torstai 20. joulukuuta 2012

Kohtaaminen ja puoluepolitiikkaa

Pääministeri ( Kok. ) ja arkkipiispa ( SDP? ) kohtasivat eilen televisiossa. He totesivat olevansa hyväosaisia ja keskustelivat siitä mitä se heille merkitsee. Arkkipiispa aloitti, että "mulle se merkitsee sitä, että mä..." mihin pääministeri vastasi pitävänsä kosketusta köyhien todellisuuteen toreilla ja kauppakeskuksissa. Mielenkiintoinen dialogi, joka on vielä 29 päivää katsottavissa YLE:n ansiokkaalta Areenalta. Suurten humanistihahmojen lämmittävää sanaa meille köyhille näin joulun alla.

Samassa ohjelmassa käsiteltiin perussuomalaisten puheenjohtajakysymystä. Jussi Halla-ahon nimeä nostettiin voimakkaimmin esille. Mutkan kautta annettiin ymmärtää, että hän olisi jopa tietoisesti muuttanut julkisuuskuvaansa pehmeämpään suuntaan mahdollisen puheenjohtajuuden vuoksi. Itse aivan villisti veikkaan Hilla- ja Jussi Halla-ahon antaneen yhteisen haastattelun Me Naiset - lehdelle ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että heiltä sellaista pyydettiin ensimmäistä kertaa. Ei sen kummempaa. Jussi Halla-aho, vaikka haastattelussa rehellisesti myöntääkin kokemattomuutensa poliitikkona, on varmaankin aivan tarpeeksi fiksu ymmärtämään, että tietoisella imagonrakentelulla tuskin on merkitystä Perussuomalaisten puheenjohtajaa, ehkä kolmen ja puolen kuluttua, valittaessa.

4 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Toivon Halla-ahon nousevan puolueenne johtoon. Se tarkoittaisi puolueenne tuhoa, nimittäin harva puolueenne kannattaja on Halla-ahon kaltainen libertaari.

Mäkinen ei varmaan ole demari. Yleensäkin uskovaiset ovat kiertäneet SDP:n kaukaa. Isä Mitro on poikkeus.

IDA kirjoitti...

Itsellenikin Halla-aho sopisi puheenjohtajaksi hyvin. Eikä se todellakaan tarkoittaisi puolueen tuhoa. Muitakin hyviä ehdokkaita on.

En tiedä onko Mäkinen demari, mutta haastattelua katsoessa tuli mieleen, että eikö olisi aika julistaa sitä kirkon ydinsanomaa ja mikäli pitää hapuilla ja kysellä miten näinä aikoina julistaa, niin mallia voi ottaa vaikka toisesta valtionkirkostamme.

Hyvin monet suomalaiset eivät varmastikaan enää edes tiedä mikä se ydinsanoma on. Tosin on pidettävä mielessä, että tästä kritiikistä huolimatta evankelisluterilaisen kirkon työ on monin tavoin äärimmäisen arvostettavaa.

Tomi kirjoitti...

Eikö sinun omat yhteiskunnalliset ja talouspoliittiset näkemykset ole aika kaukana Halla-ahon vastaavista?

IDA kirjoitti...

Ainakin uskonnolliset näkemykset eroavat voimakkaasti, mutta PS on moniääninen puolue, joten se ei juurikaan häiritse.

Yhteiskunnallisesti näkemykset ovat varmaan hyvin paljon samankaltaisia. Talouspolitiikasta en tiedä. Painotan siinä ehkä enemmän solidaarisuutta, mutta tämä on vain arvaus.

Itse asiassa huomasin eilen, että joku ranskalainen jannu on aika ytimekkäästi kirjoittanut näkemyksiäni Euroopasta ja sen politiikasta:

Indentitaarisen Euroopan puolustus.

Minusta vastaavia teemoja on voinut lukea Halla-aholtakin, vaikka Suomi nyt on tietysti ihan oma lukunsa johonkin Ranskaan verrattuna.