keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Myöhästynyt kaapistatulo

Kovat kundit tekivät tämän jo aikaisemmin: Lukevat miehet halutaan pois kaapista.

Itse huomasin koko kampanjan työn, levon ja sairauden vuoksi vasta tänään, mutta tunnen kuitenkin velvollisuudekseni tehdä kuten rakas Yleisradiomme toivoo. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Toisaalta tavallisena, laiskana jullina en ole edes huomannut olevani kaapissa, joten tähän käy myös toinen sananlasku: Oppia ikä kaikki. Noihin kahteen sananlaskuun voisikin oikeastaan kiteyttää kaikki ne toiveet, joita rauhallisilla maamiehillä on esitää rakkaalle Yleisradiollemme ja muille valtiollisille sivistylaitoksille, mutta se on toinen juttu se.

Tunnustan lukeneeni täysin avoimesti, tietämättä sen olevan poikkeuksellinen teko, esimerkiksi kotimaisten suosikkifilosofieni Jussi Halla-ahon ja Jukka Hankamäen pääteoksia; Sciptaa ja Enkelirakkautta, julkisissa kulkuvälineissä, asemilla, kahviloissa, puistoissa ja muissa julkisissa paikoissa. Samalla tavalla olen julkisesti paljastellut itseäni myös kaikenlaisen kotimaisen kaunokirjallisuuden kanssa. Runous 1900 -luvun alkupuolelta 1950-luvun loppupuolelta on suosikkilukemistani. Ulkomaanpelleistä ovat kuluneet käytössä lähinnä Edgar Allan Poe ja Lewis Carroll. Ulkomaista kirjallisuutta yleensä olen kuitenkin hieman vältellyt, koska sellaisen lukeminen altistaa mahdollisuudelle joutua keskusteluun valtiolle vihamielisten voimien kanssa. Enkä oikeastaan välitä keskustelusta lukiessani.

Tämä sama rietas meno jatkuu edelleen. Nykyään tyylisuunta on kyllä vaihtunut ja luen lähinnä teoksia, jotka varmuudella eivät ole Indexissä, eivätkä sinne myöskään joudu, voittivatpa pienet, punavihreät naiset vaalit tahi ei. Veikkaan, että olen Suomen, ellen koko Euroopan Unionin ainoa kansalainen, joka on lukenut koko KKK:n alusta loppuun läpi julkisissa kulkuvälineissä. En odota tuosta palkkiota, mutta VR:ltä ilmaiset liput ensimmäiseen luokkaan loppuiäksi olisivat kiva ylläri, sillä varsinkin paksut, ulkomaiset Study Bibelit ovat eräänlainen lievä juoppomagneetti. Toisaalta mikäs juoppojen kanssa on jutellessa. Mukavaakin se on, jos tarjoavat ryypyt. Rauhalliseen raamatunlukuun suosittelenkin julkisissa kuluvälineissä hiljaisempina aikoina, sekä iltaisin ja öisin Raamattua, josta ei heti päälle huomaa mikä kirja se on. Ruuhka-aikoina taas päinvastoin: Mitä isompi Biblia, niin sitä paremman rauhan se takaa. Noin nyrkkisääntönä.

Kaiken kaikkiaan aika hassua tämä kaapista ulos tuleminen. Tulee vapautunut olo, kun on löytänyt viimeinkin identiteettinsä ja voi näyttää sen avoimesti. Olen julkisesti lukeva mies.


7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei liity mitenkään tähän juttuun mutta. Kohta alkaa Eurooppa-liigan ottelu Athletic Bilbao - Paris Saint-Germain. Mitä arvelet miten käy?

Anonyymi kirjoitti...

Miten kävis jos lukis ratikassa avoimesti mein kampfia ?:P

IDA kirjoitti...

Vieras:

"Mitä arvelet miten käy?"

Hyvin kävi. 2 - 0. Juuri noin pitää pelata. Athletic oli varsin suvereeni. Systeemejä pitäisi muuten muuttaa niin, että HJK pääsisi noihin peleihin. Ne olisivat selvästi parempia kuin jokin HJK vastaan FC Barcelona.

Ano:

Älä yllytä hullua. Saatan kokeilla tuota, jos Kotkan PS vierailee eduskunassa. Ja onhan sielläkin kahvio missä voi lukea ;)

Paavo kirjoitti...

"Julkisesti lukevat miehet Pekka Haavistosta Jani Toivolaan"

Näin ilmiselvän pöhköyden taustalla on varmasti ns. kommentti-koukku, jolla saadaan lisää lukijoita.

tilausmonopoleihin perustuvan median tilalle tullut demokraattisempi ja yksiseliteinen klikkausmääriin perustuva toimittajantyönarviointi tuottaa tietoisesti ja tiedostamatta tällaista tahallisen provosoivaa sisältöä siinä toivossa, että siihen linkitetään.

"Lukutoukka, kirjaurpo, mammanpoika, vissysukkapoika"
tuollainen on niin äärimmmäisen typerää journalismia, että normaali häpeäisi, mutta valikoitumisen seurauksena nettitoimituksessa on tietynlainen väkensä. Ja minäkin nyt olen lukenut ja kommentoinut tuollaista typerää kirjoitusta.

Totta on tietysti, että miehet eivät käytä kirjastoja. ja luultavasti lukevat vähemmän. Harva ssa on asia jota miehet enemmän harrastaisi. metsästys, ryyppääminen, väkivalta. Luulen, että typerien nettilehtien provosoivia uutisia lukee ja kommentoi nimenomaan miehet. Miehet jaksavat innostua sellaisesta. Uusisuomi on kommenttikoukkuineen miesten valtakunta. Kommentointi ja väittely on miesten valtakunta. Miehet tykkäävät statuskilvoittelusta. empatia, johon kaunokirjallisuus perustuu on naisten vahvuus.

Miehet lukevat, jos lukevat, päteäkseen. Triviatietoutta ja argumentointia jolla päteä. Siksi Jussi Halla-aho on miesten suosima. Jussi Halla-aho kiistakirjoittelee. miehet hakevat tappeluita, ei empatiaa.

minä koitan olla julkisesti lukematon mies. siis että vain läppäriä tai tablettia käytän. Kirjat vie tilaa. toki varattomuus aiheuttaa sen että käytän kirjastoja, ja siellä on vain paperia saatavilla. Siksi joudun julkisesti (häpeäkseni) kaivamaan läppärin sijaan myös niitä paperimöhkäleitä.

Anonyymi kirjoitti...

Muuten tietokoneen näyttö erityisesti läppärin näyttö on paljon enempi silmää rasittava, kuin perintienen kirja, siksi en tykkää lukea pitkiä tekstejä näytöstä

IDA kirjoitti...

"Muuten tietokoneen näyttö erityisesti läppärin näyttö on paljon enempi silmää rasittava, kuin perintienen kirja, siksi en tykkää lukea pitkiä tekstejä näytöstä"

Näin on.

Mitään lukulaitetta en ainakaan itse osta kosta sellainen on håmå.

Paavo melkein puhui ympäri olemaan lukematta julkisesti. Täytyy ehkä kaivaa Nintendon Pokemon jostain kaapin pohjalta ja ruveta julkisissa pelaamaan ajankuluksi sitä.

Jukka Aakula kirjoitti...

"Muuten tietokoneen näyttö erityisesti läppärin näyttö on paljon enempi silmää rasittava, kuin perintienen kirja, siksi en tykkää lukea pitkiä tekstejä näytöstä"

Ostakaa Kindle. Se on hyvä