maanantai 19. marraskuuta 2007

Kiihottavasta rasismista

Rasismi on mystinen juttu. En oikein edes usko, että sitä ajattelevat ketkään muut, kuin itseäni - joka mieluummin olisin mongooli kuin germaani, jos valita voisi - huomattavasti arjalaisemmat pohjolan pedot. Itse uskon omia silmiäni ja totean, että maailmassa on eri ihmisrotuja ja joka muuta väittää on vähintäänkin hieman sekaisin ja siinä se.

Olen työskennellyt ja viettänyt vapaa aikaa eri rotuihin kuuluvien ihmisten kanssa aika paljonkin enkä ole koskaan törmännyt jauhamiseen rasismista. Ainoat, jotka minua ovat syyttäneet rasismista ovat todellakin puhtaan valkoisia. Suomessa siihen törmää, kun toteaa tuon, että rotuja nyt vain on ja esittää poliittisen mielipiteen kuinka Suomen pitäisi olla suomalaisten kansallisvaltio, siinä missä muuallakin pitäisi pyrkiä kansallisesti hallittujen valtioiden muodostamiseen. Se riittää siihen, että on parempi saman tien tunnustautua rasistiksi, kuin aloittaa loputon jauhaminen jonkun valkoisen janarin kanssa, joka kokee koko maailman tuskan erittäin syvällisesti ja herkästi. Tämä on harvinaisen naurettavaa.

Mielestäni tuollaisessa ajattelussa on jotain holhoavan ylimielistä tyyliin "Valkoisena janarina olen tässä maailman huipulla ja minun tulee säädellä miten pienempiä ihmisiä kohdellaan. Onhan se taakka, mutta takanani ovat filosofian opinnot joten jaksan sen kantaa."

Ja koska on niin, että kaikki ihmiset ovat loppujen lopuksi ihan hyviä ja sokeakin kana nappaa joskus jyvän niin siteerataan lopuksi Noam Chomskya:

"And race is in fact a human characterstic -- there's no reason why it should be a negative characteristic, but it is a human characteristic. So therefore identifications based on race interfere with the basic ideal that people should be available just as consumers and producers, interchangable cogs who will purchase all the junk that's produced -- that's their ultimate function, and any other properties they might have are kind of irrelevent, and usually a nuisance."

1 kommentti:

urogallus kirjoitti...

Yksi juttu, mikä näissä keskusteluissa usein pulpahtelee esiin, on viha.

Tai siis se viha, mitä rotujen olemassaoloa kieltämättömien kuvitellaan tuntevan.

Tämä luulo varmaan johtuu siitä, että 'suvaitsevaisto' tekee poliittiset päätöksensä ensisijaisesti tunteella. Tästä sitten vedetään se johtopäätös, että vastapuolen täytyy vihata ihmisryhmiä x, y ja z, koska eihän kukaan muuten voi uskoa rotuihin tai vaikkapa perustavanlaatuisiin eroihin eri uskontojen välillä. Mitään järjellisiä perusteita näille mielipiteille ei voi olla, kun sydän sanoo niin.

Samalla toki 'suojeltavia' kohdellaan pelkkinä hyvisten egonhieromasauvoina, mutta sillä ei ole niin väliä. Tärkeintä on oma, valkoinen napa jonka ympäri maailman luullaan pyörivän.