Muistan vielä ajat, jolloin kulttuuria ei ollut lähellekään niin paljon kuin nykyään. Sitä näki todella harvoin ja maaseudulla tuskin ollenkaan muutoin, kuin joskus televisiossa. Eivät ne kuitenkaan olleet pahoja aikoja, vaikka nykyään niinkin helposti luulisi.
Vierailimme silloin melko usein hyviin suomenruotsalaisiin naimisiin pääseen tätini, rauha hänen muistolleen, luona pääkaupungissa. Hän asui Töölöön kaupunginosassa. Vierailun kohokohtia olivat tietysti Korkeasaari, Linnanmäki ja Suomenlinna. Silloinhan ei tosiaan juuri muuta ollutkaan. Muistan kuitenkin kuinka kerran äitini puristi minua olkapäästä ja kumartui kuiskaamaan korvaani: "Katso IDA, tuolla menee kulttuuri." Käänsin katseeni nopeasti äitini osoittamaan suuntaan ja ehdin kuin ehdinkin nähdä kulttuurin, ennen kuin se katosi kadunkulman taakse.
No, ne olivat niitä aikoja. Eikä äiti pahaa tarkoittanut. Itse tapahtuma ei kuitenkaan ollut minusta kovinkaan kummoinen ja ehkä tuo lapsuudenkokemus onkin yksi syy siihen miksi kulttuuri on minusta aina ollut jotenkin yliarvostettua.
2 kommenttia:
Revetä repsahdin, sen verran hauska juttu. Vai että kulttuuri :)
No, rikastava kulttuuri sitten?
On maamme köyhä
vaan ei köyhäks jää
johan tänne rikas mies
arabiasta tähyää.
;)
Lähetä kommentti