perjantai 1. maaliskuuta 2019

Pöytä


Kuulin eilen suhteelisen varmalta taholta erään tunnetun Yleisradion naistomittajan todenneen perussuomalaisten puoluekokouksessa 2017, että nämä ihmiset eivät osaa edes syödä haarukalla ja veitsellä. Viime lauantaina kuulin vielä varmemmalta taholta, että EK:n Jyri Häkämies oli todennut, että suomalaisia kokkeja ei voi palkata, koska kaikki tietävät heidän olevan juoppoja. Jyri ei kyllä tätä tiedä, vaan jotkut muut kuin ravintoloitsijat ovat hänelle sen kertoneet.

Ok. Veikkaan, että Jyri, jonka kanssa olin samalla luokalla kansakoulussa, on istunut elämänsä aikana paremmissa pöydissä kuin minä. Eikä siinä mitään. Siitä olen kuitenkin satasen varma, että olen istunut paremmissa pöydissä kuin kukaan ilmaista tarjoilua odottava ja oven pielessä notkuva suomalainen toimittaja. Ei ne pöydät niin hienoja ole. Niissä on yleensä ihmisiä, jotka eivät ajattele mitään muuta kuin omaa tai yhtiönsä etua, eikä niissä todellakaan keskustella kulttuurista tai taiteesta. Ei edes naisten mieliksi tapakulttuurista. Paljon järkevämpää ja otollisempaa on istua suomalaisten kanssa vaikkapa baaripöydässä. Niihin pöytiin ei välttämättä YLE:n toimittajia oteta edes ovenpieleen notkumaan, mikä tekee niistä entisestään parempia.

Muutenkin on yksi pöytä, jossa tulee käytyä vähintään viikoittain. Sinne YLE:n toimittajatkin ovat tervetulleita, jos myöntävät pienuutensa Jumalan edessä. Se on paras ja sivistynein pöytä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Aamen. Ihan samaa mieltä.
Huru-ukko