Chromebook vaikuttaa täydelliseltä vekottimelta. Juuri sellaiselta kuin kannettavan pitäisi olla. Se on myös ensimmäinen tekninen vehje vuosiin, joka heti sen olemassaolon havaittuani herätti kiinnostuksen. Ongelma on ainoastaan se, että vietän jatkuvaa Euro Maydayn ja "Älä ostaa mitään" - päivän yhdistelmää, joten en äkkiä keksi miten hankkisin sellaisen itselleni pitäen ideologiani puhtaana. Kai se on vain pakko tinkiä ideologiasta ja ostaa pois.
Toisaalta, jos Google katsoo tämän mainokseksi, niin minulle saa kyllä vapaasti lähettää tuon uuden, halvimman mallin :)
tiistai 27. marraskuuta 2012
Tie
Olen aina pitänyt Opus Deitä jotenkin valjun pedanttina ja sinnikkään poroporvarillisena. Tämä on ollut vain mielikuva, enkä tiedä sen paremmin mistä se on tullut, koska Opus Dein opetukseen ja spiritualiteettiin en ole kummemmin tutustunut . Innostuin kuitenkin hankkimaan pyhä Josemaría Escriván kirja Tie ja lukemaankin sitä. Alkuun se tuntui vahvistavan omaamaani mielikuvaa ja tuntemukset olivat sen suuntaisia, että mitäs tässä oikein sinutellaan ja jaetaa ohjeita kuin partiolaiselle. Aika äkkiä kirja kuitenkin paljastui todella hyväksi ja eläväksi. Sen huomiot ja suorasanaiset ohjeet kävivät suoraan ja konstailematta päälle ja herättelivät omaa ajatteluakin ehkä jopa syvällisemmin, kuin hyvä kirjallisuus yleensä tekee. Itseäni saattoi auttaa alkuun, että tunnen Opus Dein historiaa pinallisesti ja visioin kirjan lyhyitä neuvoja siihen ympäristöön, mutta en usko, että kirja tarvitsee mitään teologista- tai historiallista kehystä, vaan se avautuu ihan oman elämän kautta. Eikä se todellakaan päästä niin helpolla, että tarkka päivärytmi ja putipuhtaan siisti työpöytä veisivät sen herättämän omatunnon tutkiskelun pois, vaikka olisihan niissäkin jonkinlainen alku.
Hyvä kirja siis. Suosittelen. En ehkä sanoisi, että se sentään modernin ajan Kemppiläinen on, kuten väitetään, mutta se kuvaus on kuitenkin varsin osuva.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Kristus, kaikkeuden kuningas ( 34. sunnuntai )
(Dan. 7: 13 - 14)
Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
(Ilm. 1: 5 - 8)
ja Jeesukselta Kristukselta, luotettavalta todistajalta, joka on esikoisena noussut kuolleista ja on maailman kuninkaiden hallitsija! Hänelle, joka rakastaa meitä ja on verellään vapauttanut meidät synneistämme, hänelle, joka on tehnyt meidät kuningassuvuksi ja Jumalan, Isänsä, papeiksi, hänelle kunnia ja valta aina ja ikuisesti! Aamen. -- Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen. "Minä olen A ja O, alku ja loppu"*, sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias.
(Joh.18: 33b - 37)
"Oletko sinä juutalaisten kuningas?" Jeesus vastasi: "Itsekö sinä niin ajattelet, vai ovatko muut sanoneet minusta niin?" Pilatus sanoi: "Olenko minä mikään juutalainen? Oma kansasi ja ylipapit sinut ovat minulle luovuttaneet. Mitä sinä olet tehnyt?" Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä." "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua."

perjantai 23. marraskuuta 2012
Täydellinen hölmöys
Tämä on niin täydellistä hölmöyttä, tolloutta ja idioottimaisuutta, että sille on pakko ihan inhimillisestä säälistä tarjota ne vähät klikkaukset, jotka täältä on saatavissa:
Paavilta yllättävä ulostulo.
Ehkä taloudellinen hyvinvointi sitten antaa myös ahkerasti lasitaloissaan puurtaville "lehtimiehille" mahdollisuuden opiskeluun ja lukutaidon kehittämiseen.
Vanhat suomenkielenopettajani ovat varmaankin jo autuaammilla metsästysmailla ja se on hyvä asia. Heidän ei enää tarvitse tuntea pahaa mieltä siitä, että he opettivat lapsille sanomalehtien edustavan jonkinlaista sivistystä.

Eduskunnassa valehtelu
Koska eduskunnassa on demareita valehtelemassa ja sorvaamassa SAK:n ja EU:n lakialoitteita, eikä heitä yksinkertaisesti voi opettaa, niin on sovittu, että eduskunnassa ei saa käyttää sanaa "valehdella". Itse toiminta tietysti jatkuu sellaisenaan, sillä onhan eduskunnassa demareita.
Asiasta on turha suuttua, eikä siitä kukaan suutukaan; jokainen tekee sen mitä osaa, mikä demareiden ollessa kyseessä muodostuu usein kyllä muodollisesti huvittavaksi kuvattavaksi, kun sanaa "valehdella" ei saa sanoa.

torstai 22. marraskuuta 2012
NOMA
Nykyään, kun akateeminen tiede operoi sellaisilla käsitteillä kuin islamofobia, on oikein ja otollista, että se on täysin itsenäinen, todellisuudelta suljettu magisteriuminsa.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Parempi strategia II ( Abortista )
Laitoin tuon suluissa olevan otsikkoon mukaan, koska se kuitenkin kerää klikkauksia :)
Erittäin hyvä analyysi siitä miksi kristittyjen ei pitäisi poliittisesti keskittyä sellaisiin yksittäisiin kysymyksiin, kuin aborttilainsäädäntö:
The End of Pro-Life Politics
Tekisi jopa mieleni sanoa, että totahan mä olen aina sanonut ja nyt sen tunnustavat jo amerikan tohtoritkin.
Suosittelen koko artikkelin lukemista, mutta noin pähkinänkuoressa artikkelin idea on, että poliittiset taistelut yksittäisissä moraalikysymyksissä on länsimaissa jo hävitty ja suora panostaminen niissä kamppailemiseen ainoastaan lisää kristittyjen riippuvuutta valtioista, joiden politiikka on kristilliselle elämälle täysin vierasta. Pitäisi yksinkertaisesti ottaa lusikka kauniiseen käteen ja ruveta kokonaisvaltaisesti rakentamaan edellytyksiä hyvälle, kristilliselle elämälle niin riippumattomana valtioista kuin mahdollista. Vain sitä kautta on mahdollista voittaa koko sota, kukistaa jo orastavana leviävä kuoleman kulttuuri ja nostaa persoonallinen elämä taas sille kuuluvaan arvoonsa myös sekulaarin yhteiskunnallisesti.

tiistai 20. marraskuuta 2012
Parempi strategia
Tänään Helsingissä on ilmeisesti mielenosoituksia Israelin ja Palestiinan tilanteeseen liittyen. Tai sitten ne jäävät vain Facebook - mielenosoituksiksi, mikä olisi suotavaa.
En ollenkaan usko, että konfliktiin voidaan vaikuttaa millään tavoin osoittamalla mieltä tai nahistelemalla Helsingissä. Se on täysin turhaa tuuleen huutamista, joka ei ratkaise yhtään kiistanalaista asiaa, eikä siirrä yhtään rajaa senttiäkään mihinkään suuntaan.
Ihmisillä Helsingissä kuitenkin vaikuttaa olevan halu vaikuttaa tähänkin asiaan ja koska nykyään sanotaan, että pelkän kritiikin sijaan pitäisi aina esittää positiivinen vaihtoehto, niin teen niin: Jokaisen mielenosoitukseen osallistumista harkitsevan kannattaisi tehdä täsmälleen sitä mitä normaalistikin arkisin tekee, tehdä se mahdollisimman keskittyneesti ja hyvin samalla rukoillen Jumalaa, että hän soisi rauhan laskeutua sota-alueelle. Ja ensi sunnuntaina sitten mennä kirkkoon ja rukoilla samaa Jumalanpalveluksen yhteydessä.
Ellei ole täysin varmaa, että tuo vaikuttaisi tilanteeseen enemmän kuin mielenosoitus kaduilla, niin on sataprosenttisen varmaa, että se vaikuttaisi siihen vähintäänkin yhtä paljon ja olisi itselle, sekä muille otollisempaa.

maanantai 19. marraskuuta 2012
Jokseenkin masentavaa
Tai en nyt tiedä onko mitään aihetta masentua siitä, että Suomessa ei ole laadukkaita sanomalehtiä. Voihan asiaan suhtautua niinkin, että ei tarvitse erikseen ostaa mitään juoru- ja sensaatiolehtiä, kun Suomessa saa The Sunin ja Daily Mailin samassa paketissa. Tosin jälkimmäisen journalistisesta laadusta joudutaan hieman tinkimään.
Kysymykseen mitä järkeä tällaisessa uutisessa:
Maailmanloppu tuskin tulee joulukuussa
ainoa vastaus on, että ei mitään. Mitä se, että kyseinen uutinen on Helsingin Sanomissa, kertoo suomalaisen journalismin tilasta ilmenee tämän sepustuksen ensimmäisestä virkkeestä. Suomen suurimman sanomalehden toimituksessa ei tiedetä maailman suurimmasta kirkkokunnasta yhtään mitään. Olisikin paljon parempi, jos lehti keskittyisi oman tasoiseensa teologiaan ja kirjoittaisi säännöllisesti Westboro Babtist Churchin kuulumisista.
Suomi ehkä jollain tasolla kuuluu Eurooppaan, mutta ei ainakaan ilmeisesti journalistisella tasolla, joka Aasiassakin hallitaan paljon paljon paremmin ja eurooppalaisemmin:
Jesus does not describe "end of the world", He is the centre of the present and the future.
Paavi siis ei puhunut May- kalenterista, jota Hesarin toimituksessa varmaankin seurataan tarkkaan, vaan eilisestä evankeliumitekstistä ja hän viittasi erilaisiin kristillisiin- ja sekulaareihin irrationaalisiin maailmanlopun selitys- ja odotusmalleihin. Ja piti siis harvinaisen hyvän ja merkityksellisen saarnan.
Myönnetään, että tuo Asia News ei ole varsinaisesti aasialainen, mutta siitä tuli mieleeni toinen Aasiaan liittyvä juttu:
Mikä tämä maa on?
Sitä lukiessa tuli mieleen kuinka otollista kulttuurivaihtoa olisi, jos Hesarin toimitus vaihdettaisiin vaikka kymmeneksi vuodeksi päittäin vastaavaan määrään China Dailyn toimittajia, jotka muutaman kuukauden kurssituksen jälkeen ottaisivat suomen kielen haltuunsa ja rupeaisivat naputtamaan tekstiä. Kiinalaiset toimittajat varmasti osaisivat arvostaa tätä tilaisuutta ja ulkomaanuutisista olisi taas kiva seurata kuinka nopeasti Hesarin kulttuurivaihdossa Kiinaan saapunut toimitus oppisi ilmaisemaan kiinaksi "Täst mä saan kicksejä, mut tää taas ei toimi mulle, tiät sä, ollenkaan." ja millaisen vastaanoton moinen saisi Kiinan markkinoilla. Kaikki voittaisivat.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Kirkkovuoden 33. sunnuntai
(Dan. 12: 1 - 3)
-- Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan. Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun. Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti.
(Hepr. 10: 11 - 14, 18)
Jokainen pappi seisoo joka päivä toimittamassa jumalanpalvelusta ja uhraa kerran toisensa jälkeen samat uhrit, jotka eivät milloinkaan voi poistaa syntejä. Kristus sitä vastoin on uhrannut yhden ainoan syntiuhrin ja asettunut pysyvästi istuimelleen Jumalan oikealle puolelle. Hän odottaa siellä, kunnes hänen vihollisensa pannaan korokkeeksi hänen jalkojensa alle, sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
(Mark. 13: 24 - 32)
"Mutta noina päivinä, tuon ahdingon jälkeen, aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan, tähtiä putoaa taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilvien keskellä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan, ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valitut neljältä ilmansuunnalta, maan ja taivaan ääriä myöten. "Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä.

lauantai 17. marraskuuta 2012
Sitaatti
What many nowadays fail to realise, though, is that when Europe
was more Christian, its politicians, journalists, historians, and social
commentators were also far more reasonable and rational – grounded in
objectivity and a desire to get at the real truth. In today’s savage and overly emotionally-driven world,
men and woman chant the ‘We are rationalists’ mantra, even as they drive us ever closer to the
brink of the abyss of irrational relativism and the insanity of an unadulterated culture of death.
A Reluctant Sinner
Mielestäni tuo on aivan ilmiselvä totuus. Se, että loogiset positivistit olivat loogisrationaalisia, ei kyllä lainkaan ole säteillyt yleiseen eetokseen, joka muuttuu jatkuvasti tunteellisemmaksi ja irrationaalisemmaksi. En tiedä pitäisikö olla huolissaan. Ehkäpä ei. Kun Hesari ja YLE saavuttavat Seiskan tason, niin onhan silloinkin saavutettu jotain.

perjantai 16. marraskuuta 2012
Pääministeri puhuu
Suora sitaatti puheesta: "Suomi on benchmark vihreässä kaivannaisteollisuudessa."
No joo, kaivosteollisuus täältä lähtenee joka tapauksessa. Keskitytään kaivannaisteollisuuden kehittämiseen benchmarkiksi ja tämän onnellisen saavutuksen sitten tulevaisuudessa aiheuttaman työvoimapulan ratkaisemiseen siis.

Ikävä sattuma
Keskustelin netissä - falangistijärjestömme piirikokous lähestyy - kun sattumalta jouduin kuulemaan keskustelua keskustelusta netissä Pressiklubissa. Mobiilin netin kirouksia tämä.
Keskustelijat esiintyivät kyllä edukseen, vaikka juontaja yritti provosoida heitä kannattamaan näytösoikeudenkäyntejä, jotka antaisivat meille verkkokeskustelijoille varoittavan esimerkin. Kukaan ei suostunut millään tavoin myötäilemään moista näkemystä, eikä oikeastaan näkemään verkkokeskustelussa mitään suurempia ongelmia. Osmo "Ode" Soininvaara, joka muuten puhui erittäin fiksuja, käytti kyllä tilanteen poliittisesti hyväkseen ja totesi, että verkossa voi talonmies olla jotain mieltä ilmastonmuutoksesta ja siten kumota koko tiedeyhteisön näkemyksen ihmisten pitäessä talonmiehen näkemystä oikeana. Eihän se kuitenkaan näin ole. Itse olen seurannut koko ilmastonmuutoskeskustelua vain pinnallisesti, koska minulla ei ole välineitä, eikä varmaan kykyjäkään, mallinnella ilmaston tilaa mihinkään suuntaan. Pinnallisellakin seuraamisella on kuitenkin tullut selväksi, että myös ilmastomuutoksen kriitikoilla on vahvaa tieteellistä taustaa ja perusteltuja näkemyksiä. Se, että keskustelu on juupas/eipäs - tasolla onkin enemmän tiedeyhteisön sisäinen ongelma, kuin osoitus verkkokeskustelun sivistymättömästä luonteesta.

Äntiset stalinistit ja viihde-elämän rautaiset lait
Pettynyt tarraa populismiin.
Tuon Hesarin jutun, ja eilen vaimentamaan joutuneeni Aamukahvitelevision haastattelun, perusteella löisin vetoa, että tuo kirja voittaa Finlandia - palkinnon. Vedonlyönti on kuitenkin vähintäänkin lievää syntiä, joten en löy.
Vasemmisto elää jonkinlaisessa kummallisessa illuusiossa, jossa todellisuus muokataan omien toiveiden mukaiseksi vaikka väkisin. Olen aimminkin todennut sen johtuvan siitä, että he eivät yksinkertaisesti kykene ymmärtämään todellisuutta, jossa he ovat, ja ovat olleet pitkään, vallassa ja samalla poliittisessa vastuussa siitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ainakin tietylle osalle vasemmistoa, jota voisi nimittää vaikkapa kulttuurivasemmistoksi, on selvästi järkytys, että he eivät olekaan mikään kapinallinen, yhteiskuntaa haastava ja ravisteleva voima, vaan lähinnä vain valtiollista valtaa myötäilevää poroporvaristoa. Tämä sitten aiheuttaa sen, että yhteiskuntaa pyritään kuvaamaan sellaisena, että se sopisi omissa päissä kiehuvaan, tunteelliseen paatokseen, jonka yhtymäkohdat yhteiskunnalliseen todellisuuteen ovat täysin näennäisiä ja erilaisista leimoista rakentuvia. Oma asema haastavana äänenä pitää säilyttää vaikka väkisin ja kun todellisuus ei enää riitä, luodaan siitä kuplamaisen saippuainen fiktio, joka sisältää omaa henkistä asennetta tyydyttävät piirteet.
Luulisin, että tässä kyseisessä teoksessakin on kyse jostain tuollaisesta. Neljännen polven punakaartilaisena en kuitenkaan aio kiusata asialla itseäni tämän enempää, vaan jätän itse kirjan lukematta.
torstai 15. marraskuuta 2012
Mulieribus ( Kouvola )
Jo aikojen alussa tuli ihmeteltyä miksi silloin kehitelty markkina-arvo - teoria herätti niin suuria tunteita. Nykyään samankaltaista ja ehkä jopa kovempaa vastustusta tuntuu saavan osakseen MAT - teoriaa soveltava Henry Laasanen. Kyseessä kuitenkin on vain yksi, puolueettoman teoreettinen tapa tarkastella ihmissuhteiden lainalaisuuksia - jos sellaisia nyt on. Teoriassa tarkastellaan ihmissuhteita, ei ihmisiä, joiden mallinnuksilla teoriassa on vain markkina-arvonsa, joka riippuu erilaisista ominaisuuksista.
On tietysti typerää olettaa, että ihmisen pelkäksi markkina-arvoksi supistava teoria olisi ihmistieteellisesti jotenkin täydellinen, mutta eihän se sellaista väitä olevansakaan. Ja onko toisaalta mitään syytä pillastua siitä, että joku ihmissuhdeteoria tarkasteluissaan riistää ihmiseltä persoonan ja persoonallisuuden, kun käytännössä koko yhteiskunta tarkastelee ihmisiä vain heidän täysin persoonattoman markkina-arvonsa pohjalta. Pitää kasvaa nopeasti, jotta voidaan siirtää työvoimaan; pitää tervehtyä nopeasti, jotta voidaan siirtää työvoimaan; pitää elää vanhaksi, jotta voi olla mahdollisimman pitkään osa työvoimaa; ja toki työvoimaa pitää siirtää valtion palvelukseen myös ulkomailta. Nämä ovat täysin legitiimejä kantoja, joita lausutaan ministeriaitiosta kenenkään niitä oikeastaan kyseenalaistamatta. Ihmisen ei enää annetakaan luoda omia materiaalisia ja henkisiä tarpeitaan, vaan tarpeet luodaan parlamentaarisesti ja ihmisen, ollakseen kunnon ihminen, on velvollisuus ne tavoittaa.
No juu: menee tajunnanvirraksi, joten päivitän lopuksi oman poliittisen asemani: Olen kansallismielinen, konservatiivi, traditionalisti, mystiikkaan taipuvainen tomisti ja personalisti. Näillä mennään.

Pari aamuhuomiota
Luterilaisuus oli oikeastaan vain teologeille ja hallitsijoille. Siksi siihen ei syntynyt hierarkiaa.
Oli pakko laittaa Aamukahvitelkkari äänettömälle, kun siellä käsiteltiin viikon kirjaa. Vanha kirjallisuus oli jalompaa ja parempaa. Kirjailijat ainakin sentään ajattelivat itse, eivätkä kertoneet omaa näkemystään siitä mitä ja miten muut ajattelevat.
Illaksi Kouvolaan.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Kirkkovuoden 32. sunnuntai
(1. Kun. 17: 10 - 16)
Elia lähti Sarpatiin. Tullessaan kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: "Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda." Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: "Toisitko minulle myös palan leipää." Mutta nainen vastasi: "Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme." Elia sanoi hänelle: "Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle." Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla.
(Hepr. 9: 24 - 28)
Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme. Hänen tarkoituksenaan ei myöskään ole antaa uhriaan toistuvasti, niin kuin tavallinen ylipappi kerran vuodessa vie kaikkeinpyhimpään verta, joka ei ole hänen omaansa. Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien. Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan. Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle. Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat.
(Mark. 12: 38 - 44)
Opettaessaan hän sanoi näin: "Varokaa lainopettajia! He kulkevat mielellään pitkissä viitoissa ja odottavat, että heitä tervehditään toreilla, he ottavat synagogassa etumaiset istuimet ja pidoissa kunniapaikat, mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi."

perjantai 9. marraskuuta 2012
Sininen kirja
Juhani Kahelin tuomitsee voimakkain sanoin nykyisen valtiofilosofian:
Pitkät ja perusteelliset haukut.
Omasta mielestäni Kahelin on varsin oikeassa. Ihan roskaahan nuo Himasen näennäisfilosofiset tekstit ovat. Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että minulla, tai sinulla, ei olisi oikeutta kirjoittaa omaa Sinistä kirjaa. Kyllähän se vain meillä on ja kirjoitankin sen lyhyesti ja ytimekkäästi tähän: Harvoin, jos koskaan, näkee typerämpää hallitusta. Se on jopa niin typerä, että en jaksa kirjoittaa siitä tämän enempää, vaan suljen tämän omaksi Siniseksi kirjakseni puhtaan ylenkatseen nimissä. Repikää siitä.

torstai 8. marraskuuta 2012
Kouvola XXX
Montun stereoissa Bob Dylan murisee syvällisiä. Voisi olla hiljaakin.
Katolinen kirkko on korkea- ja matalakirkollinen yhtä aikaa. Se on oikeastaan kaikkea. Sunnuntaina piispa pitää messun Kotkassa, sinne siis.

tiistai 6. marraskuuta 2012
Svenska dagen
Tätä päivää olisi ollut ihan mukava juhlistaa Pyttiksessä ja sen naapurustossakin. Nyt kävi kuitenkin niin, että sattumalta luin kahvilassa Iltalehden pääkirjoituksen - luontainen ja terve varovaisuus herpaantui hetkeksi - ja havaitsin, että tämä päivä on valtakunnallisesti varattu yleisen ja yhtäläisen typeryyden juhlimiseen. Jätetään siis väliin.
Ehkä tulevaisuudessa saamme jonkin paikallisen, arvokkaan juhlan. Ja toisaalta, onhan tänään toki myös Hakkapeliittojen päivä, joten siinä mielessä.
P.S.
Poikamme eduskunnassa toimivat myös juhlapäivinä:
Hakkapeliittain päivänä.
Erittäin asiallinen lakialoite.
Itse kyllä olisin valmis tyytymään siihenkin, että pakkoruotsi korvattaisiin pakkopuolalla. Ensinnäkin itse sana olisi suomeksi sointuvampi, toiseksi kunnioittaisimme tällä liikkeellä valtakuntamme viimeistä laillista hallitsijaa Sigismundia ja kolmanneksi loisimme siten suoria yhteyksiä EU:n ytimiin ja samalla, koska kielten oppiminen tukee muiden kielten oppimista, loisimme siten suhteita myös itäiseen naapuriimme, jossa ihan räjähtävän ekstaattinen bisnesenkelipotentiaali on odottamassa innovaatioista täydellistynyttä ja kukoistavaa ottajaansa. Katainen! Go East Youg Man! Äläkä vain tavaa kallista kirjaa, joka johtaa harhaan :)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Jaa, eaa
Olen joskus ennenkin kirjoittanut noiden lyhenteiden typeryydestä, mutta kerta kiellon päälle, koska asia on ajankohtainen Nato-kumppanimme Norjan tieteellisissä ja loogisrationaalisissa piireissä.
jKr - lyhenne jäämässä pois norjan sanakirjasta.
Riippumatta mistään uskonnollisista näkemyksistä muutos on huono ja hölmö. Muutoksen jälkeen on vastattava erikseen kysymykseen miksi ajanlasku alkoi silloin, kun se alkoi. Perinteisillä lyhenteillä asia selviää ilman selittelyjä. Kyseessä ovat puhtaasti maallisessa ja historiallisessa mielessä tarkastellen selkeästi taloudellisemmat, tehokkaammat ja informatiivisemmat lyhenteet. Uudistusta voi perustella vain sillä, että ideologinen näkemys menee järjen ja tehokkuuden yli.
Yliopiston almanakalle täyden pisteet joka tapauksessa. Pitänee hankkia niitä, koska ne voivat olla viimeisiä tällä nykyisellä menolla.

Kirkkovuoden 31. sunnuntai
(5. Moos. 6: 2 - 6)
Teidän, teidän lastenne ja teidän lastenne lasten tulee pelätä Herraa, Jumalaanne, ja noudattaa koko elämänne ajan hänen lakejaan ja käskyjään, jotka minä annan teille. Kuunnelkaa siis, israelilaiset! Noudattakaa näitä käskyjä ja eläkää niiden mukaan. Silloin te menestytte ja kasvatte suureksi kansaksi siinä maassa, joka tulvii maitoa ja hunajaa. Näin on Herra, teidän isienne Jumala, luvannut. "Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan.
(Hepr. 7: 23 - 28)
Muiden pappien määrä on jatkuvasti kasvanut, kun kuolema on estänyt heitä pysymästä virassaan. Mutta Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton. Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan. Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä. Laki tekee ylipappeja ihmisistä, jotka ovat heikkoja, mutta lakia myöhemmin vannottu vala nostaa ylipapiksi Jumalan Pojan, joka on saavuttanut ikuisen täydellisyyden.
(Mark. 12: 28 - 34)
Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?" Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole." Lainopettaja sanoi hänelle: "Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit." Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: "Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta." Kukaan ei enää rohjennut kysyä Jeesukselta mitään.

lauantai 3. marraskuuta 2012
Fiilistä ja fyrkkaa
Jotenkin tekisi mieli kirjoittaa tästä jutusta: Tunteista rahaa, jonkilainen parodia, mutta tässä varsin pahassa flunssassa tyydyn vain naureskelemaan jutulle itselleen.
On toisaalta hyvä tietää, että hallituksen tehdessä kaikkensa, että teollisuuden ja tuotannon edellytykset ajetaan tässä maassa alas, se toimii kuitenkin uutterasti sen eteen, että voimme tulevaisuudessa elää myymällä rodullistettujen identiteettien ohella jatkuvaa pöyristymistymistämme ja loukkaantumistamme. Ja se nyt on ainakin totta, että tässä konkurssissa 100 miljoonaa on pieni raha.
Ja jutun mukaanhan rahattomuudesta ja aineettomuudesta johtuva kilpailuetu voidaan hyvinkin nostaa strategian keskiöön, joten voi Suomella poliittinenkin tulevaisuutensa olla tälläkin hallituksella.

Pöyristymisestä pöyristymiseen
Koko innokas mediakansa on tohkeissaan yhdestä Facebook - kommentista. Omasta mielestäni ihmiset, jotka kuvittelevat, tai ovat kuvittelevinaan, sellaisten edustavan jotain todellisia poliittisia linjauksia ovat hieman tolloja ja pösilöitä. Jotenkin tuntuu, että poliittinen järjestelmä ja perinteinen media ovat jääneet auttamattomasti jälkeen teknologisesta kehityksestä. Ainoa järkevä tapa suhtautua johonkin nettikommenttiin on pitää sitä torilla tai kapakassa kuultuna puheena. Sellaisista on todella pitkä matka mihinkään varteen otettaviin poliittisiin linjauksiin, joita muuten kyllä tehdään koko ajan, mutta joista kukaan, ei edes yhteiskunnallinen media, ole kiinnostunut. On helpompaa tuohtua jostain löysästä kommentista.
Jos se olisi mahdollista, anoisin Vatikaanin kansalaisuutta ja äänestäisin sitten sen yhdenkin älypuhelimen poisottamista hallinnolta. :)

perjantai 2. marraskuuta 2012
Kysymys ja vastaus
Kuntarakenteesta taannoin kohtuullisen järkeviä puhunut Jukka Relander miettii jutussaan, joka samalla on vaalibuffi ilmeisesti ihan ok. ehdokkaan puolesta, mitä kirkko voisi olla?
Relanderilta jää täysin vastaamatta kysymykseen, joten laitetaan tähän ehkä parhaiten ja syvällisimmin harkitut, modernin ajan vastaukset:
Mitä kirkko on.
Miten kirkon tulisi nykymaailmassa toimia.
Muutan linkit suomenkielisiksi, kunhan kaatuneena oleva sivusto palaa verkkoon. Joka tapauksessa huomion arvoisia dokumentteja niin, jotka Relanderin esittämään kysymystä pohtivat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)