tiistai 8. toukokuuta 2007

Ontot (lännen)miehet

Kulttuuri on kuolleiden, elävien ja syntyvien välinen sopimus, joka raukeaa, jos elävät omivat sen itselleen.

...päät oljilla täytettyinä...

Britney Spears näyttää juuri aikuisuuden kynnykselle tulleelta naiselta, joka on täysin sekaisin. Hän yrittää olla yhtä aikaa haastava, raju, seksikäs ja ammattitaitoinen, mutta ei oikein onnistu täysin missään. Koko esityksen kokoonpano on kuin muovinen tyylitelmä dekadentista estetiikasta, joka saisi Charles Baudelairen kääntymään haudassaan ja haukottelemaan hetken aikaa ennen kuin hän taas vaipuisi kyllästyneenä takaisin ikuiseen uneensa. Huomio kiinnittyy kahteen asiaan. Soittajat ovat aikuisia ja he soittavat hyvin. Itse kappaleissakaan ei ole suurempaa vikaa vaan ne ovat varmasti käyneet läpi monta tuotantopalaveria. Toiseksi on yleisö, jonka joukossa näkyy vanhempia alle kymmenvuotiaiden pikkulasten kanssa nauttimassa näistä sekavista ja mielettömistä bakkanaaleista. Nämä asiat pistävät ihmettelemään onko tässä nyt Rolling Stoneseista ja Stoogeseista lähteneen kehityksen huipentuma: nuoren kapinan kehittyneimmät ja yhteiskuntaa haastavimmat kasvot, vai todistetaanko tässä vain sellaista ikävää tapahtumaa jossa aikuiset viihdetaiteilijat rahastavat lapsilta palkan itselleen.

En tiedä. Ainakin, kun tätä katsoo laajakulmatelevisiosta hyvän äänentoiston säestyksellä, tuntuu kuin jo eläisi Mike Judgen elokuvassa Idiocracy, joka kuvaa tulevaisuutta, jossa sivistys on kadonnut ihmisten yleisen älykkyyden dramaattisen laskun myötä ja jossa Fuck on englanninkielisen kommunikoinnin keskeisin sana.

On ehdottomasti aika sulkea televisio ja ruveta lukemaan.

...Tämmöistäkö on kuoleman toisessa univaltakunnassa?...

Kiinan kulttuurivallankumous oli käsittämättömän julma tapahtuma. Se ei vaatinut niin paljon uhreja kuin Suuri harppaus ja muut kommunistien sortotoimenpiteet ja se keskittyi lähinnä suuriin kaupunkeihin, mutta kaikessa mielettömyydessään se oli lähes kuolettava. Se oli Raaka ja nopea lasten valloilleen päästetyn julmuuden ryöpsähdys, jossa kaikki vanhat soveliaisuuden säännöt rikottiin maassa, jonka koko kulttuurin yksi peruskiviä on vanhemmuuden kunnioitus. Ihmisiä rääkättiin ja tapettiin sen aikana vailla huolta mistään, jonkinlaisen kummallisen innostuksen vallassa, jota kukaan ei näyttänyt kontrolloivan. Kaikkea tietenkin tarkasteli suuri ruorimies ja suuri teurastaja, mutta tapahtumiin hän ei puuttunut. Hän vain antoi esikuntineen niiden käynnistyä ja alkoi osaltaan tukahduttaa niitä sitten, kun vallankumous oli saavuttanut sille poliittisesti määrätyt tavoitteensa ja kun se alkoi jo uhata niitä, joita sen ei ollut tarkoitettu uhkaavan.

Lopullisesti tapahtumien kulku alkoi riistäytyä käsistä eräässä Pekingiläisessä tyttökoulussa, jonka jonka johtava opettaja sai surmansa oppilaiden järjestämässä itsekritiikkitilaisuudessa elokuun viidentenä päivänä vuonna 1966. Opettajan, joka oli 54-vuotias neljän lapsen äiti tappamista johti tyttö nimeltä Song Bin-bin. Hieman myöhemmin hän tapasi kutsuttuna Maon Tiananmenin aukiolla järjestetyssä kunniamerkkien jakotilaisuudessa. Tytön ja Maon välinen keskustelu kirjattiin ylös. Mao kysyi tarkoittiko Bin tytön nimessä oppinutta ja lempeää. Tytön vastattua myöntävästi sanoi Mao: ”Ole väkivaltainen”. Tyttö muuttikin välittömästi nimensä Song Ole-väkivaltaiseksi ja tyttökoulu, jossa tuo ensimmäinen opettajan kuolemaan johtanut kiusaamistilaisuus oli sattunut, sai nimekseen Punaisen väkivallan koulu. Tämän jälkeen ei juuri ollut enää mitään pidäkkeistä sille mitä punaiset lapset saattoivat tehdä.

Lasten ollessa vallassa kouluissa loppui opetus kokonaan. Ne täyttyivät poliittisesta kiihotuksesta ja perversseistä itsekritiikkitilaisuuksista, joissa vanhoja opettajia ivattiin ja pilkattiin siitä, että he olivat opettaneet jo vanhentuneeseen kulttuuriin kuuluvia asioita. Tilaisuuksiin liittyi keskeisenä osana myös fyysinen pahoinpitely, joka oli kekseliästä ja ilkeää ja päättyi usein uhrin kuolemaan.

Lopulta keksittiin, että koululaiset saivat matkustaa ilmaiseksi junilla ympäri Kiinaa. Punaiset lapset kulkivat kaupungista toiseen, kokoontuivat, tapasivat toisiaan ja tekivät vallankumousta. Vierailla paikkakunnilla ei edes tuttuus häirinnyt hävitysvimmaa. Niille, jotka joutuivat ajan uhreiksi kaikki on varmaan näyttäytynyt kuin jonkinlaiselta Woodstockilta helvetissä. Koko ajan on täytynyt olla kuin jotain painajaismaista näytelmää täynnä hallitsemattomia tapahtumia. Edes mitään yhteiskunnallisia päämääriä ei ollut, vaan tuhoaminen oli ainoa selkeä tavoite. Maon vaimon asettamaa ohjelmaa: ”Tappakaa kulttuuri” toteutettiin lähes rajattomalla innolla.

On vaikea sanoa miten ja miksi kaikki laantui ja suhteellisen normaali elämänmeno pääsi taas vallalle. Ehkä kävi vain niin, että valloilleen päästetty kapinallisuus ja verenjano todella tuli tyydytetyksi. Toki Maon saavutettua tavoitteensa ja muutaman hänen valtaansa uhanneen kommunistijohtajan menetettyä päänsä tai asemansa Mao asetti vanhemmista ihmisistä koottuja punakaarteja hillitsemään menoa ja toisaalta monilla punaisilla lapsilla, varsinkin joukkojen johtajilla, alkoi teloitettavien listoilla tulla vastaan omia vanhempia ja sukulaisia mikä sai monet poistumaan riveistä. Kuitenkin voi sanoa, että kulttuurivallankumouksen tätä vaihetta ei aloitettu vaan se alkoi, koska sen annettiin alkaa, sitä ei mitenkään johdettu vaan sen täysin anarkistista luonnetta jopa rohkaistiin, eikä sitä päätetty voimatoimin vaan se vain päättyi kulutettuaan voimansa loppuun. Asiat tapahtuivat raa'asti ja nopeasti ja kun kaikki oli ohi jälkeen ei jäänyt juuri mitään muita saavutuksia kuin kuolleita ihmisiä ja tuhottuja kulttuuriaarteita.

Kiinan kulttuuri ei kuitenkaan kuollut. Nykyään ihmiset, jotka osallistuivat noihin mielettömiin juhlamenoihin käyvät – erittäin kuvainnollisesti ilmaistuna - pyytämässä niitä anteeksi jo ammoin kuolleilta esi-isiltään, eikä kukaan, joka joutui tapahtumien uhriksi ole historian silmissä rikollinen. Vaikka on ikävä ajatella näin, niin ehkä kulttuurivallankumouksen kiihkeimpien hetkien nopeus, sumeilemattomuus ja väkivaltaisuus olivat kuitenkin jossain suuremmassa historiallisessa mielessä hyve, jonka kautta hulluudesta päästiin irti.

Kulttuurivallankumouksen anarkistisin ja järjettömin vaihe kesti vain vuoden, pari ja kaikista Maon Kiinan aikaisista vallankumouksellisista kokeiluista se oli viimeinen ja ainoa, joka jätti työläiset ja talonpojat pääosin täysin rauhaan.

...ei pamahdukseen vaan vikinään.

Sitä lienee turha edes mainita, että suuri osa lännen älymystöä näki Kulttuurivallankumouksen innostavana ja inspiroivana tapahtumana ja, että sellaiset näkemykset elävät täällä osittain edelleenkin. Niitä vastaan ei kaiketi ole mitään rokotusta.

No itä on itä ja länsi on länsi, mutta joskus tuntuu siltä, että länsimainen kulttuuri olisi kuin hidastettuna filminä kulkeva versio Kiinan kulttuurivallankumouksesta, tai myyttistä kiinalaista vesitippakidutusta, jossa paljaaseen otsaan tippuvat vesipisarat muuttuvat hiljalleen voimaltaan kalloa takovan moukarin iskujen kaltaisiksi ja jossa niiden hidas, säännöllinen tippuminen tekee kidutettavasta ihmisestä hitaasti, mutta varmasti mielipuolen.

Teknologian, joka monipuolistuu ja kehittyy todella nopeasti, ulkopuolella kaikki tuntuu yksinkertaistuvan ja banalisoituvan. Ja toisaalta emme enää osaa edes nähdä tuota kehittyvintä aluetta osana kulttuuriamme, koska vain harvat – ja jatkuvasti yhä harvemmat - meistä ovat siinä työn kautta kiinni, tekemässä sitä. Harvinaisen usein kulttuurista puhuttaessa törmää siihen, että vain taidetta ja viihdettä, sitä mikä näkyy mediassa, pidetään kulttuurina. Jos olisi totta, että niissä on kulttuurin koko kuva niin näkymät tulevaisuuteemme olisivat kieltämättä vielä synkempiä kuin mitä tässä pystyy parastaankaan yrittäen maalailemaan.

Läntisen kulttuurin jatkuva vallankumous jättääkin armeliaasti ruumiin koskemattomaksi, mutta tuhoaa armotta mielen. Sen voima on niin suuri, että edes Frankfurtin koulun tai ranskalaisen filosofian latvakakkosten salajuonia kulttuurin murtamiseksi ei tarvita. Kaiken pienintä yhteistä nimittäjää hakevan viihdetulvan keskeltä on yksinkertaisesti enää vaikea nähdä arvoa siinä mikä on pientä ja siinä millä ei ole laajaa suosiota. Sellaisen näkeminen vaatii älyllisiä ponnistuksia ja ne ovat kustannus, jonka jokainen joutuu maksamaan henkisellä työpanoksellaan. Ja jos työ herkkua olisi niin herrathan sen tekisivät, kuten tavataan sanoa. Kun oppii elämään vähin panostuksin niin hiljalleen laiska ja mitätön hiipii myös muille elämän alueille. Muutokset myös huomaa. Vielä parikymmentä vuotta sitten sellaista puhdasta roskaa kuin Seiska ja vastaavat lehdet olisi pidetty mahdottomina yksinkertaisesti siksi, että ne olisi nähty laaduttomina ja typerinä. Nykyään ne ovat osa mediatodellisuutta, se suunta jota kohti media kulkee ja tänään suurimat ja arvostetuimmat päivälehdet kilpailevat niiden kanssa pääministerin entisen tyttöystävän haastattelusta..

Taide ja viihde yksinkertaistuvat ja tyhmistyvät. Oikeastaan ainoat taidemuodot, joissa luodaan selkeästi hienostuneempia teoksia kuin ennen ovat sellaiset teknologiasta syvästi riippuvaiset taiteen muodot kuin elokuva. Ja vaikka onkin selkeästi totta, että yksilöllä on nykyään enemmän valinnanvaraa ja mahdollisuuksia, on yhteisöllisten suurten kertomusten rapautuminen nostanut esille toisenlaisen, omalla tavallaan kieronkin yhteisöllisyyden, jossa huonous nousee tavoiteltavaksi ja pelkät rajut, lähinnä lapsiin vetoavat tunteenilmaukset tavoiteltaviksi. Banaalia ja sisällötöntä kapinaa pidetään hyveenä niin kauan kuin se ei konkretisoidu minään todellisena uhkana instituutiolle. Toisaalta instituutiot ovat jopa valmiita rappeutumaan, jotta ne pystyisivät sulauttamaan roskan ja siitä tulevan rahan itseensä. Suomalaisen kansankirkon uusin kampanja kantaa kunniattomuudestaan ilmeisen ylpeänä nimeä ”Pimp My Bible” mikä kertoo kaiken oleellisen.

Muistan erään hauskan parodian, jossa toimittaja sauhusi kovasti kuinka Beatlesin rallit ovat musikaalisesti rinnastettavissa klassisimpaan laulutaiteeseen. Hän lähti innosta puhkuen selvittämään asiaa Oxfordin yliopiston musiikkitieteen professorilta. Tämän herrasmiehen tyly vastaus oli paiskata laitoksen raskaat tammiovet kiinni toimittajan nenän edestä. Vaikka itse pidänkin suuresti yksinkertaisista laulun renkutuksista ja tunnen kammoa kaikenlaista elitismiä kohtaan, oli professorin vastaus minusta harvinaisen kunnioitettava. Lännen on osattava nähdä ero Mozartin ja leppoisan, yksinkertaisen rallatuksen välillä. Muuten länsi on aika lailla mennyttä.


...silmät eivät ole täällä...

Näitä mietittyäni olin loppujen lopuksi etäisesti oivaltavinani mitä kotiteatterista näkemäni Britney Spearsin ympärille rakennetun Onyx Hotel Tourin esiintyjät muistuttavat, vaikka ensin vain kuvittelin olevani liian vanha katsomaan sellaista hölmöyttä. He muistuttavat selvästi niitä kiinalaisia kulttuurivallankumouksen uhreja, joita herjaamistarkoituksessa marssitettiin pitkin katuja päissään aasinhatut, joihin oli iskulauseina kirjoitettu heidän väitetyt rikkeensä. Se oli uhreille häpeällistä, mutta täällä meillä lännessä uhrattavat aasit hymyilevät hölmöinä ennen tuhoutumistaan voittajina, sillä heille todellakin on voitto olla huomion kohteina huomiotaloudessamme. Kiinan kulttuurivallankumouksen uhreista he eroavat oikeastaan vain siinä, että toisin kuin Kiinan tulevaisuus omia uhrejaan, lännen tulevaisuuskaan ei tule koskaan kunnioittamaan heitä. On vain tämä hetki.

Toisaalta voi kysyä sitäkin onko se mitä pidämme läntenä edes oikea länsi. Jokainen jolla vähänkin älyllistä herkkyyttä pystyy vaistomaisesti tekemään eron ranskalaisen- ja saksalaisen kulttuurin välillä, tai suomalaisen ja ruotsalaisen. Lännen kulttuurit eivät voi sulautua yhteen samanlaiseksi kokonaisuudeksi kuin Kiinan kulttuuri - jossa minä päivänä tahansa voidaan palata siihen, että virkamiesten on pätevöityäkseen virkaan osattava kirjoittaa konfutselaisia tekstejä kauniilla käsialalla - menettämättä jotain oleellista itsestään. Ehkä siinä on lännen pelastus. Ei yhdistymisessä suureksi kulttuuriksi, vaan eriytymisessä pienempiin kokonaisuuksiin.

15 kommenttia:

Dr. Doctor kirjoitti...

Joo, se ruåttin demareiden vaalilause "kaikki saa ajaa" oli kuvaava. Kuvassa oli auto täynnä kaiken väristä ja ikäistä tallaajaa.

Pitäydytään siinä, että vaan ne saa ajaa jolla on ajokortti, oma auto ja alhaiset promillet.

Toisaalta ihmiset puuhailevat aika hienojakin asioita. Ei saa vaipua epätoivoon.

IDA kirjoitti...

"Toisaalta ihmiset puuhailevat aika hienojakin asioita. Ei saa vaipua epätoivoon."

Eihän tässä nyt epätoivoon vajota.

Kunhan laitoin tuon tekstin pois. En ole itse tyytyväinen, enkä toisaalta jaksa tehdä sille mitään. Kahden kulttuurin vertailu on tällä päällä aika rasittavaa, kaksi kaupunkia vielä menee ;)

Dubbel Jei kirjoitti...

Olipahan pahuksen hieno teksti eläväisine rinnastuksineen. Kokolailla on samalta tuntunut, joskaan tuollaiseen muotoon en olisi tuntemuksiani ikipäivänä saanut.

Ville kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Ville Rantamaula kirjoitti...

Terve,

Sanot kirjoituksessasi, että Mao lähetti myöhemmin punakaartilaisia hillitsemään kulttuurivallankumousta.

Käsittäkseeeni punakaartilaisilla kuitenkin tarkoitetaan nimenomaan niitä nuoria opiskelijoita, jotka kulttuurivallankumouksen aikana riehuivat ja tuhosivat kaiken mikä muistutti menneestä ajasta.

Jos en vallan väärin muista, niin Kiinan armeijan joukkoja lähetettiin kulttuurivallankumouksen hullujen vuosien loppuvaiheissa hillitsemään punakaartilaisten opiskelijoiden vandalismia.

Toisekseen hiukan arvelluttaa tekstissäsi "Oi aikaja, oi tapoja" ja "Ennen kaikki oli paremmin" virsien veisuu.

Mielestäni "vanhoina hyvinä aikoina"
oli lännessä suhteellisesti paljon enemmän sivistymätöntä väestöä (mitä tällä nyt sitten tarkoitetaankaan) kuin nykyään.

Nykyään katsojista ja lukijoista kilpailevat mediat työntävät esiin mahdollisimman helposti suurille joukoille myyvää materiaalia.

Tämä ei mielestäni ole seurausta ihmisten tyhmentymisestä, vaan lehdistön kilpailun lisääntymisestä.

Älykkyystutkimuksissa on jo aika pitkään jokainen sukupolvi lännessä keskimäärin selvästi edeltäjäänsä älykkäämpi.

Ihmiset viisastuu, mutta heidän kulttuurinsa kuitenkin degenoiroituu?
Liekö tässä kysesssä näkökulmaharha?

Ja vaikka se mitä lännessä kultturien pintailmöinä näemmekin on paljolti halpaa roskaa, ei se vielä jaksa minua huolestuttaa kovin.

Niin kauan, kun fiksut ja tyhmemmätkin ihmiset saavat suuremmitta rajoituksitta itse päättää minkäläista kulttuuria ja taidetta arvostavat ja tukevat, ovat asiat meillä lännessä ihan hyvällä mallilla.

IDA kirjoitti...

"Terve,

Sanot kirjoituksessasi, että Mao lähetti myöhemmin punakaartilaisia hillitsemään kulttuurivallankumousta.

Käsittäkseeeni punakaartilaisilla kuitenkin tarkoitetaan nimenomaan niitä nuoria opiskelijoita, jotka kulttuurivallankumouksen aikana riehuivat ja tuhosivat kaiken mikä muistutti menneestä ajasta."

Moro!

Alussa ne olivatkin nuoria, punaisia koululaisia. Myöhemmin vanhempia kaarteja käytettiin niiden hillitsemiseen. Tiedot ovat aika suoraan Changin suht' tuoreesta Mao-elämäkerrasta. Voi olla, että noita vanhempia kaarteja muodostettiin myös armeijan piiristä.

"Toisekseen hiukan arvelluttaa tekstissäsi "Oi aikaja, oi tapoja" ja "Ennen kaikki oli paremmin" virsien veisuu."

Eräs lähtökohta olikin, että kun kukaan ei enää suostu olemaan vanha jäärä, niin ollaan sitä itse sitten. Tosin se ei jäänyt tuohon kunnolla esiin.

Tuo piti kirjoittaa yhteen lehteen, mutta en sitten jaksanut, kun olen niin vanha jäärä ;)

"Mielestäni "vanhoina hyvinä aikoina"
oli lännessä suhteellisesti paljon enemmän sivistymätöntä väestöä (mitä tällä nyt sitten tarkoitetaankaan) kuin nykyään."

Joo. Tuo on totta. Minusta kehitys on kuitenkin tapahtunut enemmän työn, teknologian ja sellaisen kulttuurin piirissä. Taide, viihde ja muut sellaiset ovat muuttumassa roskaksi. Humanistinen sivistys alkaa pian olla vitsi, jos nyt vähän karrikoidaan. Se miten nämä vaikuttavat toisiinsa olisi juttu sinänsä.

Toisaalta tuo popkulttuuriperspektiivi ei tuossa minnekään feodaaliaikoihin menekään vaan ihan muutaman kymmenen vuoden kehitys näyttää suuntaa. Ennen ei tapeltu jalkapallo-otteluissa edes Englannissa vaikka toki aina on sodittu.

"Niin kauan, kun fiksut ja tyhmemmätkin ihmiset saavat suuremmitta rajoituksitta itse päättää minkäläista kulttuuria ja taidetta arvostavat ja tukevat, ovat asiat meillä lännessä ihan hyvällä mallilla."

Onhan se noinkin. Minusta kuitenkin kansallisissa kulttuureissa on hyvä sivistyspohja, joka nimenomaan avaa ja tarjoaa mahdollisuuksia niille, jotka ovat niihin kasvaneet.

Tuo internationalistinen mölinä näyttää useimmiten hakeutuvan juuri pienimpään yhteiseen nimittäjään, jota kai voisi kutsua idioottimaiseksi hyppimiseksi ja hihkumiseksi ;)

Ville Rantamaula kirjoitti...

"Tuo internationalistinen mölinä näyttää useimmiten hakeutuvan juuri pienimpään yhteiseen nimittäjään, jota kai voisi kutsua idioottimaiseksi hyppimiseksi ja hihkumiseksi ;)"

Selvähän se: Mitä isompi ja hajanaisempi joukko, sitä pienempi on sen yhteinen nimittäjä. Siksipä kansainväliseen levitykseen tarkoitettu hömppäviihde on sen tasoista mitä se on.

Mutta en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi tästä pitäisi olla niin huolissaan?

Tuntuu, kuin kautta aikojen ihmisillä on aina jonkinlainen suhteeton nostalgisuuden ja nykytilan aliarvoastmisen harha. Unohdamme menneiden aikojen typeryydet paljon helpommin kuin niiden uroteot.

Herkästi itse kullekin syntyy tuntemus, että "Mihin tämä maailma onkaan menossa; ei ennen tuollaista hömpötystä olisi kukaan kehdannut tehdä".

Mutta mikäs sille voi, että ihmismieli melkeinpä väistämätä haikailee menneiden aikojen perään.

Toinen asia mikä hiukan vaivaa näissä kirjoituksissa on kaiken nykyisen kansainvaltionaatteen ihannointi.

En tiedä osaanko esittää asiaani kovinkaan järkevästi, mutta koitanpa nyt kuitenkin:

Kylmä fakta kuitenkin on, että jonain kaukaisena päivänä ei enää ole olemassa Suomen valtiota eikä edes Suomen kieltä.

Kansallisuuksia ja kieliä syntyy ja eriytyy, sekä kuolee ja sulautuu toisiinsa hiljalleen koko ajan. Toki aina välillä näihin tapahtumiin liittyy jotain dramaattistakin, mutta yleisesti nämä muutokset juontuu rauhallisesta ja hiljasesta kehityksestä.

Nationalisti näkee näiden prosessien jälkimmäisen puolen kauhistuttavana, myrkyllisenä tai rappiollisena. Ja siltähän se väistämättä näyttääkin, jos yksilön identiteetti on vahvasti rakennettu kansallisvaltioaatteen varaan.

Kun hiljaiset voimat muokkaavat ihmisten kulttuuria ja kieltä, on tietenkin luonnollista, että jossain vaiheessa tiettyyn kansallisvaltioideologiaan alkaa syntyä pahenevia riitasointuja. Kun lopulta ristiriitaista kakofoniaa ei kukaan enää jaksa kuunnella, menee orkesteri uuteen uskoon; jotkut perustavat oman pienemmän orkseterin, jotkut taas menevät soittamaan naapurin orkesteriin.

Satun olemaan suomalainen. En ole erityisen ylpeä siitä (nuorena poikana tosin olin), mutta en sitä erityisesti häpeäkään (joskus olen turhaankin hävennyt suomalaisuutta). Mutta jos joku suurieleisesti todistelee isämmaallisuuttaan - oli kysessä sitten suomalainen, jenkki, ranskalainen tai kiinalainen, niin kyllä siitä syntyy minulle myötähäpeän tunne.

Mielestäni omaa valtiota saa rakastaa ja tuntea itselleen arvokkaaksi ja puolustamisenkin arvoiseksi - mutta ei täysin ehdoitta, siis johonkin järkevään rajaan asti.

Mutta se nykyisistä kansallisvaltiosta.

Toinen asia mikä minua kummastuttaa on se, että paradoksaalisti konservatiiviset nationalistit tuntuvat suhtautuvan varsin suopeasti menneiden aikojen ylikansallisisiin organisaatiohin: kuten mahtavat kuningas- ja keisarikunnat ja katolinen tai ortodoksinen kirkko.

IDA kirjoitti...

"Herkästi itse kullekin syntyy tuntemus, että "Mihin tämä maailma onkaan menossa; ei ennen tuollaista hömpötystä olisi kukaan kehdannut tehdä"."

No itse koen niin, että sisarukseni ovat tehneet kaiken oikein ja itse olen tehnyt kaiken väärin.

Oma mielipiteeni siis on: päin persettä tässä ollaan menossa. Hienoa, jos nämä jutut herättävät sinussa ajatuksia. Se on tavoite.

Vaikea kirjoittaa kännykällä. Vastaan noihin esittämiisi näkemyksiin, kun pääsen pois metsästä :)

Dr. Doctor kirjoitti...

Ville heitti hyviä ajatuksen juuria tuossa. Toivottavasti IDA pystyy kuittaamaan, muuten maailmankuvani murenee. ; )

Itse myönnän keski-ikä efektin konservatiivisessa maailmankuvassani.

En itsekkään toivo että, kansallisvaltiosta tulee suojeltu luonnonpuisto, mutta ihmettelen nykyistä avohakkuu mentaliteettia.
Jos joitan puita jätettäisiin pystyyn niin ehkä metsä kykenisi uudistumaan johonkin vieläkin hienompaan.

Monikulttuuri on rikkaus jos myönnämme (tiedostamme) että se on rikkaus on yleinen hokema. Kansallsvaltio on kuollut jos myönnämme sen olevan kuollut... Mutta mitä jos emme myönnä.

http://palanutsulake.blogspot.com/2007/03/vlisoitto-eli-kaksikymment-vuotta.html

Edelleenkin tuo IDAn avauslause on kovinta kamaa mihin olen netissä törmännyt.

IDA kirjoitti...

#Mutta en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi tästä pitäisi olla niin huolissaan?#

No kun pitää. Minä olen.

Villellä tosiaan hyviä pointteja, kunhan pääsen kalasta niin vastaan niihin. Mainostan tätä, mutta on tosi paskamaista kirjoittaa puhelimella.

Jukka kirjoitti...

Heinoa teksti IDA.

Ville Rantamaula said...

"Kylmä fakta kuitenkin on, että jonain kaukaisena päivänä ei enää ole olemassa Suomen valtiota eikä edes Suomen kieltä."

Eikä ole jonain päivänä Villeä - eikä jonain päivänä ihmistä. Joten mitä niistä välittämään ?

Ei Suomen puolustaminen tarkoita että siitä pitää tehdä ikuinen niin kuin ei sun terveysasemalla käynnin tarkoitus ole antaa sulla ikuista elämää.

Jukka kirjoitti...

IDA:

"Villellä tosiaan hyviä pointteja, kunhan pääsen kalasta niin vastaan niihin. Mainostan tätä, mutta on tosi paskamaista kirjoittaa puhelimella."

Näppäimet on se ongelma. Kommarilla kommentointi onnistuu mainiosti. Mutta kommari on helvetin kallis.

Ville Rantamaula kirjoitti...

"Eikä ole jonain päivänä Villeä - eikä jonain päivänä ihmistä. Joten mitä niistä välittämään ?"

Koska jos et välitä muista, niin tuskinpa sinustakaan välitetään.

Enhän kuitenkaan sanonut, että väliaikaiset tai muuttuvat asiat olisivat arvottomia.

Vaan: Jos suhtaudumme johonkin muutoksille alttiiseen asiaan/ihmiseen/ilmiöön aina saman tradition mukaisasti, todennäköisesti tästä seuraa enemmän hankaluuksia, kuin jos antaisimme vaalimiemme tradioitten ja mielikuviemme myös hiljalleen muuttua.

Siitä sitten voimmekin kiistellä ikuisesti, että mennäänkö liian lujaa tai hiljaa.

No, tulipa aika tyhjänpäivästä tekstiä, mutta toisaalta niin kyllä oli tuo teikäläisen kommenttikin.

IDA kirjoitti...

"Mutta en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi tästä pitäisi olla niin huolissaan?

Tuntuu, kuin kautta aikojen ihmisillä on aina jonkinlainen suhteeton nostalgisuuden ja nykytilan aliarvoastmisen harha. Unohdamme menneiden aikojen typeryydet paljon helpommin kuin niiden uroteot."

Kehityksen suunnasta kannattaa olla huolissaan ja jos kokee sen vääräksi, niin asia kannattaa kyllä jollain tapaa ilmaista. Kukaan ei menetä siinä mitään.

Suomi on luonteeltaan harvinaisen kansanvaltainen ja demokraattinen maa, eikä täällä oikeastaan ole edes tilaa millekään institutionaaliselle konservativismille, enkä sellaista edes tavoittele. Enemmän tuossa yritetään keskittyä sellaisiin koko ajan eläviin asioihin kuin taitoon, taiteeseen ja perinteisiin. Niiden suhteen konservatiivisuus voi hyvinkin olla oppimista.

Asiaa voisi lähestyä vaikka niinkin miksi japanilaiset videopelit ovat selvästi taitavammin tehtyjä, monipuolisempia, nykyaikaisempia ja pelattavampia kuin länsimaiset videopelit vaikka ne usein perustuvat saman idean jatkuvalle, ehkä tylsällekin hiomiselle.

"Toinen asia mikä hiukan vaivaa näissä kirjoituksissa on kaiken nykyisen kansainvaltionaatteen ihannointi."

Päätin vasta aloittaa tämän puolen paremman esiin tuomisen ;)

Kansallisvaltioaatteessa hienoimpia piirteitä on juuri se, että se tarjoaa ihmisille mahdollisuuksia sosiaaliseen liikkuvuuteen, mikä on ihan modernin yhteiskunnan edellytys, eikä sitä oikeastaan voi pitää millään tavoin konservatiivisena aatteena sinänsä. Tietenkin se Suomessa osittain on sitäkin, koska meillä jo on kansallisvaltio ja tilanne on mennyt sellaiseksi, että nykyään kyse alkaa olla enemmän sen puolustamisesta, kuin kehittämisestä.

"Kylmä fakta kuitenkin on, että jonain kaukaisena päivänä ei enää ole olemassa Suomen valtiota eikä edes Suomen kieltä."

Ei tuo ole mikään kylmä fakta vaan se on aivan ihmisten tahdosta kiinni. Luonnonlait eivät piittaa pätkääkään mitä kieltä puhumme, miten maata hallitsemme tai onko meitä edes olemassa. Taivaankappaleet jatkavat rauhallista liikettään vaikka koko maapallo räjähtäisi, kuten sanotaan.

"Nationalisti näkee näiden prosessien jälkimmäisen puolen kauhistuttavana, myrkyllisenä tai rappiollisena. Ja siltähän se väistämättä näyttääkin, jos yksilön identiteetti on vahvasti rakennettu kansallisvaltioaatteen varaan"

Yksilön identiteetti rakentuu aina jonkun ryhmäidentiteetin varaan. Ihminen on harvinaisen pitkään täysin riippuvainen toisista ihmistä.

Ja voihan olla olematta huolissaan mistään. "Huomenna saattaa alkaa sota. Mitä väliä. Ei mitään. Itse en kuitenkaan ehkä joudu mukaan. Niin vain käy ja se on kehitystä joka tapauksessa".

"Toinen asia mikä minua kummastuttaa on se, että paradoksaalisti konservatiiviset nationalistit tuntuvat suhtautuvan varsin suopeasti menneiden aikojen ylikansallisisiin organisaatiohin: kuten mahtavat kuningas- ja keisarikunnat ja katolinen tai ortodoksinen kirkko."

Tuo kuningas-, keisarikuntien ja impeuriumien arvostus on joku väärinkäsitys. Niiden romahduttamisestahan on kyse.

Uskonnon voisi käsitellä erikseen. Itse olen lähinnä huolissani siitä, että luterilaisesta kirkosta on tulossa lähinnä Madonnan showta muistuttava tapaus. Itse taas pidän enemmän katolisen ja ortodoksisen kirkon perinteisestä madonnasta.

Dr. Doctor kirjoitti...

Ville sai itsellä yhden läpi.

Täytyy pohtia tätä paavin palvontaa uudestaan. Ei vanha tosiaan tee mistään itsearvoisesti hyvää...

"konservatiiviset nationalistit tuntuvat suhtautuvan varsin suopeasti menneiden aikojen ylikansallisisiin organisaatiohin"

Ville lisää huomioita peliin, tämä voisi joskus muistuttaa keskusteluakin.

IDA- paras kirjoituksesi ja viksuin keskustelu.