maanantai 16. maaliskuuta 2020

Ne on köyhii.



Jari Kaaron kolumni YLE:n sivuilla käsittelee lähinnä psykiatri Jonathan M. Metzlin kirjaa ja vetää kaikki johtopäätöksensä siitä, joten kolumnin sisältöä ei voi laittaa Jari Kaaron piikkiin. Laitetaan se siis koko sen tietyn ihmisjoukon, joka on valmis heti yleistämään Metzlin näkemykset, yleisen eetoksen piikkiin. Yleistämässähän tässä kaikki ovat.

Ampuisinko itseäni jalkaan

Yksi keskeinen piirre siinä eetoksessa on, että niin sanottu tavallinen ihminen ei osaa ajatella edes omaa parastaan, vaan tälle olisi hyvä, jos Meztlin kirjaa lukeva ja sen syvästi tunteva, globaali ihmisryhmä ajattelisi tämän puolesta ja saisi vapaasti luoda sellaisen maailman, joka olisi hyvä myös tälle onnettomalle köyhälle. Kutsun heitä tässä liberaaleiksi, vaikka myönnän määritelmän olevan osaksi harhaanjohtava. Tämä pitää kirjoittaa nopeasti ja en laiskana jaksa ryhtyä sen tarkemmin määrittelemään.

Otetaan Obamacare, koska sitä tuossa jutussa esimerkkinä käytetään. Ihan ensimmäiseksi kaikille, jopa minulle minkä voi tarkistaa tästä blogista, oli selvää, että Hillary Clinton olisi ollut paljon pätevämpi presidentti ja olisi todennäköisesti pystynyt ajamaan terveydenhuoltouudistuksen läpi. Liberaalien identiteettipolitiikkaan vain sopi paremmin Obaman valinta. Juuri he ovat nostaneet identiteettipolitiikan siihen asemaan missä se nyt on. Maailman pitää heijastaa heidän identiteettiään ollakseen toimiva. Obaman vei heti aluksi Obamacaren tasolle, jossa sitä vastustivat köyhät mustat ja köyhät latinot siinä missä köyhät valkoisetkin, koska hän itsepintaisesti piti kiinni muun muassa siitä, että katolisten ( ja muiden kristillisten ) instituutioiden on maksettavat työntekijöidensä ehkäisy ja jopa raskauden keskeytykset. Tästä vetäytyminen sitten tapahtui vastentahtoisesti ja hitaasti erilaisten oikeusjuttujen kautta. Obama hallintoineen siis ryssi Obamacaren ihan itse.

Obamacaren vastustajilla ei ollut kyse mistään identiteettipolitiikasta. Toteutuessaan Obaman hallinnon suunnitelmien mukaisesti uudistus olisi potentiaalisesti lopettanut monet katoliset sairaalat, päiväkodit, koulut, yliopistot ja vastaavat instituutiot. Ja tämä vain siksi, koska ehkäisy ja vapaa abortti ovat liberaalin identiteetin kulmakiviä, josta liberaalit eivät voi luopua minkään terveydenhoitoon liittyvän poliittisen uudistuksen yhteydessä. Niistä ei voi luopua edes kehitysavun ja kansainvälisen yhteistyön yhteydessä.

On hyvin mahdollista, että valkoisen ylivallan kannattajat vastustivat Obamacarea ihan siitä syystä, että he vastustivat Obamaa kaikessa, koska tämä ei ollut valkoinen, mutta valkoisen ylivallan kannattajien rooli Obamacaren kaatumisessa oli hyvin pieni, ellei täysin olematon. Ryhmä itsessäänkin on mitättömän pieni. Pelkästään katolisten vastustus oli huomattavasti merkittävämpää, ja kaikkien kristittyjen vastustus todennäköisesti niin suuri, että se riitti kaatamaan koko Obamacaren. Senhän oli tarkoitus toimia nimenomaan liittovaltiotasolla.

Liberaali identiteettipolitiikka todennäköisesti auttoi myös Trumpin voittoon. Hillary Clinton, josta aika oli muutenkin ajanut ohi, ei suostunut sanomaan, että raskaudenkeskeytystä ei saisi tehdä enää raskauden loppuvaiheessa ja menetti sillä suuren määrän ääniä. Aborttikysymys on USA:sa huomattavasti tärkeämpi kysymys kuin mikään valkoinen ylivalta, joka on kysymys oikeastaan vain liberaalien fiktiivisessä todellisuudessa. Ja vaikka Suomi aborttikysymyksessä eroaa huomattavasti USA:sta lain ollessa täällä järkevämpi, niin suomalainen liberaali ei eroa amerikkalaisesta liberaalista millään tavoin. He ajattelevat täysin samalla tavalla, koska he jakavat keskenään saman fiktion ja heidän suurin uhkansa tässä maailmassa on dystooppinen televisiosarja, jossa he kuvaavat sisäistä todellisuuttaan ja näkevät sen todellisuutena, joka vallitsisi, jos köyhillä oikeasti olisi valtaa.

Liberaalien ominaisin piirre on se, että heille maailma ei riitä. On aina olemassa joku ideaalinen kuva siitä millaiseksi koko maailma pitäisi rakentaa ja sitä kohti pusketaan juuri mistään välittämättä. Pienien puutteiden korjaaminen olemassa olevassa maailmassa nähdään tylsänä puuhasteluna, joka sopii lähinnä… no niille köyhille, jotka eivät osaa ajatella omaa napaansa pidemmälle, eivätkä siksi ymmärrä edes omaa parastaan. Liberaaleilla on visio paremmasta maailmasta ja tämä visio on itse maailmaa tärkeämpi. Koska tämä visio on aika puhtaasti liberaalin identiteetin perusta täytyy sen vastustajien identiteetissä olla jotain vikaa. Juuri tästä seuraa nykyinen kipeisiin mittoihin kasvanut identiteettipolitiikka, eikä siitä, että joku amerikkalainen köyhä ymmärtää olevansa valkoihoinen, koska nyt vain sattuu olemaan sitä tässä maailmassa.

Ja koska liberaalit luulevat Obamacaren kaatuneen siihen, että joku Trevor Tenneseessä luulee olevansa mustia ja latinoja parempi koska hän on valkoinen he eivät koskaan saa Obamacaren kaltaista järjestelmää rakennettua. Se kaatuu aina johonkin todellisista ja huomioitavista syistä johtuvaan vastustukseen, vaikka liberaalit kuinka keskittyisivät uudelleenkasvattamaan Trevoria mistä taas ei ole mitään hyötyä muille kuin heille itselleen: saisivathan he ainakin hetken ennen seuraavaa aiheuttamaansa katastrofia leikkiä mielipuuhassaan ihan todellisuudessa, jos oikein kunnon ote Trevoriin saataisiin. Ja mikä tärkeintä: koska visio ei koskaan toteudu voi aina pitää yllä identiteettiä paremman maailman rakentajana riippumatta siitä millaisiin katastrofeihin omat toimet johtavat. Epäonnistumiset johtuvat aina muista. Niistä joilla on väärä identiteetti.

Ei mulla oikeastaan muuta. Liberalismista kirjoittaa paremmin Ryzard Legutko, vaikka ei olekaan löytänyt ketään Seagull Jonathania Kalliosta, vaan puhuu ihan yleisellä tasolla:

Why I Am Not a Liberal

Ei kommentteja: