Siihen aikaan, kun laivat olivat puuta ja miehet rautaa, ei edes ollut mitään vähemmistövaltuutettuja. Tiedä sitten oliko se hyvä vai huono asia.
Kuitenkin tuo kasakoiden kirje Turkin sultaanille, ja tuo siihen liittyvä Repinin maalaus kuvaavat jotain sellaista maailmaa, jonka henki tuntuu joskus olevan kokonaan katoamassa. Ainakin itse jäisin kaipaamaan. Ja kirjureita oli noinakin aikoina, kuten kuvastakin näkyy.
Kirjeeseen kiteytyy aika paljon siitä mitä oikeasti huvittaisi sanoa, joten pistetään loppu vapaasti:
Päivämäärää emme tiedä, koska kalenteria meillä ei ole. Kuun näkee taivaalta, vuoden kirjoista ja päivä on täällä meillä tasan sama kuin siellä teilläkin. Ja te voitte pussata meitä juuri siihen paikkaan, joka itsellenne on rakkain.
Linkistä kiitos toveri Catilinalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti