maanantai 9. maaliskuuta 2020

Kiihottavaa, tai sitten ei.

Valtakunnansyyttäjä on tehnyt nyt neljä tutkintapäätöstä Päivi Räsäsen kirjoituksista ja sanomisista sen jälkeen, kun poliisi on todennut, että aihetta tutkintaan ei ole.

Tässä on turha enää osoittaa sitä, kuinka puolueellisia ja poliittisia valtakunnansyyttäjän tekemät tutkintapäätökset ovat. Jokainen tietää, että esimerkiksi sellaisia vähemmistöjä kuin katoliset, lestadiolaiset tai helluntailaiset saa herjata aivan mielin määrin ilman, että valtakunnansyyttäjä silmiään räpäyttäisi, saati veisi asian tutkintaan. Aikaisemmin valtakunnansyyttäjä on kuitenkin oma-aloitteisesti vienyt oikeuteen asti esimerkiksi islamiin kohdistuvaa arvostelua ilman, että kukaan asianomainen olisi tehnyt niistä edes tutkintapyyntöä.

Oleellista valtakunnansyyttäjän toiminnassa ei ole se keitä panetellaan, vaan se kuka oletetusti panettelee. Tutkintaan joutuvat joko “populistit” tai ne kristinuskon vakavasti ottavat henkilöt, jotka eivät hyväksy sukupuolineutraalia avioliittoa. Poliittinen sota populisteja vastaan on kuplassa aina kiehumassa, mutta pyrkimys kristittyjen hiljentämiseen on aktuaalista nyt, koska evankelisluterilaiseen kirkkoon ajetaan samaa sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä, joka on jo Suomen laissa. Väitän, että tämä on syy sille miksi valtakunnansyyttäjä nyt tutkii tällä hetkellä Päivi Räsästä niin innokkaasti. Itse asiassa tämä on täysin ilmeistä, jos asiaa jaksaa ajatella viittä minuuttia kauempaa, mitä en välttämättä suosittele kenellekään. Ainakin paaston aika olisi parempi elää ihan muita asioita mietiskellen.

Krisitittyjen ei ehkä tästä syystä kannattasi kiinnittää huomiota oikeuden toimintaan ollenkaan, vaan pitää täysin yhdentekevänä millainen tuomio sieltä mahdollisesti tulee. Huolimatta oikeuden näkemyksistä kristityt ovat kuitenkin oikeassa avioliiton luonteesta miehen ja naisen vapaaehtoisesti solmimana, purkamattomana liittona. Totuus on täysin riippumaton suomalaisen oikeuden tuomioista. Ja totuutta pitää vain julistaa riippumatta siitä millaisia tuomioita joku maallinen oikeuslaitos jakelee. Nykyisin tulee vain sakkoja, mikä on tyypillinen rangaistus maailmassa, joka elää velaksi ja luottoja  myöntämällä. Kristittyjen itse asiassa pitäisi elää täysin toisella tavalla. Eli maailma on joka tapauksessa aika kokonaisvaltaisesti kristillistä elämäntapaa vastaan riippumatta tästä nimenomaisesta kysymyksestä, eikä hengellistä sotaa maailman hallitsijaa vastaan voiteta vain tämä taistelu voittamalla.

Päivi Räsästä pitäisikin enemmän puolustaa puhtaasti kansalaisoikeuksien pohjalta. Ne kuuluvat myös muille kuin kristityille ja niiden suhteen kristityt ovat samalla viivalla muiden kanssa. Sananvapaus on keskeinen kansalaisoikeus, jota ilman vapaata, demokraattista valtiota ei voi olla. Sananvapauden oikeutettua rajoittamista ovat henkilön mustamaalaamisen ja herjaamisen rajoittaminen, ei sen rajoittaminen mitä jostain ryhmästä sanotaan oli tämä ryhmä millainen tahansa. Demokraattisessa yhteiskunnassa eri ryhmillä on taipumus ryhmittyä ajamaan poliittisia etujaan, joten niistä on pakko voida keskustella julkisesti erittäin kriittisestikin pyrkien ymmärtämään niiden olemusta ja syitä sille miksi ne ajavat sellaisia tavoitteita kuin ajavat. Kukaan yksilö ei tietenkään ole ensisijaisesti ryhmänsä jäsen, vaan vapaa kansalainen, jolla on sama kansalaisoikeudet kuin kaikilla muillakin.

Heikommassa asemassa olevien ryhmien ja vieraiden ( ei kansalaisten ) suojeleminen ylilyönneiltä julkisessa puheessa on säädyllistä ja oikein, mutta sellaisen suojelun kirjaaminen lakiin on erittäin kyseenalaista ja jopa vahingollista. Väkivaltaan ja rikoksiin yllyttäminen on rikollista ilman kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltävää, erittäin epäonnistunutta ja poliittisille väärinkäytöksille altista pykälääkin.

Eduskunnan kannattaisi ottaa erittäin vakavasti aloite tämän pykälän muuttamisesta sellaiseksi, että vain sen raskauttava muoto jää voimaan. Pykäläähän ei ilmeisesti kansainvälisten sitoumusten ja EU-jäsenyyden vuoksi voi kokonaan poistaa. Tämä olisi kohtuullisen kestävä ja siinä mielessä hieno tapa hoitaa asia, että se tapahtuisi edustuksellisen demokratian kautta, eikä oleellisempiin asioihin mieluummin mielenkiintonsa suuntaavan kansalaisen tarvitsisi antaa asian häiritä itseään.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Räsäsen pitäisi hetimmiten ilmoittaa ettei tule enää poliisikuulusteluihin. Poliisilla on jo lukuisia pöytäkirjoja, joita Toiviainen voi tuteerata mielin määrin.

Perusteeksi voi lisätä, että rajansa sillä kuinka paljon kansanedustajan työtä häiritään.

O

Vasarahammer kirjoitti...

Tällaisen löysin.

https://timoeskola.wordpress.com/2020/03/06/onko-tutkittavana-rasanen-vai-luterilainen-kirkko/#more-520

Siinä kerrotaan, että tuomiolla on luterilaisen kirkon virallinen oppi. Valtio siis pyrkii aktiivisesti kirkon opin muuttamiseen siten, että "sukupuolineutraali" avioliitto hyväksyttäisiin.

Jokainen, joka on vähän rippikouluja käynyt, tietää kyllä, mikä on oikea avioliitto kristinuskon mukaan.

IDA kirjoitti...

Rajuimmat sanat näistä tutkinnassa olevista sanoista on lausunut pyhä apostoli Paavali. Eli aika laaja kristillinen rintama vihapuhuu valtakunnansyyttäjän mielestä. Katolista- ja ortodoksista kirkkoa toki suojaavat Suomen lain kouralta niin sanotut 'yleiset syyt' ;)

Vasarahammer kirjoitti...

Luterilaisen kirkon heikkous on sen sidonnaisuus valtioon, mikä tekee siitä painostukselle alttiin. Toki se, että kirkko on myös kansankirkko, vaikuttaa. Luterilaiselta kirkolta puuttuu myös koko kirkkokunnan johtaja, joka katolisella kirkolla on Paavi. Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska kirkon perustamisessa oli osittain kyse Paavin vallan kiistämisestä.

Kirkon oppi sen sijaan ei edelleenkään poikkea Päivi Räsäsen esittämistä käsityksistä.

IDA kirjoitti...

Ei poikkeakkaan. Siksi on jotenkin kummallista millaisia kommentteja, lukuunottamatta Mikkelin hiippakunnan piispaa, piispoilta on tullut. Eskola tuossa kyllä ansiokkaasti selittää, kuinka piispan asema kaitsijana ei ole luterilaisuudessa keskeinen, mutta silti.

Katolisuudessa ideaali on, että Paavilla on maallista valtaa juuri sen verran, että se varmistaa hänen riippumattoman valtansa hengellisissä asioissa ja se on myös Paavin maallisen vallan ainoa tarkoitus. Siitä voi keskustella onko ideaalista pidetty kiinni, mutta ihan hyvä periaate se on. Itse en näe nykyisessä Suomen lainsäädännössä mitään mikä ei takaisi myös Evenkelis-luterilaiselle kirkolle samanlaista riippumattomuutta. Todellinen ongelma - ainakin luterilaisesta näkökulmasta - on varmaan se, että Evankelis-luterilainen kirkko hyvin nihkeä ja jopa haluton käyttämään hengellistä valtaa. Vaikuttaa siltä, että se vain haluaa antaa ihmisten uskoa kuten nämä tahtovat, oli se sitten tunnustusten mukaan kuinka harhaoppista uskoa tahansa.