perjantai 30. elokuuta 2013

Tähän ei eläin pysty



Hallitus aikoo perustaa metropolihallintoja vauhdittamaan tulevaa kuntauudistusta. Koska pääministeri Jyrki Katainen on metsämiehiä voisin sen kunniaksi tarjota lähes tulevan Kotham - cityn keskipisteestä metsästysmajan metropolihallinnon käyttöön. Ja täysin ilmaiseksi, talkoohengessä. Sen ohi kulkee metsäautotie, joten Audilla pääsee noin 500 metrin päähän majasta. Siellä metropolihallinnon olisi hyvä laavulla istuskella, keitellä kahvia ja kehitellä visioita, missioita ja strategioita ympäröivän metropolin tulevaisuudesta ihan kirjalliseen muotoon asti.

Pakkoruotsi



Olen vältellyt käynnissä olevaa pakkoruotsikeskustelua, koska en yksinkertaisesti jaksa. Tuen kansalaisaloitetta ja olen vakaasti sitä mieltä, että koulujen ohjelmassa pitäisi olla tasan yksi pakollinen vieras kieli. Ihan sama minkä eurooppalaisista kielistä kukin valitsee ( itse suosisin latinaa ).

Pakkoruotsin puolustajien "argumenteilta" ei kuitenkaan voi välttyä, jos sattuu kahvilassa lukemaan lehden ( hankin varmaan itselleni joululahjaksi Chromebookin, jossa on sisäänrakennettu 3G, joten pääsee tuostakin kiusauksesta sitten ). Mikäli edelleen ajatellaan, että sanomalehdet ( ja Yleisradio ) edustava suomalaista sivistyselämää, niin on pakko päätyä siihen onnelliseen johtopäätökseen, että Suomi ei sivistyneistönsä osalta ole vielä läheskään kypsä kuulumaan Eurooppaan. Niin käsittämätöntä tuubaa nuo "argumentit" ylivoimaiselta osaltaan ovat. Välillä  muutenkin tuntuu, että jokaisen joka kirjoittaa johonkin valtamediaan yhteiskunnallisista asioista on suoritettava säännöllinen itsensähäpäisyriitti, jolla hän todistaa kuuliaisuutensa vallitsevalla eetokselle. Suomalaista sivistyneistöä ajatellen olisikin parasta, jos palaisimme aikaan, jossa matka Tukholmaan oli "siististi cool" ja täynnä kansainvälisyyden vapauttavia tuulahduksia. Me muut toki voisimme jatkaa vapaasti, yhtä pakollista vierasta kieltä opiskellen.

torstai 29. elokuuta 2013

Suomalainen metropoli



Kymen Sanomat ennakoi Miehikkälän, Virolahden, Haminan, Kotkan ja Pyhtään muodostamaa tulevaa metsäistä metropolialuetta kyselemällä lukijoilta mikä "kaupungin" nimeksi. Mikäli nykyisissä nimissä pysytään niin oikeastaan ainoat vaihtoehdot, joilla olisi historiallista painoarvoa, ja jotka soveltuisivat kuvaavasti kosmopoliittisen metropolialueen nimiksi, olisivat Kymi, Pyhtää tai Vehkalahti ( Hamina myös ehkä ). Ellei näistä mikään kelpaa olisi keksittävä uusi nimi.

Myös tulevan - en millään pysty uskomaan, että Suomessa pystyttäisiin torjumaan näin älyvapaa idea, kun se kerran on saatu käyntiin - metropolin kaupunkikeskuksen paikka pitäisi päättää. Se voisi hyvin olla Karhula tai Hamina. Örnöön saari on alueen kaupunki-, kauppala- tai kuntakeskuksista käytännössä ainoa, joka ei sijaitse metropolin läpi kulkevan valtatien varrella, joten sitä ei voi edes ottaa huomioon hallinto- ja kauppakeskuksesta päätettäessä.

Näillä eväillä siis eteenpäin toteuttamaan uutta ja uljasta Eurooppaa.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tolkien



Itselläni on edelleen Taru sormusten herrassa vaiheessa, eli lukematta, mutta tämä kirjoitus innostaa taas aloittamaan sen lukemisen:

Tolkien's "No" to Narnia.

Hienolla nimellä paiskattu isä Longenecker huomioi hyvin miksi Tolkien vihaa allegorioita. Myyttinen maailma on myyttinen maailma ja se on luotava kokonaan perustuksiaan myöten. Viittaukset todelliseen maailmaan olisivat vain rajoittavia ja häiritseviä. Tämä näkemys nivoutuu lukemaani hauskaan muisteluun toisesta allegorioiden vihaajasta Nabokovista:

An A from Nabokov

Nabokov opettaa kirjallisuutta yliopistossa, antaa luettavaksi joukon kirjoja ja asettaa ehdoksi, että opiskelijat eivät ota selvää kirjailijoiden ja heidän elinympäristöjensä taustoista, tai heidän maidensa historioista. Fiktiiviset kirjat kertoisivat kyllä itse isestään kaiken oleellisen ja kaikki mahdolliset yhtymäkohdat todellisuuteen olisivat kuitenkin vääriä. Tämä on oikeastaan ainoa järkevä tapa suhtautua fiktioon, ja ehkä taiteeseen yleensäkin.

Videolla kuultava Audrey Assadin laulu ei ole fiktiota, vaan todellisuutta.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Alkoholipoliittinen kannanotto



En näe yksinkertaisesti mitään järkeä siinä, että hyviä marjoja, raparpereja, omenoita, tai luumuja tuhlataan kiljuun, josta keitetään pontikkaa. Niistähän saa hyviä ja maukkaita viinejä. Pontikan keiton ideana on saada niin puhdasta alkoholia kuin mahdollista ja siinä samalla poistuvat kyllä kaikki mautkin. Mitään ylevämpiä luonnonantimia ei mäskiin siis kannata tuhlata, vaan vesi, pikahiiva ja sokeri riittävät aivan hyvin. Rauhallisella otteella ja hyvällä pannulla kerran tiputettu pontikka on noin 75 - 80 prosenttista. Sen voi laimentaa keitetyllä vedellä noin 40 prosenttikseksi alkoholiksi. Sen jälkeen saatu alkoholi lasketaan noin metrin mittaisen aktiivihiilellä täytyn putken läpi ja juoma on valmis nautittavaksi. Se on aivan samanlaista väkiviinaa kuin viinakaupasta saa, mutta selkeästi edullisempaa. Itsehän en väkiviinoja juokaan, mutta esitin tämän vain poliittisena kannanottona, että kukaan ei menisi tuhlaamaan hyviä marjoja tai muita luonnon antimia mihinkään mäskiin.

torstai 22. elokuuta 2013

Poliittinen ehdotus

Eurovaalien äänestysvilkkaus on yleensä hämmentävän huono. Toisaalta eduskuntaan, jolla olisi todellakin paljon tekemistä, on syksyllä tulossa käsiteltäväksi kaksi tunteita ja keskustelua nostavaa kansalaisaloitetta. Niistä tullaan jauhamaan. Ehdotankin, että eduskunta siirtää kansalaisaloitteet toistaiseksi syrjään ja päättää eurovaalien yhteydessä pidettävästä vähintäänkin neuvoa antavasta kansaäänestyksestä, sekä homoavioliittojen, että pakkoruotsin osalta. Sen ei pitäisi juurikaan lisätä vaalien aiheuttamia kustannuksia ja toisaalta äänestysprosentin nousu suotuisalle tasolle olisi taattu. Sekä homoavioliitto ja pakkoruotsi ovat molemmat selkeästi asioita joiden ratkaisemiseen kansanäänestys soveltuisi varsin hyvin. Ellei, niin mitkä muka olisivat?

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Ulkopoliittinen siirtymä

Katselin eilen televisiosta dokumentin Pussy Riotin toilailuista ja lukaisin tämän artikkelin:

Putin says...

Siirsin samantien ulkopoliittista linjaani selkeästi Venäjälle myönteisempään suuntaan, vielä siitä mitä lännen toilailut Arabikeväässä ja nyt Syyriassa ovat sitä siirtäneet. Perusasioista ei kuitenkaan tingitä, vaan edellytän edelleen Tarton rauhan rajoja ja Salpalinjan vahvistamista vihoviimeisenä puolustuslinjana.

Tämä vakaasti tiedostaen, että Venäjän ortodoksikirkon vahvat siteet vahvaan valtioon ovat todellakin ongelma, mitä Pussy Riotin pässitkin kyllä dokumentissa väittivät. Ulkopoliittisia ongelmia nyt vain on aina isompia ja pienempiä. Länsimaiden suhteen ongelman voisi tiivistää vaikka siihen kuinka länsimaisen nykykulttuurin ikoni ja yksi sen suurimmista edustajista, Madonna, tuossa dokumentissa esiintyi. Hän voi kyllä tukea Pussy Riotia, mutta ei lännessä uskaltaisi tehdä mitään vastaavaa, koska se tuhoaisi hänen uransa ja mahdollisuutensa ansaita rahaa. Hän voi kuitenkin rajatuilla sirkusalueilla vihjailla samaan suuntaan, koska munaton ja uupunut länsi pitää vihjailusta ja maksaa siitä. Ulkoistettua kapinaa on sitten jännittävä seurata televisiosta. Se on suurempi ongelma kuin Venäjän ortodoksinen kirkko.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Järjestöuutisia



Perustimme Kotkaan uuden poliittisen järjestön:

Radiakaalia subsidiarismia

Näillä mennään. Kannatusjäseniksi hyväksytään harkinnan mukaan myös niitä "ihmisiä", jotka eivät ole kymiläisiä.


lauantai 3. elokuuta 2013

Surullista, niin surullista

Hyökkäys toimittajia vastaan.

Jotenkin äärimmäisen huolestuttavaa demokratian kannalta ajateltuna, että natsirasistit hyökkäävät toimittajia, tutkijoita ja yleensä oikeasti hyviä ihmisiä vastaan heti, jos nämä vain uskaltavat julkaista tarkkailunsa tuloksia. Tämä on iso ongelma, johon koko valtiokoneiston soisi kiinittävän enemmän huomiota ennen kuin on liian myöhäistä. Natsitkin tulivat kuin varas yöllä juuri väärin ymmärretyn sananvapauden avulla ja sitä hyväksi käyttäen.

Olisiko siis mahdollista, että nämä ilmaston lämpenemisestä yksisilmäisesti jauhavat kiihkoilijat saisivat edes sakot? Noin aluksi siis.

perjantai 2. elokuuta 2013

Varautuneen suostuvainen



Vanha, ennen talousnousua tehty, ehdotukseni siitä, että Suomen kannattaisi tutkia tarkoin mahdollisuudet liittyä yhdeksi kantoniksi Kiinaan, on näköjään ottanut tuulta alleen.

Vanhat perustelut pitävät edelleen: Meillä olisi sotilaalliset turvatakuut ja Keskuksen hallinto vain säteilisi harmoniaa ympärilleen, mutta muuten saisimme olla täydessä rauhassa, kunhan maksaisimme verot, jotka kaikella todennäköisyydellä olisivat pienemmät kuin EU:sta aiheutuvat kulut.

Toisaalta Singapore ei vielä ole Kiinaa itse, mutta olisihan meillä tämän avauksen jälkeen paremmat mahdollisuudet sitten kosia sitä yhdessä.

torstai 1. elokuuta 2013

Päivi Räsäsen puheesta

Minulle selvisi vastaan tänään, että Päivi Räsänen piti ansiokkaan puheensa seminaarissa, jonka aihe oli Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa, joten linkitän puheen tähän:

Kristillinen ihmiskuva haastettuna

ja haastan jokaisen lukemaan sen läpi tuo aihe mielessään. Sen jälkeen kannattaa miettiä mitä kertoo yhteiskunnastamme - tai sen oletetuista sivistyksellistä yläkerroksista - se, että puheesta on noussut skandaali, jota vielä tänäänkin jauhetaan maan ehkä keskeisen kristillisen median sivulla yrittäen löytää jonkin dosentin avulla, valikoiden siteeraillen, vieläkin syitä siihen miksi tuo puhe olisi muka ollut väärin. Ei ainakaan mitään hyvää.

Mikäli koko kuva pitäisi muodostaa tuon puheen saamasta vastaanotosta julkisessa mediassa, niin kehtaisiko kukaan, jolla on edes tippa maalaisjärkeä päässä, väittää, että emme olisi hyvää vauhtia matkalla kohti vaivalla rakennetun kansallisen sivistyksemme tuhoa?

Yritys löytää joku konsensus siitä, että Päivi Räsänen olisi tehnyt virheen, siltä pohjalta, että poliitikko ei saisi puhua politiikkaa, on ehkä järjettömintä mitä ikinä on kuultu. Kaikki julkinen puhe on politiikkaa jollain tasolla. Ei voida sanoa, että poliitikko ei voi mennä kekrijuhliin puhumaan kekrin viettäjien asemasta yhteiskunnasta, koska hän on poliitikko ja kekrinä pitäisi vain kansanrunouden tutkijan hartaasti puhua siitä kuinka nuotio palaa. Dosentitkaan eivät muuten saisi kirjoitella lehtiin, koska heidän asemassaan pitäisi tehdä tiedettä tiedeyliopistoissa.

Eipä tästä enempää, esseet mahdollisesti jossain muualla :)