Kateellisten panettelua

Seuraavassa jutussa ei tietenkään ole totuutta edes siteeksikään ja jutun pääkohde toteaisi sen roskaksi suoraan silmiin katsoen ilmeenkään värähtämättä. Ja jatkaisi voitokasta matkaansa. Juttu kuitenkin on norjalaismaisesta kieroudestaan huolimatta aika hyvä. Se kertoo senkin miksi joskus joutuu lukemaan pitkähkön ja ansiokkaan selostuksen jostain pelistä huomatakseen vain, että tilastot tulosta myöten olivat tosiaan jääneet mainitsematta.

Toimittajia kun usein aiheestakin parjataan on hyvä muistaa myös tuo toinen puoli. He joutuvat usein tekemään työtään kovassa kiireessä ja samanlaisessa pimennossa kuin muutkin.

Juttu on kiertänyt eri urheilufoorumeilla ja se on pätkä teoksesta*, joka kertoo vanhan Uuden Suomen loppuajoista. Lisäksi se kertoo omalta osaltaan sen muutoksen taustoista, joka Suomessa on tapahtunut urheilusta kohti mainosrahoituksella toteutettuja karnevaaleja, jotka välittävät sukupolvien yli vain ja ainoastaan materialistisia arvoja. Se on siis eräänlainen ajankuva, jonka ymmärtävät ainakin ne, jotka ihmettelevät mikä ihme on joku FC KooTeePee. Olkaapa hyvä.

"Jari Porttila - sielun veli
Urheiluosaston päällikkö Jari Porttila on kuulunut Mauno Saaren sielun veljiin alusta lähtien. Porttila on myös toteuttanut opetuslapsena Mauno Saaren ajatusta: Tärkeintä on oman sielun pelastus.
Jari Porttila kuului SPUS-projektin siittämisvaiheessa jo Saaren luottomiehiin.
Vuoden 1988 loppuun saakka urheiluosasto oli Uuden Suomen ja Iltalehden yhteisomaisuutta.
Siis kaksi työtä, yksi palkka -periaate. Kukaan ei narissut, asialliset hommat hoituivat, muuten urheiluosastolla oltiin Ola Timosen johdolla kuin Ellun kanat.
- Se oli hurjaa aikaa. Touhu muistutti lähinnä jakomielitautia.
Ensin kiireellä juttu Uuteen Suomeen, sitten herkulliset kohdat Iltalehteen. Lisäksi kollegat luulivat meidän kuittaavan tuplapalkan, vaikka emme merkinneet hurjasta työurakastamme minuuttiakaan ylitöitä, muistelee 21v Uudessa Suomessa, josta 9 yhteisessä Uuden Suomen ja Iltalehden urheiluosastossa palvellut Riitta Vihavainen.
- Kun Uuden Suomen viikkosanomalehti perustettiin, koko urheilu periaatteessa lopetettiin; vain Porttila pelasti sielunsa. Oli todella nöyryyttävää lukea toimituksen ovista tiedotteita, joissa Iltalehti tarjosi meille mahdollisuuden freelance-suhteeseen. Siinä kiitos hurjasta tuplatyöstä, sanoo Vihavainen.
SPUS:n myötä Uuden SUomen urheilukin itsenäistyi ja osastopäälliköksi tuli - vastustuksista huolimatta - Jari Porttila. Hänen skuupinsa olivat laajasti urheilutoimittajapiirien tiedossa.
Porttila oli kuuluisa siitä, että hän pisti omiin nimiinsä urheilijoiden haastatteluja, joita hän ei ollut edes tavannut. Porttilan metodi oli seuraava: hän osti viikoittain nipun ulkomaisia urheilulehtiä, käänsi niistä urheilijoiden haastatteluja ja pisti hieman potkua juttuihinsa termeillä >myönsi<>paljasti<. Jutuissa toistui myös >tunnusti silmiin katsoen ilmeenkään värähtämättä<.
Näin saatiin lukijat vakuuttuneeksi, että Porttila olisi todellakin tavannut Borikset, Stefanit ja Iivana Julmat (Porttila käytti pääsääntöisesti jutuissaan tuttavallisesti etunimiä) paikan päällä eikä Vartiokylän kodissaan tavatessaan juttuja sanakirjan avulla.
Los Angelesin olympialaisissa vuonna 1984 Porttilan mielikuvitus oli huipussaan. Uuden Suomen ja Iltalehden kisaryhmällä oli käytössään käsipuhelimet, joilla stadionilla annettiin nopeita haastatteluja katsomossa istuvalle toimittajalle, joka puolestaan oli yhteydessä puhelimitse Suomeen.
Porttila soitti tohkeissaan Uuden Suomen "pulpettiupuhelimeen" kertoen, että hänellä on ainutlaatuinen eteläafrikkalaisen juoksijan Zola Buddin haastattelu, jonka kanssa hän parhaillaan juttelee.
Skuuppi paljastui kuitenkin minuuttia myöhemmin täydeksi ankaksi. Eräs suomalainen urheilutoimittaja kertoi katselleensa hämmästyneenä näytelmää, kun Porttila paria stadionin kerrosta alempana puhui betoniseinälle yksikseen puhelin kädessään.
Porttila sai aina ujutettua esimerkiksi jääkiekko-otteluiden ykköspainoksen juttuihin valmentajan haastattelut, vaikka ottelu päättyi samaan aikaan lehden kiinnimenon aikaan. Helppoahan valmentajan suuhun oli pistää 0-5 tappion jälkeen viesti: "Peli oli todellakin tahmeaa, mikään ei tänään kulkenut..."
Aisapari Saari-Porttila toi urheiluun ns. profiililajiajattelun. Painopiste oli golfissa, tenniksessä, alppihiihdossa ja muissa eliittilajeissa. SPUS:n aikana niukkakin urheiluosaston avustajakunta minimoitiin muutamiin vakioavustajiin. Tämä johti siihen, että esimerkiksi palloilukierroksilla urheiluosasto oli pääkaupungin ulkopuolisissa otteluissa täysin STT:n varassa. Tämä taas johti siihen, että 1. painoksessa ei ollut useimmiten jääkiekko- eikä jalkapallotuloksia lainkaan, koska painos meni kiinni klo 20.45 ja ottelut päättyivät arkikierroksilla n. klo 21.00.
...
Porttilan alaisena urheiluosasto eli "kädestä suuhun" menetelmällä. Suunnitelmia ei voitu tehdä, koska Porttila vietti suurimman osan aikaansa kotona kirjoitellen juttuja kotiin asennetun tietokoneen ja puhelinmodeemin avulla.
Tämä johti siihen, että urheilussa oli aika ajoin huutava työvoimapula. Varsinainen osoitus valtakunnalliselta sanomalehdeltä oli sekin, että useaan otteeseen Helsingissä pelatut SM-liigan jääkiekko-ottelut ja jalkapallokierrokset hoidettiin Kaivokselassa Anssi Kukkosen Radio Ykköseen tekemän selostuksen perusteella. Kun urheiluosasto kieltäytyi tästä, kuittasi Porttila asian:
- kyllä se menee lukijoihin täydestä.
Vuoden 1990 alussa urheiluosasto sai henkisen orgasmin, kun Saari lähti rakentamaan Porttilalle uraputkea. Porttila nimettiin kaikkien ällistykseksi Brysselin kirjeenvaihtajaksi siirtyneen Reijo Kemppisen tilalle kotimaan osastopäälliköksi. Urheilutoimituksen päälliköksi tuli Tuomo Kiisseli.
- Tieto tuli minulle täytenä yllätyksenä. Mauno Saari soitti minulle jyväskylän SM-hiihtoihin. Hän esitteli asian hänelle tyypillisellä tavalla; siirto oli lyöty lukkoon, soitto oli vain muodollinen ilmoitusluontoinen asia. Miksei minun kanssani voitu asiasta sopia tarkemmin, kysyy Kiisseli.
Porttilan siirto kotimaan osastopäälliköksi epäilytti Saartakin, sillä hän ilmoitti Kiisselille pestin olevan "alustavasti noin vuoden mittainen".
Kiisseli otti pestin vastaan. Urheiluosasto oli tyytyväinen, mutta kotimaan osasto ei.
- Se oli ehdottomasti 30vuotisen Uudessa Suomessa oloaikani suurimpia kärsimyksiä. Kymmenen kuukauden osastopäällikköaikanaan Porttila sai piittaamattomuudellaan koko osaston täydelliseen kaaokseen, toteaa toimitussihteeri Lidia Iranto.
Porttila myös söi urheiluosaston leipää. Elokuussa Porttila matkasi yleisurheilun EM-kisoihin Jugoslavian Splitiin, vaikka oli kotimaan osastopäällikkö.

Valheita ja korruptiota

Kotimaan uutistoiminnasta vastannut Saari katseli Porttilan toilauksia läpi sormien; Saari oli ajatellut, että kotimaan osastopäällikkyys oli Porttilalle vain välivaihe toimitus- tai uutispäällikkötiellä.
Lokakuussa 1990 Porttilan piittaamaton asenne kotimaan osastoa kohtaan kolahti miehen omaan nilkkaan. Lokakuun 5. päivä oli vuoden tapahtumarikkain päivä kotimaanosastolla: ensin aamuyöllä tavarajuna paahtoi Helsingin rautatieaseman odotushalliin, myöhemmin päivällä Aeroflotin kone kaapattiin Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Uuden Suomen kotimaanosastokin oli valppaana tilanteen tasalla odottaen lopullisia tulikomentoja osastopäällikkö Porttilalta. Miestä ei kuitenkaan näkynyt koko päivänä.
Iltapäivällä Porttila ilmoitti puhelimitse toimittaja Arto Hyvöselle olevansa sairas ja menevänsä lääkäriin.
Itse asiassa Porttila oli tilannut itselleen ja vaimolleen ilmaisen matkan yhteistyökumppaninsa Tapani Yli-Saunamäen (Nokia) sihteeriltä Saksan Essenissä pidettävään Nokian järjestämään naisten tennisturnaukseen.
Maanantaina Porttila saapui töihin käsiään hieroen ja selittäen viikonvaihteen kuulumisiaan.
- Olipa rankka viikonloppu, kun aloin tehdä saunaremonttia kotona.
Vielä syksyllä Porttila kävi kotimaan osastopäällikkönä Stockholm Open -tennisturnauksessa. Tämähän kuului ilman muuta kotimaan osastopäällikön toimenkuvaan.
Syksyllä vastaava päätoimittaja Ari Valjakka ymmärsi, ettei Porttila ollut tehtäviensä tasalla. Siirto ei kuitenkaan ollut enää yksin Saaren käsissä, sillä kotimaan osastolta kävi lähetystö pariinkin otteeseen kertomassa päätoimittaja Valjakalle ja Saarelle Porttilan piittaamattomasta asenteesta osastoaan kohtaan.
- Kaikki tapahtui taas vanhan kaavan mukaisesti: kaikki oli "Manelle" itsestäänselvää; minun siirtoni pois urheilun osastopäällikön paikalta sekä Porttilan paluu. Tämä oli yllättävää, sillä koin urheiluosastolla hengen ja työmoraalin kohonneen vuoden aikana, sanoo Saaren pelinappuloihin kuulunut Kiisseli.
Toisaalta Saari ei keksinyt Porttilalle muutakaan paikkaa. Urheiluosasto ei tietenkään sulattanut siirtoa, vaan teki Saarelle vetoomuksen, että Kiisseli saisi jatkaa. Vetoomus ei tuottanut tulosta.
Urheiluosasto vei kopion paperista joulukuun alussa uunituoreelle vastaavalle päätoimittaja Jarmo Virmavirralle. Paperi ehti vanheta Virmavirran luona puolisen tuntia, kun Saari tuli urheiluosastolle tuiman näköisenä ottaen urheilutoimittaja Ari Hämäläisen puheilleen. Hän kysyi mikä ihme Virmavirralle lähetetty paperi oikein oli.
Hämäläinen vastasi tiukkana poikana, että sama joka lähetettiin Saarelle 3 viikkoa aikaisemmin.
Saari sai kuitenkin jälleen kerran tahtonsa läpi ja Porttilasta tuli taas urheilun esimies.
Porttilan huitelu jatkui urheilun kustannuksella. Keväällä 1991 eduskuntavaaliviikonloppuna Porttila lähti toimituksen ainoalla autolla viikonlopun viettoon Vimpeliin. Asiassa oli kuitenkin paljon hämäräperäistä: ensinnäkin Porttila oli laittanut auton varauskirjaan juttumatkan syyksi Kuortaneella pidettävän yleisurheiluleirin (urheilutoimitus tarkisti asian; Kuortaneella ei tuona viikonloppuna ollut mitään yu-leiriä).
Lisäksi urheilutoimittja Ahti Pohjalainen oli varannut auton Kotkassa pelattavaan KTP:n ja HoNsU:n väliseen koripalloilun loppuotteluun. Samoin kotimaan toimitus olisi tarvinnut autoa eduskuntavaalien tuoksinassa.
Kun Pohjalainen meni tuohtuneena ilmoittamaan asiasta Saarelle, puolusti tämä Porttilaa.
- Porttilaa täytyy ymmärtää. Hänellä on stressi. Mutta ota toi mun Bemari. Siinä on handsfreepuhelin. Mittari on näyttänyt parhaimmillaan 180 kilsaa tunnissa. Onhan sulla hyvä tie allasi Porvooseen asti. Siitä vaan, kuittasi Saari.
Koomisin piirre tässä asiassa on se, ettei Porttilalla ole ajokorttia..."

*Garam-Pohjalainen-Tikkanen: Tapaus Uusi Suomi - Raportti Lehti-instituution tuhosta s. 195-201, 1991.