sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Puolan vaalit


Yleisradio ui taas pohjalla taustoistaessaan uutisissaan Puolan tämänpäiväisiä parlamenttivaaleja.

Hei kaikki, lukekaa mun päiviksestä keistä mä tykkään ja ketä mä inhoon

Yhtiö alkaa olla meille omistajilleen niin häpeällinen taakka, että hallituksen olisi hyvä tutkia voisiko sen jotenkin pistää lihoiksi ja perustaa sen tilalle jonkinlaisen kansallisen dokumentti- musiikki- ja draamakanavan. Yhteiskunnallinesten ja päivänpoliittisten ohjelmien teko sen olisi ainakin lopetettava, koska se ei niitä osaa.

Itsekään en valitettavasti osaa puolaa, joten laitoin tähän vaaleja varten kannustukseksi hienoimman anglojulisteen minkä aina vain paremmin palvelevaksi muotoutuvan verkon uumenista löysin. Ja koska en osaa puolaa ei minulla suomalaisena ja suurimman suomalaisen uutistoimittajan omistajana tietenkään voi olla hyvää kuvaa Puolan poliittisesta tilanteesta. Tunnen kuitenkin joitakin puolalaisia ja olen jopa osallistunut rukoukseen, jossa pyydettiin hyvää tulosta Puolan presidentinvaaleissa. Silloin tulos oli mielestäni hyvä. Tänään toivosin todella suurta voittoa Laki ja Oikeus - puolueelle, joka on Perussuomalaisten kanssa samassa europarlamenttiryhmässä yhdessä Tanskan Kansanpuolueen kanssa. En tiedä osallistuuko Janusz Korwin-Mikke näihin vaaleihin, mutta jos osallistuu saattaisin itse, jos olisin äänioikeutettu, olla pragmaattisesti jopa äänestämättä häntä ja siirtää ääneni Laki ja Oikeus - puolueelle. Ajat ovat nyt sellaiset.

Illalla tai viimeistään huomenna olemme viisaampia tuloksen suhteen.

Muista päivän tapahtumista mainittakoon KTP-Ilves - ottelu, joka alkaa kello 13:00:00.

4 kommenttia:

Yli-Balthasar kirjoitti...

En minäkään osaa puolaa, mutta tässä on englanninkielinen pläjäys, jonka voi heittää kaikille ylen (mies)toimittajille: https://www.youtube.com/watch?v=9FWovgOzmFU

Anonyymi kirjoitti...

Ei liity juttuun mutta IDA:a varmaan kiinnostaa muutoin. KTP hävisi Ilvekselle 1-2. Tästä syystä se karsii sarjapaikasta jossa vastaan asettuu PK-35 Vantaa. Mitä arvelet KTP:n mahdollisuuksia voittaa liigakarsinta?

RH kirjoitti...

Yle-veron tultua ohjelmien taso on pudonnut rajusti. Mitäpä sitä ponnistelemaan, kun rahoitus on hoidettu pakkokeinoin.
En enää edes katso kuin parhaat palat Areenasta.

IDA kirjoitti...

"Mitä arvelet KTP:n mahdollisuuksia voittaa liigakarsinta?"

Mahdollisuudet ovat hyvät. Tosin en kehottaisi ketään lyömään vetoa KTP:n puolesta missään ratkaisupelissä. Tänään ainakin vaihdot menivät jotenkin pieleen ja peli vain hajosi niiden jälkeen. Ilveksen rankkari tuli vähän helposti. Ja siitä 2 - 0. 0 - 0 tilanteessa KTP:llä oli pari selkeää maalipaikkaa ja yksi veto ylärimaan. 1 - 0 olisi muuttanut pelin luonteen. Lievästi otti loppua kohden päähän, kun tiesi Vaasan hävinneen Maarianhaminassa.