tiistai 6. marraskuuta 2007

Nationalismista

Sun Yat-sen kuvaa Tang-dynastian aikaista Kiinaa kulina, joka oli ostanut arpajaislipun, piilottanut sen bambukeppiin, joka oli hänen ainoa omaisuutensa ja jota hän käytti tavaroiden kantamiseen satamassa, sekä pistänyt numerot visusti muistiinsa. Kun hän sitten näki, että hänen numeronsa olivat voittaneet päävoiton hän heitti yksintein bambukepin mereen innostuneena siitä, että hänen ei enää ikinä tarvitsisi kantaa raskaita taakkoja. Pahaksi onneksi arpalippu vain meni mereen kepin mukana.

Jos vieraista kulttuureista nyt mitään voi oppia, niin tuon tarinan opetus tuntuu jotenkin sopivan näihin aikoihin täällä lännessä. Sitä kannattaa funtsia.

Kaikki politiikka ja aatteellinen toiminta on luoteeltaan tavallaan arvoperustaista, eikä kovinkaan tieteellistä. Poliittiset päätökset tähtäävät tulevaisuuteen. Kenelläkään ei voi olla selkeästi varmaa käsitystä siitä millainen tulevaisuus on paras. Joka niin väittää valehtelee.

Yksinkertaisimmillaan nationalismi nostaa keskeiseksi arvoksi kansojen itsemääräämisoikeuden mikä taas jo käsitteenä pitää sisällään kansanvaltaisuuden, eli tavan tehdä päätöksiä niin, että niihin vaikuttaa demokraattisesti useampi ääni ja useampi näkemys. Yhden kulttuurin sisäinen hallinto takaa sen, että mahdollisimman moni voi osallistua päätöksentekoon mahdollisimman valistuneesti. Patriotismista, jota usein jostain väärästä ajattelusta johtuen tarjotaan nationalismin lievemmäksi vaihtoehdoksi, nationalismi eroaa siinä, että se tunnustaa kaikkien kansojen oikeuden tavoitella itsemääräämisoikeutta. Myös niiden naapurikansojen. Patriotismi ei ota siihen asiaan mitään kantaa. Aito patriootti voi olla hyvinkin hyökkäävä ja piittaamaton suhteessaan muihin kansoihin. Nationalisti ei oikein voi, koska kansojen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen sotii nationalismin perustavia periaatteita vastaan.

Tuossa mielessä nationalismi on ehkä järkevin poliittinen positio kohti intensiivisempää sotaa ajautuvassa nykymaailmassa. Ainakin mikäli tavoitteena on rauhanomainen ja kestävä kehitys. Vaihtoehtoiset lähestymistavat, jotka korostavat ylikansallisia hallintoja ovat osoittaneet jo melko selkeästi kestämättömyytensä empiirisestikin hajoamalla kerta toisensa jälkeen väkivaltaisesti.

Tai, kuten Sun Yat-sen sen sanoi: "Tulkaa puhumaan minulle kosmopolitanismistanne sitten, kun on olemassa vapaa, demokraattinen Kiina. Sitä ennen puheillanne ei ole mitään merkitystä.", tarkoittaen siis lähinnä sitä, että kosmopolitanismi on täysin tyhjä asema, jonne aina joku kuli jää seisomaan kädet tyhjinä ja ihmettelemään miten jo hetken käsissä ollut valta kaapataan takaisin.

Eli suurin piirtein tuommoiselta pohjalta kumpuaa nationalistinen ajattelu. Pahoittelen toistoa ;) mutta tuli vain mieleen, että perusteita on välillä hyvä selventää.

3 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

Siisti juttu.

Kulttuuriantropologi Joseph Henrich teoretisoi uudessa kirjassaan aikapaljon etnisyydestä. Etnisyys on Henrichin mielestä tavallaan yksi yhteistyön mahdollistava elementti:

Etnisen ryhmän olemassaolo luo - samalla tavalla kuin perhe - luonnollisen viitekehyksen missä tehdä yhteistyötä.

Kansallisuusaate lähtee siitä että etnisillä ryhmillä on ensi sijassa oma valtio. Koska yhteistyö tapahtuu luonnollisimmin oman etnisen ryhmän puitteissa luulisi ihmisten yhteistyön maksimoituvan kansallisvaltiossa.

Luulenpa kuitenkin, että etninen ryhmä määritelläkseen identiteettinsä aina vaatii myös ulkoryhmän. Identiteetti määritellään aina osittain positiivisesti mutta osittain negatiivisesti - "ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule".

Homogeenisessa kansallisvaltiossa on monien hyvien asioitten lisäksi se huono puoli että ulkoryhmän olemassaolo hämärtyy. Ruotsissa on käynyt juuri näin.

En tiedä miten ongelma ratkeaa.

IDA kirjoitti...

"Luulenpa kuitenkin, että etninen ryhmä määritelläkseen identiteettinsä aina vaatii myös ulkoryhmän. Identiteetti määritellään aina osittain positiivisesti mutta osittain negatiivisesti"

Tuo on varmaan totta. Lisäksi sen täytyy olla jollain tavoin vihamielinen, mikä ei tietenkään merkitse avointa sotaa tai väkivaltaisuuksia.

Vanha kiinalainen ;) sanonta kuluu: Kansankunta ilman ulkoisia vihollisia on tuhon oma.

Vanhasuomalainen kirjoitti...

Valtiot ja uskonnot luovat kansat, kansat eivät luo valtioita eikä uskontoja.