Mielipidevaikuttamista

Kolmisen viikkoa sitten kaveri lähetti minulle linkin youtube-videoon, jossa amerikkalainen journalisti oli donbassilaisten avustusjoukkojen mukana. He jakelivat leipää Mariupolissa. Videolla näytettiin, kuinka "natsit" eli ukrainalaiset joukot hallitsivat enää yhtä tehdasaluetta ja videolla haastateltujen mukaan ampuivat sieltä kaupungin asukkaita. Video oli ilmiselvästi aito, vaikka se oli hyökkääjän näkökulmasta kuvattu. Kuvaajat eivät uskaltaneet liikkua alueella ilman selvästi Venäjän puolella olevan avustusryhmän opastusta.

Tänään kotiin ajellessani Yleisradio kertoi  uutisissaan, että Venäjän armeija on vallannut Mariupolin ja ukrainan joukkojen hallussa on enää yksi terästehdas, joka kieltäytyy antautumasta.

Tilanne on siis ilmiselvästi ollut tämä jo pitkään, joten mihin uutisoinnissa oikeastaan kannattaa luottaa?

Monet ihan yhteiskuntakelpoisesti järkevät ihmiset uskovat, että joku anonyymi netin nimimerkki pystyisi tavan kansaa manipuloimalla horjuttamaan maailman poliittista tasapainoa. Samat ihmiset eivät kuitenkaan usko siihen, että maailman hallitukset pystyisivät manipuloimaan heitä itseään. 

Kannattaisi yleisesti palata siihen, mitä meille tolkutettiin lapisina: "Älä usko siihen mitä televisiosta näet." ja siihen voisi vielä lisätä "ja mitä radiosta kuulet." 

Netti on siinä mielessä parempi, että jos joku Anon tulee minulle kertomaan, että Venäjän hyökkäys itsenäiseen valtioon on oikeutettu, voin heti vastata siihen vaikka toteamalla, että "haista pitkä ja kanootinmuotoinen...." On valitettavaa, että monet suomalaisen, ja laajemminkin eurooppalaisen, median valopäät, eivät ollenkaan ymmärrä tätä netin hienoa ominaisuutta. 

Shanghain sopimus

On aika oireellista, että monikultturismin nimeen vannovassa Suomessa eivät edes kiihkeimmät monikultturistit tiedä, että Kiina, Venäjä, Intia ja Pakistan neljänä ydinasevaltiona muodostavat taloudellisen ja sotilaallisen liiton Shanghain sopimuksen kautta. Tämän liiton täysjäseninä ovat neljän mainitun lisäksi Kazakstan, Uzbekistan, Tadẑikistan ja Kirgisia. Iran on liittymässä järjestön täysjäseneksi parin seuraavan vuoden aikana. Iranin lisäksi tarkkailijajäseniä ovat Afganistan, Valko-Venäjä ja Mongolia. Näiden lisäksi järjestön kanssa keskustelevassa yhteistyössä ovat Armenia, Azerbaidzan, Kamputsea, Nepan, Sri Lanka ja Turkki.

Tämä ei tietysti ole mitään verrattuna Natoon, johon kuuluvat USA, Saksa ja Ranska ja pian myös itse Suomi, mutta jollain tavoin asia kuitenkin kannattaisi huomioida.

Otetaan esimerkiksi Iranin tuleva täysjäsenyys. Karttaa katsomalla huomaa, että Mustan meren kautta ainoa Venäjän ja Iranin välillä oleva maa, joka ei ole Shanghain sopimukseen millään tavoin yhteydessä on Gruusia. Musta meri on siis Venäjälle ja muille sopimuksen maille äärimmäisen tärkeä meri. Tärkeämpi kuin Itämeri.

On myös itsestään selvä totuus, että Maidan-mielenosoitusten aikana länsi pyrki käyttämään tilannetta hyväkseen horjuttaakseen Ukrainan hallinnollista tasapainoa. Jokainen voi itse tarkistaa vaikka Youtubesta, kuinka John McCainista lähtien monet amerikkalaiset vaikuttajat kävivät siellä puhumassa.

Olisi myös mielenkiintoista tietää mikä lopulta sytytti Azerbaidzanin hyökkäyksen Armeniaan. Yksi fakta ainakin on, että Azerbaidzan käytti Israelilta ostettuja droneja Armenian linjojen murtamiseen. Sota alkoi myös aika heti sen jälkeen, kun tilanne Syyriassa oli saatu rauhoitettua.

Turkin asema on oma juttunsa. Se on Naton jäsen, mutta se on myös Shanghain sopimuksen “dialogue partner.”

Kardinaali Sarah, ja monet muut katoliset piispat, papit ja maallikot näkevät Syyrian tilanteen niin, että siellä Venäjän väliintulo pelasti Syyrian kristityt islamilaiselta vallalta. Yhdysvaltojen toiminta taas vain edisti islamistien valtaa. McCainin ja muiden USA:n neokonservatiivien tavoite saattoi olla se, että kun saadaan islamistit valtaan voidaan ne voidaan voimalla tuhota, mutta yhtä kaikki se merkitsi kristittyjen ihmisten tappamista, jonka Venäjä oikeastaan esti.

Neokonservatiivi kohtaa paikallisen

Itse menitin kokonaan uskoni McCainiin ja USA:n neokonservatiiveihin, kun näin tuon filmin. Silloin, kun USA oli hyökkäämässä laajemmin Syyriaan katolinen kirkko toivoi kaikkien rukoilevan illalla Ruusukon ja sen päälle rukouksen pyhälle arkkienkeli Mikaelille hyökkäyksen estämiseksi. Jonkun ohjuksen joku ampuikin silloin alas ja tilanne ei eskaloitunut. En tiedä oliko rukouksista apua, mutta Syyrian kristittyjen ja varmaan muidenkin syyrialaisten asema on nyt parempi, kuin silloin, kun USA toteutti maan alueella omaa voimapolitiikkaansa. Ja Venäjällä on oma osuutensa siihen.

Nämä asiat kannattaisi huomioida, kun nyt lähdemme jäseneksi Natoon, vaikka edes Eduskunta ei tietä, että tällainen Shanghain sopimus on edes olemassa. En tiedä onko kansalaiselle mitään hyötyä olla valveutunut näissä asioissa, jos edes korkeimmat päättäjät eivät tiedä niistä mitään. Mutta silti näitä on hyvä pitää esillä.

Täältä tähän.

Oikea sektori

Luin Ukrainan Oikean sektorin ohjelman. Mielestäni se oli varsin hyvä, kansallismielinen ohjelma. Juuri sellainen, jota Suomen media ja siellä kommentoivat kellokkaat pitäisivät Putinin tapaan fasistisena ohjelmana ja vaatisivat EU:n sanktioita Ukrainalle, koska siellä suvaitaan niin kammottavia aineksia.

National development and environment program

Suomen media ja siellä kommentoivat kellokkaat eivät tietenkään ole millään tavoin uskottavia. He eivät tiedä mitä fasismi on, vaan fasismi on aina sitä mitä he eivät “fanita” ja koska nykyisin heidän tehtävänsä on syyttää kaikkia itsestään kanssa eri mieltä olevia putinismista, he eivät voi kommentoida Ukrainan Oikeaa sektoria lainkaan, koska se taistelee etulinjassa Putinia ja putinismia vastaan.
Suomen media teeskenteleekin, että Ukrainassa taistellaan heidän oikeutensa kertoa juoruja misseistä, ja haastatella puolivillaisia jäkättäjiä, puolesta. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole.

Kehotan lukemaan ohjelman. Se on niin pitkä, että en jaksa sitä englannista tähän kääntää. Verkon erilaiset kääntäjät kääntävät sen hyvin, ja myös ukrainaa, joka on sivujen pääasiallinen kieli, melko hyvin tai ainakin niin, että asiasta saa kiinni.

Kuten sanottu itse pidän ohjelmaa vähintäänkin kohtalaisen hyvänä, kansallismielisyyden ideaa ja perinteitä kunnioittavana. Kiinnitän tässä huomiota kuitenkin vain yhteen asiaan: Oikea sektori haluaisi järjestää Ukrainan uskonnolliset olot niin, että Ukrainassa olisi yksi yhtenäinen kirkko, joka olisi kommuuniossa sekä Rooman, että Konstantinopolin kanssa.

Tälle on olemassa historialliset perusteet, ja ajatus tuntuu houkuttelevalta. Voisiko Ukraina olla kristikunnan uuden yhdistymisen alkupiste? Se olisi hienoa, mutta en jaksa uskoa, että mikään poliittinen aloite johtaisi kirkon täyteen yhdistymiseen. Aloitteen pitäisi olla yliluonnollinen.

Nykyisin katolisen ja ortodoksisen kirkon välillä on sopimus siitä, että paikallisesti voidaan päättää ehtoollisen myöntämisestä. En tiedä onko Moskovan patriarkaatti mukana tässä sopimuksessa, mutta Konstantinopolin on. Tältä pohjalta Ukrainan Oikean sektorin tavoite on hyvin ymmärrettävä ja tietyllä tavalla jopa mahdollinen toteutuvaksi. Se kuitenkin tapahtuu vain, jos Jumala niin suo.

Ohjelman perusteella toivon Ukrainan Oikealle sektorille hyvää menestystä. Alkaa olla aika, jolloin kansojen oikeus itsehallintoon tunnustetaan myös idän ja lännen konsumerististen suurvaltojen taholta.

Sotilasliitto

 

Natoon liittyminen, tai liittymättömyys, ei herätä minussa oikein mitään intohimoja. Sotilasliittoon kannattaa rauhan aikana liittyä, jos liittyminen vahvistaa omaa, itsenäistä puolustusta ja ei kannata, ellei se vahvista. Noin yleisesti sotilasliittoon ei koskaan kannattaisi liittyä tunnepohjalta.

Julkisessa keskustelussa häiritsee hieman se, että Natoa lähestytään jonain oletettuna, poliittisesti yhtenäisenä läntenä, johon kuuluminen tekisi Suomesta täysivaltaisen osan länttä. Itseäni länteen kuuluminen ei kiinnosta lainkaan. Voisi jopa ankean luterilaisesti sanoa, että “tässä seison, enkä muuta voi.” Ilman uutta jääkautta tai Herramme toista tulemista ei Kymi siirry tästä yhtään mihinkään, vaan pysyy tässä missä se on aina ollutkin. Tästä itään on itää ja tästä länteen on länttä, eikä kumpaakaan suuntaan ole intohimoja pysyvämmin liikkua, vaikka jopa Turussa voi silloin tällöin käydä.

Siinä mielessä poliittinen länsi kyllä viehättää, että odotan ilolla kuinka HS:n ja YLE:n pääkirjoittajat esittävät paheksuntansa siitä, kuinka heidän ikiomaa, läntistä Natoaan johtaa poliittisesti Donald Trump. Siihen kuitenkin menee vielä pari vuotta.

Hyvä vaihtoehto Natolle olisi Suomen ja Ruotsin sotilaallinen liittoutumisen sen merkeissä, että molempien maiden armeijat nivottaisiin saumattomasti toimimaan yhdessä. Se muodostaisi voimakkaan, puolueettoman armeijan ja tukisi itselleni mieluisaa Rajamaa-ajatusta, jossa Venäjän ja läntisen Euroopan väliin muodostetaan taloudellisesti ja sotilaallisesti vahva, Venäjästä ja Ranskasta ja Saksasta riippumaton rajamaa-alue. Siinä olisivat ne itsenäiset valtiot, joiden yli on historian aikana kävelty niin idästä kuin lännestäkin. Kolmen meren aloite on jo vahva askel siihen suuntaan. Baltian maiden ja Suomen ja Ruotsin saaminen mukaan vahvistaisi aloitetta pohjoisesta suunnasta.

Mielestäni tässä on suomalaisessa henkisessä ilmapiirissä jo liian kauan oltu joko jenkkejä tai venäläisiä. Olisi aika kokeilla jotain ihan muuta.

Muuten olen sitä mieltä, että maata, joka käy suuren paaston aikana hyökkäyssotaa ei voi pitää ainakaan esimerkillisen kristillisenä. Ortodoksien pyhä viikko alkaa viikon meidän jälkeemme, eli ensi sunnuntaina. Olisi erittäin suotavaa, että silloin olisi vähintään aselepo saatu aikaiseksi.