keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Turhaa touhua

Ei pitäisi katsoa uutisia, koska niistä saa lähinnä vain värittynyttä ja väärää tietoa. Toisaalta, kun nyt sattui olemaan televisio auki.

MTV3 uutisoi Kymmenen uutisissa kuinka Iiro Rantanen boikotoi Venäjää, eikä esiinny siellä, koska näyttää siltä, että Pussy Riot - yhtyeen tutkintavankeuden pidentäminen on jo ihan taiteilijoiden kimppuun käymistä. Uutisessa kuitenkin unohdettiin se, että Pussy Riot - yhtyeelle korkeinta mahdollista rangaistusta ei vaadi Venäjä hallitus, vaan ortodoksinen kirkko patriarkka Kirilin johdolla. Ja minustakin jopa perustellusti. Mikäli Iiro Rantanen, joka omien sanojensa mukaan ei pelkää Venäjää, menisi esittämään vastaavan "taiteellisen" performanssin Uspenskin katedraaliin paaston aikana, niin hän varmaan itsekin hyväksyisi itselleen siitä myös jonkinlaisen maallisen rangaistuksen.

Vanha juttu.

Toisaalta onhan itse Madonnakin arvostellut Venäjän hallitusta tästä. Miksi eivät siis muutkin muusikot.

P.S.

Kantaaottavien suomalaismuusikoiden tukiryhmät ovat jo aloittaneet protestinsa Ukrainassa:

Pappi laitapakkina.

3 kommenttia:

Tupakkamies kirjoitti...

Bilbaossa tapahtuu Bielsan kiehumisen ohella. Llorente ei ole hyväksynyt uutta tarjousta ja mahdollisesti lähtee 2013 kesällä. Uusi hankinta Aduriz pääsi heti lasarettiin. Martinez ei ainakaan toistaiseksi matkaa muualle kun sanoi kunnioittavansa sopimustaan 2016 asti.

Tästä tulee mielenkiintoinen kausi.

IDA kirjoitti...

Jep.

Tässä on varmaan tasapainoilua. Olisi erittäin tärkeää pitää tämä kohtuullisen nuori joukkue kasassa tuonne 2014 - 2017 kausille, jolloin mestaruuksia voisi ruveta napsahtelemaan. Ellei näin tehdä, niin on mahdollista, että Bilbaolta menisi usko siihen, että ei tässä koskaan La Ligaa enää voiteta, kunhan kasvatetaan junnuja kapitalisteille :)

IDA kirjoitti...

Bielsa oli ja on varmasti hyvä hemmo, mutta siis eteenpäinmenon :D kannalta olisin itse toivonut jo ennen viime kautta Caparrosin jatkoa.

Bielsa joko voittaa tai häviää. Jos Caparros olisi ollut viime kaudella peräsimessä, niin ehkä ei olisi menty Euroliigan loppuotteluun, mutta toisaalta aina vain vakaampaa suoritusta liigassa olisi tehty. Itse pelkään lähinnä sitä, että ensi kaudella pelataan rikasta ja köyhää, jossa jokainen odottaa jotain voittoja heti. Ehkä olisi parasta antaa Llorenten mennä jo nyt, jos kerran haluaa, ja lähteä siitä, että ennen vuotta 2016 pelataan liigan mestaruudesta, jos nämä pelaajat sitoutuvat pelaamaan siitä.