sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Valkoinen nationalismi

Julius Evolalla, joka muuten on kyllä ihme maagi, on mielenkiintoinen idea siitä, kuinka Amerikka itse asiassa on eurooppalaisen kulttuurin vanhin ja jopa seniilein edustaja. Perustelut ovat mielenkiintoisia ja perusteellisia, mutta niihin en ota kantaa. Evolan juttu tuli vain mieleen, kun luin Lawrence Austerin pohdintaa siitä onko hän itse valkoinen nationalisti.

Valkoinen nationalismi on lähes täysin amerikkalainen juttu. Perinteisessä nationalismissa rotu on yhtenä komponenttina mukana johtuen siitä, että ihmiset nyt vain lisääntyvät tavalla, jolla tapaavat lisääntyä ja jotkut jopa pitävät siitä. Rotu ei kuitenkaan ole millään muotoa ainoa etnistä ryhmää, tai kansaa, määrittelevä tekijä. Se nyt vain on yksi tekijöistä. Valkoisessa, amerikkalaisessa nationalismissa se taas on ainoa tekijä. Valkoinen nationalismi voidaankin siten nähdä nationalismin rappeutuneena, vanhuuttaan kitisevänä muotona, joka ei enää kykene näkemään selkeitä, lähinnä henkisiä, kieleen, uskontoon ja tapoihin liittyviä eroja kansojen välillä.

Perinteinen nationalismi on ideologisella tasolla täysin rodusta riippumatonta. Se on sinänsä siirrettävissä minne tahansa maailmaan. Ei ole mitään moraalista tai periaatteellista estettä, etteikö mikä tahansa kansa voisi hallita itseään. Ainoastaan reaalipolitiikka ja puhtaan materialistiset pyrkimykset ovat esteinä. Valkoisen nationalismin menestymisen väistämätön vaste taas olisi kansojen itsehallinnon sijaan muiden päärotujen yhtyminen omiksi laajoiksi nationalismeikseen. Kiinalaisillahan tämä on jo hyvässä käynnissäkin. Onneksi he eivät ole kovin testosteronipitoista porukkaa.

Koska nykyään eurooppalainen älymystö omaksuu amerikkalaisen aatemaailman muutaman vuoden viiveellä olisi ehkä järkevää palata vanhoihin rotukäsityksiin ja ruveta pokkana puhumaan suomalaisesta rodusta, ruotsalaisesta rodusta, turkkilaisesta rodusta jne...Tällöin rotupuhe, joka kuitenkin väistämättä tulee lisääntymään, saisi ehkä järkevämmän ja rakentavamman merkityksen.

En tiedä. Se kuitenkin on selvää, että vaikka suomalaiset ovat samaa valkoista rotua kuin hollantilaiset niin se ei poista sitä, että välillämme on suuriakin eroja eivätkä kummatkaan kansat välttämättä ymmärrä toistensa keskeisistä kulttuurisista saavutuksista juuri enempää kuin sika päivän noususta. Yhteisessä keskeiseksi tulee aina pienin yhteinen nimittäjä ja se on sekä tylsä, että tyly kuten jo Euroopan yhteisökin todistaa.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Amerikka, siis USA, on kulttuurinsa puolesta yhtä kaukana Euroopasta kuin vaikkapa Intia.

Kovastuhan täällä ollaan yritetty matkia jenkkilää, ottaen mallia lähinnä kulttuurin huonoista puolista.

Dr. Doctor kirjoitti...

Onko tämä se mainostettu yritys päästä HS sulkulistalle ?

Vasarahammer kirjoitti...

"Onko tämä se mainostettu yritys päästä HS sulkulistalle ?"

Vähän tuota itsekin epäilin, mutta yritys on tuomittu epäonnistumaan. Ida:sta ei saa kunnon vihabloggaajaa oikein millään.

Onhan Ida jo täällä ylistänyt Mikko Ellilän Yhteiskunta koostuu ihmisistä -kirjoitusta. Tämä ei ehkä riitä, joten ehkä Ida:n pitäisi omin sanoin ilmaista rotuviritteisiä mielipiteitä.

IDA kirjoitti...

"Onko tämä se mainostettu yritys päästä HS sulkulistalle ?"

Ei. Tämä oli vain omaehtoista, poliittisfilosofista pohdintaa.

Vastustan tässä ajatusta: "kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen." ;)

hammer:

"Tämä ei ehkä riitä, joten ehkä Ida:n pitäisi omin sanoin ilmaista rotuviritteisiä mielipiteitä"

Ei mulla ole sopivia sellaisia. Toki valkoinen nationalismikin on huomattavasti inhimillisempää ja
järkevämpää kuin monikultturismi, mutta ei se mitenkään pärjää kansalliselle nationalismille.

Jukka kirjoitti...

Rodusta puhutaan nyt paljon. Ja yleensä biologiasta.Kulttuuri olisi minustaskin hienompi puheenaihe ja hienompi tapa määritellä kansa.

Mutta sille nyt ei oikein kuitenkaan mitään voi että auttamatta rodustakin on puhuttava. Biologiaa ei voi unohtaa - ihmiskunta jakaantuu biolgisiin "alalajeihin" joitten temperamentissa ja henkisissä lahjoissa on suuria eroja,

Biologia on siksikin tärkeä asia että moni asia on synnynnäistä: Ihmisellä on esimerkiksi synnynnäinen taipumus jakaa ihmiset sisäryhmään ja ulkiryhmään, Se miten sisäryhmä ja ulkoryhmä kulloisessakin spesiaalitilanteessa määritellään on suurimmaksi kulttuurista.

kulttuuri on osin autonominen biologiasta. Osin se elää omaa elmäänsä. Ihmisellä on geneerinen taipumus sosiaalistua melkein millaisiin tahansa normeihin ja arvoihin.

Maailma on paljon mielenkiintoisempi kun kummankaan biologian tai kulttuurin merkitys ei ole triviaali.

IDA kirjoitti...

"kulttuuri on osin autonominen biologiasta. Osin se elää omaa elmäänsä. Ihmisellä on geneerinen taipumus sosiaalistua melkein millaisiin tahansa normeihin ja arvoihin.

Maailma on paljon mielenkiintoisempi kun kummankaan biologian tai kulttuurin merkitys ei ole triviaali."

Nimenomaan näin. Minusta rodullisen nationalismin ongelma on juuri noiden henkisten tai kulttuurillisten arvojen huomiotta jääminen.

Myös musta nationalismi on amerikkalainen ilmiö, muuten.

Pekka Pessimisti kirjoitti...

Amerikka, siis USA, on kulttuurinsa puolesta yhtä kaukana Euroopasta kuin vaikkapa Intia.

Arkielämämme perustuu 90% amerikkalaiseen kulttuuriin.

Anonyymi kirjoitti...

"Arkielämämme perustuu 90% amerikkalaiseen kulttuuriin."

No ei kyllä perustu. Haluaisin muuten kerrankin kuulla tuon huuhaaväitteen perustelut.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs sitten kun Eurooppa, muut Pohjoismaat ja mahdollisesti Venäjäkin ovat islamilaisia? Suomi islamisoituu väistämättä. Ei ole mitenkään mahdollista, että Suomi pysyisi islamilaisen kulttuurin keskellä suomalaisena. Suomi voisi ehkä hetkellisesti käpertyä kuoreensa, mutta sukupolvet, mielipiteet ja päättäjät vaihtuvat. Politiikka muuttuu. Se äärimmäisen tiukka nationalismi, jolla Suomi säilyy kaiken ulkoisen paineen alla (tyyliin Ruotsin muslimiministerit tai mitä lie ajatollia ovatkaan katkaisevat puheyhteydet, pakotteita), herpaantuu hetkellisesti.

Islamisaation vastainen puolustus ei saa herpaantua hetkeksikään koskaan, ei edes vuonna 2170. Islamisaatio on peruuttamatonta. Sen tarvitsee tapahtua vain kerran. Islamilla sen sijaan on loputtomasti aikaa pyrkiä sisään. Loputtomasti yrityksiä, vaikka se kerran joutuisi karkotetuksikin. Loputtomasti aikaa odotella maahanmuuttopolitiikan herpaantumista. Se voi tapahtua vuonna 1990, 2015 tai 2100.

Wilpuri kirjoitti...

Valkoisen nationalistin mielipide Eurooppalaisesta nationalismista:
"One of the main theses: American racialism (aka White Nationalism) is the product of superior Rationalist thinking, while various European nationalisms (mostly called parochial or petty) are outgrowth of the irrationalistic Romanticism that elevated the Primitive over the Civilized."

(http://thelyceum.info/blog/2007/09/04/stirpes-part-two/)
Jenkeille näyttää olevan hurjan vaikea ymmärtää