tiistai 4. joulukuuta 2012

Juutalaisista ja heidän jutuistaan.

Aamukahvitelevisio käsitteli Pertti Salolaisen lausuntoa, että juutalaiset hallitsevat USA:n mediaa. En ota kantaa itse asiaan, mutta minusta amerikkalainen media on ihan hyvää ja sieltä löytyy itsenäisiä, laadukkaita toimijoita joka lähtöön. Internetin ihmeiden ansioista myös täällä luettavina. Esimerkiksi suosikkelehteni ( yyy, kaa, koo, nee ) eivät ole juutalaisten hallinnassa, vaan lähinnä kaikkea muuta. Ja radiostakin löytyy muuta kuin poppia. Television jätän suosiolla Salolaiselle ja muille valtiomiehille, enkä sitä tässä arvioi edes vähää alusta.

Totuushan on, että juutalaisilla on yleensä suhteellisesti ottaen yliedustus tietyissä ammateissa, koska heidän keskimääräinen älykkyysosamääränsä on korkea verrattuna muihin kansoihin. Tätä on kuitenkin epäkorrektia  näinä moderneina aikoina sanoa, koska se on totta. Itse pidän juutalaisten jutuista noin pääsääntöisesti, mutta en toisaalta arvosta globaalia kapitalismia ja globaalia sosialismia lainkaan. Mikäli juutalaiset toimivat niiden puolesta, niin silloin vastustan heitä. En kuitenkaan tiedä toimivatko; ehkä joku suomalainen poliitikko voisi kertoa asiasta meille maalaismiehille? Jos juutalaisista poliittisesti pitäisi ottaa oppia, niin Israel on sinänsä kansallisvaltiolle varsin hyvä esikuva. Ehkä se on väärässä paikassa, mutta sille emme voi mitään.

Ja hallitsi USA:n mediaa sitten kuka tahansa, niin USA tekisi todella viisaasti, jos se, harkiten ja hallitusti, vetäytyisi maailmalta.

7 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Salolainen ei sanonut median olevan juutalaisten käsissä. Salolainen sanoi että juutalaisilla on paljon poliittista vaikutusvaltaa. Tämä johtuu osittain juutalaisista itsestään ja osittain kiihkokristityistä pro-Israel väestä.

Tämä voimakaan pro-Israel-lobbyn takia USA ei toimi lähi-idän rauhankysymyksessä niin tehokkaasti kuin muuten voisi toimia.

IDA kirjoitti...

No ei tarkkaan ottaen sanonut, vaan sanoi vieläpä rahojen olevan:

"Yhdysvaltojen on vaikea ottaa neutraalimpaa kantaa tässä Israel-Palestiina-asiassa, koska heillä on niin vaikutusvaltainen juutalaisväestö, jolla on sekä rahat että media käsissä."

Tietenkin tuosta voi suopeasti lukea mitä Salolainen varsinaisesti tarkoitti, mutta se ei ole ollut maassamme tapana. ;)

USA toimii kysymyksessä ehkä liiankin tehokkaasti. Toisaalta on kyllä pakko myöntää sen rooli myös rauhaa ylläpitävänä voimana. Mikäli USA antaisi asian olla, niin Israel voisi todennäköisesti käyttää voimakkaampiakin keinoja. Sitä en tiedä olisiko se pidemmän päälle hyvä vai paha asia.

Vasarahammer kirjoitti...

Salolainen sanoi seuraavaa:

“Yhdysvaltojen on vaikea ottaa neutraalimpaa kantaa tässä Israel-Palestiina-asiassa, koska heillä on niin vaikutusvaltainen juutalaisväestö, jolla on sekä rahat että media käsissä. Yhdysvaltain hallinto ei ole oikein uskaltanut lähteä sisäpoliittisista syistä tekemään riittävästi tämän asian kanssa. Tämä on surkea totuus Yhdysvaltojen politiikasta”

Jos provosoivasti haluaisi sanoa, tuo on kuin suoraan Kansallisen vastarinnan nettisivuilta.

Lisäksi se on puhdasta roskaa noin muuten eli surkea analyysi.

Tomi kirjoitti...

IDA, ilman USA:a Israelilla ei olisi varaa eikä aseita ylläpitää massiivista armeijaansa.

Jos armeija olisi heikompi, niin ehkä Israel taipuisi helpommin.

Nythän raketinheittimin ja rynnäkkökiväärein varustautuneista sisseistä ei ole juurikaan vastusta.

IDA kirjoitti...

Siis USA voisi, tai USA:sta voitaisiin myydä Israeliin aseita ilman, että USA valtiona ottaisi suurta poliittista roolia koko jutussa.

Tomi kirjoitti...

IDA, pointti on se, että USA tukee Israelia, tuota suht. köyhää maata rahallisesti.

IDA kirjoitti...

USA:n rahat ovat, ainakin Salolaisen mukaan, juutalaisten käsissä, joten he voisivat taloudellisesti auttaa Israelia, vaikka USA valtiona ei avustaisikaan.