torstai 20. joulukuuta 2012

Kouvola ( jatkuva sarja )

Kouvolan kaupunginjohtajan palkka on ilmeisesti samaa luokkaa, kuin New Yorkin kaupunginjohtajan palkka. Ehkä hieman pienempi. Pystyn kuitenkin hyväksymään tämän koska Levonnaiskauppa ja kahvila Napantaarin liikekylttinä Manskilla on edelleenkin kullattu rinkeli, enkä toisaalta pääsisi Kouvolan kaupunginjohtajan palkasta äänestämäänkään. Tulen kuitenkin ilmaisemaan paheksuntani mikäli hän puuttuu vanhoihin liikekyltteihin pilvenpiirtäjiä visioidessaan.

Kouvola on ilman muuta parhaimmillaan pakkasiltoina silloin, kun lumi maassa on vielä uutta. Vaikka on kylmä on myös kaunista. Kaupungissa voi olla vaikka mitä mistä en tiedä, mutta ei minun ole tarpeen tietääkään. Huonona voidaan pitää, että kirjakauppa Manskilla on lopetettu ja siirretty johonkin suureen markettikompleksiin. Sinne ei jaksa kävellä. Näillä ilmoilla ehkä voisi hiihtää, mutta kuka sitä suksia mukanaan pitää näinä moderneina aikoina?

2 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Kouvola lukemani mukaan lomauttaa koko henkilöstönsä. Onhan siellä edelleen se kiinalainen ostoskeskus, johon elinkeinotoiminnan johtajan thaihieronnat jotenkin liittyivät, vaikka sitten oikeudessa todettiin etteivät liittyneetkään. Nyt sinne nousee joku venäläisen autoteollisuuden varasto, joten komeasti se kansainvälistyy.

IDA kirjoitti...

Täältä aseman Vintiltä katseltuna meno ei niin kauhean kansainvälistä ole. Asemahallissa näyttäisi olevan muutama ulkomaalainen. Uskon, että täällä menee eksoottisempien ulkomaalaisten suhteen samoin kuin Kotkassa, että otetaan vastaan, otetaan valtion tuki ja sitten annetaan muuttaa Helsinkiin. :)