siinä vaiheessa, kun neljäs sija alkoi karata ei liigaan ollut järkeä suuremmin panostaakaan, vaan keskittyä Eurooppa liigaan, sillä Cupin loppuottelupaikka takasi jo pääsyn eurokentille ensi kaudellakin. Eurooppa liigassa Athletic etenikin tyynen varmasti loppuotteluun pudottaen matkalla muun muassa ManU:n Loppuottelussa sitten tuli ikävä häviö Atletico Madridille, mutta menneitä ei muistella.

Tänään vastaan tulee FC Barcelona, joka ei tällä kaudella ole voittanut vielä mitään, eikä voita tänäänkään. Ottelu alkaa kello 23:00 Suomen aikaa. Ottelun tuomitsee David Fernández Borbalán Almeriasta. Ei mikään huipputuomari, mutta ei täysin toivotonkaan. Miehen tilastot melko pitkältä uralta ovat 22 ottelua joista 8 voittoa, 3 tasapeliä ja 11 tappiota. Lievästi vastustajapainotteinen taapertaja siis. Ottelu pelataan Madridissa, jota voi pitää puolueettomana, joskaan ei ystävällisenä maaperänä.

28 vuotta sitten.

Ottelun alkamisajankohdasta lievää epäselvyyttä. Athleticin omat sivut ilmoittavat Suomen aikaa kello 23:00, kun taas vihatun yleismedian sivut Suomen aikaa kello 22:00. Varmuuden vuoksi pidämme kiinni jälkimmäisestä. Pahoittelen aiempaa, mahdollista disinformaatiota.

Alkuperäinen tieto piti paikkansa. Ottelu siis alkaa kello 23:00 Suomen aikaa Vicete Calderón stadionilla. Atletico Madridin kotistadion, joka voidaan katsoa rakennetuksi baskien taidolla luomien perustusten päälle antaa siis Athleticille lievän kotiedun. Vastakkain on kaksi selvästi eniten Cupin voittoja historian aikana ottanutta joukkuetta. Barcelonalla niitä on 25 ja Athleticilla 23. Hieno ja lukuja, sekä sen kautta maailmaa kohti järjestystä ja tasapainoa saattava ottelu tulossa. Jänskättää jo.

Sikäli mikäli espanjan taitoni ei ole täysin ruostunut lähtee Athletic Club otteluun kokoopanolla:

Iraizoz

Iraola
Ekiza
Amorebieta
Aurtenetxe

Javi Martinez
De Marcos
Muniain
Susaeta

Llorente
 Ibai Gomez

Vaihtopelaajista ei vielä ole tietoa, mutta se on varmaa, että penkillä istuu Marcello "El Loco" Bielsa, joka kyllä tietää miten pelaajia vaihdellaan. Ander Herrerakin varmaan siellä on ja hyppää kentälle mikäli Barcelona jostain syystä onnistuu tekemään maaleja ja johtamaan peliä. Ellei Herrera sitten ole loukkaantunut tai lähtemässä muille maille pelailemaan mistä kaitselmus meitä varjelkoon.

Ja saman tien syntyjä syviä pohdiskellessa rävähtivät myös vaihtopelaajien nimet prompteriin. Penkillä siis:

Raúl, Toquero, San José, Gabilondo, Iñigo Pérez, Gurpegi ja Ander Herrera.

Puoliaikatulos: Athletic Club 0 - FC Barcelona 3.

Tää on niin tätä. Miten muka rehti urheiluseura voisi pärjätä jollekin popjengille, johon suurella lainarahalla tai jopa rikollisen rahanpesun kautta kerätään maailman parhaat pelaajat. Kysyn vaan ja totean, että joka tapauksessa Athletic Club on moraalinen voittaja. Ensi kautena tavataan.

Suuren juovan näyttäytyminen

Näyttäisi siltä, että konservatiivien nähdessä yhteiskunnan orgaanisena, juuriinsa sitoutuneena kasvuna näkevät liberaalit sen konemaisena tai jotenkin legopalamaisena niin, että sitä voi tarpeen tullen purkaa ja rakentaa koneiston asettamien sääntöjen puitteissa ja pahimmillaan niitä tietoisestikin rikkoen.

Konservatiivisesta näkökulmasta näyttääkin usein siltä, että liberaalit heiluvat moottorisahan kanssa siellä missä pitäisi olla varovainen puutarhasaksienkin kanssa. En tiedä ollenkaan miltä liberaalista näkökulmasta näyttää.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Länsimaiden tuho



Tällä pateettisen imelällä mainoksella käydään länsimaiden keskeisen johtajan, USA:n presidentin vaalikampanjaa. Siinä sanotaan, että elleivät ehkäisyvälineet ja abortti tule valtion puolesta, niin tyttärestä ei oikeastaan voi tulla hävittäjälentäjää, joka käy sitten isona teollisesti tappamassa vihollisia. Eikö tämä nyt vähän näytä siltä, että länsimaat ovat tuhonsa ansainneet ihan itse?

Ehkäisystä ei edes ole tullut kontroversiaali asia USA:ssa tänä vuonna, vaan kontroversiaalia tuli ainoastaan siitä kuinka ne, jotka eivät sitä hyväksy, pakotetaan maksamaan siitä ja tukemaan sitä. Eli Obaman omaa kädettömyyttä johon Hillary Clinton, näinä väitän, enkä ole edes jälkiviisastelija tässä koska sanoin sen jo ennen edellisiä vaaleja, ei olisi koskaan sortunut.

Vihreä polku

Ei riitä, että Stubb on alkanut puhua globalismista ja lokalismista, vaan myös vihreiden puheista on kaikunut hämmästyttävän tuttuja sävyjä. Jukka Relanderhan ehti jo esittää mallia kuntien pilkkomiseksi luonnolliseen kokoonsa ja nyt vihreät kristityt ovat esittäneet, että kirkollista verotusoikeutta voisi laajentaa kaikille kirkkokunnille kuuluvaksi. Kohta en uskalla sanoa enää mitään :D

Tai sanotaan nyt vihreille kristityille sen verran, että kun vielä tarkasti tutustutte modernismin erheisiin, otatte lusikan kauniiseen käteen ja tunnustatte ne erheiksi, sekä elätte sen mukaan, niin siitä se lähtee. Vaalivoitto pidemmällä tähtäimellä ( suurta skismaakin on kestänyt pian 1000-vuotta, joten näissä ei kiirehditä ) on sen jälkeen varma.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Kipuhoidosta

Lueskelin tympeää eutanasiakeskustelua ja siihen sivujuonteena liittynyttä keskustelua kipujen hoitamisesta. En ihan sellaisenaan usko väitettä, että Suomen sairaaloissa kivun hoitaminen olisi täysin retuperällä. Ja koska kaikki muutkin perustelevat näkemyksiään omilla kokemuksillaan, niin teen saman itsekin.

Aikanaan, kun juniorina olin ensin liian nopean pituuskasvun aiheuttaman lonkkanivelongelman ja sitten lonkan sijoiltaanmenon vuoksi toista vuotta säännöllisessä sairaalahoidossa kipulääkitys silloin oli todellakin huonoa. Pahinta oli, kun reisiluu laitettiin niin sanotusti vetoon. Väittäisin, että se koskee, kun polven yläpuolelta porataan piikki läpi reisiluun ja jalka laitetaan siitä sitten painoilla vetoon. Tämä tietysti tehtiin puudutuksessa, mutta kun puudutusaineiden vaikutus hävisi niin tuskat olivat sellaiset, että niitä ei oikein viitsi muistella eikä osaa kuvaillakaan lyhyellä tekstillä. Ne tulivat pakotuksen lisäksi kouristuksina, jotka tuntuivat kouristavan koko ruumiin kasaan. Uutta morfiinia ei kuitenkaan voinut antaa kuin säännöllisin väliajoin ja edellisen piikin vaikutuksen loppuessa alkoi taas loputtoman pitkältä tuntuva aika kipua ennen kuin seuraava piikki sitten lopetti ne kuin seinään. Tuota kesti muistaakseni toista päivää. Tästä syystä hieman pelotti, kun pari vuotta sitten sain tekolonkan tässä blogissa kuvatulla :) tavalla, sillä olin tietoinen siitä, kuinka kivulias operaatio voi olla. Lonkkanivelen vaihtaminen kävi kuitenkin niin sujuvasti, että en kokenut edes niin suurta kipua, kuin aiemmin oli vihlonut kävellessä, koko aikana ja leikkausta seuraavana päivänä jalka oli jo täysin kivuton. Koko ajan ja pitkään leikkauksen jälkeenkin oli tietysti kipulääkitys päällä.

Eli ainakin eteenpäin on tässäkin menty, jos ei muuta. Aina voi parantaakin. En oikein yleisesti pidä siitä, että sairaanhoidon tilasta aina vain valitetaan. Se ansaitsisi myös suuret kiitokset. Voisi joskus kysyä sitäkin, että mikä velvollisuus kenelläkään on yleensä hoitaa meitä ja olla edes vähän kiitollisia siitä, että siitä huolimatta hoidetaan.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Pääsiäisen 7. sunnuntai

(Ap. t. 1: 15 - 17; 20-26)
Eräänä päivänä, kun opetuslapsia oli koolla noin satakaksikymmentä, Pietari nousi puhumaan. Hän sanoi: "Veljet! Sen kirjoitusten sanan oli käytävä toteen, jonka Pyhä Henki Daavidin suulla oli ennalta Juudaksesta lausunut -- tuosta miehestä, joka ryhtyi oppaaksi Jeesuksen vangitsijoille. Hän kuului meidän joukkoomme ja oli saanut osalleen palvelutehtävän niin kuin mekin. Jo Psalmien kirjassa sanotaan: 'Jääköön hänen asuinsijansa autioksi, älköön siinä kukaan asuko', ja: 'Ottakoon toinen hänen kaitsijantehtävänsä.'  Siispä on nyt valittava yksi niistä miehistä, jotka ovat kulkeneet kanssamme koko sen ajan, jolloin Herra Jeesus eli ja vaikutti meidän keskuudessamme, siitä alkaen, kun Johannes hänet kastoi, aina siihen päivään, jona hänet otettiin luotamme taivaaseen. Yksi heistä olkoon hänen ylösnousemuksensa todistajana yhdessä meidän kanssamme." Ehdolle pantiin kaksi miestä: Joosef Barsabbas, toiselta nimeltään Justus, sekä Mattias. Sitten kaikki rukoilivat: "Herra, sinä joka tunnet kaikkien sydämet, ilmoita, kumman näistä kahdesta olet valinnut astumaan tähän palvelutehtävään ja apostolin virkaan, josta Juudas luopui mennäkseen sinne, minne kuului." Sen jälkeen he heittivät miehistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiakselle. Näin hänet valittiin ja liitettiin kahdentenatoista apostolien joukkoon.

(1. Joh. 4: 11 - 16)
Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä. Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.

(Joh. 17: 11 - 19 )
"Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen. "Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Globaali morforesonanssi

Vanha, rautatieristeystä kuvaava kuvataideteokseni "IDA Local, Kalina Central" on selvästi tehnyt oman vaikutuksensa. Itse Alex Stubb puhui YLE:n ykkösaamussa tänään globalismista ja lokalismista. :D

Stubbilaisen aatesuunnan keskeinen ongelma on, että se yrittää aina ja poikkeuksetta etsiä lokaaleihin ongelmiin globaaleja ratkaisuja. Sen on älytöntä, mutta se on sen luonne.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Foobikoiden päivät

Oli sattuma, että helatorstai liikkuvana pyhänä sattui eilen päällekkäin jonkin fobiapäivän kanssa. En siis sattuneesta syystä viitsinyt, enkä huomannutkaan, huomioida asiaa, joten todetaan tänään näin päivän myöhästyneenä: Otan osaa ja asetun fobiapäivän viettämistä vastaan varmaan sitten ensi vuonna.

Milloin on islamofobian vastainen päivä? Voisin oikeastaan vastustaa sen viettämistä jo nyt. Ja pistetään muut fobiapäivät samaan syssyyn, samalla rahalla. Kaikki ne kuitenkin ovat sitä samaa, eikä niitä nyt kannata erikseen tarkkailla.

torstai 17. toukokuuta 2012

Herran taivaaseen astumisen juhla

(Ap. t. 1: 1 - 11)
Edellisessä kirjassani, hyvä Teofilos, kerroin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja mitä hän opetti, alusta alkaen aina siihen päivään saakka, jona hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen. Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta. Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää." Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?" Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka." Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."

(Ef. 4: 1 - 13)
Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa. Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. Kirjoituksissa sanotaankin: -- Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille. Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin? Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan. Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden.

(Mark. 16: 15 - 20)
Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.

Huono itsetunto

Suomalaisilla filosofeilla on harvinaisen huono itsetunto. Joka ikinen kerta, kun on joku urheilukansan juhla, josta he eivät ymmärrä mitään, he ilmestyvät kommentoimaan asiaa lehdissä selittäen jotain urheilua seuraavien ihmisten tilasta.

Filosofi: Suomalaiset pönkittävät jääkiekolla itsetuntoaan.

Luulen tämän johtuvan jonkinlaisesta fenomenologian rappiotilasta yliopistoissamme. Sitä haluttaisiin olla niin heideggeriä, niin heideggeriä, mutta samalla oivalletaan syvälliselläkin tavalla, että sitä voi olla vain omalla äidinkielellään. Ja sehän taas on jotenkin niin pientä ja mitätöntä, eikä tuo yliopistoissa nykyisin ilmeisesti kerättäviä popuskottavuuspisteitä. Ne filosofit taas, jotka esittävät asiansa formaalilla kielellä eivät kommentoi lehdissä, eikä heillä kai enää mitään kommentoitavaa umpikujastaan olekaan.

Ja lopuksi: tämän toistumista odotellessa, näillä mennään. Sulkeudun suosioonne.

Nuoriso jyrähtelee

Hyvää tekstiä nuoruuden innolla: Why I Don't Care. Kirjoittaja on käsittääkseni täysi juniori. Itse en ehkä koskaan olisi noin jyrkän puheen ja ilmaisun kannalla :) mutta on tuossa näkemystä. Erilaisten "abstraktien yhteiskuntamallien" heikkous ja kyvyttömyys luovaan toimintaan niiden kautta on aika itsestään selvää.

Mielenkiinnolla odotan mikä on tie ulos. Mikäli se on jotain sellaista kuin "Nillityksen puolesta, argumentointia vastaan," niin ehkä hyvä tulee.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Pääsiäisen 6. sunnuntai

(Ap. t. 10: 25 - 26; 34 - 35; 44 - 48)
Kun Pietari oli astumassa sisään, Cornelius tuli häntä vastaan ja kumartui hänen edessään maahan saakka. Mutta Pietari sanoi: "Nouse, minä olen vain ihminen niin kuin sinäkin", ja auttoi hänet ylös. Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa. Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa. Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin; he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta. Silloin Pietari sanoi: "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. He pyysivät sitten häntä jäämään sinne vielä muutamaksi päiväksi.

(1. Joh 4: 7 - 10 )
Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

(Joh 15: 9 - 17 )
Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Pelkoslaisuus

Pelkoslaisuus näyttäisi päätyvän loogiseen lopputulemaansa:

http://todellisuus.org/index.php?topic=1794.300

Eipä jaksa paljon kiinnostaa, koska kyseinen lahko on kaiken järjen mukaan aika vaaraton, vaikkakin kiihkeä ja innokas.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Pääsiäisen 5. sunnuntai

(Ap. t. 9: 26 - 31)
Jerusalemiin saavuttuaan Saul yritti liittyä opetuslasten joukkoon, mutta kaikki pelkäsivät häntä eivätkä uskoneet, että hänestä oli tullut opetuslapsi. Silloin Barnabas tuli hänen avukseen ja vei hänet apostolien luo. Hän kertoi heille, kuinka Saul oli tiellä nähnyt Herran, kuinka Herra oli puhunut hänelle ja kuinka hän Damaskoksessa oli rohkeasti julistanut sanomaa Jeesuksesta. Sen jälkeen Saul eli ja vaikutti heidän parissaan Jerusalemissa. Rohkeasti hän julisti sanomaa Herrasta.Hän puhui myös kreikankielisille juutalaisille ja väitteli heidän kanssaan, mutta he yrittivät tappaa hänet. Kun uskonveljet saivat tietää tämän, he veivät Saulin Kesareaan ja lähettivät hänet sieltä Tarsokseen. Kaikkialla Juudeassa, Galileassa ja Samariassa kirkolla oli nyt rauha. Se eli ja rakentui Herran pelossa, ja Pyhä Henki vahvisti sitä, niin että se yhäti kasvoi.

(1. Joh. 3: 18 - 24)
Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken. Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa. Ja mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista. Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt. Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut

(Joh. 15: 1 - 8)
Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi. "Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani

lauantai 5. toukokuuta 2012

Eurooppa

En ole vieläkään toipunut siitä, että kerrankin kun rakas Yleisradiomme huomioi Athletic Clubin pelin se tekee sen silloin, kun Athletic Club häviää kotonaan Real Madrille. Tämä vääryys ja silkkaa puolueellisuutta tiedonvälityksessä. Yleisradion olisi helppo korjata virheensä ja lähettää 9.5. kello 21:45 Suomen aikaa alkava Eurooppaliigan loppuottelu Athletic Bilbao - Atletico Madrid suorana lähetyksenä. Me kaikki odotamme ja toivomme tätä. Ellei näin tapahdu harkitsen ainakin henkilökohtaisesti koko kanavatilaukseni lopettamista.

Nyt siis kävi niin, että Athletic ei ole sarjassa neljän parhaan joukossa. Tästä ei kuitenkaan pidä masentua sillä se on lähempänä sitä kuin aikoihin. Kausi on muutenkin ollut loistava. Eurooppaliigan loppuottelu siis ensi keskiviikkona ja sitten vielä Espanjan Cupin loppuottelu Barcelonaa vastaan. Varsinkin jälkimmäinen kiinnostaa, sillä uskon, että Athletic etukäteen selvästi heikompana joukkueena tulee lähtemään peliin Bielsan johdolla aivan hullusti puskien.

Tänään on vielä peli kotona Getafea vastaan ja sitten ensi sunnuntaina sarjan lopettava vieraspeli Levantea vastaan. Uskoisin Athleticin voittavan nämä molemmat ja olevan sarjassa kuudes tai viides. Joka tapauksessa Eteenpäin on menty ja putoamisviiva on kaukainen muisto vain.

perjantai 4. toukokuuta 2012

At Budokan

En ole koskaan pitänyt Bob Dylanista. Like Rolling Stone on ollut minulle teinimäisessä naisvihamielisyydessään ylittämätön kappale ja olen pitänyt sitä niin törkeänä, että en ole viitsinyt kallistaa korvaani muillekaan Dylanin lauluille. Nyt kuitenkin, kun Dylanin levyt ovat ilmestyneet Spotifyihin olen kuunnellut niitä ihan velvollisuudesta popkulttuurin ymmärtämistä kohtaan ja pidän todella paljon At Budokan konserttialbumista.

Levystä suorastaan huokuu ilo ja rentous tyyliin: tässä nyt vain soitellaan näitä lauluja, mutta tehdään se nyt kuitenkin hyvin. Vaikka tässä - kuuntelen siis parhaillaan, joten tämä on niin sanottu Live-arvio - on vahva torvisektio ja kappaleissa on tiukempi ryhti kuin Grateful Deadin levyillä, niin jollain tavoin tämä muistuttaa Grateful Deadin asennetta tarttua oleelliseen. Siis itse musiikkiin ja unohtaa laulujen oletettu sanoma, mutta silti pitää laulua aina hyvällä tavalla hanskassa.

Hyvä levy, joka kaikkien Spotifyn omistajien kannattaisi kuunnella.

Mediapeliä

Olin juuri poistumassa alkoholiliikkeestä, kun rakas Yleisradiomme kertoi, että Matias Turkkila on valittu Perussuomalainen-lehden päätoimittajaksi. Ellei tämä merkitse sitä, että kaikkia Kymin bannikerhon skribenttejä kierrätetään vuorollaan bannissa ja Leivänjakaja - palsta lukitaan poliittisesti liian epäkorrektina, niin kyllähän tämän uutisen kunniaksi voisi yhden tai jopa kaksikin konjakkia nauttia. Ja eihän se sitä varmasti merkitse, vaan sitä, että perussuomalaisten mediastrategia todella alkaa toteutua käytännössä ja tuottamaan hyvää hedelmää.

Vaikka kaikki olemmekin syntisiä, niin muistutetaan silti, että tätä voidaan pitää myös osoituksena rukouksen voimasta.

Sen mitä itse neuvoisin, niin itse lehden tulee olla linjakas ja sen kaikkien juttujen tulee olla puolueen aatemaailmasta lähtöisin ja sitä tukevia, mutta ollakseen kiinnostavat tulee verkkosivujen nostaa esille myös vastakkaisia näkemyksiä ja - tiettyyn rajaan asti - sallia avoimesti ristiriitaiset näkemykset ja jopa avoin riitely. Uskoisin itse, että Matias Turkkila on juuri oikea henkilö tasapainoilemaan tuossa vaikeassa tehtävässä, jossa joudutaan päättämään mikä on avoimuuden ja rehellisyyden kannalta tärkeää ja milloin peli pitää viheltää poikki kokonaisedun nimissä.

Vaikka tämä nimitys ei varsinaisesti ollut eduskuntaryhmän päätös, niin lyhennän epäluottamustani eduskuntaryhmälle yhdellä vuodella ja tarkistan tilanteen jo keväällä 2014 ;)

torstai 3. toukokuuta 2012

Eppäillähän tuota soppii

Ja koska aina sopii epäillä, epäilen seuraavaa: Suomen kuntauudistus on revitty suoraan EU:n Alueiden Eurooppa papereiden sivuilta. Siellä on jossain laskettu minkälainen väestömäärä olisi sopiva hallinnolliselle alueelle ja Suomen kuntauudistajat ovat sitten vääntäneet tämän teoreettisen laskelman mukaan uudet kuntarajat Suomeen. Huolestuttavaa on, että tämä epäilykseni ei tunnu edes mahdottomalta, vaan oikeastaan todennäköiseltä.

Todellisuudessahan Suomi kyllä voisi ottaa Euroopasta oppia kuntauudistuksessaan, niin saataisiin taas Kymin kunnanvaltuustokin toimintaan. Nykyäänhän sillä on ehkä liiankin helpot oltavat, kun se vain keskittyy kertomaan mikä on oikeus, totuus ja kohtuus politiikassa. :)

Kouvola VII

Aseman montussa soi parasta aikaa Dead Kennedysin California Über Alles. Ehkä muutkin ovat oivaltaneet missä liberaalin suvaitsevasti sauvoen mennään politiikan poluilla. Vaan mitäpä siitä, messussa rukoiltiin puolalaisten suuren juhlapäivän vuoksi muun muassa Puolan kansan puolesta. Se on tärkeää.

Ja oikein hyvät sohvat täällä on.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Jumalatonta

Mistään inhimillisestä ei ole järkevää, eikä varmaan oikeinkaan, sanoutua irti, mutta aatteista toki voi ja ehkä todella pitääkin. Sekä lukea vielä tuomiot päälle.

Mikään tuskin on niin vaarallinen ajatus, kuin ajatus uskonnon käyttöarvosta jonkinlaisessa massojen hallinnassa. Se lienee suoraan saatanasta ja juuri se synnyttää natsismin ja kommunismin kaltaisia maallisia uskontoja, joissa aatteellinen ajattelija itse asettuu Jumalan asemaan. Rehellinen ateismikin on huomattavasti oikeamielisempää.

Irtisanoudun moisesta aatteesta siis jyrkästi ja omalta osaltani tuomitsen sen.