perjantai 28. joulukuuta 2012

Aleksandrian elokuvakirjasto

Youtubessa näyttää olevan melko paljon klassikkofilmejä. Parin päivän aikana on tullut katsottua Invasion of the Body Snatchers ja Carl Theodor Dryerin The Passion of Joan of Arc. Varsinkin jälkimmäistä pidetään ihan oikeasti elokuvataiteen klassikkona, mikä ei ole ihme. Elokuva on hyvä. En nyt rupea teeskentelemään, että ilman sen näkemistä ei tiedä elokuvasta mitään, enkä rupea kirjoittamaan syväanalyysia, joka huomioisi muun ohella Sumujen saarten liigan surkean kaupallisuuden, vaikka sellaiseen olisi aihettakin, mutta elokuva yllätti siinä, että sitä katsellessa ei tarvinnut edes itselleen selitellä, että sen aikainen tapa näytellä oli sellainen ja teknologia oli mitä oli. Elokuva oli hyvä ja tuore sellaisenaan, eikä kenenkään tarvitsisi selitellä sitä, vaikka se olisi eilen tehty. En viitsi kritisoida edes musiikkiraitaa, joka on elävää musiikkia teatterissa soitettuna. Tosin on huomattava, että toisenlaisella musiikkiraidalla itse elokuvakin muuttuisi pitkälti toiseksi teokseksi. Ehkä paremmaksikin.

Katsellessa tuli mieleen, että ehkä niillä luddiiteilla, jotka väittivät puhutun näyttelemisen tuhoavan elokuvan oli jotain totuutta näkemyksissään. Äänielokuva avasi ovet banaaleille tarinoille ja inhimilliselle tirkistelylle, joita mykkäelokuvassa oli vaikeampi toteuttaa. Sellaisia ei tietenkään ole pakko tehdä, eikä katsoa, joten ei mitään valittamista siinä suhteessa. Onhan se myönnettävä, että edistyneellä tekniikalla pystytään tekemään vaikuttavampaa jälkeä.

Joka tapauksessa tuumin, että jos aloittaisin vaikka Buster Keatoneista niin Youtubessa olisi varmasti klassikkoelokuva, jos toinenkin katsottavaksi jokaiselle päivälle. Ovat ne nyt aina parempia, kuin nykyisenä taiteena pidetyt, puhtaaseen kaupalliseen sadismiin perustuvat suuren luokan väkivaltafilmit. Ja kun tällä leffaodysseialla pääsisi lähelle nykypäivää, niin silloin varmaan Hobittikin löytyisi jo Youtubesta.

1 kommentti:

Jukka kirjoitti...

"Katsellessa tuli mieleen, että ehkä niillä luddiiteilla, jotka väittivät puhutun näyttelemisen tuhoavan elokuvan oli jotain totuutta näkemyksissään. Äänielokuva avasi ovet banaaleille tarinoille ja inhimilliselle tirkistelylle, joita mykkäelokuvassa oli vaikeampi toteuttaa."

ja kyllä myös Internet on avannut samanlaisen ongelman. ei tarvitse olla vanhaa haikaileva taantumuksellinen että tämän ymmärtää.

Minkäs teet.