maanantai 7. heinäkuuta 2008

Filosofiaa


Kuten aikaisemmin olen todennut filosofi Räsäselle ja muillekin, niin en oikein ymmärrä länsimaista filosofiaa. Minusta kiinalainen tyyli "Konfutse sanoi, siivotaanpa paikat ennen kuin asetutaan taloksi" on parempi ja selkeämpi.

Ajattelin kuitenkin kirjoittaa maailmankatsomukseni perusteista. Toivottavasti teksti ei millään tavoin uppoa länsimaisen filosofian raskaaseen perinteeseen, vaikka tietenkin käy niin, että senkin puitteissa kaikki on jo sanottu.

Vaikka en millään muotoa usko, että valtio tai mikään muukaan ihmisyhteisö olisi edes etäisesti muurahaispesän tai mehiläispesän kaltainen superorganismi uskon kuitenkin, että valtio on orgaaninen kokonaisuus, joka koostuu erittäin monimutkaisista vaikutussuhteissa ja jossa kaikki tavallaan vaikuttaa kaikkeen. Olisi itseasiassa houkutteleva ajatella, että valtio olisi vain erillinen sopimus, jonka ihmiset ovat tehneet ja joka olisi mielin määrin muokattavissa sellaiseksi, että se sopii kaikille yksilöille, jotka ovat sopimukseen vapaaehtoisesti sitoutuneet. Noin ei kuitenkaan ole. Näen itse asian niin, että tuollainen puhtaalle sopimukselle perustuva valtio ajautuu helpommin autoritääriseen tilaan, kuin yhteiseen historiaan ja kulttuuriin perustuva kansallisvaltio.

Tuosta syystä siis nationalismi. Historia, kulttuuri ja ihmisten keskeinen ymmärrys takaavat osaltaan sen, että valtio voi olla suhteellisen vapaa, eikä se tarvitse kiristävää lainsäädäntöä.

Itse asiassa minulla ei ole mitään pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaakaan vastaan. Minusta se sopii tänne aivan hyvin. Sitä pitäisi vain tehostaa, keventää ja pyrkiä luomaan käytäntöjä, jotka vapauttaisivat ihmisten yritteliäisyyttä. Pitkin hampain hyväksyisin jopa Kepun, SDP:n ja Kokoomuksen. Itse asiassa en edes välittäisi niistä, jos asiat rullaisivat omalla painollaan päätöksenteon pysyessä mahdollisimman kansanvaltaisena. Koko kiinnostukseni politiikkaan onkin aika tuoretta ja johtuu siitä, että koen historiallisen kehityksen kohti parempaa olevan uhattuna. Ajattelin alussa itsekin usein olenko hullu, voivatko asiat todella olla näin, en kai nyt liioittele? Mutta asiat nyt vain näyttävät olevan niin huonosti. Euroopan, ja hölmönä mukana menevän Suomen tulevaisuus ei näytä mitenkään valoisalta.

Konservatismi on sitten toinen juttu. Se on tavallaan myös ristiriidassa nationalismin kanssa. Aito konservatiivi olisi käsittääkseni jollain tavoin elitisti ja suhtautuisi vähintäänkin epäillen kansanvaltaisuuteen. Omaan ajatteluuni konservatiivisuus on hiipinyt montaa kautta, mutta ehkä keskeisin tekijä on uskonnollisuus. Olen hyvin uskonnollinen tyyppi, vaikka en mitenkään pidäkään omaa uskontoani ainoana oikeana, tunnen suoranaista vihaa uskonnollista käännyttämistä kohtaan, enkä oikeastaan ajattele henkimaailman asioita juuri koskaan minkään hierarkisen ajatusrakennelman kautta. Itse ajattelen niin, että olen luterilainen itsestäni riippumattomista syistä, kuten totta onkin, enkä näe mitään syytä muuttaa tilannetta vaan pikemminkin koen niin, että näin on ollut hyvä ja sitä on hyvä jatkaa. Ja näen tietenkin evoluutioteorian parhaana tapana ajatella asoita, vaikka tunnen kyllä jatkuvaa kiusausta vängätä sitä vastaan. Onhan se nyt kuitenkin itsestään selvää, että Jumala loi taivaan ja maan.

Uskonnosta on ilmeisen vaikea kirjoittaa henkilökohtaisella tasolla ja kirjoitan siitä ehkä erikseen myöhemmin. Joka tapauksessa pidän itse Jumalaa eräänlaisena vapaan tahdon takaajana. Uskonnon merkitys kokonaisuutena on minusta siinä, että se hienon tradition kautta tarjoaa erittäin korkealle kehittyneen ja sivistyneen kommunikaatiokentän, jossa täysin eri tavalla ja eri tasoilla puhuvat ihmiset voivat keskustella hengellisistä asioista ja kohdata toisiaan älyllisellä tasolla. Ateismi tai luonnontieteet eivät tarjoa mitään sellaista. Voin vaikka vain viitata sairaalakokemukseeni, jossa viereisen pedin fyysikko totesi, kun yritin viritellä keskustelua supersäieteoriasta, että sinun kannattaisi lukea sellainen kirja kuin Herra Tompkins fysiikan ihmemaassa. Ei siinä toisaalta mitään, ihan hyvä kirja sekin oli ;)

Jotain tommosta. Tämä nyt menee luokkaan avautuminen, mutta menkööt. Yritän kiteyttää näitä ajatuksia jossain vaiheessa ytimekkäämpään ja selkeämpään muotoon.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän 1800-luvulla syntynyt moderni nationalismi, joka osaltaan johti Euroopan globaalin aseman ja kulttuurisen itsetunnon romahduttaneisiin maailmansotiin, ole jo voitettu kanta. Länsimainen sivilisaatio kokonaisuudessaa antiikkisine ja kristillisine traditioineen on se, mitä kohtaan tunnen jonkinlaista uskonnollisuutta. Suomi on valitettavasti liiaksi myöhäinen topeliaaninen fiktio, jotta se kelpaisi viitekehykseksi kaikille konservatiiveille. Sitäpaitsi toisin kuin sinä, sympatisoin enemmän katolilaisia kuin Lutherin porukkaa, joka hajotti länsimaiden yhtenäisyyden 1500-luvulla.

Tietysti Suomi on fiktiona parempi kuin monikulttuurisuus, mutta kuten Horatio Hamletissa, olen mieluummin vanha roomalainen. Tai sellaisena ainakin haluan kuolla, kun nyt länsimaiden perikadon hetkenä meidän kaikkien kuoltava on.

IDA kirjoitti...

No ei minusta ole voitettu kanta. Itseasiassa näen nationalismin maailmanlaajuisena ilmiönä enkä nyt ole ollenkaan varma, johtiko se maailmansotiin. Yhtä hyvin voi oikeastaan väittää, että kyse oli ylikansallisiksi paisuneiden imperiumien keskinäisistä kähinöistä.

Länsimainen sivilisaatio on juu hieno sivilisaatio, mutta en näe sitä sillä tavoin monoliittisena vaikka tietenkin voi selvästi nähdä, että tietyllä tavalla yhteinen, eurooppalainen kulttuuriperintö on olemassa. Mulle sopii hyvin, että korkeakatoliset meillä ovat aina riesanamme ;)

Tuosta fiktiivisyydestä olen eri mieltä. Asia toki on monipolvinen, mutta ei valtio tietenkään mikään ylhäältä luotu fiktio ole.