Sveitsin kansanäänestys päätti, että moskeijoiden yhteyteen ei enää saa rakentaa minareetteja. Uskonnollisessa mielessä päätös on vähän niin ja näin ja siitä voisi vääntää paljonkin, mutta poliittisesti päätös on aivan hyvä. Muiden uskontojen asema islamilaisessa maailmassa on tunnetusti huono, eikä juuri ole näkyvissä toimia asiantilan parantamiseksi. Se, että lännessä ja muualla hyväksytään islam uskontona muiden uskontojen joukossa ei näytä parantavan muiden uskontojen asemaa islamilaisessa maailmassa millään tavoin. Tässä on tietysti kyse vain Sveitsistä eikä Sveitsillä ole lihaksia kansainväliseen painostukseen - pahimmillaan tämä voikin aiheuttaa kristityille lisää vaikeuksia islamilaisissa maissa - mutta mikäli länsimaat olisivat asiassa yhtenäisiä ja painostaisivat islamia sisäisesti tällä tavoin se voisi avata jotain mahdollisuuksia uskonnonvapauden toteutumiselle myös islamilaisessa maailmassa. Miksi antaa islamille kaikki oikeudet lännessä, kun kristittyjen ( ja ateistienkin ) oikeudet islamilaisessa maailmassa ovat todella kortilla?
Lännen luonnollisesti pitäisi sulkea islamia ulkopuolelle ja auttaa kristittyjä vähemmistöjä islamilaisessa maailmassa, mutta nykyisissä oloissa tuollainen järkipolitiikka on tietysti pelkkää unennäköä, kuten järki politiikassa yleensäkin, sillä eivätköhän eurooppalaiset identiteetit nykyään perustu aika pitkälle periaatteelle: "tunnen itseni läheisemmäksi monen savannien kengurun, kuin afrikkalaisen kristityn kanssa."
maanantai 30. marraskuuta 2009
Ulkoministeri
Nigel Farage puhuu rumasti meidän omasta ulkoministeristämme, joka Vapaaherratar Ashtonin sijaan voisi aivan hyvin olla jopa Paavo "Sir" Lipponen, joka keksi blairilaisen sosialidemokratian. Farage puhuu tietenkin totta, mutta onko kaunista puhua demariaatelistosta noin?
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Kaukana kotoa, vandaalien, visgoottien ja musulmaanien keskellä
Tänään siis vierasottelu UD Almeriaa vastaan. Atletic Clubin pelaajista paikalle ovat matkustaneet:
Iraizoz, Koikili, Ustaritz, Amorebieta, Etxeita, David López, Llorente, Yeste, Armando, Susaeta, Iraola, Orbaiz, Gurpegi, Ion Vélez, Castillo, Javi Martínez, Muniain ja De Marcos.
Pienoinen ihme olisi, jos noilla ei voiteta, mutta vierasottelut ovat aina vierasotteluita varsinkin äärimmäisen vieraissa, arvaamattomissa ja vihamielisissä olosuhteissa. Tuomarina ottelussa toimii jälleen germaanien Frankfurtista syntyisin oleva galicialainen González Vázquez, joka on häväissyt pohjoisen syntyperänsä tuomitsemalla Athletic Clubin ottelut törkeän huonosti: 4 voittoa, 5 tasapeliä ja 7 tappiota 16:sta pelistä. Ottelu alkaa kello 18:00 Suomen aikaa.
Kokoonpano:
Iraizoz
Iraola
Ustaritz
Amorebieta
Koikili
Gupergi
Orbaiz
Javi Martinez
Yeste
Susaeta
Llorente
Vaihtopenkillä:
Armando
Etxeita
David Lopez
Ion Velez
Castillo
Muniain
De Marcos
Puoliaikatulos: UD ALmeria 0 - Athletic Club 2
Javi Martinez ( 36.min ) ja Ustaritz ( 40. min ) maalintekijöinä. Peruspeliä, Athleticin tyylikkään mustissa peliasuissa on kyllä häiritsevä mainos. Iraolalla ja Koikililla varoitukset. Toivoa sopii, että peli ehtisi loppua ennen kuin uruquaylaiset striimaajaystävämme rupeavat hehkuttamaan Barcelona - Madrid ottelua, joka kansainvälisesti ajatellen on merkityksetön.
Llorente teki 0 - 3 kun toista puoliaikaa oli pelattu 14 minuuttia. Yeste sai sitä ennen varoituksen Gurpegi vaihdettiin David Lopeziin ja Yeste Castilloon. Myös Susaetaa on varoitettu, mutta tuomarilla ei taida olla enää mitään toiveita ratkaista tätä peliä. Mies tunnustikin samantien tosiasiat ja varoitti viimein UD Almerian peluria. Llorente vaihdettiin De Marcosiin, joka teki välittömästi 0 - 4. Viitisentoista minuuttia jäljellä. 38. minuutilla 1 - 4, Kalu Uche teki rangaistuspotkusta.
Lopputulos: UD Almeria 1 - Athletic Club 4.
Sporting voitti eilen Villarrealin kotonaan 1 - 0, eli sarjasijoitukseen voitto ei vaikuta, mutta ainakin kahdella pisteellä kärkeä kiinni, jos ei muuta, sillä Sevilla, Valencia ja Mallorca jäivät tasapeleihin.
Sarjataulukko 12. kierroksen jälkeen:
BARCELONA 30
REAL MADRID 28
SEVILLA 26
VALENCIA 25
DEPORTIVO 25
MALLORCA 21
SPORTING 20
ATHLETIC CLUB 20
GETAFE 18
OSASUNA 15
ESPANYOL 13
VILLARREAL 12
UD ALMERÍA 12
ZARAGOZA 12
VALLADOLID 11
TENERIFE 11
AT.MADRID 10
MÁLAGA CF7
RACING 7
XEREZ 7
Eli tässä vaiheessa kautta 13 pistettä putoamisviivalle ja 1 eurokentille. Seuraava ottelu on Suomen Itsenäisyyspäivänä 6.12 kotiottelu Valenciaa vastaan ja se alkaa kello 22:00 Suomen aikaa eli tulisi kaikkien yhteiseltä Urheilukanavalta, jos asiat olisivat niin kuin ennen.

perjantai 27. marraskuuta 2009
Vasemmiston tavoiteohjelma 2010 - 2020
Ei sinänsä ihme, että 70-luvun vasurit osasivat tehdä myös osuvia lauluja. Helppoahan se oli laulaa tulevaisuudesta, kun tiesi puoluetovereidensa etujoukon politiikan tavoitteet. Tuskin olisi monikaan vanha rivivasemmistolainen osannut edes aavistaa, että vasemmistolle tulee työvoimapula, joka pitää paikata halvalla siirtotyövoimalla.
torstai 26. marraskuuta 2009
Runo- ja kuvatorstai XX
Muinaisia rukouksia opetellaan
ulkoa ja
niitä luetaan säännöllisiä määriä
helminauhaa pitkin siirtyen, kunnes
tullaan takaisin alkuun,
aina uudestaan, joka päivä.
Niin kuin oli alussa, nyt on ja aina.
via
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Maa jossa kansa oli älymystöään viisaampaa
Katolisen teologian ja katolilaisten historian opiskelu on niin aikaa vievää, että en ehdi kuin kommentoida toisten blogeja. Tämä voisi päättää trilogian; seuraavaksi piirrän vaikka jonkun kuvan.
Tiedemies kirjoittaa oleellisen Sofi ( kuka? ) Oksasen aiheuttamasta skandaalista. Julkinen keskustelu pyörii aina joidenkin täysin tyhjien asioiden ympärillä ja sen keskeinen idea on aina ja poikkeuksetta jonkun henkilön aseman ja paikan määritteleminen kanalan nokkimisjärjestyksessä. Tai sanotaan julkinen keskustelu valtamedioissa yhteiskunnallisten asioiden ympärillä, jotta ei vedettäisi lokaan niitä, joilla on aivan asiaakin ja jotka ovat monet.
Katolilaisuudesta kuitenkin vielä pari yllättävää täkyä, jotka sattuivat silmiin todistamaan oikeaa tietä: Edmund Burken epäiltiin kääntyneen katolilaiseksi, Ernst Jünger kääntyi hieman yli 100-vuotiaana ja John von Neumann kuolinvuoteellaan. "Mikä sä vi**u olet muka noita vastaan vi**u väittämään?" kysyisi varmasti suomalaisen älymystön nuorempi kaupunkilaisedustaja. Ja itse totean, että en mikään.

Raha ei ratkaise
Jukka Hankamäki kommentoi samaa Helsingin sanomien artikkelia, kuin Jussi Halla-aho.
Olen sanonut tätä aina ja tämä on aina ollut maahanmuuttopoliittinen ohjelmani, mutta on ilo siteerata sitä toisesta näkökulmasta:
Nimenomaan määrään rajoittavasti vaikuttaminen on poliittisesti kestävin ja humaanein vaihtoehto. Ei se, että maahanmuuttajia alettaisiin jaottelemaan laadullisesti, vaikka tietenkin sekin Suomen kannalta olisi parempi kuin ei mitään politiikkaa.
Olen sanonut tätä aina ja tämä on aina ollut maahanmuuttopoliittinen ohjelmani, mutta on ilo siteerata sitä toisesta näkökulmasta:
Tätä ongelmaa ei voida ratkaista rahalla vaan filosofisesti ja tieteellisesti: tunnustamalla, että monikulttuurisuuden ideologia ei toimi – ei myöskään sen käytännön ilmenemismuoto eli maahanmuutto.
Jälkiviisaus on varminta jälkikäteen, mutta koskaan se ei ole niin oikeutettua kuin etukäteen. Itse vaadinkin maahanmuuttomääriä alas heti.
Nimenomaan määrään rajoittavasti vaikuttaminen on poliittisesti kestävin ja humaanein vaihtoehto. Ei se, että maahanmuuttajia alettaisiin jaottelemaan laadullisesti, vaikka tietenkin sekin Suomen kannalta olisi parempi kuin ei mitään politiikkaa.
tiistai 24. marraskuuta 2009
Ummehtunut Suomi
Jussi Halla-ahon uudesta kirjoituksesta tuli mieleen, että nykyään näen Suomen ummehtuneimman paikan aina joka toinsena maanantaina. Se on sellainen lasinen laatikkotalo siinä Kiasman takana. Paikka on helppo unohtaa, kun kääntyy vanhan linja-autoaseman jälkeen oikealle ja etsii sieltä suunnasta sitten henkisesti vireän maailman keskuksia. Valitettavasti kyseinen ummehtuneisuus kuitenkin tuottaa yhä edelleen, kai vanhasta tottumuksesta vain, paperisaastetta koko Suomeen.
Hesari voisi kyllä mennä itseensä. Mikäli suomalaisessa kulttuurissa nyt jotain ummehtunutta on, niin se on kyllä tosiaan Hesari itse.
Hesari voisi kyllä mennä itseensä. Mikäli suomalaisessa kulttuurissa nyt jotain ummehtunutta on, niin se on kyllä tosiaan Hesari itse.
Kuinka tullaan presidentiksi
Paul Belien kirjoittaa entisestä ystävästään, joka nykyään on EU:n presidentti. Hämmästyttävä mies hämmästyttävästä maasta. Tuntuukin aika ihmeelliseltä, että suomalaiset ajattelivat Paavo Lipposen, joka tuskin on ollut edes Stasin agentti, sopivan moiseen virkaan.
Herman Van Rompuyn toiminta vaikuttaa enemmän kuin oudolta ja takinkäännökset pesevät jopa Suomen poikkeuslain Kekkosen valitsemiseksi valitettavan selkein numeroin 6 - 0. Mutta kukapa tietää: EU:n presidenttinä on siis nyt konservatiivinen, harras katolilainen ja USA:n presidenttinäkin harras kristitty. Ainakin itse toivoisin, että se myös näkyisi jossain. Tuskinpa kuitenkaan näkyy, eikä uusateistien vielä tarvitse ostaa itselleen lapioita ja siirtyä Kymijoen kanavatyömaalle. No, pettymyksiähän on elämä täynnä.

maanantai 23. marraskuuta 2009
Hyväuskoisten hölmöjen maa
Jossa muuten on Euroopan paras sananvapaustilanne, koska täällä sanotaan ja kirjoitetaan vain se minkä viranomaiset hyväksyvät.
Lainaus on tästä Uuden Suomen jutusta. Juttu on muutenkin mielenkiintoinen. Ainakin itse sen perusteella uskon, että muiden EU:n kovimman ytimen maiden poliitikot ovat suomalaisiin kollegoihinsa tyytyväisiä.
- Syyttäjä haastoi suomalaisen henkilön oikeuteen, koska hänen kirjoituksensa loukkaavat islamia. Miestä ei haastanut arabi, muslimi tai lähi-idästä kotoisin oleva henkilö - hänet haastoi suomalainen viranomainen. Tämä on hämmästyttävää, Khadr kehuu Jussi Halla-ahon blogista nousseeseen oikeustapaukseen viitaten.
Lainaus on tästä Uuden Suomen jutusta. Juttu on muutenkin mielenkiintoinen. Ainakin itse sen perusteella uskon, että muiden EU:n kovimman ytimen maiden poliitikot ovat suomalaisiin kollegoihinsa tyytyväisiä.
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Yön pimeydessä
Athletic Club 1 - FC Barcelona 1.
Kotitasureita ei lasketa. Toquero tasoitti pelin 87. minuutilla. Sarjataulukko päivän ottelujen jälkeen. Sporting, joka pelaa vieraissa Xereziä vastaan voi nousta Athleticin ohi seitsemänneksi. Barcelona siis yllättäen edelleen tappioitta, mutta Real Madrid siirtyi Barcelonan ohi sarjajohtoon.
Sporting sitten pelasi tasan Xerezin kanssa, mutta meni sarjataulukossa Athleticin edelle samoissa pisteissä.
Sarjataulukko 11. kierroksen jälkeen:
REAL MADRID 28
BARCELONA 27
SEVILLA 25
VALENCIA 24
DEPORTIVO 22
MALLORCA 20
SPORTING 17
ATHLETIC CLUB 17
GETAFE 15
ESPANYOL 13
VILLARREAL 12
OSASUNA 12
UD ALMERÍA 12
ZARAGOZA 12
VALLADOLID 10
TENERIFE 10
RACING 7
AT.MADRID 7
XEREZ 7
MÁLAGA CF 6
Ensi sunnuntaina kello 18:00 Suomen aikaa Athletic Club kohtaa vieraissa UD Almerian.

perjantai 20. marraskuuta 2009
Yhden totuuden maa
Italiassa yksi mies omistaa kaikki tiedotusvälineet ja keskustelu on fasistisella kurilla tukahdutettu. On tavallaan huvittavaa Suomesta käsin, missä keskustelu käy vapaana ja avoimena käräjäsaleja myöten, katsella tuollaista tukahdutettua elämää. Toisaalta sorrossa ei ole mitään nauramista ja me saammekin olla kiitollisia siitä, että meillä on rakas, vapaa Yleisradiomme. Tuosta krusifiksicaustista on jo aikaa, mutta oikaistaan kuitenkin yksi Yleisradion ja monen muun tiedostusvälineen sivulauseensa upottama tiedonjyvä: Krusifiksit eivät tulleet Italian kouluihin Mussolinin toimesta. Vapaalle toki aina sattuu virheitäkin.
PS.
Sampo Terho on kirjoittanut Pauli Vahteran kanssa ansiokkaan artikkelin työvoimapulasta jota, kuten sanottu, ei koskaan tule. Kyseessä on yksi parhaista europarlamentaarikon tekemistä poliittisista avauksista Suomen historiassa. Olenkin varma, että keskustelu tulee käymään asiallisena, avoimena ja virkeänä myös Aamulehden ulkopuolella.
Henkilökohtaisesti, vaikka olen toki sitä mieltä, että artikkeli on oikeassa, olen kyllä sitäkin mieltä, että Sampo Terhoa vaivaa liian ankara luterilainen työmoraali. Palautetaan vain kirkolle sen omaisuus, perustetaan luostarit uudestaan ja panostetaan sivistykseen, niin kaikki muukin alkaa kukoistaa. Enpä nimittäin usko, että tollo normiteini kauaa viitsisi jesuiittakoulun penkkiä kuluttaa ennen kuin työ jo alkaisi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta ;)
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Kellokortti
Levon, työn, kiireen ja radiotalossa vallitsevien olosuhteiden vuoksi jätän valistuksen järjestelmällisen murskaamisen tällä erää väliin ja kirjoitan vain lopun:
...ja niin valistus, tuo reformaation epäpyhä poikapuoli lopulta keskittyi vain ainoaan synnynnäiseen tarkoitukseensa; vapaan tahdon kieltämiseen. Se jatkuu edelleen, joten olkaa varovaisia siellä ulkona.
tiistai 17. marraskuuta 2009
Teinien temppuja
"Pitäisikö sen huijarin muka opettaa minua? Mitä muuta heillä on tekeillä kuin teinien temppuja?"
Noin totesi vanhempi, viisas maakansa seuratessaan 1530 - 1550 - luvuilla intomielisten reformaattoreiden touhuamista. "No, eipä ollut juuri mitään muuta", toteaisi varmaan sama viisas maakansa nykyään, kun tuloksia voidaan rauhassa arvioida.
Magnus Nymanin Hävinneiden historia on hieno kirja, jota voi suositella joululahjaksi kenelle tahansa. Se ottaa uskonpuhdistuksen ajan tapahtumiin reilusti hävinneiden, eli pohjoismaisten katolilaisten näkökulman. Historiallisia ansioita en ole pätevä arvioimaan, mutta kirjasta välittyy suurin piirtein samanlainen kuva tapahtumista kuin Mikko Juvan kirjoittamasta osasta kirjasarjaan Suomen kansan historia ja ainahan voi kysyä: Miksi katolilainen pappi valehtelisi? Nymanin kirja on enemmän Ruotsiin keskittyvä, luonnollisesta, kun Juva taas tarkastelee asioita enemmän Suomen kannalta. Kirjan sympatiapisteitä kuitenkin lisää suuresti se, että lähes jokaisen Ruotsissa - sanan perään on suomennoksessa suluissa lisätty ( ja Suomessa ).
Vaikka oma kuvani uskonpuhdistuksesta ehtikin jo aiemmin muuttua muotoon: Ruotsin maallinen valta ryösti kirkolta omaisuuden ja pakotti kansan vastoin sen tahtoa hyväksymään sen, niin kirja esittää asian hieman maltillisemmin, pätevämmin ja yksityiskohtaisemmin.
Kirjan julkaisemista ovat tukeneet Kölnin, Münchenin, Münsterin, sekä Osnabrückin ja Hampurin Ansgar-Werkit mistä kaiketi pitäisi olla vilpittömän kiitollinen.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009
En usko evoluutioteoriaan
Katselen ohimennen Tuomas Enbusken telkkariohjelmaa. Siinä hipit juttelevat keskenään perustavansa käsityksensä luontoon ja sen jälkeen jauhavat ihan puhdasta paskaa. En näe mitään syytä miksi moinen innostaisi ketään tutkimaan asioita ja perehtymään evoluutioon.
Evoluutioteoria ei enää nykyään ole lainkaan tiedettä, vaan ainoastaan ateistista julistusta. Toistan tätä, mutta itsensä kopioiminen ei vielä ole kielletty, vaikka ajat rankkoja ovatkin: Evoluutioteoriasta jauhavista vain mitättömän pienellä osalla on hyväksytty arvosana biologiasta.

The Peak
Takkiraudan suuren kitaristilistauksen kautta innostuin kuuntelemaan Lou Reediä. Kysymys kuuluu: Voiko perusrokkia enää tuon paremmin esittää?
Velvet Underground on muutenkin eräänlainen popin huipentuma. Mikään mitä sen jälkeen on popissa tehty ei ole ollut taiteellisesti merkittävää. Ehkä vähän liian rajusti sanottu, mutta kyllähän Lou Reed, John Cale ja Nico ovat tehneet Velvet Undergroundin jälkeen sen musiikin mitä popissa nyt hyvänä voi pitää. John Cale jopa mukavassa laulussa, jossa soi englantilainen torvi ;) kertoi mikä on popin tilanne. Olisi järkevää unohtaa koko juttu.
Barcelonaa vastaan
Tänään Athletic Club pelaa kotiottelun FC Barcelonaa vastaan. Ottelu alkaa kello 23:00 Suomen aikaa ja on siten ilmeisesti monen Coca-Cola - kanavan ohjelmistossa, joten sen näkymiselle verkossa on varsin hyvät saumat. Barcelona ei vielä ole hävinnyt yhtään ottelua tällä kaudella, joten tänään on ensimmäinen kerta. Tuomari Mejuto González on tuominnut yhteensä peräti 34 Athletic Clubin peliä melko hienolla saldolla: 17 voittoa, 8 tasapeliä, 9 tappiota.
No niin, palataan normaaliin päiväjärjestykseen: Ottelu pelataan siis 21.11 klo 23:00 Suomen aikaa. Pahoittelemme häiriötä kansainvälisissä yhteyksissä.
No niin, palataan normaaliin päiväjärjestykseen: Ottelu pelataan siis 21.11 klo 23:00 Suomen aikaa. Pahoittelemme häiriötä kansainvälisissä yhteyksissä.
perjantai 13. marraskuuta 2009
Tikusta asiaa
Ehkä lehdet on vain pakko täyttää tekstillä. Näyttää kuitenkin siltä, että Ilta-Sanomilla on kulttuurimme perusasioistakin yhtä hatara - eli siis täysin tietämätön - näkemys kuin sillä oli Suomen Sisusta ja Halla-ahon Jussista.
Ehkä nämä ovat niitä juttuja, joista välkyt saavat välähdyksensä, että kirkko olisi viimein muka tunnustamassa, että Galilei oli oikeassa tai ehkä jopa hyväksymässä paheellisen evoluutioteorian.
PS.
Tämä on oikeastaan ihan hyvä paikka huomauttaa yhdestä valistuksen mukanaan tuomasta typerästä ilmiöstä: Vanhat lyhenteet eKr. ja jKr., jotka selkeästi kertovat oleellisen korvataan nykyään yhä useammin aivottomilla eaa ja jaa lyhenteillä. Ilmoitankin tässä pitäväni kaikkia tekstejä, joissa noita lyhenteitä käytetään - muuten kuin huomauttamalla niiden vääryydestä - kaikilta arvoiltaan täydellisenä paskana.
Miksi demareiden kannatus laskee?
Useammassakin tupakkahuoneessa selaamassani lehdessä käsiteltiin otsikon kysymystä. Esitän nyt yllättävän, Suomessa ilmeisen tuntemattoman näkemyksen: Kyseessä ei ole henkilökysymys, vaan demareiden kannatus laskee puolueen toimien ja poliittisen linjan vuoksi. Edes Pelle Hermanni puheenjohtajana ei pelastaisi tilannetta.
Mikäli demarit, tai muut puolueetkin, kaipaavat tällaisia yhteiskunnallisia analyyseja - kuten pahasti näyttää - niin olen aina valmis.
torstai 12. marraskuuta 2009
Nykyaika
On mahdollista, että yliopistoissa joskus puhuu joku, joka on jalkapallopelaajia* sivistyneempi, mutta totta on, että jalkapallokatsomoissa on sivistyneempi yleisö kuin yliopistoissa. Siksi niissä viihtyy.
Ilmoitankin täten, että Athletic Club voi rauhassa keskittyä Liigaan ja UEFA:an ilman, että Espanjan Cupin pelit sitä häiritsisivät.
*toki siis Aki Riihilahti ja Sami Hyypiä pois luettuna. Heitä sivistyneempi ei kai voi olla.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Linkolan Pena
Itse vaistoan Linkolassa tiettyä rehellisyyttä ja siinä mielessä arvostan häntä - ja löytyy häneltä myös järkeviä ajatuksia minkä lisäksi hän on erittäin hyvä kirjoittamaan ja kuvaamaan luontoa - vaikka hänen käytännön ratkaisuesityksistään olen samaa mieltä kuin Vera Izrailit ja itseltänikin, jos vielä juopottelisin iloisesti, purskahtaisivat viskit nenästä, jos sattumalta lukisin Linkolan mielipiteitä lehdestä nimeltä Vastuullinen vaikuttaja.
Itselleni Linkola paljastuu vääräksi profeetaksi luonnollisesti jo pelkästään edellisen Paavin, Johannes Paavali toisen arvostelusta, sillä kukaan Paavia törkeästi arvosteleva ei voi olla pohjimmiltaan hyvä, enkä siis laita Linkolan sanoille paljon painoa ;)
Vakavasti ottaenkin ihmetyttää todella mikä vika on länsimaisissa demokratioissa, jos suurin huoli on väestönkasvu? Länsimaisissa demokratioissa väestönkasvu on tyrehtynyt ja väestön määrä kääntynyt luontevaan laskuun ( joka olisi selkeämpääkin, jos demokratian periaatteita noudatettaisiin syvemmin ja kansat saisivat demokraattisesti päättää maahanmuutosta ) ilman mitään poliittisia pakkotoimenpiteitä. Ehkä todellinen ongelma onkin se, että pelastus tapahtuisi ilman poliittista pakkoa, poliittista johtoa ja selkeää ideologiaa, jonka varaan voisi rakentaa uuden eliitin ja julistaa uudet pyhimykset, joiden muistiin merkityt ajatukset ikuisesti ohjaisivat kansakuntia?
Luonnonsuojelun muita eittämättömiä ongelmia en näe länsimaisen demokratian rakenteellisina ongelmina.

tiistai 10. marraskuuta 2009
Aamukahviuutistuokio
Michael Hulme, Tyndallin ilmastokeskuksen johtajaIlmastonmuutoksen idea pitäisi nähdä älyllisenä resurssina, jonka yhteydessä kollektiiviset ja henkilökohtaiset identiteettimme ja projektimme voivat syntyä ja saada muotonsa. Meidän ei pidä kysyä, mitä me voisimme tehdä ilmastonmuutokselle, vaan mitä ilmasto voi tehdä meidän hyväksemme.
Koska ilmastonmuutoksen idea on niin muovautuva, sitä voidaan hyödyntää useissa inhimillisissä projekteissamme ja se voi palvella monia psykologisia, eettisiä ja henkisiä tarpeitamme.
Luomme ja kerromme jatkuvasti uusia tarinoita ilmaston muutoksesta ja mobilisoimme ne tukemaan projektejamme.
Nämä myytit nousevat tieteellisten kategorioiden ”tosi” ja ”epätosi” yläpuolelle.
On kysyttävä, miksi parin viime vuoden aikana on koettu tämä valtava häly kaikkine hulluine elokuvineen, kuten ”Epämiellyttävä totuus”,Richard Lindzen, MIT:n ilmastotieteen professori
julkisuuteen syydettyä hölynpölyä, hysteriaa ? Me kaikki kuolemme, jos emme heti vaihda hehkulamppujamme ! Voin vain sanoa, että joidenkin on täytynyt havaita, että lämpötilan nousu on pysähtynyt. Ja heillä kaikilla on toimintasuunnitelmansa miljardien dollareiden ansaitsemiseksi, tee sitä, tee tätä, saada ihmiset maksamaan iloisina veroja, koska he pelastavat näin maailmaa. Poliitikot, byrokraatit, tiedemiehet jne, he kaikki tunsivat, että jos lämpötilan kehitys jatkuu näin, kaikki on lopussa, ellemme saa sitä (ilmastosopimusta) lävitse nopeasti. Siksi (pelottelun) äänenvoima on kasvanut.
Vaikka itse olen - ja pyrin oikeastaan olemaan harraskin - kristitty, niin on pakko sanoa, että Lindzenin kylmän asiallinen saarna on huomattavasti vetoavampi, kuin Hulmen kristillistä retoriikkaa ontuen tapaileva saarna, näin leppoisan tiistaiaamun maalliseksi sanaksi. Hulme kuitenkin edustanee kaikkia vakavasti otettavia ilmastotutkijoita, mutta Lindzen taas ei. Näin ainakin poliitikot, jotka tietävät kaiken, minulle kertovat.
via.
PS.
Mikäli nämä USA:n senaatin raportin esittelemät toisinajattelijat olisivat edes osittain oikeassa on mielenkiintoista huomata, kuinka jälleen kerran täysin mieletön ja monella jopa mielipuolinen kanta olisi vallannut länsimaisen älymystön ja mielettömyyden hyväksyminen oikeaksi kannaksi muodostunut jopa jonkinlaiseksi markkeriksi älymystöön kuulumisesta. Ei todellakaan olisi ensimmäinen kerta.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Racing
Viikon ottelu on siis vierasottelu Racingia vastaan. Sarjataulukossa eroa on kuusi pistettä Athleticin hyväksi. Athtetic on nimennyt otteluun seuraavat pelaajat: Iraizoz, Ustaritz, Amorebieta, Etxeita, David López, Llorente, Gabilondo, San José, Armando, Susaeta, Iraola, Orbaiz, Etxeberria, Gurpegi, Ion Vélez, Castillo, Díaz de Cerio, Javi Martínez ja De Marcos. Tuosta nyt on paha sanoa muuta kuin, että niukka vierasvoitto on tulossa. Andalusialaisella tuomarilla Padaras Romerolla ei ole ollut kunnia tuomita kuin kolme Athleticin ottelua: 1 voitto, 1 tasapeli ja 1 tappio, joten paineet ovat varmasti kovat, sillä ottelu ratkaisee uran onnistumistason arvioinnin melko pitkäksi aikaa.
Kokoonpano:
Iraizoz
Iraola
Ustaritz
Amorebieta
Castillo
Gurpegi
Javi Martinez
Orbaiz
Susaeta
De Marcos
Ion Velez
Vaihdossa:
Armando
Etxeita
David López
Gabilondo
Etxeberria
San Jose
Diaz de Cerio
Peli etenee aika rauhallisesti. Gurpegi teki 0 - 1 puolen tunnin pelin jälkeen. Ion Velez sai varoituksen 38. minuutilla mikä on Athleticin ainoa varoitus. Päivän sensaatio tuleekin pohjoisesta kotimaastamme, jossa ikuinen isämme Pekka Hämäläinen on päättänyt vetäytyä lepoon, sekä harrastusten pariin ja hänen tilalleen valitaan joku Sauli Niinistö. On mahdotonta sanoa voiko kyseiseen noviisiin luottaa.
Puoliaikatulos: Racing 0 - Athletic Club 1
Pian 75 minuuttia pelattu. Tilanne edelleen 0 - 1. Athletic ei ole vielä tehnyt yhtään vaihtoa - itse asiassa Iraola teki juuri 0 - 2 - Racing sen sijaan jo kaikki kolme.
86. minuutilla Ion Velez vaihdettiin Diaz de Cerioon, 89. minuutilla Orbaiz San Joseen ja vielä 93. minuutilla Susaeta David Lopeziin. Siinähän se.
Lopputulos: Racing 0 - Athletic Club 2.
Sarjataulukko iltapelin jälkeen taas joskus. Athletic Club joka tapauksessa on tämän kierroksen jälkeen kahdeksas. Ensi sunnuntaina kotiottelu Barcelonaa vastaan. Sitä ennen keskiviikkona Cupin ottelu Rayo Vallecanoa vastaan myös kotona. Rayo Vallecano johtaa 0 - 2.
Sarjataulukko 10 kierroksen jälkeen:
BARCELONA 26
REAL MADRID 25
SEVILLA 22
VALENCIA 21
DEPORTIVO 19
MALLORCA 17
SPORTING 16
ATHLETIC CLUB 16
ESPANYOL 13
OSASUNA 12
UD ALMERÍA 12
GETAFE 12
ZARAGOZA 11
VALLADOLID 10
TENERIFE 10
VILLARREAL 9
RACING 7
AT.MADRID 7
XEREZ 6
MÁLAGA CF 5

Poliittinen ohjelma
Vihreiden poliittinen ohjelma vuosille 2009 - 2011 on vähintäänkin raskasta luettavaa. Yleiskuvaksi jää, että yhteiskunnan tulee säädellä ihmisten elämää sen kaikilla tasoilla, eikä mitään vapaata aluetta kunniallisen persoonan kehitykselle sovi jättää.
perjantai 6. marraskuuta 2009
Enpä tiedä
En ole paljonkaan seurannut sikainfluenssan etenemistä ja siitä uutisointia. Tänään kuulin jostain, että rokotuksen jälkeen kestää kaksi viikkoa ennen kuin immuniteetti tautia vastaan on saavutettu, toisaalta jatkuvasti uutisoidaan kuinka epidemia on jo päällä. En tiedä onko kyseessä joku täsmärokote, jolla optimaalinen vaikutus saavutetaan, jos piikki saadaan kaksi viikkoa ja yksi tunti ennen taudin mahdollista puhkeamista vai onko vain niin, että Suomen valtiolla ei yksinkertaisesti ole rokotteita, mutta halutaan saada kirjoihin ja kansiin, että suunniteltu ja onnistunut rokotuskampanja on toteutettu. Mikäli rokotuksessa on riskejä ei sitä kai olisi aloitettu riskiryhmistä ja mikäli rokotetta on miksi ei voi samantien piikittää kaikkia halukkaita tai ainakin niin montaa, kuin rokotteita riittää?
Yksinkertaisia juttuja
"Yet, when South Koreans refer to Americans in private conversations, they nearly always attach the same suffix as when they talk about the Japanese and Chinese, their historical masters: “nom,” which means “bastards.” ..."
via.
Ei tarvitse kuin viettää muutama ilta Pusanin Texas Streetillä niin tuo on itsestään selvää. Kansainvälissä politiikassa ei usein tajuta ihan perusjuttuja: jos läsnäolo on sitä, että vierasmaalaiset - ja ainakin aikanaan vielä selkeästi sotilaat - näyttävästi ryyppäävät, huoraavat ja rällästävät keskellä kaupunkia, niin ei todellakaan voi odottaa, että siihen kansan syvissä riveissä suhtauduttaisiin myönteisesti sanottiin diplomaattitasolla sitten mitä tahansa.

Kuvia valistusfilosofiasta
torstai 5. marraskuuta 2009
Runo- ja kuvatorstai XIX
Koko historiani
on määrittynyt
aurinkokalenterin mukaan.
Kuu on kaunis.
Mutta en pitäisi siitä,
jos sen kierto
määrittelisi työn ja levon.
via.
Raporttia sivistysolympialaisista
Tilanne väliaika-asemalla Vihavainen 2 - Razinger 10.
Vihavainen, joka on selkeää kärkeä raskaassa sarjassa, kärsii selvästi saatuaan näin vahvan vastustajan. Kuka tahansa muu ja tie mitaliotteluihin olisi auki. On selvää, että Vihavainen saa vielä muutaman iskun sisään, mutta Ratzinger naputtelee myös niin joustavan rytmikkäästi, että mitään toivoa piste-eron kavenemiseen ennen lopun häämöttämistä ei ole. Vaikka Vihavainen huomaa, että kulttuurissa kulkee vakaa, sanan laajassa mielessä työläisten ja heidän toimiensa kehittyvä virta, jota korkeakulttuurin hairahdukset vain sotkevat, mutta eivät sinänsä muuta, hän tuntuu keskittyvän korkeakulttuurin ansiokkaaseen moukarointiin. Mielenkiintoista olisi tarkempi analyysi näiden kahden suhteista: voiko korkeakulttuurin rappio heijastua ratkaisevalla tavalla rehellisen ja älykkään työläisen kulttuuriin ja elämään ja kuinka pitkälle nämä lopulta ovat toisistaan riippuvaisia. Eli johtaako korkeakulttuurin nykyinen vajoaminen alle britneyspears-tason myös kansansivistyksen tuhoutumiseen vai äänestäkö kansa jaloillaan ja valitseeko se esimerkiksi vanhan korkeakulttuurin. Sinänsä paljon kysymyksiä, mutta otteluhan on vielä kesken.
Razingerista on sanottava, että enpä - koska olen tutustunut vääriin asioihin ja viettänyt aikaani väärien kirjojen parissa - olisi uskonut, että mitään näin nerokasta enää kirjoitetaan. Kirja todellakin on rehellisellä, älykkäällä, esteettisellä ja täysin kaikesta ironiasta vapaalla tyylillään niin sanottu klassinen mestariteos. Yhtä aikaa täysin nykyaikainen ja historiallinen. Ei ihme, että Suomen suurin kristillinen lehti Kirkko ja ( & oikeasti ) kaupunki oli täysin kyvytön arvostelemaan sitä.
Jatko ei siis enää ole ottelun lopputuloksen kannalta mielenkiintoinen, mutta molempien ottelijoiden tuotantoon tutustuminen on aivan varmasti antoisaa.

Venähtänyt aamukahvi
Eksyin lukemaan tämän uskottoman tekstin. Se on harvinaisen hyvä. Itse palaan ( as a good True Finn should ) Razingerin ja Vihavaisen pariin, mutta vilpittömästi suosittelen lukemaan tuon ja täytän tätä postausta parilla puolittain satunnaisella lainauksella siitä:
Many practical paradoxes of liberal activism that seem otherwise baffling and unsolvable can be trivially explained in the status signaling framework. For example, remember how liberals got all angry and huffy back when Miss California said that she believes that marriage should be between one man and one woman? Yet when 99% of the world's Muslim population opposes not only gay marriage but all homosexuality and would prefer to see it punished with death or at least severe lashings, liberals tell us with a straight face that Islam is a wonderful religion made of nothing but rainbows and unicorns! How could it be otherwise, when even the dumbest prole can think that muslims are suspicious and many of them really are bad? There are no status points to be earned for voicing such simplistic and primitive beliefs, and since liberals tend to see everything through the prism of status competition, they can't even conceptualize an opponent of gay marriage who isn't a white prole for them to understand and sneer at. The fact that many Islamic societies simply execute all homosexuals simply won't stick to their mental teflon, just like many liberals still can't believe that Barack Obama (aka “lightworker” or “God”) opposes gay marriage. Surely it was all just an electoral ploy!
I have occasionally noted how surreal it feels that despite the fact that I am not even forty, I am old enough to remember a simpler time when somebody being a “leftist” meant that he at least paid lip service to the interests and values of the working class. Any of you twentysomethings reading this probably now think I am pulling your leg or have gone off my rocker, same as if I had claimed that sky is green and grass is blue, for during your entire short lives, being a left-winger has meant that you sneer at the working class that so cruelly betrayed the old leftist vanguard by siding with the white male capitalist class oppressors instead of throwing away its shackles and cheeringly electing the intellectual as their ruler to tell them what to think.
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Typeryyksien typeryys
Enää ei voi sanoa turhuuksien turhuus, koska ne sanat liittyvät niin lujasti aikoihin, joina järki oli vielä kunniassaan.
Palkinto varmaan meni oikeaan osoitteeseen, kun Eija-Riitta Korhola pokkasi Vuoden Meppi - tittelin tämän vuoden gaalaillallisilla, mutta kyllä tämä on osoitus europolitiikan täydellisestä typeryydestä: Parlamentti valitsee joukostaan vuoden Top of the Popsin. Ei siis hyvää päivää. Miksi ei valittu suoraan Michael Jacksonia ja Britney Spearsia? Toinen on yhtä säihkyvän elävä kuin europarlamentti ja toisen on väitetty osaavan laulaa, joten Oodi ilolle olisi voinut mennä gaalassa parlamenttihumpaksi sovitettuna Alex Stubbin stepatessa taustalla.

Tämä on totta
The Fourth Checkraise linkittää Mark Steynin mielenkiintoiseen artikkeliin ja toteaa siinä ohessa totuuden.
Koko uusvasemmisto ( tai kutsutaan sitä nyt miksi vain koska joku loukkaantuu kuitenkin, olemassa se on kuitenkin ) on psykologisesti ja historiallisesti rakentunut niin, että sille on täysin oleellista kuvitella olevansa kapinassa jotain valtaa vastaan. Ajatus, että se itse on vallassa ja on - ja on ollut jo melko pitkäänkin - täysin vastuussa kehityksestä on sille täysin vieras.
Uusvasemmistolaisista tulevatkin mieleen, toki todentamattomat, kertomukset alkuasukkaista, jotka eivät yksinkertaisesti nähneet tutkimusretkeilijöiden laivoja, koska heidän ajatusmaailmassaan ei ollut mitään käsitteellistä kontekstia niin isoille laivoille. Tätä punavihervasemmistoa ( ranskalaista intelligentsijaa ) ei siis kannatakaan äänestää, koska vallassa ollessaan se ei yksikertaisesti tajua missä se on ja mitä se tekee.

tiistai 3. marraskuuta 2009
Kyllä taas niin hävettää olla suomalainen
Ateististen välkkyjen kasvattama suomalaistytsy on YLE:n uutisen mukaan esitellyt ikävällä tavalla ulkoa opittua junttimaisuuttaan Italiassa. Italian hallituksen vastaus tämän Euroopan yhteisön ytimen suurvallan edustajan aloitteesta nousseen oikeusjutun päätökseen on ilahduttava:
Koska Suomessa?
- Kukaan ei tule onnistumaan identiteettimme pyyhkimisessä, ei varsinkaan ideologinen eurooppalainen tuomioistuin, sanoi Italian opetusministeri Mariastella Gelmini uutistoimisto ANSA:n mukaan.
Koska Suomessa?
maanantai 2. marraskuuta 2009
Myöhästynyttä raportointia
Athletic Club 1 - Atletico Madrid 0
Ihan asiallinen kotivoitto siis. Javi Martinez teki maalin noin parinkymmenen peliminuutin kohdalla. Sama mies sai myös Athleticin ainoan varoituksen. Cupissa Ahtletic hävisi viikolla Rayo Vallecanolle 2 - 0. Kotona pitäisi siis voittaa 3 - 0. Toisaalta juuri kannata Cupissa jatkaakaan, sillä Pepsicola/rahanpesu-joukkueita vastaan tullee kuitenkin lopussa vastaan antikliimaksi.
Sarjataulukko yhdeksän kierroksen jälkeen:
BARCELONA 23
REAL MADRID 22
SEVILLA 19
VALENCIA 18
MALLORCA 17
DEPORTIVO 16
SPORTING 13
ESPANYOL 13
ATHLETIC CLUB 13
OSASUNA 12
GETAFE 12
ZARAGOZA 11
VILLARREAL 9
VALLADOLID 9
UD ALMERÍA 9
TENERIFE 9
RACING 7
AT.MADRID 7
XEREZ 5
MÁLAGA CF 4
Seuraava peli ensi sunnuntaina kello 18:00 vieraissa Racingia vastaan.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Uutisointia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)