Takakansiteksti Houstonin satama-alueelta kontista löytyneestä pehmeäkantisesta:
- Mutta Charles Boyd on kadonnut...
Presidentti tuijotti neuvonantajaansa, kuin miestä joka höpisee käsittämättömiä
- Mitä? Aika on nyrjähtämässä radaltaan, näet yhtä saatanan hyvin kuin minäkin, että Rooman rauniot ovat muovautumassa tämän kaupungin päälle ja sinä puhut Charles Boydista
- Hän oli paras miehemme, hän...
- Hän on kadonnut. Häntä ei enää ole tai hän on saatana vie haihtunut jonnekin keskiaikaan, presidentti keskeytti tylysti. Me emme tiedä. Meidän on pakko toimia tässä ja nyt. Thompson!
- Me emme voi, ilman Boydia emme...
- Kyllä me voimme. Minä olen presidentti.
Kenraalin asepukuun pukeutunut ryhdikäs mies asteli ovaalihuoneeseen vanhan, montaa presidenttiä palvelleen palvelijan avaamasta ovesta.
- Herra Presidentti
- Thompson, se heitukka, joka voitti Bottom of The Chavs - kilpailun ja joka lauloi, tai siis helvetti huusi ja tanssi, Super Bowlin puoliajalla piiskataan tänään suorassa lähetyksessä. Siis piiskaa pyllylle oikein vanhan ajan tapaan.
- Selvä on, herra presidentti
- Ja ne kaksi jeesustelijaa menneisyydestä, mitä ne nyt olivat...
- Geldof ja Bono, jotain ritareita kuulemma ja anovat juuri muuten taas audienssia, neuvonantaja totesi alistuneena
- Ne ammutaan. Tuomion syynä maanpetos.
- Herra presidentti, kenraali sanoi. He eivät ole maamme kansalaisia.
- Ei haittaa. Ammutte ne silti
Kenraali poistui huoneesta. Presidentti nousi tuoliltaan, kiersi pöydän ja nojautui siihen.
- Brian, hän totesi rauhoittuneella äänellä. Ilmoita vaimollesi, että olet nyt jonkun aikaa kiinni. Sano, että mitään hätää ei ole. Vain kiireellisiä tehtäviä. Me selviämme tästä kyllä.
- Jos Boyd olisi vielä täällä...
- Brian, Boyd ehti välittää meille tärkeimmän tietonsa, joka on menneisyydestä kulkenut hänen perheessään sukupolvelta toiselle. Meidän täytyy nyt olla miehiä, jotka eivät usko Laryngaaleihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti