Tilanne väliaika-asemalla Vihavainen 2 - Razinger 10.
Vihavainen, joka on selkeää kärkeä raskaassa sarjassa, kärsii selvästi saatuaan näin vahvan vastustajan. Kuka tahansa muu ja tie mitaliotteluihin olisi auki. On selvää, että Vihavainen saa vielä muutaman iskun sisään, mutta Ratzinger naputtelee myös niin joustavan rytmikkäästi, että mitään toivoa piste-eron kavenemiseen ennen lopun häämöttämistä ei ole. Vaikka Vihavainen huomaa, että kulttuurissa kulkee vakaa, sanan laajassa mielessä työläisten ja heidän toimiensa kehittyvä virta, jota korkeakulttuurin hairahdukset vain sotkevat, mutta eivät sinänsä muuta, hän tuntuu keskittyvän korkeakulttuurin ansiokkaaseen moukarointiin. Mielenkiintoista olisi tarkempi analyysi näiden kahden suhteista: voiko korkeakulttuurin rappio heijastua ratkaisevalla tavalla rehellisen ja älykkään työläisen kulttuuriin ja elämään ja kuinka pitkälle nämä lopulta ovat toisistaan riippuvaisia. Eli johtaako korkeakulttuurin nykyinen vajoaminen alle britneyspears-tason myös kansansivistyksen tuhoutumiseen vai äänestäkö kansa jaloillaan ja valitseeko se esimerkiksi vanhan korkeakulttuurin. Sinänsä paljon kysymyksiä, mutta otteluhan on vielä kesken.
Razingerista on sanottava, että enpä - koska olen tutustunut vääriin asioihin ja viettänyt aikaani väärien kirjojen parissa - olisi uskonut, että mitään näin nerokasta enää kirjoitetaan. Kirja todellakin on rehellisellä, älykkäällä, esteettisellä ja täysin kaikesta ironiasta vapaalla tyylillään niin sanottu klassinen mestariteos. Yhtä aikaa täysin nykyaikainen ja historiallinen. Ei ihme, että Suomen suurin kristillinen lehti Kirkko ja ( & oikeasti ) kaupunki oli täysin kyvytön arvostelemaan sitä.
Jatko ei siis enää ole ottelun lopputuloksen kannalta mielenkiintoinen, mutta molempien ottelijoiden tuotantoon tutustuminen on aivan varmasti antoisaa.
9 kommenttia:
Kirja todellakin on rehellisellä, älykkäällä, esteettisellä ja täysin kaikesta ironiasta vapaalla tyylillään niin sanottu klassinen mestariteos.
Niiin, no - vastauskonpuhdistuksen ja barokin viitoittamana paavi-instituutio tuskin kykenisikään ironiaa itseensä sisällyttämään. Jos on koskaan pystynytkään.
Kristinuskon valtamuotojen ongelmana on aina ollut huumorintajuttomuus. Eco tätä sivusikin Ruusun nimessä. Jos kerran Jeesus oli sekä jumala että ihminen, eikö silloin inhimillinen huumori ole jumalalallista sekin?
Niiin, no - vastauskonpuhdistuksen ja barokin viitoittamana paavi-instituutio tuskin kykenisikään ironiaa itseensä sisällyttämään. Jos on koskaan pystynytkään.
Kyllä se käsittääkseni kykenee, mutta tietyissä asioissa vakavuus ja vilpittömyys tavallaan sulkevat ironian pois. Ei kaikkea pidä aina katsella ( varsinkaan postmodernin ) ironisesti. Luulisin. Eli tarkoitin lähinnä kirjan kirjallista tyyliä, joka on hieno.
Kristinuskon valtamuotojen ongelmana on aina ollut huumorintajuttomuus. Eco tätä sivusikin Ruusun nimessä. Jos kerran Jeesus oli sekä jumala että ihminen, eikö silloin inhimillinen huumori ole jumalalallista sekin?
En tiedä tuosta kristinuskon huumorintajuttomuudesta. En ole miettinyt asiaa. Pitää varmaan lukea Ruusun nimi. Dickin Jumalan pojan paluu käsittelee hieman samaa asiaa. Totta kyllä, että ainakin niin sanottu vitsihuumori tai jopa satiiri tuntuisivat aiheesta vähän vierailta.
Harvoinhan mikään ryhmä loppujen lopuksi tekee pilaa omista keskeisistä näkemyksistään tai jos tekee se on yleensä aika ulkokohtaista, opeteltua ja kuitenkin lopuksi kohdetta imartelevaa, vähän niin kuin joku puoluekaaderien ryhmä esittäisi kesäteatterissa farssin Lipposen Pate.
Kyllä se käsittääkseni kykenee
No keskiajallahan uskonnolliset instituutiot olivat niin laajalle levinneinä yhteiskuntien eurooppalaisten rakenteissa, että siellä rapattiin omaakin uskomusjärjestelmää, ainakin monia sen ilmenemismuotoja ja väräinkäytöksiä hyvin vapaasti.
Ja olihan viime paavi olemukseltaan aika leppoisa. Tilannetajua löytyi, ehkä jopa joskus lievään itseironiaan saakka.
Siis tuo kirkko ja kaupunki lehtihän on kuin mikä tahansa uusvasemmistolainen julkaisu.
"Tämä tietenkin liittyy roomalaiskatoliseen sosiaalietiikkaan, mutta samalla tästä voisi avautua muutenkin hedelmällinen keskustelu ihmisen autonomiasta ja ”rakkauden laista” eli siitä, missä hengessä ja rajoissa ihmiset voivat toteuttaa vapauttaan. Tämä on vakava paikka, koska tässä ratkaistaan, käyttäisikö paavi Jeesusta esimerkiksi seksuaalieettisenä lyömäaseena. Rivien väleissä saattaa nimittäin olla ansa, sillä jos käskyyn kunnioittaa äitiä ja isää liitetään yhteiskunnan rakenteet ja muut sosiaaliset suhteet, koko pelastusopin tukirangaksi saattaisi jäädä tietty patriarkaalinen rakenne, joka ei ehkä edistä ihmisten välistä tasa-arvoa."
PATRIARKAALINEN RAKENNE!! Eikä!
Kirjan parasta antia on tietysti Paavin anti-anti-semitismi.
No keskiajallahan uskonnolliset instituutiot olivat niin laajalle levinneinä yhteiskuntien eurooppalaisten rakenteissa, että siellä rapattiin omaakin uskomusjärjestelmää, ainakin monia sen ilmenemismuotoja ja väräinkäytöksiä hyvin vapaasti.
Aina jaksaa huvittaa nämä nykyajan käsitykset uskonnon ja kulttuurin suhteista, ikään kuin nyky-yhteiskunta perustuisi johonkin rationaaliseen eikä täysin todistamattomiin asioihin. Uskonnolliset instituutiot ja uskomusjärjestelmät ovat aina se sidosaine, joka pitää yhteiskunnan koossa. Keskiajalla Ratzingerin uskomusjärjestelmä piti Eurooppaa otteessaan, nykyisin... no, nykyinen uskomusjärjestelmä (demokratia, ihmisoikeudet, tasa-arvo jne.), ja tulevaisuudessa ehkä (toivottavasti maltillinen) islamilainen uskomusjärjestelmä, koska nykyinen uskomusjärjestelmä tuskin sille loppupeleissä vakuuttavuudessa pärjää.
Kirjan parasta antia on tietysti Paavin anti-anti-semitismi.
Tuo anti-semitismi oli kyllä täysin tuon "kriitikon" oma haku. Kyseistä kohtaa lukiessa se ei oikeastaan voi mitenkään pompahtaa mieleen. Siinä siis lähinnä tarkastellaan vuorisaarnaa suhteessa Tooraan. Ilmeisesti se, että niiden välillä nähdään selkeä jatkuvuus on sitten anti-semitismin kieltämistä. Vähän sama kuin kyselisi kyseiseltä pappiskriitikolta, että oletko jo lopettanut viidennen vihityn puolisosi hakkaamisen?
Aina jaksaa huvittaa nämä nykyajan käsitykset uskonnon ja kulttuurin suhteista, ikään kuin nyky-yhteiskunta perustuisi johonkin rationaaliseen eikä täysin todistamattomiin asioihin.
Mistäs hemmetistä sinä tuon nykäisit minun kommenttini perään?
"Lueskelin juuri sottienäytelmää, jossa hengenmies kritisoi huumorin keinoin kirkollisen säädyn korrptiota."
"Niin. Aina jaksaa huvittaa nämä nykyajan käsitykset uskonnon ja kulttuurin suhteista. puhut potaskaa: Islam TULEE JA TAPPAA. Hippi."
Oikeieasti tämä paskaklusteri alkaa pikku hiljaa kyrsiä toden teolla.
IDA jaksaa koska hän sentään puhuu kaikesta mahdollisesta. Mutta muilla tuntyuu olevan päässä vain yksi asia ja se on kähäräpartainen arabi, joka saapuu paikalle joka yhteydestä saunatakki lepattaen ja räjäyttää länsimaisen perinteen simsalabim.
Eikö teillä mahdi mitään muuta päähän kuin joku vitun aavikon beduiini?
Eikö teillä mahdi mitään muuta päähän kuin joku vitun aavikon beduiini?
:D
En itsekään tajunnut miten se liittyi sinun kommenttiisi.
En itse usko, että tuo ironia, huumori ja kritiikki nykyäänkään on vierasta varsinkaan valtarakenteisiin ja yhteiskunnalliseen toimintaan liittyen.
Tuo Paavin kirjahan käsittelee aivan perustavanlaatuisia asioita ja lähinnä siis meinasin sitä, että on virkistävää lukea hienoa, nykyaikaista tekstiä, jossa niitä käsitellään vakavasti ja ilman mitään ironiaa.
Lähetä kommentti