perjantai 2. marraskuuta 2007

Punk ja öyk

Olen pitänyt Likea totaalisen paskana firmana siitä lähtien, kun nimimerkki Preacher kertoi futisforumilla sen järjestävän voiton päivä juhlia Pietarissa. Lapsellisen tekorohkeat mainokset telkkarissa eivät ole auttaneet asiaa.

Tekevälle on kuitenkin annettava tunnustus: Legs McNeilin ja Gillian McGainin kirjan Please Kill Me suomennos vaikuttaa pikaisella selailulla todelliselta kulttuuriteolta.

Punkhan oli pääosin tätä. Täydellisten latvakakkosten näkemyksetöntä uhoa, joka kuitenkin pakottaa myöntämään, että kaikesta surkeudesta huolimatta Pipeline soi silti aika komeasti. Punk tavallaan repi koko rock and roll - jutun kappaleiksi ja jäljelle jäi vain surkeasti tutiseva luuranko.

Toisaalta kehitystä tapahtui myös toiseen suuntaan. Danny Fieldsin huomio, että The Doors voi mennä runoudesta ainoastaan 13 - vuotiaisiin ja, että todellista runoutta edustaa, jos edustaa, Patti Smith on aika osuva. Punkin syvällisin opetus voikin olla se, että opetelkaa säntillisesti nuotit, opetelkaa oikeasti ja ahkerasti soittamaan tai lukekaa vaikka niitä kirjoja.

7 kommenttia:

Dr. Doctor kirjoitti...

Minua on usein ihmetyttänyt miksi ihmiset joiden ajatuksia en siedä tekevät musiikkia josta pidän...

Ehkä siksi että musiikki kertoo unelmista ja satun elämään todellisuudessa, ehkä tämän ristiriidan osoittaminen oli punkin ansio.

Asuin työväki (siis se vanhanajan) vetoisella alueella. Punkkia kuunteli vain se ylempi keskiluokka ja taidekoululaiset. Työväenluokan taistelulaulua oli tuohonaikaan (70-l) rockabilly.

IDA kirjoitti...

"Työväenluokan taistelulaulua oli tuohonaikaan (70-l) rockabilly"

Joo. Näin jälkeenpäin ajatellen se oli ehkä hauskempaa musiikkiakin.

Itse pidin suurin piirtein niistä yhtyeistä, jotka tuossa kirjassa listataan. New York - punkissa ei oikeastaan ollut mitään sanomaa. Se oli sellaista runollista pelleilyä ja vakavimmillaan täysin nihilististä tarkkailua.

Itse en koskaan uskonut, että Lou Reed olisi oikeasti joku narkkari, mitä se tuon kirjan mukaan kyllä oli. Toisaalta tuon kirjakin voi lukea eräänlaisena taiteellisen paskanpuhumisen oppikirjanakin.

Ja toisaalta ihmistä, joka alle rippikouluikäisenä kuuntelee tällaista

http://www.youtube.com/watch?v=mJhA-biaF2Q

musiikkia on varmasti helppo huijata ;)

Sekin tuossa kirjassa todetaan, että jonain päivänä Nico varmaan saa täyden tunnustuksen musiikistaan, jota silloin pidettiin todella outona. Itse asiassa ihmettelen, että ei ole vielä saanut. Tuohan on ihan perusgootimeininkiä tai jotain.

IDA kirjoitti...

"Ehkä siksi että musiikki kertoo unelmista ja satun elämään todellisuudessa, ehkä tämän ristiriidan osoittaminen oli punkin ansio."

Jep. Noin se varmaan on.

Itse olen ajatellut tiivistää uskonnon niin, että se on yhteinen kommunikaatiokenttä. Siinä voi ilmaista todella rehellisiä ja syvällisiä ajatuksia niin, että kaikki, riippumatta mistään älyllisestä tasosta tai sosiaalisesta asemasta, voivat ne ymmärtää. Taiteessa on varmaan samaa.

Punkin selkeä yltiöindividualistuus hajoitti sen minään vakavasti otettavana ilmiönä. Historiaan jää ehkä muutama sirpale, mutta jos kuuntelee peräkkäin Velvet Undergroundia ja ihan paikallisen muusiikkiopiston orkesteria niin rehellisen ihmisen on vain pakko myöntää, että jälkimmäiset ovat selvästi parempia.

Nämä ajatukset ovat kyllä totaalisen kesken, joten näppäimistön naputtelu jatkuu ;)

Taikonautti kirjoitti...

Sekin tuossa kirjassa todetaan, että jonain päivänä Nico varmaan saa täyden tunnustuksen musiikistaan, jota silloin pidettiin todella outona. Itse asiassa ihmettelen, että ei ole vielä saanut. Tuohan on ihan perusgootimeininkiä tai jotain.

Nicoa arvostaville musadiggareille suosittelen renessanssimies Piero Scaruffin nettisivustoa:
http://www.scaruffi.com/

Scaruffin versio populaarimusiikin historiasta on vähintäänkin mielenkiintoinen. Tyypillä on myös kiinnostavia poliittisia mielipiteitä.

IDA kirjoitti...

Vaikuttaa erittäinkin mielenkiintoiselta tuo sivusto.

Nicosta:

"Her rosary concluded with The End (1974), Drama Of Exile (1981) and Camera Obscura (1985) that tried to modernize her sound (the ultimate oxymoron)."

On kyllä harvinaisen totta.

Englanninkielinen käännös ei edes maininnut Chelsea Girls- levyä, jota monet pitävät Nicon ainoana "oikeana" albumina. Se onkin kaikkein huonoin, ellei noita kahta viimeistä lasketa.

Desertshorelta ei youtubesta löytynyt kuin tämä

http://www.youtube.com/watch?v=WtEOvAwG7bg

joka onkin aika vaikuttava, kuten koko levy.

Anonyymi kirjoitti...

Like ei ole paska tahi epäpaska. Niiden liike-ideana on julkaista ihan vitusti - kunhan julkaistava tavara on edes jollain lailla niiden mittareilla "oikeata". Ja mittarit ovat höllät. Eli välillä sieltä tulee todella helmeä.

IDA kirjoitti...

"Like ei ole paska tahi epäpaska."

No ei. Tuo oli vain sellainen heitto. Ihmiset, jotka viettävät voitonpäivää Pietarissa ovat tuomittuja kärsimään siitä ikuisesti ;)