tiistai 27. marraskuuta 2007

Amerikan tulevaisuus

Patrick J. Buchananin uusi kirja Day of Reckoning vaikuttaa mielenkiintoiselta. Se näyttää jatkavan samaa linjaa kuin Death of the West ja State of Emergency aina kannen tyyliä myöten. Mielestäni Buchananin ilmeisesti kristillisyyteen perustuva näkemys, että syntyvyyden laskeminen olisi automaattisesti osoitus jonkinlaisesta elämänvoiman puuttumisesta on väärä, mutta muuten kirjat ovat olleet kyllä sisältäneet harvinaisen tiukkaa ja selkeästi lueteltua asiaa.

Buchanan esittää edelleen johdonmukaisesti USA:n armeijan vetäytymistä maailmalta. Vaikka tavoite on sama kuin eurooppalaisella vihervasemmistolla ei Buchanan kyllä koskaan tule saamaan eurooppalaisen, eikä amerikkalaisenkaan vihervasemmiston tukea. Toteutuessaan Buchananin politiikka pakottaisi Euroopan valtiot ottamaan selkeästi suuremman vastuun tulevaisuudestaan mikä tietysti vähentäisi huomattavasti haihattelevan vihervasemmiston vaikutusvaltaa. Sen jälkeenhän suhtautuminen USA:n presidenttiin ja USA:n politiikkaan ei enää voisi toimia sinä jakolinjana, jolla vihervasemmisto nykyään paljolti toimintaansa perustelee ja josta se saa vieteriukkomaista käyttövoimaansa.

Menestystä siis Patrick J. Buchananille, joka kuulemma tunnetaan hyvänä ja asiallisena herrasmiehenä.


5 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Buchananin ajatus Yhdysvaltojen vetäytymisestä ei ole lyhyellä tähtäimellä realistinen. Maailman talousjärjestelmän toiminta edellyttää "maailmanpoliisia" eikä millään muulla valtiolla ole taloudellisia ja sotilaallisia resursseja toimia sellaisena kuin Yhdysvalloilla.

Yhdysvaltojen vetäytyminen avaisi pelikentän varsin epämiellyttäville toimijoille.

IDA kirjoitti...

Niinpä.

Se pakottaisi Euroopan mukaan. Kuinka nopeasti Euroopan yhteisö polkaisi jäsenvaltioihinsa uskottavan puolustuksen?

Venäjä, Kiina ja islamilainen maailma olisivat muut toimijat.

Ajatushan perustuu ainakin osittain sille, että kylmä sota on loppunut ja lännen ja kommunistisen maailman vastakkainasettelu ei enää ole niin selkeä kuin ennen. Sodan välttämiseksi uudenlainen kylmä sota toisenlaisilla rintamalinjoilla olisi ehkä välttämätön.

Lisäksi USA:n toimiminen maailmanpoliisina saattaa vetää sitä itseään todella pahoihin vaikeuksiin mikä on tietysti väärin heidän omia kansalaisiaan kohtaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Off-topic:

Tuossa Charles Johnsonilta vähän jalkapallo- ja natsijuttua.

Vasemman rannikon elähtänyt hippi löytää tuosta tietysti kaikenlaisia sivumerkityksiä.

http://littlegreenfootballs.com/weblog/?entry=28058_Turning_Soccer_Hooligans_into_Nazis&only

Tosiasiassa jalkapallohuliganismi periytyy itäisessä Saksassa DDR:n ajoilta. Silloin siitä ei vain kirjoitettu lehdissä.

Vasarahammer kirjoitti...

On-topic:

"Lisäksi USA:n toimiminen maailmanpoliisina saattaa vetää sitä itseään todella pahoihin vaikeuksiin mikä on tietysti väärin heidän omia kansalaisiaan kohtaan."

Yhdysvaltain kansalaiset hyötyvät vapaakaupasta, ja Yhdysvaltain armeija takaa viime kädessä vapaakaupan jatkumisen. Maailman jakautuminen toisistaan eristäytyneisiin blokkeihin olisi tämän kehityksen kannalta tuhoisaa.

Myös maailman öljylähteiden luovuttaminen suosiolla erilaisten diktaattorien ja islamistien hallittavaksi on skenaariona sellainen, joka pakottaa Yhdysvallat jatkamaan edelleen globaalia sotilaallista toimintaansa.

Rahat loppuvat kyllä, jos lähdetään pyörittämään vuosia kestäviä demokratiaprojekteja.

IDA kirjoitti...

Näköjään siellä haukutaan Lazion kannattajatkin. Paolo di Canion roomalaisille tervehdyksille kaikki kunnia ;)

Buchanan kai kuitenkin meinaa, että armeija kuitenkin valvoisi USA:n elintärkeitä etuja maailmalla. Joukot vain vedettäisiin pois Euroopasta, Koreasta yms paikoista. Ja Irakista. Öljy pitää joka tapauksessa jakaa tai tulee sota.