torstai 8. joulukuuta 2011

Kouvola I

Maassa oli jo lunta. Pimeys ja lumi todella ovat eduksi Kouvolan sopivan harvojen sähkölyhtyjen valaisemalle keskuspuistolle. Laatikkokirkon valoneliöristi ei näytä lainkaan jenkkifilmeistä reväistyltä, vaan on tunnelmallinen ja katolinen kirkko taas on ihan kaunis sisältä. Hovioikeuden taloon ei toivottavasti koskaan tule asiaa. Sen voisi oikeastaan amerikkalaistyylisen hallitusti räjäyttää - tilaisuuteen voisi myydä pääsymaksuja paikkaamaan China Centerin luomaa budjettivajetta - ja rakentaa tilalle kolmannen kirkon periaatteella kolmas kerta toden sanoo. Arkkitehtonisesti ympäristö on kyllä päivänvalossa haastava.

Kirkon edessä olevan kaupungin tai seurakunnan rakennuksen lipputangossa liehui Suomen lippu. Luulin, että valtiovalta tervehtii kirkon juhlaa, mutta kuulin myöhemmin, että on Sibeliuksen päivä. Rauha hänen sielulleen. Epäilevään mieleeni heräsi kysymys: miksi tästä ei ole kerrottu, miksi muualla ei liputettu? Karistin sen kuitenkin välittömästi sieltä pois. Epäily on useimmiten turhaa.

Kouvolan aseman vintin haudutettu tee on ihan hyvää. Uskon, että Kouvola lunastaa vielä paikkansa pohjoisen Kymin hallintokaupunkina.


Ei kommentteja: