torstai 13. marraskuuta 2008

Vihreä valta osa x. ( jatkuu varmasti myös huomena )

Vieläkään ei kukaan ole saanut Youtubeen ladatuksi Suomen Talvisota 1939 - 1940 - yhtyeen kappaletta Vihreä valta, joten taustamusiikiksi on edelleen tarjottava Dead Kennedysin klassista kappaletta California über alles, joka sinänsä kuvaa Vihreän liikkeen kyllä täydellisesti sekin; onpahan vain turhan ylikansallinen ;)

Vihreät - De Gröna on eräänlainen kansalaisjärjestöjen, kansanliikkeen ja poliittisen puolueen ristisiitos, jonka toiminnan yksi oleellinen osa on pelottelu- ja keskustelunvaimennustaktiikka. Kyseessä on ylikansallinen liike, joten käytännössä kaikki toimintatavatkin ovat suoraa kopiota suuren maailman amerikoista. Nimimerkki Nikopolin Jussi Halla-ahon Vieraskirjassa esiin nostama SLAPP kuvaa niitä aika hyvin.

Viimeinen esimerkki on tietysti Vihreät naiset ry:n - onko kyseisessä puolueessa muuten miehiä? - Helsingin Sanomien uutisoima uhkailu Jussi Halla-ahoa ja Perussuomalaisia kohtaan.

Itse en muista yhtään tapausta, jossa perussuomalaiset - tai edes Suomen Sisu - olisi järjestönä hyökännyt jonkun yksittäisen vihreän kantoja vastaan, vaatinut puolueen johtoa irtisanoutumaan niistä uhaten vielä samaan syssyyn lakisyytteillä. Tähänhän kyllä olisi ollut useitakin mahdollisuuksia.

Muistan päinvastoin, että Sisussa aikanaan puolusteltiin vihreitä, joiden katsottiin joutuneen kohtuuttoman mediapelleilyn kohteeksi YLE:n ja MTV3:n tivastessa vaalitenteissä lähinnä hassiksen piikittämisestä, kun olisi pitänyt puhua puolueen yhteiskunnallisesti linjasta ja sen tarjoamista poliittisista ratkaisuista. Jälkikäteen ajatellen puolustelu oli tietysti tyhmää, sillä on jo tullut täysin selväksi, että hassiksen piikittäjät todella olivat puolueen mielenkiintoisin ja älyllisesti terävin aines. Tyhjästä on paha nyhjästä.

Eipä tästä tällä erää muuta.

PS.

Tai toisaalta voisin kopioida tähän ylempänä mainitun Nikopolin tekstin, joka kertoo vihreiden terävimmän kärjen ymmärtämässä tietsikkapelin muodossa miten tässä tulee käymään ja keskittyä itse maalauksen- ja runouden yrittämiseen katolilaisuutta tavoittelevassa hengessä, mikä varmaan olisikin hedelmällisempää.

Olkaa hyvät:

Valtuutetun elämä on kuin 1st person shoot-em-up-peliä. Vastus kovenee kenttä kentältä, ja endbossit ovat toinen toistaan kauheampia. Zabdullah, Muna-Antti, Hanu Böglund, Minna Knull-Gasa, Jeja-Pavlik ja lopussa 10 000 kiiltäväkaljuista bushia suojelemassa valtaistuimellaan torkkuvaa Ass-strid Thor-Steinaria. Kaikkia tasoja kansoittavat vesikauhuiset salabloggaajat, surusilmäiset hippitytöt ja tiedostavat penaalit. Sameissa vesissä uiskentelevat musliminaiset kurottelevat vetisiä kaavunhelmojaan. Rosa Meriläisen ja Tony Halmeen levottomat sielut vaeltavat mediapimennon murheellisilla nummilla. Ja kaiken yllä kaikuu Sepin demoninen nauru tämän liidellessä nahkasiivin palavien autojen savun pimentämällä taivaalla.

Ja peli vain kovenee Eduskunta-levelillä. Kuiskaillaan Punaisen Valtiattaren palanneen linnoitukseensa. Sosiaalidemonit liikehtivät Hâg-Näsin torilla. Hertzbergejä on nähty Pitkänsillan tällä puolella. Tuomio-ojien nasaalit vinkaisut kutsuvat dullantuoksuisia viherpeikkoja Kallion kujilta ja kuppiloista. Eikä enää valonarkoja kiljupunkkaripeikkoja vaan uudenlaisia, vahvoja ja ovelia trolleja joilla on approbatur valtiotieteessä ja aseenaan loppumattomasti asiayhteydestä irrotettuja sitaatteja, joita taotaan yötäpäivää Minas Pasilan isoissa pajoissa. Sakea mustamaalaamisen katku tulvii Cirith Erkon lasisesta tornista. Synkimmät huhut kertovat Punaisen Putkimiehen jättäneen merenalaisen pesänsä. Ja Tukholmassa tuhannet tummaihoiset etelän ihmiset odottavat laivaan nousua.

Lännen viimeinen taistelu on jo käynnissä. Tätä EI kannata jättää näkemättä.

10 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Saarnaat kuorolle, koska te ette kilpaile kannattajista vihreiden kanssa. Keksi jotain oikeita argumentteja välillä näiden peikkojen sijaan.

Mutta siis, se Halla-Ahoon kohdistettu "SLAPP" on mielestäni yliampuva, mutta ei täysin järjetön. Kyllähän Halla-Aho on kirjoitellut kaikenlaista mikä olisi tulkittavissa mm. Meriläisen raiskaamiseen yllyttämiseksi. Ainakin se oli kamalan mautonta.

Ei sillä, että mauttomuus sinänsä olisi laitonta. Vihreät naiset tekisivätkin itselleen palveluksen jos keskittyisivät vaikka faktoihin.

Se ei tekisi hallaa teillekään...

IDA kirjoitti...

IDA sanoi...

No yksi pointti tietenkin on vastustaa vastustajaa. Muutama vuosi sitten perustelin omasta mielestäni aika pätevästi miksi politiikassa on huono asia olla puolueeton. En nyt vain muista sitä tarkasti ;)

Saarnaat kuorolle, koska te ette kilpaile kannattajista vihreiden kanssa.

Tuo sama asia tuli muuten esiin vaali-iltana, kun erään vihreän kaverin, joka myös oli ahkerasti laskemassa ääniä, kanssa soiteltiin heti ääntenlaskun jälkeen miten on mennyt ja näytti vielä siltä, että vihreät häviäisivät Kotkassa paikan. Tulimme siihen tulokseen, että ainakaan perussuomalaisten ja vihreiden välillä siirtymää ei tapahdu. Eli niin ajatellen tietenkin turhaa.

Toinen pointti voisi olla, että pyrittäisiin tuollaisesta "SLAPP" - meiningistä ihan oikeasti eroon vaikka keskustelu muuten olisi elävää, vilkasta ja osittain räikeääkin.

Halla-aho muuten itse poisti tuon jutun Meriläisestä alle vuorokaudessa sen kirjoittamisen jälkeen. Tuon varsinaisen kirjoituksen mauttomuuteen en ota kantaa, mutta ei siinä kyllä yllytetä raiskaamaan ketään, eikä varsinaisen asian ymmärtäminenkään mahdollisen mauttomuuden takaa voi olla mahdotonta.

Keskustelu yleensäkin liikkuu niin eri laduilla. En muista mitä tuohon aikaan, kun tuo kirjoitus on kirjoitettu keskusteltiin, mutta yleisesti siitä, että maahanmuuton haittapuolet koskevat ensimmäisinä niitä, jotka vähiten ovat asioista päättämässä ja joilla vähiten on mahdollisuuksia politiikan seurauksia paeta on keskusteltu paljon ja sitä on paljon analysoitukin.

Jukka kirjoitti...

Mitä tähänkin nyt sanoisi ettei tositaisi jotain mitä joku muu on jo aiheesta sanonut.

Perussuomalaisista on ehkä kehittymässä jonkinlainen miesten puolue ja vihreistä naisten puolue. Kokoomusta äänestävät sitten rikkaat sukuelimistä riippumatta ja demareita, vasemmistoliittoa ja kepua vanhat.

Ei se nyt ihan ihannetila ole sekään. Muta samalla kun tasa-arvo lisääntyy miesten ja naisten maailmat eriytyvät yhä enemmän toisistaan. Keskimäärin.

http://asabiyah.blogspot.com/2008/09/miesten-ja-naisten-persoonallisuuserot.html

Tiedemies kirjoitti...

Tämä menee liikaa metakeskusteluksi, mutta ihan yhtälailla kuin teitä harmittaa se, että aina sanotaan rasistiksi, niin minua ainakin harmittaa se, että mitään ei saisi kritisoida vaan pitäisi aina huomata se "ajatus sanojen takana".

Tämä on hurskastelevaa kaksinaamaisuutta. Soveltakaa sitä itse näihin "suvaitsevaiston" tai "punavihreiden" juttuihin. Ainiin, tehän sovellattakin, mutta se "ajatus" jonka te sieltä taustalta kaivatte on yleensä ihan yhtä paljon oikea kuin se, joka näiden raiskausjuttujen taustalta muka löydetty ajatus.

On tympeää keskustelukulttuuria vaatia muilta sellaista, mitä ei itse mistään hinnasta suostuisi noudattamaan.

IDA kirjoitti...

Tämä on hurskastelevaa kaksinaamaisuutta. Soveltakaa sitä itse näihin "suvaitsevaiston" tai "punavihreiden" juttuihin. Ainiin, tehän sovellattakin, mutta se "ajatus" jonka te sieltä taustalta kaivatte on yleensä ihan yhtä paljon oikea kuin se, joka näiden raiskausjuttujen taustalta muka löydetty ajatus.

No vihreät siis tekee tuon mitä nytkin tekee nimenomaan järjestönä. En minä sille mitään voi.

Sen tietenkin myönnän - ja olen aina myöntänytkin - että kokonaisuudessaan tuollainen suvaitsevaisuusfasismi - juttu on kärjistys. Se nyt kuitenkin osuu sopivasti esimerkiksi juuri tähän juttuun.

Satunnainen matkailija kirjoitti...

Minusta on yleisesti ottaen suotavaa, että Halla-ahon edustamalle populistiselle, paikoin jopa inhottavan alhaiselle puhetavalle pistettäisiin vähän jarrua. Olisi hyvä, että keskustelua käytäisiin kaikin puolin asialinjalle.

Puolueiden naisjärjestöt ovat omituinen ilmiö maailmassa, jonka pitäisi pyrkiä tasa-arvoon. Jukka Hankamäkikin mainitsi tämän taannoin blogissaan.

jmk kirjoitti...

"Saarnaat kuorolle, koska te ette kilpaile kannattajista vihreiden kanssa."

Eipä taida pitää paikkaansa. Olen kuullut aika monta kertaa lausahduksen "äänestin ennen vihreitä, mutta jouduin vaihtamaan persuihin, koska..."

Olisi kyllä hauska nähdä tutkimuksia siitä, missä määrin eri puolueista vuotaa äänestäjiä PS:lle. Tulokset voisivat olla karmea yllätys erinäisille "me ollaan parempia"-vihreille poliitikoille.

IDA kirjoitti...

Satunnainen matkailija:

Jos nationalismi tässä "skenessä" tuntuu tunkkaiselta ja vaikeasti lähestyttävältä, niin suosittelen, yhteiskunnallisen kirjallisuuden ohella, Hankamäen lukemista lämpimästi.

Siitä vähintäänkin oivaltaa, että kyseessä ei siis ole pelkästään mikään "skene"juttu vaan paljon laajempi ja monipuolisempi ilmiö.

Tämähän myös rassaa keskustelua, että eri osapuolet näkevät toistensa maailmankuvat jonain karikatyyreinä eivätkä suostu perehtymään niihin.

jmk:

Tuo voi olla totta ja varmaan onkin näissä piireissä, jotka seuraavat verkkokeskusteluja.

Oma yhteiskunnallinen valaistumiseni alkoi muistaakseni viestillä, jossa totesin Teemu Lahtisen "iikollilaiseksi natsikusipääksi". Siitä lähtien onkin sitten ollut pelkkää alamäkeä ;)

Kekke kirjoitti...

Hankamäki on nykyaikana aika harvinainen julkkisfilosofi - uskaltaa kehua Halla-ahon tekstejä ja kirjoittaa sanan "monikultuurisuus" kriittisessä kontekstissa.

Nyt vain odottelen Nevanlinnan vanhenemista, hänhän saattaa faarina vaikka ruveta neoconnaksi. :P

Kekke kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.